“Loma”kuulumisia ja välähdys viikosta

Hei ihanaiset ihmisolennot!

Kevät on koittanut kohisten Colchesterissa ja samaan aikaan kevätlukukausi on hurahtanut ohi hetkessä. Kampuksella on parhaillaan melko hiljaista, sillä monet ovat lähteneet koti-kotiin tai reissaamaan pääsiäisloman ajaksi. Essexin yliopistossa lukuvuosi jakautuu kolmeen lukukauteen, joista kahdessa on lähiopetusta (syys- ja kevätlukukaudet) ja viimeisessä (kesälukukausi) ainoastaan muutama hassu kertaustunti ja koko vuoden kokeet. Sekä syys- että kevätlukukauden jälkeen on kuukauden pituinen loma. Kirjallisuuden opiskelijalle loma on nimellinen, sillä esseekirjoitusta on isketty kummallekin lomalle noin 10 000 sanan edestä. Nyt ollaan siis jo toisessa kuukauden lomajaksossa, mikä tarkoittaa käytännössä, että kaikki lähiopetus vaihtovuoteni ajalta on takana. Minne aika on oikein kadonnut?

Kevään loisto kukassa kampuksella

Vuorokaudesta meinaavat loppua tunnit kesken, kun yrittää opiskella vieraalla kielellä, saada kurssityöt ajoissa valmiiksi, tutustua uusiin ihmisiin, matkustella, harrastaa, nähdä, tehdä, kokea ja oppia uutta, haastaa itsensä ja lisäksi yrittää pitää perhe ja ystävän koti-Suomessa kärryillä tästä kaikesta. Vaihtovuosi on ollut elämäni hektisimpiä ja haastanut lievästi neuroottisen perfektionismiin ja ylisuorittamiseen taipuvaisen luonteeni, mutta kaiken kiireen ja paineen keskellä se on opettanut keskittymään olennaiseen ja näkemään, millä on merkitystä. Aika on mennyt nopeasti, mutta jokainen hetki on ollut merkityksellinen ja antanut eväitä tulevaisuuden varalle.

Kokonaisuutta on helpointa lähestyä sen osien kautta, joten tässä seitsemän välähdystä viime viikosta:

 

1. VUOSI KUVINA

Olin palaamassa futiskentiltä rennosta lacrosse-pallottelusessiosta, kun huomasin kotimatkalla Ivor Crewe -luentorakennuksen seinälle ilmestyneet kuvataulut kuluneelta vuodelta. Kuvat ovat yliopiston opiskelijoiden sosiaalisen median tileiltä, ja spottasin myös itseni yhdestä kuvasta! Pysähdyin ihailemaan ja muistelemaan kulunutta vuotta hetkeksi: Ensimmäiset lacrossetreenit kämppisten kanssa. Tutustuimme uusiin ihmisiin ja lajiin, josta emme tienneet ennalta mitään. Uskomattomien auringonlaskujen ihaileminen kirjaston ylimmässä kerroksessa ties minkä esseen parissa puurtaen (paikallista opiskelukaveria lainaten: “Colchester may be a shithole but we do get the best sunsets here.”). Bonfire Nightin ilotulituksista nauttiminen marraskuisessa illassa. Pebbles-kampuskissaan törmääminen milloin SU-ruokakaupassa ja milloin kotimatkalla tai lammilla. Lukuisat pelipäivät kotikentällä ja bussimatkojen päässä muissa yliopistoissa. Reissut muiden muassa Brightoniin, Bristoliin, Birminghamiin, Statford-upon-Avoniin hyvässä seurassa. Helmikuun helleaalto ja puistohengailu. Teki hyvää pysähtyä ihmettelemään kaikkea, mitä on saanut kokea.

 

2. PULAHDUS COLNE-JOKEEN

Useampi ystäväni käy lähes päivittäin uimassa läheisessä joessa. Yksi heistä on yrittänyt syksystä lähtien sinnikkäästi saada minua mukaan. “Suomalaisena sulla on erityisgeenit kestää kylmyyttä, uittehan te avannossakin!”, on kuulunut useammin hänen suustaan. Lähes vuoden suostuttelun jälkeen suostuin. Kokemus oli virkistävä ja hauska, vaikka mudassa kömmittyäni olin enemmän suihkun tarpeessa kuin nuoruuden Kyrönjoki-kesien jälkeen.

 

3. MASTERS OF SHOWCHOIR 2019 @PORTSMOUTH

Showkuoro-aherruksen kohokohdasta ja kulminaatiopisteestä eli vuosimallin 2019 Masters of Showchoir -kisasta on tulossa kokonainen postaus lähitulevaisuudessa. Tässä kuitenkin kuvan muodossa ensimakua meidän mahtavan tiimimme esityksestä!

 

4.  SUOMALAIS-JAPANILAIS-AMERIKKALAIS-RANSKALAIS-KIINALAINEN LOUNAS

Vaihtarikämpässämme pääsee lähes päivittäin spontaanisti maistamaan uusia herkkuja milloin mistäkin ruokakulttuurista. Loman takia monet meistä ovat poissa, joten viikonlopun kunniaksi me jäljelläolijat organisoimme kansainvälisen lounaan, johon kuului miso-keitto, vegekaalilaatikko ja jälkiruoaksi kasvojenkokoiset amerikkalaiset suklaakeksit suodatinkahvin kera.

