Mitä oikein löytäisimme, jos pääsisimme kurkistamaan William Shakespearen tietokoneen kovalevylle? Löytyisikö jostain sen syövereistä kenties tiedosto, jonka nimi on Hamlet.doc? Voisimmeko päätellä kovalevylle tallentuneiden selaimen historiatietojen perusteellä, millä internet-sivuilla kirjailija oli surffannut edellisenä iltana ennen kuin aloitti tiedoston muokkaamisen?
Matthew Kirschenbaum pohtii The Chronicle of Higher Education -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa “Hamlet.doc. Literature in a Digital Age” millaista tietoa voisimme saada Shakespearen teosten syntyhistoriasta ja vaikutteista, jos meillä olisi käytössämme kirjailijan käyttämän tietokoneen kovalevy. Tästä hypoteettisesta lähtökohdasta artikkeli laajenee pohdiskeluksi digitaalisen aikakauden kirjallisuudentutkimukselle tarjoamista mahdollisuuksista ja myös digitaalisten aineistojen säilytykseen ja käyttöön liittyvistä haasteista.
Kirschenbaum toteaa, että suurin osa uudesta kirjallisuudesta syntyy nykyään alunperin digitaalisessa muodossa. Tekstinkäsittelyohjelmalla tuotetut tiedostot sisältävät usein runsaasti metadataa ja tietoja kirjailijan tiedostoon tekemistä muutoksista. Nämä tarjoaisivat tutkijalle arvokasta tietoa kirjailijan ajatuksista ja kirjoitusprosessin etenemisestä.
Kirjastojen, arkistojen ja museoiden kannalta tällaisten digitaalisten aineistojen säilyttämiseen ja asiakaskäytön järjestämiseen liittyy kuitenkin suuria haasteita. Kyse ei ole pelkästä fiktiivisestä ongelmasta, vaan monissa paikoissa tämä on jo todellisuutta – esim. Emory University on saanut Salman Rushdien papereiden mukana säilytettäväkseen myös useita kirjailijan käyttämiä kannettavia tietokoneita. Jo aiemmin kirjastot ovat saattaneet saada kokoelmiinsa kirjailijoiden tuottamia tiedostoja esim. levykkeille tallennettuina. Kirschenbaum kertoo Teksasin yliopistoon tallennetusta Michael Joycen kokoelmasta, johon sisältyy 400 kirjailijan tekstejä sisältävää levykettä. Levykkeiden sisältö on yliopistossa tallennettu sellaisenaan levyke kerrallaan DSpace-järjestelmään, josta niihin pääsee käsiksi tietyltä kirjaston tiloissa olevalta nimenomaan tähän tarkoitukseen varatulta koneelta. Tiedostojen avaaminen ja hyödyntäminen edellyttää kuitenkin tutkijalta varsin pitkälle menevää hakkerointia.
Luonnollisesti tällaisten aineistojen kohdalla tulee vastaan myös hankalia kysymyksiä siitä, mitä kaikkea kuuluu julkisen kulttuuriperinnön piiriin ja millainen materiaali on pelkästään yksityistä. Ovatko esim. kirjastolle luovutetulle kovalevylle tallentuneet tekijän sähköpostiviestit tai web-selaimen historiatiedot osa kirjaston kokoelmia? Entä sellaiset kovalevyltä poistetut tekstinpätkät tai tiedostot, jotka ovat kuitenkin yhä kaivettavissa esiin?
Tietokoneet ovat nykyään osa ihmisten arkipäiväistä elämää, ja työasiat ja yksityiset asiat menevät niille tallentuneissa tiedoissa usein iloisesti sekaisin. Julkisia ja yksityisiä asioita on usein käytännössä mahdotonta erottaa toisistaan muuten kuin rajoittamalla koko aineiston käyttöä ja käytettävyyttä radikaalisti. Mitkä oikein ovat kirjailijan tuotannon ja hänen yksityiselämänsä väliset rajat? Kirschenbaum lainaa Michel Foucault’n tunnettua letkautusta, jonka mukaan jopa Nietzschen pesulalistaa täytyy pitää hänen tuotantonsa osana. Kaikki kirjailijat eivät kuitenkaan ole olleet samaa mieltä, vaan ovat mieluummin polttaneet keskeneräisten ja hylättyjen teostensa käsikirjoitukset kuin antaneet ne tutkijoiden reposteltavaksi.
Vaikka Kirschenbaumin esimerkkien kaltaista tekijän intentioiden pohdiskelua on sinänsä välillä pidetty kirjallisuudentutkijoiden keskuudessa epämuodikkaana lähestymistapana, digitaalisten tiedostojen analyysista ja suurista tekstimassoista tehdystä tiedon louhinnasta on joka tapauksessa tulossa keskeisiä työskentelymetodeja monille digitaalisen ajan aineistojen parissa työskenteleville humanistitutkijoille. Tämä on suuri haaste sekä tutkijoille itselleen että myös kulttuurialan instituutioille, joiden täytyä miettiä vakavasti sekä digitaalisten aineistojen säilytykseen että myös niiden käyttömahdollisuuksiin liittyviä kysymyksiä.