Opetuskulttuuri ja opiskeluelämä Essexissä

Hei te kauniit ihmisolennot, ja hei lumenvalkea Skandinavia!

Ensimmäinen lukukausi Essexin yliopistossa on ohi, ja joululoma Suomessa lähenee loppuaan. Ennen kevätlukukauden alkua on kuukauden mittainen tauko, jota olen viettänyt kotimaan kamaralla jo useamman viikon. Lomasta voi puhua hieman nimellisesti, sillä naputeltavana on esseitä 10 000 sanan edestä ja luettavana kirjoja niin paljon kuin ikinä vain jaksaisi ja ehtisi kahlata läpi. Joskus toivoisi vuorokaudessa olevan optio parille lisätunnille. Siitäkin huolimatta on ollut mahtavaa päästä hetkeksi tuttuun ympäristöön: niin hienoa kuin onkin olla vaihdossa, vie se myös oman veronsa ja kotiin on ikävä.

Aurinko laskee ja nousee, yliopiston kirjastossa riittää ahkeria opiskelijoita

Taukoa brittielämästä viettäessä on ollut hyvä hetki pohtia, mitä tähän mennessä on nähnyt ja kokenut. Tässä postauksessa reflektoin kokemustani syyslukukaudesta Essexin yliopistossa sekä jaan kokemuksiani englantilaisesta opiskelu- ja opetuskulttuurista.

Essexissä lukuvuosi jakautuu kolmeen lukukauteen. Syys- ja kevätlukukaudet järjestetään kontaktiopetusta, kesälukukausi taas on enimmäkseen itsenäistä opiskelua ja tenttejä, sillä kaikki vuoden tentit tehdään vasta kesälukukauden lopussa. Tämä on rakenteellisesti aika iso ero verrattuna Helsingin yliopiston neljään lukukauteen, joita rytmittävät neljä tenttiviikkoa. Käytännössä ero ei tunnu mun kohdalla niin suurelta, sillä valitsemani kurssit suoritetaan yhtä lukuun ottamatta luentoihin osallistumalla, esseillä, ryhmäesitelmillä sekä välikokeilla.

Tutuksi tullut lavastus ennen joululomaa

Mun vaihtovuoden kurssitarjotin koostuu siis kirjallisuuden ja alkeisranskan kursseista. Kontaktiopetusta on viikossa kymmenisen tuntia, eli luennoilla tulee istuttua joka päivä. Luentoja on hieman eri tyylisiä: ”Lectures” muistuttavat eniten luentoja, joihin olen Helsingin yliopistossa tottunut. ”Classes” ovat yhdistelmä luentomuotoista opetusta ja ryhmäkeskustelua, jokseenkin vastaavat praktikumkursseja Helsingin kirjallisuuden laitoksella. ”Seminars” -muotoinen opetus haastaa opiskelijoita vielä edellistäkin enemmän: opettaja ohjaa keskusteluaiheita ja välillä luennoi, mutta painotus on selvästi enemmän opiskelijoiden tekemissä huomioissa ja keskustelussa.

Luennoilla englannin kieli ei ole tuottanut ymmärrysongelmia, mikä on tullut positiivisena yllätyksenä. Välillä jotain tietenkin menee ohi, mutta pääasiallisesti kärryillä pysyminen luennoilla ei ole vaatinut erityistä ponnistelua, mistä osittain käy kiittäminen loistavia opettajia. Haastavinta on ollut lukulistojen perässä pysyminen. Kun vieraskielinen kirjapino yltää napaan saakka, on jossain vaiheessa vain hyväksyttävä, että kaiken sanasta sanaan lukeminen ei ole vaihtoehto; ei ainakaan, jos haluan tehdä muutakin kuin lukea, tai esimerkiksi nukkua joskus. Olen yrittänyt parhaani mukaan rauhoitella sisäistä perfektionistiani ja ottaa tämän positiivisena kokemuksena harjoittelemalla erilaisia lukutekniikoita sekä tiedonhankintaa vaihtoehtoisista lähteistä.

Joskus ulkoinen motivaatio on tarpeen; kahviloissa tulee opiskeltua useammin, kiitos Suomea edullisempien hintojen.