 

5. ESSEEURUPEAMAT

Sain juuri valmiiksi luovan kirjoittamisen novellikurssille portfolioni, mutta vielä jonkin aikaa karhunosa päivistäni kuluu lopputöiden parissa. Seuraavaksi työn alla on postkolonialistisen kirjallisuudentutkimuksen kurssille essee, joka käsittelee länsimaalaisten vaikutteiden näkymistä Adichien romaanissa Puolikas keltaista aurinkoa (2006), joka on kuvaus sisällissodan aikaisesta Nigeriasta. Kun se on paketissa, jäljellä on enää yksi essee, jossa lähestyn populaarikirjallisuutta psykoanalyyttisestä näkökulmasta. Tässä kaikessa on paljon sulateltavaa, etenkin vieraalla kielellä, mutta olen siitä huolimatta kiitollinen, että saan puurtaa minua kiinnostavien ja älyllisesti stimuloivien aiheiden parissa.

 

6. PIKNIK LAMMELLA

Viime lauantaina lämpömittari nousi jopa seitsemääntoista asteeseen, mikä tarkoittaa suomalaiselle kesäpäivää parhaimmillaan. Kiinalaisen kämppikseni kanssa leivoimme pellillisen brownieita, joka katosi viimeistä murua myöten hyvällä omallatunnolla vatsoihimme kampuksen lammen rannassa sorsia ihmetellessä. Vaaleanpunainen auringonlasku (ja viilenevä ilta, vaikka tätä emme suostuneetkaan ääneen myöntämään) innoittivat riemukkaaseen kuvaussessioon.

 

7. UUSIA HAASTEITA ETSIMÄSSÄ

Kirjasto on toinen kotini, eikä vähiten siksi, että se sijaitsee noin sadan metrin päässä kotioveltani. Tämä lainaus Albert Sloman -kirjaston kolmoskerroksen aulassa kolahti:

“Essex taught me that learning is not about memorising but about questioning and enquiring.”

Vaihtovuoden lähetessä loppuaan mielessä pyörii miljoona asiaa; vuoteen mahtuu niin paljon oivalluksia, kohtaamisia ja opetuksia, että pääkopan kapasiteetti tuntuu rakoilevan. Myös tästä aiheesta myöhemmin lisää. Nyt sanon vain, että HITTO IHMISET. Lähtekää yrittämään uutta, kun siihen siunautuu mahdollisuus. Oli se sitten työharjoittelu tai opiskelujakso ulkomailla, jonkin hassun taidon oppiminen tai kiinnostavan tyypin deeämmiin livahtaminen. Yrittäkää, (epä)onnistukaa, oppikaa. Ei oo mitään yhtä palkitsevaa, kun itsensä ylittättäminen.

 

Xx Motivaattori-Aino kiittää ja kuittaa

Extra-curricular activities

Hei kaikki kauniit ihmisolennot taas pitkästä aikaa!

Vuosi 2019 on alkanut mun osalta melkoisella rytinällä, mikä selittää osaltaan hiljaiseloa täällä blogin puolella. Jo ensimmäisen kahden viikon aikana ehdin muun muassa juhlia kahden sisaruksen synttäreitä koti-Suomessa, heittää satunnaista työkeikkaa äitini firmassa, esitellä kotikaupunkiani hongkongilaiselle vaihtariystävälle (sauna ja avanto myös testautettu), matkustaa Dubliniin ihastelemaan Trinity Collegen kirjastoa ja katsomaan The 1975:n konserttia sekä kirjoitella esseitä.

Uskomattoman kaunis Trinity Collegen kirjasto Dublinissa

Tammikuun puolivälissä alkoivat uudet kurssit, uusiin kämppäkavereihin tutustuminen ja paluu Essex-arkeen. Ehdinpä myös hostata rakasta Suomi-toveriani Innaa hänen Englannin-reissunsa ajan, ja vierailla Shakespearen syntypaikoilla Stratford-upon-Avonissa. Lisäksi yliopistojen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin joulutauon jälkeen – ja tämä postaus onkin omistettu juurikin sille.

Essexin yliopistossa on tarjolla runsaasti erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Suomen opiskelijatoiminnasta poiketen täällä järjestäydytään vapaa-ajalla ainejärjestöjen sijaan kerhoihin, jotka voivat olla urheilujoukkueita (sports clubs) tai harrastejärjestöjä (societies). Tarjontaa on laidasta laitaan aina jalkapallosta ja rugbysta tankotanssiin sekä Harry Potter -kerhosta meikkausseuraan ja feministiseen järjestöön. Yhteensä eri kerhoja on satakunta, joten jokaiselle todella löytyy jotain.

Linkki harrastejärjestöihin: https://www.essexstudent.com/societies/findasociety/

Linkki urheilujoukkueisiin: https://www.essexstudent.com/sport/

Suomen korkeakouluelämästä tunnetut ainejärjestöt ovat täällä huomattavasti pienemmässä roolissa. Joillain oppiaineilla on ainejärjestönsä, mutta esimerkiksi kirjallisuustiede ei kuulu näihin oppiaineisiin, joten kirjallisuuden opiskelijana sain etsiä vapaa-ajan toimintani muualta. Osakuntatoimintaa täällä ei ole, mutta “Cultural Societies” liippaa melko läheltä. Kyseessä on kerhotoiminta, joka pyörii tietyn maan tai alueen kulttuurin ympärillä osakuntien kanssa samoilla linjoilla: näihin kerhoihin ovat tervetulleita niin kyseiseen kulttuuripiiriin kuuluvat kuin sen hengenheimolaisetkin. Mä en ole ollut mukana näiden kerhojen toiminnassa, mutta useat niistä ovat tosi aktiivisia.

