Leif Åbergin kanssa Taivaassa: globaali-lokaali hankkeen eteneminen

 Lyhyesti Kikka Lehmuston tekemät muistiinpanot tapaamisesta.

1. HS-HY-tapahtumakonsepti

-esiteltiin Helsingin Sanomien ja Helsingin yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikuttamisen projektin konseptiluonnos ja kommunikaatiosuunntelma.

-tapahtumat: lokakuun puolessa välissä pidettävän toisen tapahtuman teeman työnimi: hyvä elämän yhteisön näkökulmasta, johon aiheita ja esiintyjiä (Pia Dolivon alustava aihe/esittäjäluettelo). Valtiotieteellisen tiedekunnan esiintyjät ja aiheet valmiina elokuun alussa. Näin Valtiotieteellinen lähtee heti syksystä mukaan varainhankintaan ja alumnitoimintaan.

-todettiin että Vox sopisi luonteeltaan myös world design capital -tapahtumaan 2012, Leif käynyt keskusteluja yliopiston roolista esimerkiksi designin ulottamisesta yheiskunnallisen vuorovaikutuksen muotoihin ja teemasta accessibility to information – mahdollistaa informaatio ja vuorovaikutus kaikkien ulottuville. Media, kaupunki ja yliopisto yhteistyö olisi vahva asetelma.

-kommentti Leifiltä: konseptiin ja tapahtumaan mukaan nuorten ääni ja vaikuttamiskeinot, virtuaalimaailma, sosiaalinen media jne. Samoin huomio, että uudet vaikuttamisen muodot toimivat jo paikallisdemokratiassa esimerkiksi kaupunginosaseuroissa ja kuntatasolla

-vox konseptin pdf lähetetty Leifille mailitse

2. Kiteytys -ajatuksia lyhyesti

-valta- ja vastavirtaa jo 65 vuotta

-positiivinen konflikti

-critical friends

-risupartaradikalismi

-tiedekunnasta päättymätön virta yhteiskunnallisia vaikuttajia

This entry was posted in Helsinki Insight by Pia Dolivo. Bookmark the permalink.

About Pia Dolivo

Pia Dolivo toimii Helsingin yliopiston varainhankintakampanjan päällikkönä sekä alumni- ja lahjoittajasuhteet yksikön esimiehenä. Dolivo on opiskellut Helsingin yliopistossa yleistä valtio-oppia, kansantaloutta, sosiaalipolitiikkaa ja viestintää. Valtiotieteen maisteriksi Dolivo valmistui vuonna 1999 ja on siitä lähtien työskennellyt yliopiston rajapinnoilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *