En ole lääkevastainen mutta…

Kriittinen keskustelu psyykenlääkkeistä on Suomessa ollut kansainvälisesti verrattuna melko vähäistä. Alkuvuodesta masennuslääkkeisiin – niiden tehoon, sivuvaikutuksiin ja vieroitusoireisiin – liittyen julkaistiin muutama uutinen (esimerkiksi YLE 27.1.20, HS 1.1.20). Näille jutuille ominaista on, että kritiikki lääkehoitoa kohtaan esitetään lääkkeiden entisten tai nykyisten käyttäjien suulla. Asiantuntijan paikalta puhuttaessa käyttäjien kokemukset sivuvaikutuksista tai vieroitusoireista näyttäytyvät selittämättöminä ja/tai marginaalisina. Toistaiseksi avoimen kriittinen keskustelu käydään valtamedioiden ulkopuolella esimerkiksi Mad in Finland-sivustolla ja Facebookin keskusteluryhmissä. Lisäksi joitakin psykiatriakriittisiä kansainvälisiä hittikirjoja on hiljattain julkaistu myös suomeksi. Ehkäpä muualla vuosikymmeniä jatkunut mielenterveyttä koskevan ymmärryksemme medikalisaatiota eli lääketieteellistymistä, diagnoosien ja häiriöiden kirjon laajentumista sekä lääkehoidon haittoja koskeva keskustelu on tulossa hiljalleen myös Suomeen.

Muutos ei kuitenkaan vielä näy kovin vahvasti mielenterveystyön kentällä. Haastattelin osana nuorille aikuisille suunnattua kolmannen sektorin mielenterveystyötä koskevaa tutkimustani reilua kolmeakymmentä järjestöjen työntekijää ja kokemusasiantuntijaa. Haastattelujen loppupuolella nostin esiin kysymyksen medikalisaatiosta. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tämä oli ainoa hetki haastattelun kuluessa, jolloin puhuimme mielenterveyden ongelmien lääkehoidosta. Ne haastateltavat, jotka toivat asian esiin kysymättä, olivat kaikkein kriittisimpiä suhteessa lääkkeisiin.

Mielenterveyden ongelmien lääkehoito on asia, johon liittyy voimakkaita näkemyksiä puolesta ja vastaan. Olin siksi hieman yllättynyt siitä, kuinka yhdenmukaisesti ja osin itsestään selvästi järjestökentällä toimivat mielenterveyden asiantuntijat näyttivät suhtautuvan psyykenlääkkeisiin ja medikalisaatiokeskusteluun. Haastatteluissa esiin tulleet näkemykset lääkehoidosta voidaan karkeasti jakaa kolmeen luokkaan.

Ensimmäisen näkemyksen, jonka voisi nimetä vaikkapa ”lääkitys kuntoon”-ajatteluksi, mukaan lääkehoito on olennainen osa toipumista. Lääkkeet eivät saisi olla ainoa hoitomuoto, mutta niitä tarvitaan, jotta sairastunut kykenee ottamaan vastaan muunlaista apua, esimerkiksi terapiaa tai osallistumaan toimintaan, jota järjestöt tarjoavat. Psykiatrista tietoa diagnooseista ja niihin liittyvistä oireista ei kyseenalaisteta. Ajallisesti mielenterveyden ongelman hoidossa lääkkeet sijoittuvat hoitosuhteen aloitukseen, jonka jälkeen on muunlaisen avun vuoro. Lääkekriittisestä keskustelusta ollaan tietoisia, mutta sen pelätään vaikuttavan niin, etteivät ihmiset, jotka lääkehoidosta hyötyisivät, uskalla niitä sivuvaikutusten pelossa käyttää. Psykiatrinen hoitosuhde, johon lääkehoito kuuluu, tukee järjestöjen toimintaan osallistumista ja päinvastoin.

Toinen näkemys muistuttaa alkuun ensimmäistä, sitä voisi kutsua nimellä ”en ole lääkevastainen, mutta…”. Siinäkin tuodaan esiin lääkkeiden tarpeellisuus etenkin vaikeimpien mielen ongelmien kohdalla, mutta siirrytään pian arvostelemaan psykiatrisen hoidon tilaa ja tuodaan esiin, että liian usein ihmiset jätetään yksin pelkän lääkehoidon varaan. Kunnollista keskusteluapua ei ole saatavilla: psykiatriselta poliklinikalta – mikäli hoitosuhteen onnistuu sieltä saamaan – annetaan yleisiä elämänhallinnan ohjeita, mutta syvällisemmälle keskustelulle ei ole aikaa. Ihmisen elämäntilanteen kokonaisuutta ei oteta huomioon. Järjestöt paikkaavat riittämätöntä psykiatrista hoitoa ja antavat sellaista kokonaisvaltaista sosiaalista tukea, jota julkinen palvelujärjestelmä ei pysty tarjoamaan. Ne luovat uskoa tulevaisuuteen ja auttavat keskittämään ajatukset siihen, mitä nuoren aikuisen on mahdollista olla ja tehdä diagnooseista huolimatta.