Mitä mä siis lopulta valitsin vaihtoehtojen kimarasta? Runsas valikoima ei tehnyt valintaa helpoksi, mutta olen – puolivahingossa – päätynyt aktiiviksi lacrosse-joukkueessa ja showkuorossa.

Perinteiset post-peli -poseeraukset

Lacrosse (suomalaisittain haavipallo; mulle selvisi vasta muutama kuukausi sitten, että tällä lajilla ylipäätään on suomenkielinen nimi…) tuli mun elämään yllättäen ja rytinällä. Ensimmäisiin treeneihin menin lähinnä solidaarisuudesta kämppisten seuraksi tietämättä edes, millä ja miten koko lajia pelataan. Tykästyin pelin nopeaan tempoon ja hyvään ryhmähenkeen Essex Blades Women’s Lacrosse -joukkueessa, jota nykyään kutsun omakseni. Treenaamme kahdesti viikossa, ja kerran viikossa pelaamme BUCS-liigassa muita yliopistojoukkueita vastaan.

“Sticks in, ‘Go Blades’ on three, 1 2 3… Gooooo Blades”

Lacrosse on tarjonnut erinomaista vastapainoa opiskeluelämälle. Treenimme ovat kaukana höntsäilystä, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Fyysinen rasitus saa unohtamaan stressinaiheet pelikentän ulkopuolella. Joukkueen tytöt ovat loistotyyppejä, joten lacrosse on tuonut myös paljon uusia kasvoja ja tuttavia ilahduttamaan elämää Essexissä. Pitkään yksilölajeja harrastaneena on ollut virkistävää vaihtelua treenata joukkueen kanssa ja myös huomata oma kehitys lajissa, joka vielä puoli vuotta sitten oli täysin vieras.

Christmas meal with the LAX ladies

Voittajien on helppo hymyillä!

 

 

 

 

 

 

 

 

Laji on vienyt mukanaan niin, että olen jopa jo tarkastanut Helsingin haavipallomahdollisuudet ja harkitsen vakavasti joukkueeseen pyrkimistä ensi syksynä.

Showkuorosta sen sijaan intoilin jo ennen Englantiin saapumista. Jenkkiläisen Glee-sarjan suurkuluttajana vaihdovuoteni must-listalle kuului showkuoroon liittyminen, sillä se on jotain, mikä ei valitettavasti Suomeen ole juuri rantautunut. Halusin siis ehdottomasti kokea yhdessä laulamisen ja esiintymisen ilon.

Essex Echoes koreotreenin päätteeksi

Showkuoron kilpailujoukkuetta varten järjestettiin koelaulut, jotka ilokseni läpäisin. Syyslukukauden treenasimme kerran viikossa, mutta nyt kevätlukukaudella olemme aloittaneet myös koreografian harjoittelun, joten treenitahti on kiristynyt kahteen kertaan viikossa. Maaliskuun lopussa matkamme käy Portsmouthiin Masters of Showchoir -kilpailuun, johon otamme osaa kahdeksanminuuttisella mashup-esityksellämme ja jossa mittelemme muiden englantilaisten yliopistojen showkuoroja vastaan.

Taideopiskelijapainotteinen ryhmämme showkuorossa saa hymyn huulille ankeimpinakin sadepäivinä. Isot persoonat ja pirskahtelevat luonteet toimivat saumattomasti yhteen, ja usein tunnen itseni kovin suomalaiseksi tässä teatraalisessa joukossa, vaikken koskaan olekaan pitänyt itseäni hiljaisena. Vaihtokokemus on ehdottomasti saanut lisää väriä showkuoroon kuulumisen myötä!

Yli puolet vaihtovuodesta jo takana

Kaiken kaikkiaan suosittelen kenelle tahansa vaihtoonlähtijälle lämpimästi yliopiston kerhoissa aktivoitumista. Englannissa ainakin valinnanvaraa on niin paljon, että omia mielenkiinnonkohteita vastaavan toiminnan löytäminen ei pitäisi olla ongelma. Mielekkään tekemisen lisäksi kerhotoiminta avaa ovia uusiin ihmisiin tutustumiseen. Juuri lacrossen ja showkuoron kautta Essexin sosiaaliset piirini ovat laajentuneet vaihtariporukoista myös paikallisiin opiskelijoihin. Tämä on kullanarvoista, sillä opiskelun lisäksi ympärillä olevat ihmiset ovat valtavan suuressa roolissa vaihtokokemuksen aikana.

Mun lauantai-ilta jatkuu villeissä merkeissä ensi viikon kurssilukemistoihin perehtymisen parissa: vuorossa on René Maranin Batouala postkolonialistisen kirjallisuudentutkimuksen kurssille. Etukäteiset ystävänpäivähalit Suomeen!

Xx Aino

 

Opetuskulttuuri ja opiskeluelämä Essexissä

Hei te kauniit ihmisolennot, ja hei lumenvalkea Skandinavia!

Ensimmäinen lukukausi Essexin yliopistossa on ohi, ja joululoma Suomessa lähenee loppuaan. Ennen kevätlukukauden alkua on kuukauden mittainen tauko, jota olen viettänyt kotimaan kamaralla jo useamman viikon. Lomasta voi puhua hieman nimellisesti, sillä naputeltavana on esseitä 10 000 sanan edestä ja luettavana kirjoja niin paljon kuin ikinä vain jaksaisi ja ehtisi kahlata läpi. Joskus toivoisi vuorokaudessa olevan optio parille lisätunnille. Siitäkin huolimatta on ollut mahtavaa päästä hetkeksi tuttuun ympäristöön: niin hienoa kuin onkin olla vaihdossa, vie se myös oman veronsa ja kotiin on ikävä.

Aurinko laskee ja nousee, yliopiston kirjastossa riittää ahkeria opiskelijoita

Taukoa brittielämästä viettäessä on ollut hyvä hetki pohtia, mitä tähän mennessä on nähnyt ja kokenut. Tässä postauksessa reflektoin kokemustani syyslukukaudesta Essexin yliopistossa sekä jaan kokemuksiani englantilaisesta opiskelu- ja opetuskulttuurista.

Essexissä lukuvuosi jakautuu kolmeen lukukauteen. Syys- ja kevätlukukaudet järjestetään kontaktiopetusta, kesälukukausi taas on enimmäkseen itsenäistä opiskelua ja tenttejä, sillä kaikki vuoden tentit tehdään vasta kesälukukauden lopussa. Tämä on rakenteellisesti aika iso ero verrattuna Helsingin yliopiston neljään lukukauteen, joita rytmittävät neljä tenttiviikkoa. Käytännössä ero ei tunnu mun kohdalla niin suurelta, sillä valitsemani kurssit suoritetaan yhtä lukuun ottamatta luentoihin osallistumalla, esseillä, ryhmäesitelmillä sekä välikokeilla.

Tutuksi tullut lavastus ennen joululomaa

Mun vaihtovuoden kurssitarjotin koostuu siis kirjallisuuden ja alkeisranskan kursseista. Kontaktiopetusta on viikossa kymmenisen tuntia, eli luennoilla tulee istuttua joka päivä. Luentoja on hieman eri tyylisiä: ”Lectures” muistuttavat eniten luentoja, joihin olen Helsingin yliopistossa tottunut. ”Classes” ovat yhdistelmä luentomuotoista opetusta ja ryhmäkeskustelua, jokseenkin vastaavat praktikumkursseja Helsingin kirjallisuuden laitoksella. ”Seminars” -muotoinen opetus haastaa opiskelijoita vielä edellistäkin enemmän: opettaja ohjaa keskusteluaiheita ja välillä luennoi, mutta painotus on selvästi enemmän opiskelijoiden tekemissä huomioissa ja keskustelussa.

Luennoilla englannin kieli ei ole tuottanut ymmärrysongelmia, mikä on tullut positiivisena yllätyksenä. Välillä jotain tietenkin menee ohi, mutta pääasiallisesti kärryillä pysyminen luennoilla ei ole vaatinut erityistä ponnistelua, mistä osittain käy kiittäminen loistavia opettajia. Haastavinta on ollut lukulistojen perässä pysyminen. Kun vieraskielinen kirjapino yltää napaan saakka, on jossain vaiheessa vain hyväksyttävä, että kaiken sanasta sanaan lukeminen ei ole vaihtoehto; ei ainakaan, jos haluan tehdä muutakin kuin lukea, tai esimerkiksi nukkua joskus. Olen yrittänyt parhaani mukaan rauhoitella sisäistä perfektionistiani ja ottaa tämän positiivisena kokemuksena harjoittelemalla erilaisia lukutekniikoita sekä tiedonhankintaa vaihtoehtoisista lähteistä.

Joskus ulkoinen motivaatio on tarpeen; kahviloissa tulee opiskeltua useammin, kiitos Suomea edullisempien hintojen.

Mielestäni opetuskulttuuri Essexin yliopistossa ei eroa radikaalisti siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Suurin ero on keskustelun painottaminen, ja opiskelijoiden äänen kuuluminen luennoilla. Sen sijaan, että luennoilla vain ladeltaisiin faktoja, opiskelijat ovat vahvasti mukana rakentamassa luennon sisältöä – opettajan ohjauksessa tietenkin. Yleensä opettaja on valinnut tarkasteltavaan aiheeseen tai tekstiin näkökulman, jonka pohjalta hän on asettanut kysymyksiä, joita pohditaan ensin yksi kerrallaan pienryhmissä. Ryhmäkeskusteluiden jälkeen kysymystä puretaan koko luokan kesken. Brittiläisopettajat ja -opiskelijat peittoavat suomalaiset sekä ryhmäkeskusteluissa että niiden purkamisessa: tunnelma luennoilla on yleensä vapautunut eikä keskustelu tunnu väkinäiseltä, mitä voi harvoin sanoa suomalaisista ryhmäkeskusteluharjoituksista.

