Kansalliskirjastossa on kuluvan vuoden aikana valmisteltu tietohallintostrategiaa kirjaston tarjoamille keskitetyille tietoteknisille palveluille. Työn kuluessa ehkä eniten keskustelua ovat herättäneet käsitteet back-end ja front-end, joille on ollut hankala löytää selkeitä suomenkielisiä vastineita. “Takapuolen” käännökseksi muotoutui vielä suhteellisen käsitettävä termi “taustajärjestelmä”. “Etupuolen” kohdalla päädyimme toistaiseksi termiin “asiakasliittymä”, joka saattaa kuitenkin helposti sekaantua asiakassovelluksiin eli clientteihin (jotka kuuluvat sinne takapuolelle).

Terminologiaa olennaisempaa tässä yhteydessä on kuitenkin tulevaisuusskenaario, jossa nämä käsitteet ovat keskeisessä asemassa. Tämänhetkisissä järjestelmissämmehän tilanne on hyvin pitkälle se, että back-end = front-end, eli asiakkaat joutuvat käyttämään jokaista taustajärjestelmää sen omalla käyttöliittymällä. Vaikka niiden asiakasystävällisyyteen panostettaisi kuinka, käyttäjä joutuu silti opettelemaan monta erilaista liittymää.

Tulevaisuuden tavoitetilassa pyritäänkin näiden järjestelmien erottamiseen toisistaan niin, että asiakkaan käyttöliittymä olisi täysin irrallaan eri palvelujen tuotantojärjestelmistä.

Avainasemassa tässä ovat standardirajapinnat. Kun ne ovat kunnossa, kuvio voi laajeta helposti kattamaan enemmänkin erilaisia taustajärjestelmiä, esimerkiksi muista muistiorganisaatioista. Toisaalta erillinen asiakasliittymä tarjoaa mahdollisuudet näkymien entistä parempaan räätälöintiin, jossa käyttäjä voi itse valita omaan näkymäänsä palikoita eri palveluista omien tarpeidensa mukaan. Vaikka tutkijan erikoisala saattaa olla hyvin kapea, siihen liittyvää aineistoa voi silti löytyä niin kirjastoista, arkistoista kuin museoistakin. Kirjasto 2.0n propagoimia yhteisöllisiä toimintoja on myös helpompi – ja mielekkäämpi – rakentaa tälle tasolle kuin jokaiseen taustajärjestelmään erikseen.

Tulevaisuudessa voimme siis toivottavasti piilottaa takapuolemme kokonaan ja tarjota asiakkaillemme kutsuvamman näkymän.