Mielestäni opetuskulttuuri Essexin yliopistossa ei eroa radikaalisti siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Suurin ero on keskustelun painottaminen, ja opiskelijoiden äänen kuuluminen luennoilla. Sen sijaan, että luennoilla vain ladeltaisiin faktoja, opiskelijat ovat vahvasti mukana rakentamassa luennon sisältöä – opettajan ohjauksessa tietenkin. Yleensä opettaja on valinnut tarkasteltavaan aiheeseen tai tekstiin näkökulman, jonka pohjalta hän on asettanut kysymyksiä, joita pohditaan ensin yksi kerrallaan pienryhmissä. Ryhmäkeskusteluiden jälkeen kysymystä puretaan koko luokan kesken. Brittiläisopettajat ja -opiskelijat peittoavat suomalaiset sekä ryhmäkeskusteluissa että niiden purkamisessa: tunnelma luennoilla on yleensä vapautunut eikä keskustelu tunnu väkinäiseltä, mitä voi harvoin sanoa suomalaisista ryhmäkeskusteluharjoituksista.

Briteissä on saanut tottua myös siihen, ettei vetäytyminen luokkahuoneen nurkkaan ja hiljaa hymyily toimi. Säännöllisin väliajoin passivoiduttuani kuunteluoppilaaksi olen kauhukseni huomannut opettajan kysyvän: ”Einou, what do you think about this?” Suomessa viitisentoista vuotta opiskelleena en ole tottunut näihin yllätyshyökkäyksiin (kyllä, sanavalinta hyvin tarkoituksenmukainen). Jos olet hiljaa ja tyydyt hymyilemään luennoilla Suomessa, niin sitten olet hiljaa ja hymyilet luennoilla. Englantilaiset opettajat taas haluavat kokemukseni mukaan sekä kuulla opiskelijoiden näkemyksiä että varmistaa heidän myös tuottavan tietoutta pelkän imemisen sijaan. Tuntiaktiivisuutta painotetaan siis enemmän kuin Suomessa.

Kyllä: yliopiston Albert Sloman -kirjasto on auki ympäri vuorokauden

Omien näkemysten ja tulkintojen jakaminen on ehdottomasti haastanut minut pois mukavuusalueeltani – etenkin, kun otetaan huomioon, että tämä näkemysten jakaminen tapahtuu vieraalla kielellä ja usein suhteellisen spontaanisti. Vastaavat tilanteet tuottaisivat takeltelua äidinkielelläkin, saati sitten englanniksi, kun ei tahdo löytää oikeita termejä ja sulavia ilmaisumuotoja asialleen vieraalla kielellä.

Kaiken kaikkiaan opiskelu vieraalla kielellä vieraassa kulttuurissa on ollut äärettömän rikas kokemus, joka on laittanut miettimään opettamisen monia muotoja sekä omia opiskelustrategioita. Tulevana äidinkielen opettajana olen pohjattoman kiitollinen mahdollisuudesta saada perspektiiviä siitä, mitä opettaminen ja oppiminen ovat Suomen rajojen ulkopuolella. Tuntuu jo nyt, vain yhden lukukauden jälkeen, että palaan Suomeen matkassani paljon enemmän kuin opitut kurssisisällöt.

Supersöpö joulukuusi ilahdutti kirjaston aulassa toivekoristeineen

Okei, siinä oli aivan tarpeeksi puisevaa asiasisältöä yhden joululoman ratoksi. Toivon mukaan itse kullakin on ollut rauhallisen rentouttava joulu ja uuteen vuoteen on siirrytty toiverikkaissa meiningeissä. Until next time!

 

Xx Aino

Living on Campus at Essex University

Hei te kauniit ihmisolennot ja hyvää alkanutta joulukuuta!

Tänään sai avata ykkösluukun joulukalenterista, kai teilläkin on adventtikalenterit valmiina? Mä hankin omani eilen kampuksen kaupasta, ja sain kassapojalta pitkän huvittuneen katseen, mikä ei sinänsä ollut ihme, sillä valitsin valtavan Cadburyn (paikallinen Fazer) kalenterin. No shame.