Briteissä on saanut tottua myös siihen, ettei vetäytyminen luokkahuoneen nurkkaan ja hiljaa hymyily toimi. Säännöllisin väliajoin passivoiduttuani kuunteluoppilaaksi olen kauhukseni huomannut opettajan kysyvän: ”Einou, what do you think about this?” Suomessa viitisentoista vuotta opiskelleena en ole tottunut näihin yllätyshyökkäyksiin (kyllä, sanavalinta hyvin tarkoituksenmukainen). Jos olet hiljaa ja tyydyt hymyilemään luennoilla Suomessa, niin sitten olet hiljaa ja hymyilet luennoilla. Englantilaiset opettajat taas haluavat kokemukseni mukaan sekä kuulla opiskelijoiden näkemyksiä että varmistaa heidän myös tuottavan tietoutta pelkän imemisen sijaan. Tuntiaktiivisuutta painotetaan siis enemmän kuin Suomessa.

Kyllä: yliopiston Albert Sloman -kirjasto on auki ympäri vuorokauden

Omien näkemysten ja tulkintojen jakaminen on ehdottomasti haastanut minut pois mukavuusalueeltani – etenkin, kun otetaan huomioon, että tämä näkemysten jakaminen tapahtuu vieraalla kielellä ja usein suhteellisen spontaanisti. Vastaavat tilanteet tuottaisivat takeltelua äidinkielelläkin, saati sitten englanniksi, kun ei tahdo löytää oikeita termejä ja sulavia ilmaisumuotoja asialleen vieraalla kielellä.

Kaiken kaikkiaan opiskelu vieraalla kielellä vieraassa kulttuurissa on ollut äärettömän rikas kokemus, joka on laittanut miettimään opettamisen monia muotoja sekä omia opiskelustrategioita. Tulevana äidinkielen opettajana olen pohjattoman kiitollinen mahdollisuudesta saada perspektiiviä siitä, mitä opettaminen ja oppiminen ovat Suomen rajojen ulkopuolella. Tuntuu jo nyt, vain yhden lukukauden jälkeen, että palaan Suomeen matkassani paljon enemmän kuin opitut kurssisisällöt.

Supersöpö joulukuusi ilahdutti kirjaston aulassa toivekoristeineen

Okei, siinä oli aivan tarpeeksi puisevaa asiasisältöä yhden joululoman ratoksi. Toivon mukaan itse kullakin on ollut rauhallisen rentouttava joulu ja uuteen vuoteen on siirrytty toiverikkaissa meiningeissä. Until next time!

 

Xx Aino

Living on Campus at Essex University

Hei te kauniit ihmisolennot ja hyvää alkanutta joulukuuta!

Tänään sai avata ykkösluukun joulukalenterista, kai teilläkin on adventtikalenterit valmiina? Mä hankin omani eilen kampuksen kaupasta, ja sain kassapojalta pitkän huvittuneen katseen, mikä ei sinänsä ollut ihme, sillä valitsin valtavan Cadburyn (paikallinen Fazer) kalenterin. No shame.

Joulu saapui kampukselle jo halloweenin jälkeen, minkä voi nähdä niin lukuisista joulukuusista siellä täällä kuin Starbucksin joulumukeistakin.

Kirjoittelen tänään kampuksella asumisesta. Niin itsestäänselvältä kuin se kuulostaakin, vaihtopaikan varmistumisen jälkeen täytyy alkaa pohtia, missä aikoo vaihtonsa ajan majailla. Kiteytettynä Essexin yliopiston opiskelijalla on kaksi vaihtoehtoa: joko hakea asuntoa kampukselta tai yksityisiltä markkinoilta. Kampusasuminen saattaa suhteessa olla jopa kalliimpaa kuin yksityiseltä kämpän hankkiminen, mutta itse päädyin silti siihen, sillä kampuksella asuminen on opiskelun kannalta käytännöllistä (mulla kestää noin neljä minuuttia kotoa luennoille). Lisäksi asumuksen hankkiminen yliopiston kautta oli turvallisempaa, sillä toisin kuin yksityisiltä markkinoilta kämppää metsästäessä, tiedät tasan, mitä saat. Tämän linkin takaa löytyy Essexin yliopiston tarjoamat kampusasumisen muodot:

https://www1.essex.ac.uk/accommodation/residences/default.aspx

Koko vuoden Erasmus-vaihto-opiskelijana Essexin yliopisto takasi minulle katon pään päälle kampukselta. Hakemus täytyi lähettää kesällä, ja perustietojen lisäksi siihen täytettiin toiveet asunnosta. Kaikki asuntovaihtoehdot kampuksella ovat soluasuntoja, mikä tarkoittaa käytännössä, että opiskelijalla on oma makuuhuone, mutta keittiötilat jaetaan asunnosta riippuen 4-16 henkilön kanssa. Joissain asunnoissa on myös jaetut suihkut ja vessat, toisissa jokaisella opiskelijalla on omansa. Vuokra on luonnollisesti sitä halvempi, mitä enemmän opiskelijoita samassa asunnossa on ja mitä enemmän yhteisiä tiloja jaetaan muiden kanssa.

Syksyn väriloistoa ja yksi pohjoistornitaloista

Hain ensisijaisesti asumaan The Houses -asuntoon, mutta minulle tarjottiin vaihtoehtoani numero kaksi, huonetta The North Towerista. Housessa minulla olisi ollut vain 3-5 kämppäkaveria, mutta Towerissa luku kolminkertaistui: jaan Essexin kotini 13 ihmisen kanssa.

Auringonlaskut ovat upeita yhdennestätoista kerroksesta!

