Helsingin yliopisto
Viime viikkoina tätä blogia on tullut päivitettyä harvemmin kuin GIS-luokan koneiden pakollisia Windows-päivityksiä, joten hypätäänpä hetkellisesti jo kurssikertaan 6. Pari puuttuvaa postausta ilmestyy myöhemmin tämän postauksen alapuolelle.
Tällä kurssikerralla pääsimme tutustumaan niin sään ääri-ilmiöihin kuin maanjäristyksiin, joista ensimmäisenä mainittuihin aivan oikeassa elämässä. Olin luonnollisesti unohtanut edellisellä viikolla mainitun ulkoiluretken, ja lähtenyt kotoa kampukselle ilman hanskoja. Kovassa tuulessa ja sakeassa lumipyryssä (Kumpulan sääaseman lumensyvyys kasvoi 30 cm maanantaista tiistaihin) lähdimme kuitenkin heti alkuun keräämään Epicollect5-paikkatiedonkeruusovelluksen avulla tietoa lähiympäristön kohteista.
Kohteiden kerääminen osoittautui haastavaksi, sillä Kumpulan kampuksen lähellä on varsin vähän selkeästi rajattavissa olevia kohteita, jotka ovat yksittäistä penkkiä tai bussipysäkkiä merkittävämpiä. Lisäksi kohteiden viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta oli hankalaa arvioida objektiivisesti sääolosuhteiden takia.
Kurssilaisten keräämien pisteiden analysointi reippailun jälkeen oli mielenkiintoista, vaikka aineisto olikin ehkä hieman epäluotettava. Lisäksi aineiston koko oli hieman turhan pieni, etenkin kun suurin osa pisteistä keskittyi muutamaan helposti saavutettavissa olleeseen hotspotiin. Aineistosta pystyi kuitenkin interpoloimaan karttoja, jotka epätarkkuuksistaan huolimatta opettivat hyvin, mitä tällaisen aineiston interpolointi käytännössä tarkoittaa ja mitä sillä voi saavuttaa.
Kokeilun yhteydessä huomasin sovelluksessa yhden heikkouden. Tallennettavaa kohdetta paikannettaessa sovellus tekee paikannuksen hyvin nopeasti ja epätarkasti, ensimmäisellä painalluksella accuracy-arvo oli omalla puhelimellani usein jopa yli 20 metriä. Muutama painallus lisää heti perään täsmensi paikannuksen vain muutamaan metriin, mutta tätä täsmennystä sovellus ei kuitenkaan osannut tehdä automaattisesti, mikä oli mielestäni ikävää ja hieman yllättävää.
––––
Lisäksi pääsimme tunnilla melko itsenäisesit tuottamaan omia hasardikarttoja maanjäristyksistä, tulivuorista ja meteoriittien putoamispaikoista. Itse keskityin tutkimaan maanjäristyksiä ja tulivuoria, sillä ne ovat toisiinsa liittyviä ilmiöitä ja yleisesti järkevämmin kartalle sijoittuvia. Toki myös meteoriittien putoamispaikkoja tunnetaan enemmän joiltain alueilta kuin toisilta, mutta tämä kertonee enemmän helppokulkuisesta maastosta tai tutkimusinstituutioiden toimivuudesta kuin itse ilmiön alueellisista eroista.
Kuva 1. Kartta aktiivisten tulivuorten sijainnista.
Tiedot tulivuorista latasin melko suoraviivaisesti Yhdysvaltain valtiollisen säätutkimuslaitoksen NOAA:n sivuilta. Tulivuoret jaetaan purkausaktiivisuuden mukaan eri luokkaan, joista uusimpaan kuuluvat vuoden 1964 jälkeen aktiivisena olleet tulivuoret. Niiden sijainneista tein oheisen kartan (kuva 1), johon merkitsin myös litosfäärilaattojen sijainnit, sillä suurin osa tulivuorista sijaitsee niiden rajavyöhykkeillä.
Monilla rajavyöhykkeillä vulkaanista aktiivisuutta ei kuitenkaan ole, koska esimerkiksi sivuuttavien laattojen rajalla tulivuorenpurkauksia harvemmin esiintyy. Toisaalta kartta voi herättää mielenkiinnon etsiä tietoa niistä tulivuorista, jotka poikkeuksellisesti sijaitsevat kaukana rajavyöhykkeistä. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että monet tulivuoret sijaitsevat merenpohjassa, jolloin pienistä purkauksista voi olla puutteellisesti tietoa.
