Voiko haavoittuvuuskeskustelu haavoittaa kohteitaan?

Julkisessa keskustelussa nuorten haavoittuvuus ja haavoittuva asema ovat saavuttaneet merkittävää huomiota ja samalla saaneet humanitaarisen avustuskoneiston rattaat pyörimään. Haavoittuvuus ja haavoittuvassa asemassa termien käyttöön yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa liittyy tarve ymmärtää yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita ja huono-osaisuuteen johtavia kehityskulkuja. Toisin sanoen, haavoittuvuuden käsitteen käyttö pohjautuu ajatukseen, että joillain yksilöillä ei oman vaikutusvaltansa ulkopuolisista tekijöistä johtuen ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla väestöryhmillä ja he ovat tästä syystä vaarassa joutua eriarvoiseen asemaan. Mutta vahvistuuko haavoittuvassa asemassa olevien toimijuus haavoittuvuuskeskustelun myötä?

Haavoittunut ja haavoittava nuorisopolitiikka

Niin globaalissa kun kansallisessa nuorisopolitiikassa nuoruudesta ja varhaisaikuisuudesta (16-30v) puhutaan usein haavoittavana elämänvaiheena, jolloin nuorten ajatellaan olevan suuremmassa vaarassa ajautua ongelmallisiin tiloihin ja tilanteisiin, kuten syrjäytyä yhteiskunnasta. Toisaalta nuorten joukosta on erotettavissa ihmisryhmiä, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Näitä nuoria tuotetaan usein kategorisessa mielessä koulutuksen ja työn ulkopuolisina nuorina, eritavoin sairaina tai vammaisina nuorina, ongelmallisista taustoista tulevina nuorina tai rikoksista tuomittuina nuorina. Samoin ajatellaan, että yhteiskuntaluokka, varattomuus, sukupuoli, etninen tausta ja alueelliset erot saattavat asettaa nuoria erityisen haavoittuvaan asemaan. Erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin nuoriin liitetään usein myös oletuksia epäitsenäisyydestä, psykoemotionaalisesta hauraudesta ja erityisen tuen tarpeesta.

Nuorten nimeäminen ja kategorisoiminen eri tavoin haavoittuviin ryhmiin on ennen kaikkea poliittinen teko, sillä sen avulla tuotetaan ehtoja olemiselle ja toiminnalle, jotka ohjaavat nuoria koskevan ajattelun mahdollisuuksia. Kun nuorista puhutaan eritavoin vajavaisina tai hauraina, tullaan tahtomatta tuottaneeksi varsin pysyvän tuntuisia positioita nuorille, jotka saavat nuoret näyttäytymään erilaisina ja ulkopuolisina suhteessa ympäröivään, näennäisen aktiiviseen ja yhtenäiseen yhteiskuntaan. Näin ajateltuna nuorten haavoittuvuuden ympärillä käyty keskustelu ei lupauksistaan huolimatta pureudu haavoittavien järjestelmien purkamiseen vaan ennemminkin päätyy tuottamaan nuorten toiseutta erilaisen vastakkainasettelun ja hierarkkisen erottelun kautta. Samoin nuoriin kiinnitetyt ongelmat ja niiden ‘hoitaminen’ interventionistisessa hengessä saattavat parhaimmillaan ohittaa yhteiskunnallisesti merkittäviä ongelmia, kuten esimerkiksi työllistymisen vaikeuksia, syrjintää ja köyhyyttä.

Haavoittuvuuden käsite asettui suomalaiseen yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun 1990-luvulla, sillä riskin käsite ymmärrettiin liian teknisenä. Haavoittuvuuden käsitteen nähtiin tuovan ihmisten ja heidän toimintansa poliittiseen ohjaukseen jossain määrin humaanimpaa sävyä. Usea tutkijat ovat lähestyneet haavoittuvuutta eetoksena, eli kulttuurille tyypillisenä normatiivisena ja moraalisena ajattelun ja toiminnan tapana, joka on muovautunut riskien hallinnan eetoksesta. Haavoittuvuuden ja riskinhallinnan eetoksia voidaan tarkastella keskusteluna saman asian ympärillä, eli sen kuinka eri tavoin yhteiskunnallisista normeista poikkeavia tiloja ja tilanteita voidaan hallita. Erona riskinhallinnan eetokseen on, että haavoittuvuuspuheeseen kytkeytyy tarve heikompien moraaliseen suojelemiseen, joka toimii myös hallinnan oikeutuksen perustana.

