Kirjamessuilla digitaalisista aineistoista kertomassa

Kansalliskirjastolaisia kutsuttiin Turun kirjamessuille puhumaan digitalisaatiosta ja aineistojen avaamisen mahdollisuuksista. Paikalla oli yhteyspäällikkö Pirjo Karppinen ja allekirjoittanut. Yleisössä osallistujia oli noin 30, ja Jukola-salissa näytti olevan sekä kirjastojen ammattilaisia että muita messuvieraita.

Kyseisen osion ja myös Kansalliskirjaston esityksen voi löytää Kirjastokaistalta

Digitalia-projekti tuli esityksessä myös esille yhtenä luonnollisena osana digitaalisten aineistojen kehittämistä. Ja kuten Aart de Heer kysyikin lopussa, kuinka aineistojen käytettävyys varmistetaan, kun niitä tulee lisää ja lisää ja halutaan yhä helppokäyttöisempiä tapoja saada suuria aineistomääriä helposti käyttöön. Digitalia-projektihan on tässä yksi ratkaisu, sillä aineistojen laadun osalta, pohditaan myös kuinka aineistojen hakukäyttöä saisi paremmaksi. Jos Sinulla on ideoita, niin otathan toki yhteyttä esimerkiksi digin palautteen välityksellä ja kerrot ehdotuksesi.

Kiinnostavaa oli kuulla myös Varsinais-Suomen muisti hankkeesta, jossa oli muutamassa kirjastosta valikoitu ja digitoitu aineistoa, jotka sitten oli kuvailtu ja laitettu digi.kirjastot.fi -palveluun. Yhteistä näytti olevan kaikille, että valitseminen oli vaikeaa, ja kirjastolaiset olivatkin joutuneet miettimään oman paikkakuntansa ydintä ja ylipäätään sitä mitä paikkakunnasta saisi uudenlaista kuvaa kiinnostuneille. Käyttäjämäärät digitaalisille aineistoille olivat olleet hyvät, johon kirjastoissa oltiin tyytyväisiä. Lisäksi kiinnostavia olivat kuulla tarinoita esineiden takaa, kuten esimerkiksi Turun kaupungin lainaajaluettelo vuodelta 1917, jossa lainaajan nimen ja osoitteen lisäksi löytyy myös henkilön ammatti.

Lähde: http://digi.kirjastot.fi/items/show/124607 (http://digi.kirjastot.fi/files/original/a0eb9f8076d02e9cf8576fce7f0c6b34.pdf , s. 3)

Kirjamessut näytti olevan todella aktiiviset ja kävijöitä ehkä jopa enemmän kuin WorldConissa aiemmin syksyllä.

Kuten Suomen kirjastoseuran esityksen yhteydessä havaittiinkin, kirjasto on monien elämässä tärkeä tekijä, myös siksi on hyvä päästä juttusille erilaisten aineistojen tarvitsijoiden kanssa, koska antaa myös ajatuksia kuinka aineistoja voisi kehittää eteenpäin.