HS-palaverissa tarkentui yhteistyön konsepti

Toinen vaihe yliopiston ja Helsingin Sanomien yhteistyöstä on parhaillaan käynnistymässä. Keväällä HS:n palstoilla näkyi vahvasti yliopiston kampanjailmoitukset. Syksyn avaa Kaisa-kirjaston ja huippuoppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvä hankeilmoitus. Sen jälkeen painopiste onkin HS:n ja HY:n yhteisen tapahtumasarjan lanseerauksessa ja toteutuksessa.

Tulossa on mielenkiintoinen uusi tapahtumakonsepti, jonka nimi ja ilme saivat jo tänään alustavan hyväksynnän. En kuitenkaan paljasta sitä ihan vielä, vaan laitan pian myös tänne blogiin leiskoja ja avaan konseptia tarkemmin. Sisältö pintaan ajattelu jatkuu kuitenkin vahvasti. Nyt mennään myös Pecha Kuchaa vähän syvemmälle, reilun kuusiminuuttisen sijaan aikaa on akateeminen vartti. Kolme paria, kuusi puhujaa. Toinen toisiaan täydentävät / haastavat näkökulmat.

Teemme yhdessä kaksi tapahtumaa syksyn aikana, ensimmäisen syyskuun puolivälissä ja toisen lokakuun puolivälissä. Lisäksi viemme konseptin pienimuotoisemmin Hesarin mediatorille marraskuussa. Kaikki tapahtumat tulevat näkymään isosti Hesarissa. Teemoina hyvä elämä yksilön ja yhteisön näkökulmasta.

Lisätietoja HS-yhteistyöstä Pia D:ltä.

This entry was posted in Luokaton by Pia Dolivo. Bookmark the permalink.

About Pia Dolivo

Pia Dolivo toimii Helsingin yliopiston varainhankintakampanjan päällikkönä sekä alumni- ja lahjoittajasuhteet yksikön esimiehenä. Dolivo on opiskellut Helsingin yliopistossa yleistä valtio-oppia, kansantaloutta, sosiaalipolitiikkaa ja viestintää. Valtiotieteen maisteriksi Dolivo valmistui vuonna 1999 ja on siitä lähtien työskennellyt yliopiston rajapinnoilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *