Professori emeritus, historiantutkija, esseisti Matti Klinge

Zachris Topelius (1818-1898)

 Zachris Topelius oli aika lyhyen aikaa, vain viitisen vuotta, Kirjastomme virkailija, palkaton ylimääräinen amanuenssi 1846–1851. Kirjaston johtaja ja samalla oppihistorian professori oli aluksi Alexander Blomqvist, koko ajan ensin varakirjastonhoitajana ja sitten virkaatekevänä kirjaston johtajana oli C. W. Törnegren – mielenkiintoinen, Etelä-Euroopan ja jopa Afrikan historiaan orientoitunut herra, joka näinä vuosina julkaisi tutkimuksiaan ”trubaduureista” ja Machiavellista. Juuri tähän aikaan Topeliuskin korosti tieteellistä ambitiotaan väittelemällä tohtoriksi, mikä siihen aikaan oli vielä harvinaista, sillä filosofian tohtorin arvo oli uusi ja vakiintumaton. Arveluni mukaan tämä oli osa historian professori Gabriel Reinin tavoitetta saada Topelius seuraajakseen. Finland framstäldt i teckningar ilmestyi myös juuri Topeliuksen amanuenssiaikana, ja sen laajaa tekstiosastoa voitiin pitää tärkeänä meriittinä.

Vakinaiseksi amanuenssiksi tuli juuri samaan aikaan S. G. Elmgren, joka Topeliuksen virassaolon aikana perehtyi dogmi- ja kirkkohistoriaan. Sekä Törnegren aikaisemmin että nyt varsinkin Elmgren ja Topelius olivat osakuntien kuraattoreina nuorison johtajia tuona koko Euroopan suurena murroskautena. Rainer Knapaksen kirjastonhistoriasta ilmenee, että näihin aikoihin ulkomaisten aikakauslehtien hankinnat nopeasti kasvoivat, ja voimme vain arvailla, mitä kaikkea nuoret intellektuellit niitä luetteloidessaan löysivät ja mistä he aikalaistensa kanssa keskustelivat. Joka tapauksessa kaikki puhuivat silloin politiikkaa.

Topelius on lyhyesti kertonut luetteloineensa uutta ranskalaista kirjallisuutta – mitä se saattoikaan merkitä noina kiihkeän poliittisen julkaisemisen aikoina! Jo 1846 oli selvästi näkyvissä se kuohunta joka 1848 puhkesi vallankumoukseksi Ranskassa ja sitten lähes kaikkialla Euroopassa. Kirjastonamanuenssit Elmgren ja Topelius olivat kiinteästi mukana kommentoimassa aikaansa ja myös ohjaamassa nuorisoa, Topelius ensin uuden ajan ”puhdistavasta myrskystä” innostuneena mutta hyvin pian – vallankumouksen väkivaltaisen luonteen käytyä ilmi – kokonaan säilyttämisen kannalle siirtyneenä intellektuellina ja lehtimiehenä.

Ranskan kirjallisuuden merkitys Topeliukselle on hyvin suuri, ja silloin on kyse historiallisesta ja poliittisesta mutta myös viihteellisemmästä kirjallisuudesta. Kolme muskettisoturia ja Monte Criston kreivi ilmestyivät juuri 1840-luvulla, niin kuin myös Kommunistinen manifesti ja hyvin paljon muuta aivan keskeistä kirjallisuutta. Monte Criston kreivi on ennen muuta aikalaiskriittinen, poliittinen romaani. Ranskan oloihin Topelius viittasi suoraan sanomalehdessään, mutta ei romaaneissaan. Kirjastoon hän kyllä johdattaa lukijansa Tähtien turvateissa, mutta kokonaan toisenlaiseen, niistä nuoren kuningatar Kristinan ja mystillisen tiedehirmutytön Hagar Ringin merkeissä 1640-luvun alussa (siitä olen kirjoittanut kirjastonhoitaja Eeva Mäkelä-Henrikssonin juhlakirjaan).

Topeliuksen aatteellista ja kirjallista kehitystä juuri amanuenssiaikana heijastaa tärkeällä tavalla vuonna 1850 ilmestynyt runokokoelma Ljungblommor II, joka jatkaa viisi vuotta aikaisemmin julkaistua runosarjaa. Nyt voimme Topeliuksen teosten tieteelliskriittisestä laitoksesta (Skriter I, 2010) lukea myöhemmin suurestikin uudistettujen runojen alkuperäisversioita ja niiden perusteellisia, mielenkiintoisia kommentaareja.Ehkä voimakkaimmin välittyy sosiaalinen, katovuosien yleiseurooppalaisen nälkäkurjuuden herättämä ahdistus, mutta ilman suoranaisia poliittisia aspekteja.

Topelius oli niin monipuolinen, että häntä on vaikea kategorisoida. Aivan olennaisesti hän kuitenkin oli journalisti, niin kuin vanhempi, tietenkin myös pohjalainen esikuvansa ja sitten kollegansa Snellman. Nyt tämä Topeliuksen puoli tulee korostuneella tavalla näkyviin koottujen teosten projektissa – samoin kuin Snellmaninkin kohdalla. Sama koskee Kirjastossamme säilytettävästä valtavasta aineistosta myös laajaa kirjeenvaihtoa.

Topelius oli siis runoilija, romaani- ja näytelmäkirjailija, historioitsija, professori ja Yliopiston rehtori, lehtimies, suuri kansan ja lasten kasvattaja.

Ja kirjastomies.

Valtiot.tri Sinikka Salo

Kansalliskirjaston kummina ja toimittuani sen johtokunnassa olen saanut etuoikeuden päästä tutustumaan Kansalliskirjaston uskomattomiin aarteisiin läheltä – myös tämän Engelin piirtämän upean talon alapuoliseen kirjojen ja erilaisten painatteiden täyttämään luolastoon. Elämykset näiltä tutustumisretkiltä ovat olleet henkeäsalpaavia. On todella aika saada ”Kansalliskirjaston aarteet kaikille”, niin kuin kirjaston strategian tavoitteeksi on kirjattu. Digitointi tarjoaa siihen keinon.

Eräs jo toteutuneita suurimpia hankkeita on keskiaikaisten pergamenttien digitointi ja järjestäminen ”Fragmenta membranea”-kokoelmaksi ja verkkoteokseksi ”Kirjava keskiaika”. Juuri pergamentit ovat tehneet minuun valtavan vaikutuksen. Aivan häikäistyin näistä, pääosin Turun katolisessa hiippakunnassa käytetyistä kirjoituksista, jotka uskonpuhdistuksen myllerryksessä takavarikoitiin kruunulle. Ensimmäinen näkemäni oli säilynyt uusiokäytössä voutien tilikirjan kantena. En tiennyt, että Suomessa keskiajalla tällaisia kirjoituksia olikaan, ja nyt meillä on – kiitos sponsorien – digitoituna kaikkien tutustuttavaksi maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen kokoelma keskiajalla Suomessa käytettyjä kirjoituksia. Asiantuntijoiden mukaan kokoelmalle vertaisia löytyy korkeintaan Italiasta. Pergamenttikokoelma asemoi Suomen Euroopan keskiaikaiselle kartalle, osaksi keskiaikaista eurooppalaista kulttuuria.

Graduale Aboense, 1397-1406

Nyt tuhannen vuoden jälkeen ensimmäisistä Suomessa käytössä olleista kirjoituksista meillä on käytössä menetelmä, jonka avulla kuka tahansa voi tutustua näihin pergamentteihin omalta kotikoneeltaan. Voimme esimerkiksi katsoa Bremenissä n. vuonna 1000 kopioitua evankeliumikirjaa, jonka sanomasta voi jopa saada selvän – jos osaa latinaa. Tai vaikka ei osaisikaan, pergamenttien selailu tuo esiin häivähdyksiä tuosta kirjavasta ajasta.   Voimme hetkiseksi kenties saavuttaa sen keskittyneen ja hartaan tunnelman, joka varmaan on vallinnut kirjoituksen kopioijan piirtäessä ja värittäessä upeita alkukirjaimia esimerkiksi 1200-luvun lukuoppaana toimineeseen Psalteeriin tai 1400-luvulta peräisin olevaan Graduale Aboenseen. Viimemainittu lienee jo kopioitu Suomessa, jonne kirjoitusten kopioinnin vaativa ammattitaito oli saatu Keski-Euroopasta tai siellä koulutuksensa saaneilta ammattilaisilta 1300-luvulla.

   
1. kuva: Psalteeri, 1200-luku
2. kuva: Kansalliskirjaston fragmenttikokoelman tyylipuhtainta karolingista minuskelia edustaa Bremenissä vuoden 1000 vaiheilla kirjoitettu evankeliumikirja.

