Kerrotko sinäkin tarinasi?

”Niin se maailma muuttuu, Eskoseni” lausahti jo aikoinaan Aleksis Kivi Nummisuutarit- teoksessaan. Jospa Kivi olisi silloin arvannut, kuinka maailma muuttuukaan seuraavan sadan vuoden aikana, niin mitä olisi hän maailmanmenosta mahtanut kirjoittaa.

Tarinoita kerrotaan yhä enemmän, yhä moninaisimmin keinoin ja yhä suuremmille yleisöille. Aleksis Kiven ajoista on kuljettu pitkä matka ja vauhti sen kun kiihtyy.

Tarinoilla on usein –  informaation jakamisen lisäksi – pyritty vaikuttamaan kohderyhmiin. Tarinoita kerrotaan digitaalisten työkalujen avulla yhä kiihtyvään tahtiin. Tarinat leviävät ennen kuulumattomalla nopeudella ja niillä tavoitetaan nopeasti hurjat määrät ihmisiä. Tarinoilla pyritään vaikuttamaan kohderyhmiin sanan, kuvan, videon, äänen ja lukemattomien efektien avulla.

Digitaalista tarinankerrontaa (Digital Storytelling) voidaan käyttää myös tutkimusmenetelmänä. Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on tutkia, millaisia digitaalisia tarinoita tuotetaan ihmisen ja toislajisten kohtaamisista. Toislajeilla tarkoitetaan kaikkia toisia lajeja, joita maapallolla elää ihmisten lisäksi. Lisäksi olen kiinnostununut siitä, millaisina toislajiset kuvataan tarinoissa suhteessa ihmisiin, suhteessa muihin lajeihin ja suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Havainnoin tarinoita kolmesta eri ”tilasta” käsin. Tuotan tutkimuksessani globaalia tarinaa toislajeista ja sen tarinan aineistona havainnoin WWF Suomen  facebookissa ja instagramissa kerrottuja ja julkisesti jaettuja tarinoita.

Toiseksi havainnoin tutkimukseeni vapaaehtoisesti osallistuvien tarinoita tätä varten perustetussa, suljetussa facebook-ryhmässä. Tästä tarinoiden virrasta tuotan tutkimukseeni paikallista / lokaalia tarinaa.

Kolmas tarinatila on tämä blogi. Kirjoitan tätä blogia, jossa kerron matkastani tutkimuksen kanssa, pyrkien yleistajuistamaan sen esiin nostamia ajatuksia ja tunteita. Kirjoitan myös omista kohtaamisistani eläinten tai eläintarinoiden kanssa. Blogin tarinat tuottavat henkilökohtaista tarinaa.

Nämä kolme, eri tasolla kerrottua ”meta”tarinaa linkittyvät toisiinsa ja tuottavat tutkimukseeni moniulotteista kuvaa suhteestamme toisiin lajeihin ja auttavat ymmärtämään inhimillisen ja ei-inhimillisen välisiä suhteita. Tutkimukseni tarkoitus on löytää tarinoista säikeitä ja kehkeytyviä merkityksiä kestävämmän ympäristösuhteen luomiseksi.

Tervetuloa mukaan tuottamaan tarinoita suljettuun facebook-ryhmään!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *