Ideologian kartanpiirtoa (Kirja-arvio: Äärioikeisto Suomessa)

aarioikeistoHieman muokattu versio Tiede & edistyksessä 1/2013 ilmestyneestä arviosta (PDF).

Koivulaakso, Dan; Brunila, Mikael & Andersson, Li: Äärioikeisto Suomessa. Vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa. Helsinki: Into Kustannus 2012.

Kuunnellessa Jyväskylän kaupunginkirjastossa 30.1.2013 nauhoitettua äänitettä syke nousee, kun tietää että yhdeksän minuutin kohdalla alkaa tapahtua. Satakunta kuulijaa seuraa Li Anderssonin ja Mikael Brunilan alustamaa keskustelutilaisuutta yhdessä Dan Koivulaakson kanssa kirjoittamastaan kirjasta Äärioikeisto Suomessa. Koivulaakso, jonka kimppuun on hyökätty keskustelutilaisuudessa pippurikaasulla muutamia kuukausia aikaisemmin, ei ole paikalla. Brunilan ehdittyä puhua vasta muutaman minuutin salin ulkopuolelta alkaa kuulua kolinaa ja tappelun ääniä, ja Brunila lopettaa lauseen kesken. Joku pyrkii sisään ovea hakaten. Väki pysyy salissa, kun ulkopuolella pulloja rikotaan ja lyöntejä vaihdetaan. Äänet vaikenevat ja pian tulee tieto, että järjestyksenvalvojaa on puukotettu.

Epäselvän tilanteen keskellä sovitaan, ettei tilaisuudesta poistuta yksitellen vaan ryhmissä turvallisuussyistä. Poliisi saapuu pian paikalle. ”Patriooteiksi” eli uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen jäseniksi alustavasti tunnistetut tekijät ovat paenneet. Vain muutaman minuutin kuluttua Brunila jatkaa katsaustaan uuden “etnopluralistisen” fasisti-ideologian synnystä 1960-luvun Euroopassa ja tilaisuus viedään olosuhteisiin nähden vähällä hämmennyksellä loppuun. Myöhemmin perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola epäilee puukotusvälikohtausta kirjan mainostempuksi. Onko politiikan tutkimus 2010-luvun Suomessa yhtäkkiä tulenarkaa ja vaarallista? Continue reading Ideologian kartanpiirtoa (Kirja-arvio: Äärioikeisto Suomessa)