Kolmas näkemys on kaikkein kriittisin, ja haastatteluaineistossani harvinaisin. Sitä voisi nimittää ”antipsykiatriseksi”. Tämän näkemyksen mukaan lääketieteellinen ihmiskuva on kapea ja vahingollinen. Ihmiset, jotka psykiatrisesta sairaanhoidosta hakevat apua, eivät sitä saa vaan tulevat syyllistetyiksi, patologisoiduiksi ja ylikävellyiksi. Monenlaiset vaikeat elämäntilanteet ja menneisyydet pelkistyvät diagnooseiksi, jotka alkavat toimia itseään toteuttavina ennustuksina. Lääkehoito turruttaa ja passivoi. Yhtäaikaisia lääkkeitä voi olla monia, niiden käyttöä ja yhteisvaikutusta ei kukaan seuraa, eikä lääkityksen vähentämisessä tueta. Suomalainen lääkekeskustelu nähdään takapajuisena ja yksipuolisena. Tästä näkökulmasta järjestötyön tehtävä on luoda vaihtoehtoja psykiatrian ihmiskuvalle, katsoa nuoren aikuisen elämäntilannetta kokonaisuutena ja tarjota konkreettista tukea asioiden ratkomiseen, esimerkiksi tarvittaessa auttaa lääkehoidon purkamisessa ja vieroitusoireiden kanssa selviämisessä.

Lääkkeitä käyttävien nuorten aikuisten näkökulmasta tilanne on ristiriitainen. He katsovat, että lääkekeskustelun eri osapuolet pyrkivät käyttämään valtaa suhteessa käyttäjiin. Yhtäältä haastattelemani nuoret allekirjoittavat edellä esitetyn kritiikin pelkän lääkehoidon riittämättömyydestä sekä siitä, että lääkkeiden sivuvaikutuksista ja vieroitusoireista ei tarjota riittävästi tietoa. Toisaalta keskustelu on heistä liian polarisoitunutta ja lääkkeiden käyttäjiä syyllistävää. Heistä jokaisen tilannetta tulisi tarkastella yksilöllisesti, eikä pyrkiä määrittämään etukäteen, milloin lääkkeistä on apua ja milloin ei. Lääkevastaisuutta pidetään myös joissakin tilanteissa epäeettisenä, jos niistä on omalla tai läheisen kohdalla ollut huomattavaa apua.

Kaikki eivät silti ole varmoja lääkityksensä tehosta. Lääkärin pistäessä voinnin kohenemisen lääkkeen ansioksi, saattaa potilas epäillä syyksi myönteisiä elämänmuutoksia. Lääkärin tulkintaa ei silti kovin helposti kiistetä. Kuten eräs haastattelemani nuori aikuinen totesi, ”haluan olla hyvä potilas, parantua odotusten mukaan ja uskoa siihen, että lääkärit osaa arvioida.”

Elina Ikävalko

 

New article on hidden realities of integration policies

Featured International Symposium: Youth Education and the Ethos of Vulnerability in Uncertain Times, 5th of December 2019

Titles and speakers

Vulnerability Matters – the ethos of vulnerability, young people and neoliberal societies. Author: Kristiina Brunila

Young people anticipating precarious futures: Working their funds of identity, emotion and aspiration into curriculum. Authors: Lew Zipin, Marie Brennan, Sam Sellar.

Performative Care Ethics and the Emerging Geographies of Exclusion in Schools. Author: Babak Dadvand

Affective histories of youth vulnerability. Author: Julie McLeod

 

The article Becoming integrateable: hidden realities of integration policies and training in Finland was published in International Journal of Inclusive Education.

 

ABSTRACT

This article scrutinises the normalised realities behind integration policies and training for refugees and immigrants that are claimed to be inclusive. The ‘great narrative’ of Finland has been focused on equal opportunity via education and training, which makes it even more important to examine the hidden realities and how such realities affect the integration process. We focus on labour market-oriented integration training, since employment is considered to be the most important element for successful integration and social inclusion. Our data consists of interviews with 20 refugees, 5 immigrants, 6 integration professionals and 3 policy makers, in addition to ethnographic field notes. Through a discursive approach and utilising studies on governmentality, we unveil how governing through integration practices works. The article explores how integration practices that claim to be inclusionary are maintaining forms of exclusion, which becomes a mechanism of exclusionary inclusion. Our analysis shows what refugees and immigrants have to adopt and adapt to as part of their own subjectification in order to become integrateable, and thus includable.

 

Ameera Masoud is a PhD researcher at the Faculty of Educational Sciences, University of Helsinki and affiliated to AGORA research centre. Her ongoing PhD research focuses on how refugees and immigrants are constructed as integrataeble and skilled through integration policies and training practices. Her current research interests are focused on labour-market training for young adult refugees and immigrants, and issues related to inclusion, racialisation, education, and integration.

Gunilla Holm is professor of education in the Faculty of Educational Sciences at the University of Helsinki. Her research interests are focused on justice related issues in education with particular focus on the intersections of race, ethnicity, class and gender. She is also interested in and writes on photography as a research method.

Kristiina Brunila works as a Professor of social justice and equality in education in the University of Helsinki where she directs the AGORA for the study of social justice-research centre. Her research group is focused on critical studies in sociology and philosophy.

Seminar: Critical Perspectives to Global Mental Health

Welcome to discuss and reflect critical perspectives to global mental health, with a special focus on young people and education on Monday 14 October 2019, at 9-12, Siltavuorenpenger 3A, Athena, seminar room 302.

Registration by 10 October 2019

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/100094/lomake.html

Invited keynote speakers are Sami Timimi and China Mills. Sami Timimi is a Consultant Child and Adolescent Psychiatrist working in the National Health Service in Lincolnshire and a Visiting Professor of Child Psychiatry and Mental Health Improvement at the University of Lincoln, UK. China Mills is a Senior Lecturer in Public Health at the City, University of London, and the Principal Investigator on a British Academy grant looking at the ‘social life’ of global mental health technologies designed to be used all over the world.

Programme

9:15-9:30      Opening words, Kristiina Brunila

9:30-10:15     Keynote: Culture, mental health and growing up, Sami Timimi

10:15-10:45  Discussant Juho Honkasilta 

10:45-11:30  Keynote: Diagnostic liquidity and global mental health, China Mills

11:30-12:00 Discussant Tuuli Kurki