History News Network uutisoi mielenkiintoisesta tapauksesta, jossa tunnetun Venäjän historian tutkijan vaimo jäi kiinni siitä, että oli tehtaillut Amazoniin vihamielisiä arvioita miehensä kollegoiden ja kilpailijoiden teoksista:

• Donal O’Sullivan: Anonymous Slander on Amazon, Soviet Style (History News Network, 19.4.2010)
  http://www.hnn.us/articles/125694.html

Tämä “paremmissa piireissä” sattunut tapaus on hyvä muistutus siitä, että sosiaalinen metadata tarjoaa mahdollisuuksia myös väärinkäytöksille, etenkin silloin kun metadatan tuottajan henkilöllisyys jää hämärän peittoon.

Heti perään on toki pakko todeta, ettei kannata heittää lasta pesuveden mukana, eli pääasiassa sosiaalinen metadata on positiivinen ilmiö, ja esim. Amazonin kirja-arviot ovat olleet ainakin omalta kohdaltani hyvinkin hyödyllisiä ostopäätöksien puntaroinnin apuvälineitä. Mutta kun kirjastotkin nyt kovaa vauhtia pyrkivät lanseeraamaan sosiaalista metadataa hyödyntäviä palveluita, joudumme todennäköisesti vastakkain myös sosiaalisen metadatan luotettavuutta ja puolueettomuutta koskevien kysymysten kanssa. Mitä tehdä, jos asiakkaiden tuottama metadata ei olekaan niin laadukasta kuin olemme toivoneet, tai jos se on suorastaan virheellistä tai vääristelevää?

Tavallaan tämä dilemma rinnastuu laajempaan keskusteluun, jota viime aikoina on käyty julkisten nettikeskustelujen arvosta ja niihin liittyvistä ongelmista. Tässä keskustelussa tunnutaan usein pitävän keskeisenä ongelmana nettikirjoittajien anonyymiutta, mikä on yleinen käytäntö monilla keskustelupalstoilla. Tähän rintamaan liittyy näköjään Suomen kirjastoseuran puheenjohtajanakin profiloitunut vanha opiskelukaverini Jukka Relander tuoreessa blogitekstissään:

• Jukka Relander: Netti pitäisi pelastaa (Uusi Suomi, 20.4.2010)
  http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jukkarelander/netti-pitaisi-pelastaa

Relander toivoo julkisissakin nettikeskusteluissa siirryttävän enemmän Facebookin suuntaan. Hänen mukaansa oma nimi ja valokuva tekevät keskusteluista inhimillisempiä, ja kynnys asiattomien puheenvuorojen esittämiseen nousee ratkaisevasti korkeammaksi.

En ole vakuuttunut siitä että resepti on aivan näin yksinkertainen – olen ollut mukana nettiyhteisöissä, jotka ovat toimineet asiallisesti nimimerkkien käytöstä huolimatta, ja toisaalta sellaisissa, joissa omista nimistäkään ei ole ollut apua. Lisäksi oman nimen käyttöön eri yhteyksissä liittyy nykyisellä Google-aikakaudella ilmeisiä yksityisyyden suojaan liittyviä ongelmia.

Mutta kysymys on joka tapauksessa relevantti myös kirjastojen kaavailemien sosiaalisen metadatan palveluiden kannalta. Millaista kontrollia tarvitsemme metadatan laadun takaamiseen ja väärinkäytösten ehkäisemiseen? Riittävätkö kirjastokortti ja käyttäjätunnukset takaamaan sen, että sosiaalisen metadatan tuottajat käyttäytyvät ihmisiksi? Täytyykö myös käyttäjien päästä näkemään, miten luotettavan tuntuinen henkilö on tallentanut järjestelmään arvion, kommentin tai avainsanan? Ja miten ja millä kriteereillä mahdollisiin väärinkäytöksiin puututaan?