Olen asunut yhdentoista hengen kommuunissa kaksi vuotta, joten tiesin jollain tasolla, mitä odottaa. Pakko silti myöntää, että panikoin siitä huolimatta vähän etukäteen: 14 ihmistä erilaisista kulttuuritaustoista, 1 keittiö, 2 vessaa, 2 suihkua. Yhdistelmä kuulostaa jännittävältä sanan sekä positiivisissa että negatiivisissa konnotaatioissa. Mielessä ehti jo pyöriä muutama kauhukuva loputtomista suihkujonoista, muruisten keittiötasojen lomassa juoksentevista ötököistä ja äänekkäistä öistä.

Onnekseni uskalsin ottaa riskin kauhukuvista huolimatta ja hyväksyin asuntotarjouksen. Suihkuun tarvitsee jonottaa vain harvoin, keittiö on yleensä suhteellisen siisti ja korvatulpat eivät ole vakiovaruste öisin. Ennakkoluuloni osoittautuivat siis vääriksi, ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen olo on ollut todella kotoisa täällä Tawney Towerin yhdennessätoista kerroksessa kolmentoista kansainvälisen kämppikseni kanssa. Kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään, ja useista kämppiksistä on tullut hyvinkin läheisiä ystäviä ottaen huomioon, että olemme tunteneet vain kaksi kuukautta.

Ranskalaisia juustoja, saksalaisia pretzeleitä, japanilaisia rapukeksejä sekä salmiakkia ja ruislepää maistelemassa

Yliopiston kämppien promovideolla mainostetaan kliseeltä kalskahtaen torneissa asumisen ehdottoman plussan olevan, että saa saman tien kolmetoista uutta ystävää. Kunpa se olisikin noin yksinkertaista, muistan ajatelleeni, mutta uskokaa tai älkää: se oli. Kämpässämme on hyvä yhteishenki – me autamme toinen toistamme, tsemppaamme heikkoina hetkinä, juhlimme yhdessä halloweenia, kiitospäivää sekä joulua ja jaamme arjen ilot ja surut.

Me tulemme maailman eri kolkista: Brasiliasta, New Yorkista, Illinois’ta, Louisianasta, Hongkongista, Kiinasta, Japanista, Englannista, Italiasta, Ranskasta, Saksasta ja Suomesta. Äidinkieliä on vielä enemmän kuin maita. Väsymyksen hetkinäkin olen kuitenkin loputtoman kiitollinen mahdollisuudesta asua näin monikulttuurisessa ympäristössä ja oppia uutta joka päivä. Vastaavaa tilaisuutta ei välttämättä tulevaisuudessa ole!

Totesimme, että pannukakut kotimaissamme eroavat toisistaan, joten järjestimme pannukakkubrunssin ja herkuttelimme pannukakkujen kirjolla.

Kampuksella asumisessa on muitakin hyviä puolia kuin ihanat kämppikset. Kuten jo mainitsin, luennoille ehtii muutamassa minuutissa. 24/7 auki oleva viisikerroksinen Albert Sloman -kirjasto on aivan vieressä. Yliopiston kymmenet harrastuskerhot toimivat kampuksen tiloissa. Meillä on kaksi ruokakauppaa, pitkä valikoima kahviloita (myös Starbucks ja Costa, hello fellow common white girls) ja ravintoloita, kaksi yökerhoa, useampi baari, kampaaja, kirjakauppa ja jopa elokuvateatteri. Kampuksella on lisäksi laajat mahdollisuudet urheiluun niin sisä- kuin ulkotiloissa, ja lähettyvillä on myös lenkkipolkuja. Kun lisätään yhtälöön vielä se tosiseikka, että Essexin yliopistossa noin 40 prosenttia opiskelijoista on kansainvälisiä opiskelijoita, on tuloksena melkoiset maailma kylässä -vibat. Ja hei, unohdinko mainita kampuskissan? Kyllä, meillä on Essexin yliopiston mustavalkoinen kampuskissa Pebbles, joka ilahduttaa opiskelijoiden päiviä vaeltelemalla milloin missäkin. Kuulostaa hullulta, mutta täältä ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ei ole varmaan vaikea päätellä, että olen ollut todella tyytyväinen tähän asumisratkaisuun. Voin lämpimästi suositella Essexin yliopiston kampusasumista tuleville vaihtareille!

Ei-niin-tyylikkäät mutta sitäkin söpömmät joulukoristeet keittiössämme

Huomenna on ensimmäinen adventtisunnuntai. Tawney Tower Flat 11:ssä se tarkoittaa piparintuoksua ja makeaa mahantäydeltä, sillä järjestämme yhteistuumin jouluisan leipomispäivän deadlinehässäkän ja lukukauden loppukiireiden helpottamiseksi. Olen tänä aamuna valmistanut perinteisen piparitaikinan maustumaan yön yli jääkaapissa, ja siitä on tarkoitus tehdä niin piparkakkuja kuin talokyhäelmäkin. Tekeillä on myös munatoti, mulled cider ja saksalainen joulukeksitaikina.

Paljon terveisiä ja rauhallista joulunodotusta koti-Suomeen! Yritetään muistaa kiireiden keskelläkin, mikä on oikeasti tärkeää ja olennaista.

Xx  Aino

Local Sunday Adventure

Hei taas te kauniit ihmisolennot!

