Nellissäkö jo yli 90 miljoonaa käyttäjää?

Nelli-portaalissa on ollut tänä vuonna jo oli 90 miljoonaa käyttäjää! Ihan tosi, tilastossa lukee niin. Otsikkona tosin on Hits. Se taitaakin tarkoittaa www-palvelimen vastaanottamia pyyntöjä. Käyttäjiä onkin siis oikeasti vain 47 miljoonaa. Juu juu. Tai niin luulisin. Vai tarkoittaako Pages sittenkin vain sivunlatauksia? Siinä tapauksessa luku onkin, tuota noin, hiukan pienempi. Siis noin 1,4 miljoonaa. Ja taitaa sitä otsikko “Number of Visits” tukeakin. Vai onko tuo sittenkään sama asia? Entä jos sama käyttäjä onkin käynyt 20 kertaa? Silloin käyntien määrä ja käyttäjien määrä ovatkin eri asia. Entä mikä lasketaan käynniksi? Sehän riippuu siitä, miten tilastointiohjelma sen määrittelee. Tässä tapauksessa on kyse AWStats-nimisestä ohjelmasta, jossa yhdeksi käynniksi lasketaan samasta IP-osoitteesta tulevat pyynnöt, joissa kahden peräkkäisen pyynnön välissä ei ole enempää kuin n. tunti. Tämä siis tarkoittaa, että esim. yhteiskäyttöisiltä koneilta tulevat eri istunnot saattavat mennä saman käynnin piikkiin.

Muitakin virhemahdollisuuksia toki on. Lisäksi muut tilastointiohjelmat saattavat laskea eri tavalla. Näin ollen luvut eivät ole keskenään vertailukelpoisia. On siis harhaanjohtavaa puhua näistä luvuista varsinkaan ilman tilastointitavan määrittelyä, ja sen kanssakin täytyy olla tarkkana. Palvelut käyttäytyvät eri tavalla, eikä samallakaan tilastointiohjelmalla välttämättä saada lukuja, joita voisi verrata toisiinsa. Isot luvut kuulostavat hienoilta, mutta ilman kontekstia niiden informaatioarvo jää heikoksi varsinkin, jos lukuja yritetään käyttää palvelujen keskinäiseen vertailuun.

2 thoughts on “Nellissäkö jo yli 90 miljoonaa käyttäjää?

  1. Web analytiikkaa ammatikseen tekevän saarna:

    Aikojen alussa (noin 8 vuotta sitten) “hits” tarkoitti tiedostolatauksia eli jokainen sivuelementti (kuvat, kehykseen ladatut html-tiedotot) tuotti sivulatauksen yhteydessä hitin.

    Kun tämän mittarin harhaanjohtavuus huomattiin, siirryttiin sivulatausten, “page views” mittaukseen. Mikä tietenkin vaatii määritelmän sille, mitkä tiedostolataukset ovat sivulatatauksia -> eroja implementointien välille.

    (Logi-pohjaisessa systeemissä kyse on eksplisiittisestä määrittelystä esim tiedostotyypin kautta. Tägi-pohjaisessa taas tägin sijoittamisesta tai sijoittamatta jättämisestä. Ja määrittelyistä.)

    Sivulatauksia voidaan esim. IP-osoitteen, selainversion ja käyttöjärjestelmän perusteella yhdistellä käynneiksi ja kävijöiksi. Tässä vaaditaan lisää määrittelyjä, eikä lopputulos missään tapauksessa ole tarkasti se määrä _ihmisiä_, jotka ovat palvelua käyttäneet.

    Suuri määrä sivulatauksia voi olla positiivinen merkki (käyttäjät viihtyvät sivustolla) tai negatiivinen (sivuston käyttö vaatii liian monta klikkausta, käyttäjät eivät löydä mitä haluavat). Palvelua tunteva voi miettiä mikä olisi mu-tu-tuntumalla hyvä suhde käyntien ja sivulatauksien määrän välille ja tehdä tarkastelua siltä pohjalta.

    Kaikki vertailu (ja myös yksittäisen sivuston menestymisen analyysi) vaatii ymmärrystä siitä tekniikasta, joka tuottaa mittaustiedon ja käsittelee sen mittareiksi.

    Amen.

  2. Katselin tässä Google Analyticsillä kerättyjä tietoja Doriasta. Vuodessa on ollut
    – 610 000 “visits”
    – 454 552 “visitors”
    – 1 934 000 “pageviews”
    Hittejä Analyticsillä ei taida saadakaan, eikäpähän lie tarviskaan, vaikka juhlallisia lukujahan se tuottaisi.

    (P.S. Ja noissa luvuissa ei taas ole mukana sitä liikennettä, joka menee suoraan PDF-tiedostoihin hakukoneiden tai mmuten saatujen suorien linkkien kautta. Onpas hankalaa; mutta näkyypähän tuota käyttöä olevan näidenkin lukujen valossa.)

    (P.P.S. Onhan meillä toinenkin tilastointityökalu, ja se on laskenut PDF:ien latauksia. Vuodessa tulee niitä pari miljoonaa; mutta sitä, moniko noista latauksista liittyy vierailuihin ja moniko ei – kas siitäpä ei otakaan selvää. Loppukädessä tämä luku lie kuitenkin tärkeämpi – vain onko?)

Comments are closed.