”Kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan.” Näin on lausahtanut Helsingin yliopiston dogmatiikan professorina vuosina 1939-1967 toiminut Osmo Tiililä. Torstaina pääsimme näkemään kuolemaa aivan lähietäisyydeltä vieraillessamme kapusiinimunkkien kryptassa, joka on ihan koko maailmankin mittapuulla henkeä salpaava ilmestys.

Kapusiinisääntökunta sai alkunsa noin vuonna 1520 observanttifransiskaanimunkki Matteo Bassin visiosta. Hän katsoi, ettei fransiskaanisääntökunta edustanut enää sitä samaa apostolista ihannetta jota p. Fransiscus Assisilainen oli itse edustanut, ja halusi siksi perustaa sääntökunnan joka seuraisi Fransiscuksen sääntö vielä kirjaimellisemmin ja tarkemmin, kuin sääntökunta itse. Kapusiinit kokivat alkuaikoina monia takaiskuja niin itse kirkon kuin omien jäsentensä puolelta – paavi ei hyväksynyt sääntökunnan toimintaa, vaan asetti sen systemaattisen kiellon jälkeen konventuaalifransiskaanien alaisuuteen, liikkeen perustaja Bassi hylkäsi liikkeen ja siirtyi takaisin fransiskaanisääntökunnan puolelle ja liikkeen kolmas johtaja Bernardino Ochino hylkäsi kokonaan katolisen uskon, pakeni Sveitsiin, asettui reformoidun kirkon palvelukseen ja meni naimisiin. Reformaation myllertäessä Eurooppaa tämä ei saanut kirkkoa ja paavia vakuutettua liikkeen apostolisuudesta ja oikeaoppisuudesta, joten vaikka sääntökunta kirjoittikin ensimmäisen oman sääntönsä vuonna 1529, sai se itsenäisen sääntökunnan aseman vasta 1619. Liike kuitenkin jatkoi kasvuaan keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa tasaiseen tahtiin. Nykyään kapusiinimunkkeja on maailmassa noin 11,000.

Santa Maria della Concezione dei Cappuccini rakennettiin vuosien 1626-1632 välillä, eli hyvin pian sääntökunnan itsenäistymisen jälkeen. Rakennus kattaa keskikokoisen kirkon ja nykyisen museo/katakombi-yhdistelmän. Aikaisemmin rakennuksen tilat ovat toimineet munkeille luostarina ja katakombit hautapaikkana. Museo itsessään esittelee hienosti kapusiinisääntökunnan historiaa, mutta paikan ehdoton nähtävyys on kuitenkin itse krypta, joka koostuu kuudesta pienehköstä kappelista täynnä sinne haudattujen munkkien maallisia jäännöksiä (pääasiassa luita) aseteltuna mitä mielenkiintoisimpiin ja kauniimpiin muotoihin ja kuvioihin. En osaa yhtään sanoa kuinka monta munkkia kappeleihin on aikojen saatossa haudattu, mutta pelkkiä pääkalloja oli paikalla satoja. Kuolema oli todellisesti läsnä, mutta samaan aikaan paikasta huokui tietynlainen rauha, eikä kappeleiden tarkoitus ollut olla millään tavalla makaabereja tai pelottavia. Niiden tarkoitus oli ensisijaisesti muistuttaa siitä mikä tässä elämässä on täysin luonnollista ja minkä meistä jokainen tulee jonakin päivänä kohtaamaan. Munkkien maalliset jäännökset eivät siis osoittaneet maan alle kylmään lohduttomuuteen, vaan ennen kaikkea ylöspäin iankaikkisuuteen.

Luulen, että jokainen meistä paikalla kävijöistä tuli jollakin tavalla puhutelluksi. Alussa mainitsemani Osmo Tiililän sitaatti on äärimmäisen kuvaava ja tyhjentävä vastaus sille miksi Kirkko ylipäätänsä on olemassa, ja jotta tämä kuolemasta vieraantunut moderni yhteiskunta ei vieraantuisi tästä maailman luonnollisimmasta asiasta ja Kirkon peruspilarista yhtään enempää, on hyvä, että tällaisia paikkoja on olemassa.