Joulu saapui kampukselle jo halloweenin jälkeen, minkä voi nähdä niin lukuisista joulukuusista siellä täällä kuin Starbucksin joulumukeistakin.

Kirjoittelen tänään kampuksella asumisesta. Niin itsestäänselvältä kuin se kuulostaakin, vaihtopaikan varmistumisen jälkeen täytyy alkaa pohtia, missä aikoo vaihtonsa ajan majailla. Kiteytettynä Essexin yliopiston opiskelijalla on kaksi vaihtoehtoa: joko hakea asuntoa kampukselta tai yksityisiltä markkinoilta. Kampusasuminen saattaa suhteessa olla jopa kalliimpaa kuin yksityiseltä kämpän hankkiminen, mutta itse päädyin silti siihen, sillä kampuksella asuminen on opiskelun kannalta käytännöllistä (mulla kestää noin neljä minuuttia kotoa luennoille). Lisäksi asumuksen hankkiminen yliopiston kautta oli turvallisempaa, sillä toisin kuin yksityisiltä markkinoilta kämppää metsästäessä, tiedät tasan, mitä saat. Tämän linkin takaa löytyy Essexin yliopiston tarjoamat kampusasumisen muodot:

https://www1.essex.ac.uk/accommodation/residences/default.aspx

Koko vuoden Erasmus-vaihto-opiskelijana Essexin yliopisto takasi minulle katon pään päälle kampukselta. Hakemus täytyi lähettää kesällä, ja perustietojen lisäksi siihen täytettiin toiveet asunnosta. Kaikki asuntovaihtoehdot kampuksella ovat soluasuntoja, mikä tarkoittaa käytännössä, että opiskelijalla on oma makuuhuone, mutta keittiötilat jaetaan asunnosta riippuen 4-16 henkilön kanssa. Joissain asunnoissa on myös jaetut suihkut ja vessat, toisissa jokaisella opiskelijalla on omansa. Vuokra on luonnollisesti sitä halvempi, mitä enemmän opiskelijoita samassa asunnossa on ja mitä enemmän yhteisiä tiloja jaetaan muiden kanssa.

Syksyn väriloistoa ja yksi pohjoistornitaloista

Hain ensisijaisesti asumaan The Houses -asuntoon, mutta minulle tarjottiin vaihtoehtoani numero kaksi, huonetta The North Towerista. Housessa minulla olisi ollut vain 3-5 kämppäkaveria, mutta Towerissa luku kolminkertaistui: jaan Essexin kotini 13 ihmisen kanssa.

Auringonlaskut ovat upeita yhdennestätoista kerroksesta!

Olen asunut yhdentoista hengen kommuunissa kaksi vuotta, joten tiesin jollain tasolla, mitä odottaa. Pakko silti myöntää, että panikoin siitä huolimatta vähän etukäteen: 14 ihmistä erilaisista kulttuuritaustoista, 1 keittiö, 2 vessaa, 2 suihkua. Yhdistelmä kuulostaa jännittävältä sanan sekä positiivisissa että negatiivisissa konnotaatioissa. Mielessä ehti jo pyöriä muutama kauhukuva loputtomista suihkujonoista, muruisten keittiötasojen lomassa juoksentevista ötököistä ja äänekkäistä öistä.

Onnekseni uskalsin ottaa riskin kauhukuvista huolimatta ja hyväksyin asuntotarjouksen. Suihkuun tarvitsee jonottaa vain harvoin, keittiö on yleensä suhteellisen siisti ja korvatulpat eivät ole vakiovaruste öisin. Ennakkoluuloni osoittautuivat siis vääriksi, ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen olo on ollut todella kotoisa täällä Tawney Towerin yhdennessätoista kerroksessa kolmentoista kansainvälisen kämppikseni kanssa. Kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään, ja useista kämppiksistä on tullut hyvinkin läheisiä ystäviä ottaen huomioon, että olemme tunteneet vain kaksi kuukautta.

Ranskalaisia juustoja, saksalaisia pretzeleitä, japanilaisia rapukeksejä sekä salmiakkia ja ruislepää maistelemassa

Yliopiston kämppien promovideolla mainostetaan kliseeltä kalskahtaen torneissa asumisen ehdottoman plussan olevan, että saa saman tien kolmetoista uutta ystävää. Kunpa se olisikin noin yksinkertaista, muistan ajatelleeni, mutta uskokaa tai älkää: se oli. Kämpässämme on hyvä yhteishenki – me autamme toinen toistamme, tsemppaamme heikkoina hetkinä, juhlimme yhdessä halloweenia, kiitospäivää sekä joulua ja jaamme arjen ilot ja surut.

Me tulemme maailman eri kolkista: Brasiliasta, New Yorkista, Illinois’ta, Louisianasta, Hongkongista, Kiinasta, Japanista, Englannista, Italiasta, Ranskasta, Saksasta ja Suomesta. Äidinkieliä on vielä enemmän kuin maita. Väsymyksen hetkinäkin olen kuitenkin loputtoman kiitollinen mahdollisuudesta asua näin monikulttuurisessa ympäristössä ja oppia uutta joka päivä. Vastaavaa tilaisuutta ei välttämättä tulevaisuudessa ole!

Totesimme, että pannukakut kotimaissamme eroavat toisistaan, joten järjestimme pannukakkubrunssin ja herkuttelimme pannukakkujen kirjolla.

Kampuksella asumisessa on muitakin hyviä puolia kuin ihanat kämppikset. Kuten jo mainitsin, luennoille ehtii muutamassa minuutissa. 24/7 auki oleva viisikerroksinen Albert Sloman -kirjasto on aivan vieressä. Yliopiston kymmenet harrastuskerhot toimivat kampuksen tiloissa. Meillä on kaksi ruokakauppaa, pitkä valikoima kahviloita (myös Starbucks ja Costa, hello fellow common white girls) ja ravintoloita, kaksi yökerhoa, useampi baari, kampaaja, kirjakauppa ja jopa elokuvateatteri. Kampuksella on lisäksi laajat mahdollisuudet urheiluun niin sisä- kuin ulkotiloissa, ja lähettyvillä on myös lenkkipolkuja. Kun lisätään yhtälöön vielä se tosiseikka, että Essexin yliopistossa noin 40 prosenttia opiskelijoista on kansainvälisiä opiskelijoita, on tuloksena melkoiset maailma kylässä -vibat. Ja hei, unohdinko mainita kampuskissan? Kyllä, meillä on Essexin yliopiston mustavalkoinen kampuskissa Pebbles, joka ilahduttaa opiskelijoiden päiviä vaeltelemalla milloin missäkin. Kuulostaa hullulta, mutta täältä ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ei ole varmaan vaikea päätellä, että olen ollut todella tyytyväinen tähän asumisratkaisuun. Voin lämpimästi suositella Essexin yliopiston kampusasumista tuleville vaihtareille!

Ei-niin-tyylikkäät mutta sitäkin söpömmät joulukoristeet keittiössämme

Huomenna on ensimmäinen adventtisunnuntai. Tawney Tower Flat 11:ssä se tarkoittaa piparintuoksua ja makeaa mahantäydeltä, sillä järjestämme yhteistuumin jouluisan leipomispäivän deadlinehässäkän ja lukukauden loppukiireiden helpottamiseksi. Olen tänä aamuna valmistanut perinteisen piparitaikinan maustumaan yön yli jääkaapissa, ja siitä on tarkoitus tehdä niin piparkakkuja kuin talokyhäelmäkin. Tekeillä on myös munatoti, mulled cider ja saksalainen joulukeksitaikina.

Paljon terveisiä ja rauhallista joulunodotusta koti-Suomeen! Yritetään muistaa kiireiden keskelläkin, mikä on oikeasti tärkeää ja olennaista.

Xx  Aino

Local Sunday Adventure

Hei taas te kauniit ihmisolennot!

Täällä blogin puolella on ollut hiljaiseloa yli kuukauden, mutta elämä Essexissä on ollut kaikkea muuta kuin hiljaista. Viikkojen tunnit ovat täyttyneet luennoista, 24/7 auki olevassa Albert Sloman -kirjastossa vietetyistä hetkistä, haavipallotreeneistä ja -peleistä sekä showkuoron harjoituksista. Viikonloppuisin olen tehnyt tutkimusmatkoja lähikaupunkeihin ja -kyliin, ja yrittänyt välillä vähän hengähtääkin.

