Tulevaisuuden toivot ja toivottomat

Nuorissa on tulevaisuus, kuuluu sanonta. Tästä toiveikkuudesta huolimatta poliittisessa ohjauksessa ja julkisessa keskustelussa nuorista rakennetaan hyvin kahtalainen näkemys. Yhtäältä puhutaan nuorista, jotka omalla toimeliaisuudellaan tekevät paremmasta tulevaisuudesta mahdollista niin itselleen kuin yhteiskunnalle. Toisaalta puhutaan myös niistä nuorista, joiden ajatellaan olevan vaarassa pudota yhteiskunnan kelkasta, ja jotka horjuttavat uskoa vakaaseen ja valoisaan yhteiseen tulevaisuuteen. Omassa tutkimuksessani olen tarkastellun sitä, miten toivo rakentuu kansallisissa ja kansainvälisissä koulutus- ja nuorisopoliittisissa teksteissä ja mitä se mahdollisesti tarkoittaa nuorten kannalta. Tarkastelen nuoriin poliittisessa ohjauksessa liitettyä toivoa potentiaalin näkökulmasta, jolloin potentiaali tarkoittaa yksilön kykyä edesauttaa yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamista, kykyä edistää taloutta, tehdä työtä ja mahdollistaa ylisukupolvinen jatkuvuus oman toimintansa kautta. Miksi toisilla nuorilla ajatellaan olevan enemmän potentiaalia kuin toisilla ja miksi tämä on ongelmallista?

Toivo paremmasta tulevaisuudesta

Politiikassa tulevaisuuden kuvittelulla on aivan erityinen rooli. Poliittisissa teksteissä kuviteltu tulevaisuus, niin toiveina kuin uhkakuvina, toimii eräänlaisena ohjenuorana sille mitä nykyhetkessä tulisi tehdä paremmin, jotta yhteinen huominen olisi parempi kaikille. Tässä suhteessa tulevaisuus on politiikassa aina läsnä, lupauksena paremmasta huomisesta. Hallinnan tutkimuksessa kuviteltu tulevaisuus voidaan ymmärtää hallintajärjestelmänä, keinona perustella ja oikeuttaa toimia nykyisyydessä. Se miten tulevaisuutta visioidaan poliittisissa teksteissä, ei siis ole lainkaan merkityksetöntä, vaan sillä on tärkeä tehtävä saada erilaiset implementaatiot näyttämään tarpeellisilta ja välttämättömiltä. Poliittisissa teksteissä esitetyt visiot voidaan löyhästi jakaa kahteen lähestymistapaan, joita kutsun tulevaisuuden ’avoimiksi’ ja ’suljetuiksi’ visioksi.

Tulevaisuuden avoimia visioita kuvastaa näkemys, jossa talouskasvun rooli yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamisessa ymmärretään keskeisenä ja mikä lopulta edistää ihmisten liikkuvuutta, mahdollistaa tasa-arvon ja demokratian toteutumisen ja näin edesauttaa yhteistä hyvinvointia. Vastaavasti tulevaisuuden suljettuja visiota kuvastaa näkemys, jossa tulevaisuus näyttäytyy epävarmana ja uhkaavana. Näissä visioissa uhka liittyy erityisesti talouskasvun heikkenemiseen, joka vähitellen synnyttää epätasa-arvoistumista ja johtaa tiettyjen ihmisryhmien, kuten nuorten marginalisoitumiseen ja syrjäytymiseen. Äärimmäisissä visioissa saattaa esiintyä jopa radikalisoitumista ja turvallisuusuhkia.

Nämä tulevaisuuden visiot ovat usein tavalla tai toisella liitetty nuoriin ja heidän toimijuutensa. Nuoret esitetään poliittisissa teksteissä eräänlaisena tulevaisuuden metaforana. Esimerkiksi nuorten aktiivinen toimijuus, pelottomat asenteet ja luovuus nähdään yhteiskunnan positiivisen muutoksen moottorina. Avoimissa visioissa nuorten innovatiivisuus luo uusia työpakkoja, edistää talouskasvua ja lopulta vaikuttaa yhteisöjen hyvinvointiin. Vastaavasti suljetuissa visioissa nuorten epäaktiivisuus, radikaalit asenteet ja muutoshaluttomuus nähdään yhteiskunnan koheesiota ja talouskasvua uhkaavina tekijöinä.

