Sosiaaliset innovaatiot – onko niitä?

Muutaman viime viikon aikana olen törmännyt taas termiin sosiaalinen innovaatio erilaisissa puheissa, esityksissä, paneelikeskusteluissa ja otsikoissa. Ihmettelen edelleen sitä, mitä sosiaalinen innovaatio tarkoittaa ja miten se poikkeaa normaalista kehittämisestä, tiedon hyödyntämisestä ja toimintamallien muuttamisesta. Mikä ihme tekee innovaatiosta sosiaalisen?

Stakesin sivuilta (http://innovaatio.stakes.fi/FI/esittely/index.htm) löytyy käsitteen ympäriltä mielenkiintoista keskustelua. Vappu Taipale antaa liudan esimerkkejä sosiaalisista innovaatioista, vaikkapa isyysloman yhtenä sellaisena ja hyvänä suomalaisena sosiaalisen innovaation edustavana mallikappaleena. Veikkaanpa kuitenkin, että kun isyyslomista on joskus päätetty ja toimintatapaa on mietitty, kukaan ei ole sitä ensin nimennyt innovaatioksi saati sitten sosiaaliseksi innovaatioksi. Mistä ihmeestä syntyy tarve määritellä vaikkapa toimintatapojen, lainsäädännön tai hallinnollisten rakenteiden uusimista sosiaaliseksi innovaatioksi?

Innovaatioiden ympärillä syntynyt keskustelu on perua keksintöjen ja niiden hyödyntämisen parista ja siitä, miten keksinnöt voidaan hyödyntää, jotta syntyy tapa ansaita rahaa. Näyttää siltä, että käsitettä on lähdetty soveltamaan yrityksien elinkaaren eri vaiheisiin ja tarpeisiin esimerkiksi prosessien kehittämiseksi (rahan säästämiseksi) ja liiketoimintamallien uusimiseksi (rahan ansaitsemiseksi uudella tavalla). Innovaatio on kytketty selkeästi siihen, ottaako markkina keksinnöt vastaan ja hyväksyykö maksava taho ne tavalla, josta syntyy innovaatioiden tuottajalle arvoa. Myös yrittäjyyden on ymmärretty liittyvän ilmiöön keskeisesti. Keskeistä on aina ollut, että keksintö ei riitä vaan pitää osata paljon muitakin asioita, jotta keksinnöstä on  lähtökohtaisesti rahassa mitattavaa hyötyä mahdollisimman laajalti. Puhutaan paljon skaalautumisesta, leviämisestä markkinoille.

Stakesin sivustoilla Taipale esittää sosiaalisen innovaation määritelmäksi seuraavaa: “Sosiaalinen innovaatio syntyy, kun haasteeseen tai ongelmaan löydetään uusi ratkaisu tarkastelemalla ilmiötä tai elämää uudesta näkökulmasta ja kehittämällä näin syntyneeseen tarpeeseen uusia laitteita, toimintatapoja, politiikkoja tai verkostoja tai näiden yhdistelmiä. ”

Itse en ymmärrä sitä, miksi mitä tahansa ongelmanratkaisua pitää yht’äkkiä kutsua innovaatioksi? Miksi ihan kelvolliset käsitteet kuten kehittäminen, tiedon ottaminen käyttöön, toimintamallien muuttaminen tai tiedon hyödyntäminen kelpaa? Vaikuttaa siltä, että sosiaalisen innovaatioiden korostamisella halutaan puolustaa sellaisen tutkimuksen, kehittämisen ja soveltamisen rahoitusasemaa, joka ei perinteisesti ole lähtenyt keksintökeskeisyydestä. Ikään kuin ne tahot, jotka eivät kehitä käsin kosketeltavia tuotteita, pelkäisivät jäävänsä paitsi rahoituksesta, huomiosta ja julkisuudesta.

Ehdotan, että rajataan keskustelu innovaatioista puhtaasti koskemaan toimintaa, jolla tiedosta ja tietämyksestä saadaan tuotettua rahaa. Tuskin tämä on pois siltä arvokkaalta ja perustellulla kehittämiseltä, jota on tehty yhteiskunnassa jo tähänkin asti ilman, että ilmiöitä on pitänyt kutsua sosiaalisiksi innovaatioiksi.

3 thoughts on “Sosiaaliset innovaatiot – onko niitä?

  1. Tape, eikös ideankin voi “ostaa” tai olla “ostamatta” (I don’t buy that 🙂

    • Toki, telkkaristakin tulee paljon huonoa ohjelmaa ja kanavan voi aina vaihtaa. Silti joskus ohjelmista on tehty arvosteluja.

Kommentointi on suljettu.