Haavoittuvuuden käsitettä voidaan myös tarkastella retorisena keinona, sillä se kutsuu auttamaan ja hoivaamaan heikommassa asemassa olevia ja samalla ohjaamaan yksilöitä ’oikeaan suuntaan’ elämässä. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kysymys, missä määrin haavoittuvaksi asemoinnilla vahvistetaan yksilön toimijuutta ja itsemääräämisoikeutta. Haavoittuvaksi asemoiminen tapahtuu usein ’ylhäältä päin’, jolloin yksilöiltä viedään mahdollisuus itseä ja omaa asemaa koskevaan määrittelyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että haavoittuvassa asemassa olevien yksilöiden ei ajatella aina tietävän mikä heille kulloinkin on parasta.

Haavoittunut mieli yhteiskunnallisena riskinä

Olemme tutkijoina havainneet, että poliittisissa teksteissä nuorille rakennetaan hyvin erilaisia positioita ja tulevaisuuskuvia. Siinä missä erityisen haavoittuvassa asemassa olevat nuoret ovat huolipuheen keskiössä, esitetään toisen toiset nuoret tulevaisuuden muutosvoimana, niin sanotusti kehityksen moottoreina. Nämä nuoret ovat muun muassa korkeasti koulutettuja, yritteliäitä, kosmopoliitteja, start up –yrittäjiä, urheilijoita tai poliittisia vaikuttajia. Voisi ajatella, että näiden nuorten haavoittuvuudesta ei suoranaisesti oltaisi huolissaan. Koronapandemia on kuitenkin osoittanut sen, kuinka haavoittuvuuskeskustelu on jatkuvassa liikkeessä ja muodostaa uudenlaisia kerroksia ulottamalla haavoittuvuuden koskettamaan kaikkia nuoria ’syrjäytyneistä’ menestyjiin.

Samalla keskustelussa on tapahtunut siirtymä, jossa haavoittuvuus liitetään esisijaisesti hauraaseen mieleen. Erityisesti julkisessa keskustelussa nuorista puhutaan lähtökohtaisesti mielenterveysepidemian kautta, jossa apua tarvitsevat niin masentuneet, eristäytyneet ja syrjäytyneet nuoret kuin stressaantuneet, perfektionistiset ja koulu-uupuneet nuoret. Avainasemassa nuorten mielenterveysepidemiassa ovat nuorille ennalta määrittelyt tulevaisuudet mahdollisuuksineen ja uhkineen. Siinä missä ylisuoriutuja on vaarassa palaa loppuun tai ’syrjäytynyt’ nuori ajautua syrjemmälle entisestään, on suurimpana pelkona se, että nämä nuoret jäävät pidemmäksi aikaa koulutuksen ja työn ulkopuolelle ja lopulta syrjäytyvät yhteiskunnasta.

Tutkijoina tahdomme kuitenkin huomauttaa, että haavoittuvuus poliittisissa teksteissä on kerroksittaista ja ei aina täysin konsensushakuista. Haavoittuvuuden käsitteen käyttöä luonnehtivat jossain määrin ristiriitaiset, mutta toisiaan tukevat tavoitteet ja pyrkimykset, joilla on yhtenäinen tavoite; eritavoin normaalista poikkeavien tilojen ja tilanteiden tunnistaminen ja niiden hallitseminen yksilön oman edun nimissä. Haavoittuvuus myös samanaikaisesti yhdistää ja erottelee politiikan kohteena olevia nuoria. Tämä tulee esille esimerkiksi siinä, kuinka kaikkien nuorten ajatellaan toisinaan olevan haavoittuvassa asemassa ja toisaalta siinä, kuinka joidenkin nuorten ajatellaan olevan erityisen haavoittuvia.

On myös tärkeä kysymys, minkälainen merkitys poliittisilla teksteillä on erilaisista lähtökohdista tulevien nuorten elämän kannalta. Poliittiset diskurssit ja niihin sisältyvä nuorten nimeäminen ja toiseuttaminen ohjaavat kuitenkin sitä, kuinka erilaiset ja monisyiset yhteiskunnalliset ongelmat tulevat ymmärretyiksi, eli missä ongelmat nähdään ja kuinka niihin tartutaan. Samoin poliittiset diskurssit ohjaavat yhteiskunnallisten resurssien jakoa ja määrittävät pitkälti sitä, minkälaisia päätöksiä tehdään ja minkälainen toiminta ymmärretään resurssien näkökulmasta mahdolliseksi nuorten elinolojen parantamiseksi. Haavoittuvaksi nimeämisellä on siis kouriintuntuvia ja materiaalisia seurauksia.

Saara Vainio

Katariina Mertanen

Kirjoitus pohjautuu Katariina Mertasen ja Saara Vainion puheenvuoroihin Haavoittuvassa asemassa – millä perusteella ja kenen määrittelemänä? –webinaarissa. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä IDA (Intimacy in Data Driven Culture) –hankkeen kanssa.

Webinaarin voit katsoa myös jälkikäteen osoitteessa https://player.vimeo.com/video/617864612?h=bc1ff6bacb

Leave a Reply

Your email address will not be published.