Potentiaali toivon määrittäjänä

Omassa tutkimuksessani olen tarkastellut nuoriin liitettyä toivoa potentiaalin näkökulmasta, jossa potentiaali kertoo yksittäisen yksilön kyvystä vastata tulevaisuutta koskeviin ja ennalta määriteltyihin tavoitteisiin. Eli toisin sanoen potentiaali kertoo toivosta, joka koskee ihmisenä ’paremmaksi’ tulemista tai kasvamista, mikä myös edesauttaa avoimien visioiden tulemista mahdollisiksi. Politiikan näkökulmasta jokaisessa nuoressa on potentiaalia, tosin joillakin sitä vain on enemmän kuin toisilla. Myös nuorten yhteiskunnalliset asemat vaikuttavat siihen, kuinka hyvin tämä potentiaali saadaan valjastettua yhteiskunnallisen tulevaisuuden rakentamiseen. Näin ollen, potentiaali voidaan ymmärtää yksilössä olemassa olevana voimana tai kapasiteettina, joka tulee ikään kuin houkutella esiin. Näin koulutuksen ja työelämän tarkoituksena on toimia eräänlaisena välineenä yksilössä olevan potentiaalin vapauttamiselle.

Mitä potentiaalilla tarkemmin ottaen sitten tarkoitetaan? Koulutuspolitiikassa nuorten potentiaalia raamittaa vahvasti tietynlainen ajatus ihmisyydestä, asenteista ja arvoista. Aivan erityisesti taidot, osaaminen ja erilaiset psykologiset kompetenssit esitetään lupauksina paremmasta tulevaisuudesta, niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisella tasolla. Niiden ajatellaan esimerkiksi poikivan erilaisia innovaatioita ja keksintöjä ja siten luovan työpaikkoja. Toisaalta myös oppimismyönteinen, yrittäjämäinen asenne ja myönteinen mielentila ovat tärkeitä nuorten työelämään kiinnittymisen kannalta. Tässä suhteessa potentiaali kumuloituu ”työllistettävyyteen”, mikä ei tarkoita työllistymistä vaan erilaisia psykologisia kompetensseja yrittäjämäisestä asenteesta kehitysmyönteisyyteen ja käyttäytymisen ja tunteiden hallintaan, joiden ajatellaan edesauttavan yhteiskuntaan sosialisoitumista. Näin ollen, tulevaisuuden toivoja ovatkin oikeanlaisella mielenmaisemalla varustetut nuoret, jotka vaikuttavat ja osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnan rakentamiseen, opiskelevat ja tekevät työtä.

Tähän toimijuuden kapeaan ideaaliin suhteutuu ‘toiseus’, mikä tekee toisista nuorista ’toivottomia’. Erityisesti nuoriin koulutuksen ja työelämän ulkopuolella, eli niin sanottuihin NEET-nuoriin (not in education, employment or training) viitataan niin sanotusti käyttämättömänä potentiaalina, mikä tarkoittaa, että näiden nuorten kyky sitoutua yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen ajatellaan olevan vaarassa. Tarkemmin ottaen käyttämätöntä potentiaalia ovat NEET-nuorten lisäksi myös sellaiset nuoret, jotka ovat ajatellun taustansa puolesta vaarassa jäädä pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Näitä ovat kategorisessa mielessä esimerkiksi pakolaistaustaiset, maahanmuuttajataustaiset, köyhyydessä elävät, työväenluokkataustaiset, maaseudulla asuvat, nuoret äidit, vammaiset, oppimisvaikeuksien kanssa elävät ja eri tavoin sairauksien kanssa elävät nuoret. Poliittisissa teksteissä näitä nuoria luonnehditaan myös passiivisiksi, aloitekyvyttömiksi, hauraiksi tai haavoittuvaisiksi, minkä vuoksi heidän nähdään tarvitsevan enemmän tukea ja ohjausta, jotta tämä piilossa oleva potentiaali saataisiin otettua paremmin haltuun.

