LIBER (http://libereurope.eu) on Euroopan tutkimuskirjastojen liitto, jossa on yli 400 jäsenorganisaatiota. Sen 44. konferenssi pidettiin kesäkuun lopussa Lontoossa. Isäntinä toimivat Imperial Collegen Senate House Library, London School of Economicsin kirjasto sekä University Collece Londonin kirjastopalvelut (http://www.liber2015.org.uk). Konferenssi järjestettiin Bloomsburyssä sijaitsevassa Senate Housessa, joka on innoittanut George Orwellin kuvausta totuusministeriöstä ja toiminut myös Batman-elokuvien kuvauspaikkana.
Aloitan tässä kirjoituksessa konferenssin sadon pohtimisen.
Konferenssin teemana oli “kohti avointa tiedettä”. Ennen kaikkea avoimen julkaisemisen mutta myös avoimen datan ja avoimen tieteellisen posessin teemat leimasivat ohjelmaa. Itse asiassa avoimuus on ollut pinnalla koko LIBERin toiminnassa kuluneen vuoden ajan. Järjestö on osallistunut monin tavoin Euroopan komission julkisiin Science 2.0 -konsultaatioihin. (Ainakin yksi tulos konsultaatioilla on jo ollut: komissio on luopunut termistä Science 2.0 ja siirtynyt termiin Open Science.) LIBER on tehnyt valmistelutyötä liittyen tekijänoikeussäätelyn uudistamiseen, ja erityisesti tiedonlouhinnan tekijänoikeudellisia esteitä on nostettu parrasvaloihin. LLIBER on mukana monissa avoimeen sataavuuteen liittyvssä projekteissa kuten EUDATissa ja OpenAiressa.
DARIAH Workshop: From Digital Collections to Digital Scholarship: New Takes on Research Support
DARIAH (https://dariah.eu) on humanististen tieteiden tutkimusinfrastruktuuri. Sen tarkoituksena on lisätä alan digitaalisten tutkimus- ja opetusmenetelmien käyttöä. Tutkimuksen tueksi se rakentaa verkostoja ja IT-palveluja. (Suomi ei ainakaan vielä ole DARIAH:ssa mukana.) Organisaation järjestämässä työpajassa kerättiin osalistujien ajatuksia siitä, mitkä ovat digitaalisen humanistisen tutkimuksen edistämisen tärkeimmät tehtävät ja miten DARIAH voisi niitä tukea.
Humanisteille digitaalisuus on merkinnyt ja edelleen merkitsee ennen kaikkea aineistojen parempaa saatavuutta digitoimisen kautta. Kulttuuriaineistojen digitointi on itse asiassa verraten vanha digitaalistumisen muoto. Lähtökohtana on kuitenkin ollut lukeminen, ja tämä on tavallaan muodostunut taakaksi. Aikoinaan syntyneet aineistot ja niiden tuotannon tavat olisi nyt muunnettava tuottamaan paremmin digitaalisten menetelmien käyttöön soveltuvaa aineistoa. Muutos ei suinkaan ole yksinkertainen; eikä “lähiluku” ole humanistisena tutkimusmenetelmänä kadonnut mihinkään.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoista on, kuinka vähän kirjastoilla ja humanisteilla on itse asiassa ollut vuoropuhelua ja vuorovaikutusta digitaalisessa aineistontuotannossa. Humanistien ja kirjaston suhde on kuitenkin hyvin toisenlainen kuin useimpien muiden tieteenalojen. Dialogia on ehdottomasti oltava enemmän. Esimerkiksi British Library on tietoisesti alkanut otttaa aktiivisempaa roolia digitaalisen humanioran alalla. Koulutuksissa on käytetty hyväksi mm. “Ohjelmoiva historioitsija” -koulutuskokonaisuutta (http://programminghistorian.org).
Ainakin jonkin tasoinen digitaalisen maailman teknisempikin ymmärtäminen olisi huomattavan hyödyllinen taito monelle humanistille. Työpajassa mainittiin esimerkkinä se, kuinka automaattisen tekstintunnistuksen parempi tuntemus auttaa tekemään parempaa tutkimusta.
Työpajan satona saatiin joukko suosituksia:
- Kirjasto voisi toimia yhdistävänä keskipisteenä sekä organisaatioiden sisällä että niistä ulospäin
- Metadatan käsittely, rikastaminen ja analyysi ovat kirjastojen ydinosaamista, jota voisi hyödyntää paljon enemmän.
- Enemmän tietoa eri puolilla Eurooppaa tehdyistä ratkaisuista – ja virheistä! – kaivataan lisää. Myös kirjastojen rooli DARIAH:ssa voisi olla näkyvämpi.
- Tutkimuksen tukea ei pidä rakentaa liian kunnianhimoisiksi kokonaisuuksiksi, vaan lähteä liikkeellä käytännön tarpeista.
- Kirjastoammattilaisten jatkuva kouluttautumisnen ja datanhallinnan taitojen parantaminen on hyvin tärkeää.