Täällä blogin puolella on ollut hiljaiseloa yli kuukauden, mutta elämä Essexissä on ollut kaikkea muuta kuin hiljaista. Viikkojen tunnit ovat täyttyneet luennoista, 24/7 auki olevassa Albert Sloman -kirjastossa vietetyistä hetkistä, haavipallotreeneistä ja -peleistä sekä showkuoron harjoituksista. Viikonloppuisin olen tehnyt tutkimusmatkoja lähikaupunkeihin ja -kyliin, ja yrittänyt välillä vähän hengähtääkin.

Kokonainen päivä kalenterissani loisti pitkästä aikaa tyhjyyttään, joten otin tilaisuudesta vaarin ja lähdin seikkailulle. Sää suosi, kun talsin aurinkoisessa säässä Wivenhoe trail -nimistä luontopolkua yliopistolta Wivenhoe’hun. Polku kulkee Colne-joen kiemuroita seuraillen aina Wivenhoen juna-asemalle saakka. Keltaiset, oranssit ja punaiset lehdet ilahduttivat patikoidessa, samoin avarat maisemat.

Reippailun jälkeen kuljeskelin ihaillen ympäri idyllistä Wivenhoeta, joka ei ole asukasluvultaan paljon kotikylääni suurempi. Näin kauniin St. Mary’s Churchin, herttaisia pikkuliikkeitä ja kapeita brittikatuja. Maison Mollie -niminen kahvila kiinnitti huomioni ja poikkesin sinne muutamaksi tunniksi opiskelemaan iltapäiväteen ja skonssien lomassa. Asiakaspalvelu oli välitöntä ja kotoisaa: kahvilassa ollessani tunsin istuskelevani omassa olohuoneessani kiireetöntä iltapäivää viettäen.

St. Mary’s Church
Afternoon tea @Maison Mollie

Kun lähdin kotimatkalle, aurinko alkoi laskea ja ilma tuntui kirpeämmältä. Taivas loisti violetin- ja vaaleanpunaisensekaista hohdetta vehreitä peltoja vasten.

Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut sunnuntai. Näillä eväillä jaksaa taas kohdata tulevan viikon tapahtumakimaran! Luvassa on mm. ahkeraa opiskelua, amerikkalaisen kiitospäivän juhlimista kämppisten kanssa, Queen vs. ABBA -teemaiset kemut ja reissu Brightoniin.

Terveiset marraskuiseen Suomeen; toivon teille lunta mahdollisimman pian pimeän taltuttamiseksi. Polttakaa kynttilöitä, juokaa teetä ja pitäkää huolta toinen toisistanne!

Xx Aino

The First Fortnight

Hei te kauniit ihmisolennot!

Kaksi häkellyttävän tapahtumarikasta ja erittäin informaatiopitoista viikkoa Essexin yliopistoelämän pyörteissä on takana. Näinkin lyhyeen ajanjaksoon on mahtunut niin paljon uutta ja ihmeellistä, että Norwegianin Lontoon-koneeseen istahtamisesta Helsingissä tuntuu kuluneen pieni ikuisuus.

Kuten sanottu, paljon on tapahtunut. Jotta te lukijat välttyisitte tältä ihmeellisen pökerryttävältä aistiärsykeähkyltä jota (onnekseni) parhaillaan poden, keskityn tässä postauksessa Englantiin saapumisesta ja orientoivasta Welcome Weekistä kertomiseen. Seuraavissa postauksissa aiheina tulee olemaan mm. asuminen, kampuselämä, harrastemahdollisuudet yliopistolla eli societies ja sports clubs sekä tietenkin itse opiskelu Essexissä.

Tasan kaksi viikkoa sitten oli jännät paikat. Nousin yksin lentokoneeseen, ensimmäistä kertaa elämässäni ilman paluulippua. Helsinki-Vantaalta matka Gatwickin lentokentälle Lontooseen taittui kolmessa tunnissa, minkä jälkeen edessä oli viiden tunnin bussimatka Colchesteriin. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottumattomana etenkin kaksikaistaiset liikenneympyrät aiheuttivat sisäisiä kauhunkiljahduksia bussimatkan aikana: kuski tuntui ajavan täysin mielivaltaisesti missä sattuu.

Bussin odottelua lentokentällä Lontoossa

Essexin yliopisto tarjoaa monenlaisia asumisratkaisuja kampuksella. Kokonaisen lukuvuoden Essexissä viettäville Erasmus+ -vaihto-opiskelijoille on taattu asunto kampuksella, mistä olin todella kiitollinen. Kampukselle muuttamisessa on tosin sellainen varjopuoli, että muuttopäivässä ei ole joustoa. Welcome Week on sekä uusille että vaihto-opiskelijoille pakollinen, ja muuttopäivä eli Arrivals day on vasta Welcome Weekin alkamista edeltävänä päivänä. Käytännössä tämä tarkoittaa tuhansia samana päivänä samaan paikkaan muuttavia opiskelijoita, tyhjyyttä huutavia hyllyjä lähi-Tescossa ja todella kansainvälistä alkuhässäkkää.