Miksi toivo pannaan joihinkin nuoriin ja toisia pidetään toivottomina tapauksina?

Toivo ja toivottomuus esitetään poliittisissa teksteissä ehdottomina totuuksina nuorten tilanteista, heidän elämänpiiristä ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Huomioitavaa on, että nämä käytännöt sulkevat ulkopuolelleen sen, mitä nuorten elämä on ja voi olla erilaisten instituutioiden ulkopuolella. Nuori voi esimerkiksi elää kaikin puolin aktiivista ja rikasta elämää, vaikka opiskelu- tai koulutuspaikka ei vallitsevalla hetkellä olisikaan ajankohtainen. Tässä suhteessa tulkinnat nuorten elämästä ovat polarisoivia ja rakentavat yksioikoisia näkemyksiä haavoittuvuudesta ja avuntarpeesta tai vastaavasti sankaruudesta ja selviytymisestä. Toivottomaksi nimeämisellä voidaan ajatella olevan myös tarkoituksensa. Nuoria ’toivottomia’ pyritään saattamaan niin sanotusti takaisin yhteiskuntaan, eli työn ja koulutuksen piiriin erilaisin koulutuksen, ohjauksen ja kuntoutuksen tukitoimin, joissa toivottomien potentiaalia työstetään työllistettävyyden nimissä. Toisin sanoen toivottomaksi nimeämisellä oikeutetaan hyvää tarkoittavassa mielessä tiukempaa kontrollia ja valvontaa, joka muun muassa kumuloituu nuorten voimaantumiseen ja toimijuuden vahvistamiseen. Hallinnan näkökulmasta tämän voi ajatella olevan tehokasta, sillä kukapa myöntäisi vastustavansa hyvää tarkoittavia eleitä.

Sen sijaan, että jatkuvasti luotaisiin toivoa toivottomiin, on hedelmällisempää kääntää katse niihin poliittisiin tahtotiloihin, jotka rakentavat yksioikoisia tulkintoja toivosta ja toivottomuudesta. Toivoa ja siihen liitettyä ajatusta yksilön potentiaalista määrittävät normatiiviset käsityksen nuorille jo valmiiksi käsikirjoitetusta hyvästä tulevaisuudesta ja toivotun kaltaisesta aktiivisesta osallistumisesta yhteiskuntaan. Siksi toivolla onkin tärkeä tehtävä osoittaa, minkälainen tulevaisuus, ihmisyys ja mielenmaisena ovat yhteiskunnallisesti tavoiteltavia. Tähän vaikuttaa toki myös taloudellistuminen ja tehostamisvaatimukset, joiden valossa nuoret tulisi saada mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti työelämän ja yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi. Näin ollen, vallitsevassa poliittisessa käytännössä toivo liitetään normatiivisiin konstruktioihin oikeanlaisesta elämänkulusta, ja elämän ’oikein’ suorittamisesta, jota luonnehtii ripeä siirtyminen instituutiosta toiseen. Tähän ajatukseen nojaten toiveikas yksilö on erilaisissa rakenteissa nokkelasti selviytyvä vahvuussubjekti, jonka oletetaan tukeutuvan itseensä elämän vaikeissa tilanteissa. Tässä suhteessa toivottomaksi nimeäminen ei kerro niinkään toivottomuudesta itsessään, vaan poliittisesta tarpeesta nimetä toimintaa ja toimijuutta, joka ei vastaa normatiivisia ideaaleja. Kun toivottomuutta lähestytään potentiaalina, voidaan sillä parhaassa tapauksessa uudelleen tuottaa yksilön taustaan, etnisyyteen, sukupuoleen tai yhteiskunnalliseen asemaan kohdistuvaa hallintaa ja erontekoa. Näin vaarana on, että hyvää tarkoittavat pyrkimykset toivon lisäämisestä päättyvätkin tuottamaan ongelmaa, jota politiikalla on alun alkaen yritetty ratkaista.

Kirjoitus pohjautuu Saara Vainion väitöskirjatutkimukseen, joka käsittelee nuoriin kohdistuvaa poliittista ohjausta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.