Ensimmäisen version palautusta kohti!

Pääsiäinen sattui ajoituksellisesti vähän nihkeään koloon kurssin kannalta – ryhmämme jäsenillä oli pääsiäislomalle suunnitelmia eivätkä yliopiston ryhmätyötilatkaan ole auki, joten jouduimme työstämään raporttimme valmiiksi etätyönä. Onneksi Google Docs mahdollistaa tämän melko kätevästi, ja ryhmämme jäsenet pystyivät kirjoittamaan osuuksiaan samaan aikaan. Ryhmämme kommunikaatio on edelleen toiminut sujuvasti Facebook-ryhmässä.

Kirjallisuutta on kertynyt Zoteroon hyvin, ja olemme löytäneet aiempaa tutkimusta sekä tieteellisistä julkaisuista, perinteisistä kirjoista kuin Helsingin Sanomistakin. Zotero on ollut näiden keräämiseen ihan järkevä paikka, joskin kaikkia käyttämiämme työkaluja ei välttämättä olisi ollut välttämätöntä ottaa käyttöön.

Meillä on ollut läpi kurssin vaikeuksia sen kanssa, ettei meistä kukaan osaa käyttää SPSS:ää eikä mitään muutakaan tilasto-ohjelmaa – olemme siis joutuneet tekemään turhauttavalta tuntuvaa työtä jo sen eteen, että saimme joitain selkeitä taulukoita ulos valitsemastamme aineisosta. Rajasimme tutkimusaihettamme koskemaan sosioekonomisen aseman sijaan ikää ja sukupuolta – lopulliseksi tutkimuskysymykseksemme muotoutui “miten ikä ja sukupuoli vaikuttavat yksilön käsitykseen palkkansa oikeudenmukaisuudesta?”

Viime viikolla ei pääsiäisen vuoksi ollut työpajaa, joka olisi kyllä tullut meille tarpeeseen – olisimme ehkä saaneet vähän syvällisempää analyysia aineistostamme aikaiseksi jo tähän palautukseen. No, onneksi lopulliseen palautukseen on vielä aikaa, ja ehdimme tämän ensimmäisen työkierroksen jälkeen vielä parantaa ja vahvistaa palautettavaa työtämme.

– Ryhmä 13