Meillä Suomessa on ollut kirjallista kulttuuria yli tuhat vuotta. Se muodostaa Kansalliskirjaston aarteiston. Nyt kirjavan keskiajan kirjallisuus on digitoituna avattu kaikille. Tuodaan muutkin aarteet kaikille. Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan vuonna 2017 kunniaksi Kansalliskirjasto käynnistää laajan digitointiohjelman ja varojen hankkimisen tähän. Lahjoituksin ja osallistumalla keräyskampanjoihin voimme onnitella isänmaatamme ja tuoda kaikkien tietoisuuteen kulttuurimme pitkän historian.

Valtioneuvos Riitta Uosukainen:

Valitsin vuonna 2010 yhdeksi elämäni tärkeistä kirjoista Edith Södergranin runot (Samlade dikter). Ne ovat minulle kertakaikkinen voimanlähde. Olen pitänyt pohjoismaissa hänen runojaan mukanani ja korostanut puheissani sitaateissa hänen uskomatonta voimaansa liehuttaa elämän lippua sairaudesta ja köyhyydestä huolimatta.

Tänä keväänä ilmestyi Agneta Rahikaisen teos Edith. Arvosteluissa pohditaan, oliko runoilija sairas, köyhä tyttö, joka runoili ihanasti Karjalan erakkona. Vai oliko hän monikielinen kosmopoliitti ja uuden ajan nainen, jonka modernismi sekoitti aikansa kirjallisen kentän?

On erikoista, ettei vieläkään olisi mahdollista ajatella todeksi molempia vaihtoehtoja. Södergranin runot puhuvat ja todistavat uudesta ajasta ja huikeasta voimasta – mutta köyhyys ja eristyneisyys olivat totta nekin.

Annoin suomen tunneilla oppilailleni Imatran yhteislyseossa tehtäväksi kääntää Södergrania ja Diktoniusta. Kumpikin puhutteli, runot elivät ihan itsenään tuossa 1970–1980-luvun vaihteessakin. Iloitsin myös tiedosta, että Paavo Lipponen on pitänyt tärkeänä Södergranin runoja vallasta.

Minulle Södergranin runot ovat salainen ase. Jaksan mitä vain, kun luen hänen tekstinsä Ljusfälten (Septemberlyran 1918):

Venäläisen kirjallisuuden professori Tomi Huttunen:

Minun aarteeni on Kansalliskirjaston Slaavilainen kokoelma, Slavica. Neitsytpolulla opettelin aikanaan kokoelman tavoille ja sieltä sain myös parhaat eväät venäläisen kirjallisuuden tutkimukseen.

Venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimukselle Slavica on ehtymätön lähde ja uusia inspiraatioita ruokkiva aineisto. Se on myös tärkeä oppimisympäristö. Opiskelijaryhmän tuominen Slavicaan tarkoittaa, että nuoret tuodaan vieraaseen maailmaan, jossa puhutaan omituista kirjojen, journaalien, sanomalehtien, mikrofilmien ja kortistojen kieltä. Kun nykyopiskelijan täytyy etsiä avokokoelman vanhan Periodican hyllystä Ivan Gontšarovin Oblomovin ensimmäinen aikalaispainos, hän kohtaa sen älypuhelimensa avulla ja nappaa kansilehdestä kuvan.

                
1. kuva: Oblomovin ensimmäinen aikalaispainos (1849)
2. kuva: Aristarh Lentulovin kansi kokoelmaan Vesenneje kontragentstvo muz (1915)

Teknologiset innovaatiot vastaavat odotuksiimme, kuten uusia ja älykkäämpiä puhelimia kaipaavien asiakkaiden kysyntään. Siinä mielessä ne ovat ennakoitavia. Taiteelliset innovaatiot ovat ennakoimattomia, odotuksenvastaisia, ne yllättävät meidät jatkuvasti. Minun aarreaittani Slavicassa on täynnä avantgardea ja odotuksenvastaisuutta. Se on ainutlaatuisista harvinaisuuksista koostuva kokeellisen kirjallisuuden futurismi-kokoelma. Opiskeluaikanani se oli erikoislukusalin salaperäinen aineisto, jonka tunsivat vain spesialistit. Nyt se on konservoitu ja digitoitu aiempaa monipuolisempaan käyttöön, myös kiitolliseksi oppimateriaaliksi.

3. kuva: Aristarh Lentulovin luonnos lavasteiksi Vladimir Majakovskin
tragediaan.

  
4. kuva: Kokoelmasta Te li le (1914) Velimir Hlebnikovin runo, Nikolai
Kulbinin kuva.
5. kuva: Kokoelmasta Te li le (1914) Velimir Hlebnikovin runo, Nikolai
Kulbinin kuva.