Kuva 2. Kartta magnitudin ≥ 6,0 maanjäristyksistä vuodesta 1990 lähtien.
Myös maanjäristykset kuvasin samanlaisella karttapohjalla, johon on niin ikään merkitty litosfäärilaattojen rajat (kuva 2). Aineiston koon vuoksi valitsin tähän hieman lyhyemmän ajanjakson, sillä merkittävän kokoisia maanjäristyksiä on ollut paljon enemmän kuin tulivuorenpurkauksia. Karttoja vertaamalla voi havaita niin yhtäläisyyksiä kuin eroja näiden kahden endogeenisen ilmiön alueellisessa esiintymisessä.
Pienenä sivuhuomiona haluan mainita, että useimmissa tapauksissa kun maailmankartta esitetään tasomuotoisena, on kartta luontevaa jakaa Tyynen valtameren kohdalta. Tämä hyvin yleinen esitys sopii kuitenkin hieman heikosti juuri tähän käyttötarkoitukseen, sillä noin 75 % tulivuorista ja jopa 90 % maanjäristyksistä sijoittuu Tyynenmeren tulirenkaan alueelle (National Geographic Society, 2019), joka ikävästi jakautuu kartalla kahtia heikentäen täten hahmottamista.
Kuva 3. Useassa Wikipedian kieliversiossa käytetty kartta merkittävistä maanjäristyksistä viimeisen noin 120 vuoden ajalta. Lähde: Wikimedia Commons (https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Map_of_earthquakes_1900-.svg)
Maanjäristyksien suuren määrän takia kuvan 2 kartta antaa hieman harmillisen vähän informaatiota lukijalle. Wikipediassa käytetyssä kartassa maanjäristyksistä järistykset on luokiteltu magnitudin mukaan ja esitetty sen mukaisesti erikokoisina ja -värisinä.
Kuva 4. Kartta magnitudin ≥ 6,0 maanjäristyksistä vuodesta 1990 lähtien, isoimmat (magnitudi ≥ 7,5) järistykset korostettuina.
Teinkin jo kurssikerralla Wikipedian karttaa muistuttavan esityksen, jossa merkittävimmät järistykset on korostettu hieman vastaavalla tavalla (kuva 4). Jo magnitudin 6–7 järistykset voivat aiheuttaa vahinkoa etenkin tiheään asutuilla alueilla, mutta laajoja ja vakavia seurauksia aiheutuu enemmän vasta magnitudin 7 ylittävistä järistyksistä. (Michigan Tech University, n.d.)
Olen lähtökohtaisesti tyytyväinen karttoihini, mutta näiden kahden ilmiön välistä alueellista korrelaatiota voisi esittää tehokkaammin yhdistämällä molempia ilmiöitä samalle kartalle, kuten Juulia Salakka (23.2.2022) esittelee blogissaan. Tällöin haasteeksi voi kuitenkin nousta kartan vaikeaselkoisuus, jolloin aineiston kokoa olisi ehkä entistä tärkeämpi rajoittaa.
Viimeisenä haluan lisätä, että maanjäristysten moninaisuutta ilmiönä voisi havainnollistaa kattavammin, jos tekisi esityksen esimerkiksi Pohjoismaiden maanjäristyksistä. Myös Suomen alueella esiintyy ajoittain maanjäristyksiä, jotka kuitenkin johtuvat pääsääntöisesti jääkauden jälkeisestä maankohoamisesta eivätkä laattatektoniikasta. Näiden järistysten magnitudi on niin pieni, etteivät ne käytännössä koskaan erotu maailmanlaajuisilla kartoilla.
Ensi kertaan!
Lähteet
Michigan Technological University (n.d.). Earthquake Magnitude Scale. UPSeis. https://www.mtu.edu/geo/community/seismology/learn/earthquake-measure/magnitude/
National Geographic Society (2019). Ring of Fire. Resource Library. https://www.nationalgeographic.org/encyclopedia/ring-fire/
Salakka, J. (23.2.2022). 6. kurssikerta. Geoinformatiikkaa oppimassa. https://blogs.helsinki.fi/gis-juulia/2022/02/23/6-kurssikerta/