Vietämme ensi vuonna reformaation juhlavuotta. Juhlan kynnyksellä on hyvä muistaa, että moni tie suomalaisessa luterilaisuudessa on vienyt 1900-luvullakin Roomaan.
Rooma on ollut tärkeä kaupunki myös Suomen luterilaisen kirkkoarkkitehtuurin mestarille Juha Leiviskälle. Tapasin Leiviskän ennen Rooman-matkaamme ja hän antoi viime hetken suosituksen käväistä katsomassa kuuluisan barokkiarkkitehdin Francesco Borrominin (1599–1667) ensimmäistä Rooman-työtä. Borromini lupasi suunnitella pienen luostarin ja kirkon espanjalaiselle trinitaariveljeskunnalle ilmaiseksi, kunhan vain saisi vapaat kädet toteuttaa ideoitaan.
San Carlo alle Quattro Fontane eli lempinimeltään San Carlino on ulkoisesti vaatimaton kirkko jättimäisten basilikojen ja pyhättöjen luvatussa kaupungissa. Kirkkoon astutaan suoraan katutasolta, ja etupihana toimii vilkas tienristeys, jota reunustavien talojen kulmauksissa on neljä suihkulähdettä.
Borromini antaa San Carlinossa hienon esimerkin barokin illusionismista. Kirkkotilassa aistii avaruutta, jota siinä ei mittakaavan puolesta pitäisi olla. Kirkkotila on vain muutaman kymmenen neliötä, mutta kirkossa kävijä kokee, että tila avautuu kohti taivaita. Kupolia hallitsee mielenkiintoinen kasettiornamentiikka ja ylimpänä kirkkotilaa suojaa kyyhkynen, josta kirkkovieras näkee vain jalat ja levittyneet siivet. Kaikki valo kirkkotilaan tulee ylhäältä. Ylävalo ja paksut kiviseinät suojaavat tilan ympäröivältä hälinältä ja tarjoavat levähdyspaikan katujen uuvuttamille. Kirkkotila on samalla myös kadun ja sisäpihan ympärille sijoitellun luostarin luonteva liitoskohta.
Leiviskän arkkitehtuuria tunteva löytää Borrominin rakennuksesta paljon tuttua: suljetun ja avoimen vuoropuhelun, sisätilojen rytmikkäät sarjat, hallitsevan ylävalon ja ihmisen mitoista johdetun mittakaavan.
Leiviskän kirkkoarkkitehtuuri on hyvä todistus siitä, miten tärkeitä historialliset juuret ja vaikutteet ovat. Leiviskä nostaa historian tärkeimmäksi opettajakseen. Myöhäisbarokin kirkkotilat tekivät nuoreen Leiviskään niin lähtemättömän vaikutuksen, että hän päätti tavoitella vastaavaa intensiteettiä omissa tulevissa töissään.
Tästä syystä Leiviskä on vierastanut modernismin käsitettä. Se kaavamaistaa ja suorastaan tappaa uuden ja vanhan taiteen elävät ja ajankohtaiset ilmiöt. ”Typerykset kuten monet tähtiarkkitehdit kuvittelevat että siteen menneisyyteen pitää katkaista. Jos me haluamme viedä kehitystä eteenpäin ja toivomme, että työllämme olisi merkitys myös tulevaisuudelle, meillä on oltava lujat siteet perinteeseen”, Juha Leiviskä toteaa.
Edellä mainittu ajatus pätee myös teologiaan. Mielenkiintoisin teologia syntyy perinteen ja profetian vuoropuhelussa. Reformaatioita ja uudistuksia tarvitaan, mutta niiden tekijät eivät saisi langeta menneen vähättelyyn ja halpaan populismiin.
Protestantti on Roomassa kotiseutumatkalla. Jos haluaa ymmärtää Oulun Pyhän Tuomaan kirkkoa tai Myyrmäen kirkkoa Vantaalla, kannattaa käväistä Via del Quirinalen kadunkulmassa ja astua kirkon ovesta sisään niin kuin me teimme elokuisena tiistaina.