Pelkäsin etukäteen ruuhkaista Arrivals daytä, joten varasin lentoni Lontooseen jo sitä edeltävälle päivälle. Näin ollen ehdin lauantaina tehdä rauhassa ostoksia kaupungilla ja pääsin sunnuntaina heti aamusta pelipaikoille. Lauantain ja sunnuntain välisen yön vietin Hythessa Airbnb:ssä, ja ihanan avulias emäntäni antoi aamulla minulle ja valtavalle tavaravuorelleni kyydin yliopistolle. Essexin yliopiston hyväksi on kyllä sanottava, että Arrivals day oli erinomaisesti organisoitu. Kampus vilisi henkilökuntaa paidoissa, joita koristi teksti “Ask me anything”, eikä avaimen noutamista tarvinnut jonottaa juuri ollenkaan. Apua oli saatavilla yllin kyllin, ja muuttopäivä sujui kaiken kaikkiaan sutjakammin kuin olin edes uskaltanut haaveilla.

Matkustuspäivän päätteeksi perillä itse kohteessa

Arrivals day oli sunnuntai, ja jo maanantaina alkoi Welcome Week, jonka tarkoitus oli orientoida uudet opiskelijat opiskeluun Essexin yliopistossa ja toivottaa meidät tervetulleiksi. Ohjelmaa oli maanantaista perjantaihin joka päivä, ja se vaihteli rennoista kampuskierroksista ja tutustumistilaisuuksista pizzan äärellä virallisempiin info- ja tervetulotilaisuuksiin, joista eräässä puhui Essexin yliopiston karismaattinen kansleri John Bercow.

Loppuviikosta hoidettiin opiskelijarekisteröityminen ja tarvittaessa kurssien vaihtaminen. Rekisteröityminen opiskelijaksi tehtiin “manuaalisesti”, ja netissä esitäytetyistä rekisteröitymislomakkeista huolimatta jouduimme jonottamaan kaksi tuntia, mikä ei edes ollut paljon verrattuna EU:n ulkopuolelta tulevien vaihto-opiskelijoiden jonotustunteihin, jotka ylsivät jopa viiteen. Jono todella oli loputtoman pitkä, mutta aika meni jouhevasti uusien ystävien ja Jane Eyren kanssa. Maratonjonotuksen jälkeen olimme virallisesti kirjoilla Essexin yliopistossa!

Britit rakastavat jonottamista: myytti todennettu rekisteröitymisessä.

Yhden orientaatioviikon Helsingin yliopistossa kaksi vuotta sitten kokeneena tiesin jotenkuten mitä odottaa; väsymykseen, infoähkyyn ja tunteiden vuoristorataan oli helpompi asennoitua tällä kertaa. Kun tulee yhdellä kertaa heitetyksi uuteen ympäristöön vieraaseen maahan vieraiden ihmisten keskelle kommunikoimaan vieraalla kielellä, on väistämättä vähän orpo olo – ainakin välillä. Paradoksaalista kyllä, hyväksymällä negatiivisetkin tuntemukset oli helpompi nauttia Welcome Weekin annista.

Essexin yliopisto on kansainvälinen yhteisö: maantieteellinen valokuvaseinä uusista kansainvälisistä opiskelijoista eräällä kampuksen aukioista.

Nautimme juuri myöhäisen pizzapäivällisen isossa tupakeittiössämme kämppisteni kanssa. Domino’s-laatikoiden keskellä heräsimme pohtimaan, että saapumisestamme on kulunut vasta kaksi viikkoa. Miten paljon uutta perspektiiviä voikaan neljässätoista päivässä saada! Miten lyhyessä ajassa toisilleen ennalta vieraista ihmisistä muodostuukaan pieni läheinen yhteisö! Miten koko maailma saattaakin mullistua muutamassa viikossa!

Colchesterin ilta mun huoneen ikkunasta

Mulla on kaikki hyvin just tässä ja just nyt. Toivottavasti siellä myös.

Xx Aino

Tervetuloa lukemaan vaihtoblogiani!

Hei sinä, kuka ikinä oletkaan siellä ruudun toisella puolella!

Olen Aino, 21-vuotias kolmannen vuoden kirjallisuuden opiskelija Helsingin yliopistosta. Kolmas korkeakouluvuosi on tosin alkanut osaltani hyvin erilaisella tavalla ja hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin aiempina vuosina. Lähdin nimittäin Erasmus-vaihtoon Essexin yliopistoon Englantiin. Tämä blogi on omistettu vaihtovuoteni puimiseen, jotta koti-Suomessa voidaan lueskella kuulumisiani, mutta toivon myös, että tulevaisuudessa joku vaihtoa Englantiin tai Essexiin kaavaileva voisi saada jotain irti kokemuksestani.

Vaihtovuoden sanotaan jakautuvan neljään vaiheeseen: kuherruskuukausi, kulttuurishokki, sopeutuminen ja paluushokki. Toinen kokonainen päivä yliopistolla on juuri päättynyt, ja kirjoitan tätä käpertyneenä vilttiin huoneessani, joka sijaitsee tornitalossa 11. kerroksessa keskellä kampusta. Ikkunasta on täydellinen näkymä auringonlaskuun, ja parhaillaan Colchesterin kaupungin valot kimmeltävät ikkunasta. Olen silmät ristissä väsymyksestä, mutta voin silti sanoa, että olo on kuin mitä mainioimmalla häämatkalla. Kansainvälinen yhteisö, brittiläinen sää ja kohtelias tapakulttuuri näyttävät parhaita puoliaan, enkä malttaisi innostukseltani mennä nukkumaan. Odotan jännityksensekaisella innolla edessä olevaa lukuvuotta!

Haluan toivottaa juuri sinut lämpimästi tervetulleeksi vaihtoblogini pariin. Cheerio mates!

Xx Aino