Epä-älyllinen ruokakeskustelu vituttaa

HS kirjoittaa (10.11.) ruokatoimittaja Mats-Eric Nilssonista, joka kritisoi mm. sitä, että elintarvikkeissa on liikaa ainesosia. Juttu on malliesimerkki ruoka-aiheisesta höpöhöpöstä, jossa pelataan mielikuvilla ”puhtaasta” ja ”aidosta” ruoasta ilman, että sanotaan itse asiasta oikeastaan juuri mitään. Katsotaanpa.

1. Ensinnäkin: Ruoan raaka-aineiden määrä ei kerro mausta tai terveellisyydestä mitään. Ne riippuvat ihan siitä, mitä ne raaka-aineet ovat. Raaka-aineiden määrä taas riippuu ihan siitä, miten ”raaka-aine” määritellään, eli miten tarkasti ainesosat listataan. Noin muutenhan jutussa peräänkuulutetaan, että ihmiset tietäisivät, mitä syövät, mikä on tietenkin hyvä tavoite – luulisi siis, että pitkä ainesosalista olisi hyvä asia, koska se on tarkka? Vaikea kyllä sanoa, miksi sitä pidetään jutussa huonona asiana, kun sitä ei mitenkään perustella.
2. ”Miksi valtaosa päiväkodin lapsista osaa leipoa parempia korvapuusteja kuin iso leipomoyritys?” – No siksi, että päiväkotilasten korvapuustit syödään tuoreina, ison leipomoyrityksen korvapuustit viikon päästä, jonka ajan ne seisovat muovipusseissa huoneenlämmössä kaupassa. Siksi myös leipomoyrityksen korvapuusteihin täytyy laittaa erilaisia lisäaineita ja ne täytyy muutenkin valmistaa tietyllä tavalla. Päiväkotilapsen korvapuustit myös menevät aika usein pieleen ja niissä on aika usein esim. päiväkotilapsen räkää.
3. ”Kirja kannustaa ottamaan takaisin osan siitä vallasta, jonka olemme antaneet ruokateollisuudelle.” – Se ”valtahan” on ”annettu” siksi, ettei joka päivä ole pakko viettää tunteja haalien raaka-aineita ja laittaen ruokaa, kun sitä saa myös kaupasta ja ravintolasta halvalla, nopeasti ja turvallisesti. Sitten voi laittaa huolella hyvää ruokaa hyvistä ja yksinkertaisista raaka-aineista silloin kun haluaa.
4. ”Ennen pullotusta viineihin lisätään makua parantavia aineita.” – Eikös se ole hyvä? Itse ainakin pidän enemmän hyvästä kuin huonosta viinistä.
5. ”Nilsson inhoaa monia aikamme ruokailmiöitä. … Hän toivoisi, että pakkomielteinen ruuasta, dieeteistä ja trendeistä kohkaaminen menisi jo ohi.” – Tämä siis ruokajournalistilta, joka valittaa samassa haastettelussa, että ruoasta kirjoitetaan liian vähän?

Noin yleisestihän siis on hyvä, että ihmisiä kiinnostaa, mitä syövät. Teollisesti tuotetussa ruoassa on ongelmia, ennen kaikkea liika rasva ja suola sekä se, ettei se ole hyvää. Halpaa, tehokasta, turvallista ja tylsää se on, mikä tekee sen dissaamisesta hyvän harrastuksen niille, joilla on rahaa, aikaa, tietämystä ja hyvää kulttuuritahtoa erottautua sitä kuluttavista moukista. Laadukkaista, yksinkertaisista raaka-aineista huolella valmistettu ruoka on minustakin hyvää ja sitä on ilo laittaa silloin, kun on aikaa ja rahaa. Kaikilla ei kuitenkaan aina ole. Jotkut lisäaineet ja tuotantoprosessitkin tosiaan ovat epäterveellisiä, mutta eivät kaikki. ”Kemikaalit” eivät ole lähtökohtaisesti vaarallisia. Ruoka koostuu kemikaaleista. Lisäaineita käytetään ruokateollisuudessa ennen kaikkea tuotteiden turvallisuuden, tasalaatuisuuden ja säilyvyyden parantamiseksi. Turhaan niitä ei tietenkään kannata käyttää, mutta se on aika pieni ongelma siihen nähden, miten paljon niistä kohkataan.

Puhuttaisiinko mieluummin enemmän vaikka:

• Tutkitusti terveellisestä ja epäterveellisestä ruoasta?
• Eläinten epäeettisestä kohtelusta ruoan tehotuotannossa?
• Ruoan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista?
• Nälänhädästä?
• Ruokahävikistä?
• Matalan yhteiskuntaluokan ja koulutuksen yhteydestä epäterveellisiin ruokailutottumuksiin?
• Hyvästä ruoasta ja kokoontumisesta sen äärelle?