Kokonainen päivä kalenterissani loisti pitkästä aikaa tyhjyyttään, joten otin tilaisuudesta vaarin ja lähdin seikkailulle. Sää suosi, kun talsin aurinkoisessa säässä Wivenhoe trail -nimistä luontopolkua yliopistolta Wivenhoe’hun. Polku kulkee Colne-joen kiemuroita seuraillen aina Wivenhoen juna-asemalle saakka. Keltaiset, oranssit ja punaiset lehdet ilahduttivat patikoidessa, samoin avarat maisemat.

Reippailun jälkeen kuljeskelin ihaillen ympäri idyllistä Wivenhoeta, joka ei ole asukasluvultaan paljon kotikylääni suurempi. Näin kauniin St. Mary’s Churchin, herttaisia pikkuliikkeitä ja kapeita brittikatuja. Maison Mollie -niminen kahvila kiinnitti huomioni ja poikkesin sinne muutamaksi tunniksi opiskelemaan iltapäiväteen ja skonssien lomassa. Asiakaspalvelu oli välitöntä ja kotoisaa: kahvilassa ollessani tunsin istuskelevani omassa olohuoneessani kiireetöntä iltapäivää viettäen.

St. Mary’s Church
Afternoon tea @Maison Mollie

Kun lähdin kotimatkalle, aurinko alkoi laskea ja ilma tuntui kirpeämmältä. Taivas loisti violetin- ja vaaleanpunaisensekaista hohdetta vehreitä peltoja vasten.

Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut sunnuntai. Näillä eväillä jaksaa taas kohdata tulevan viikon tapahtumakimaran! Luvassa on mm. ahkeraa opiskelua, amerikkalaisen kiitospäivän juhlimista kämppisten kanssa, Queen vs. ABBA -teemaiset kemut ja reissu Brightoniin.

Terveiset marraskuiseen Suomeen; toivon teille lunta mahdollisimman pian pimeän taltuttamiseksi. Polttakaa kynttilöitä, juokaa teetä ja pitäkää huolta toinen toisistanne!

Xx Aino

The First Fortnight

Hei te kauniit ihmisolennot!

Kaksi häkellyttävän tapahtumarikasta ja erittäin informaatiopitoista viikkoa Essexin yliopistoelämän pyörteissä on takana. Näinkin lyhyeen ajanjaksoon on mahtunut niin paljon uutta ja ihmeellistä, että Norwegianin Lontoon-koneeseen istahtamisesta Helsingissä tuntuu kuluneen pieni ikuisuus.

Kuten sanottu, paljon on tapahtunut. Jotta te lukijat välttyisitte tältä ihmeellisen pökerryttävältä aistiärsykeähkyltä jota (onnekseni) parhaillaan poden, keskityn tässä postauksessa Englantiin saapumisesta ja orientoivasta Welcome Weekistä kertomiseen. Seuraavissa postauksissa aiheina tulee olemaan mm. asuminen, kampuselämä, harrastemahdollisuudet yliopistolla eli societies ja sports clubs sekä tietenkin itse opiskelu Essexissä.

Tasan kaksi viikkoa sitten oli jännät paikat. Nousin yksin lentokoneeseen, ensimmäistä kertaa elämässäni ilman paluulippua. Helsinki-Vantaalta matka Gatwickin lentokentälle Lontooseen taittui kolmessa tunnissa, minkä jälkeen edessä oli viiden tunnin bussimatka Colchesteriin. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottumattomana etenkin kaksikaistaiset liikenneympyrät aiheuttivat sisäisiä kauhunkiljahduksia bussimatkan aikana: kuski tuntui ajavan täysin mielivaltaisesti missä sattuu.

Bussin odottelua lentokentällä Lontoossa

Essexin yliopisto tarjoaa monenlaisia asumisratkaisuja kampuksella. Kokonaisen lukuvuoden Essexissä viettäville Erasmus+ -vaihto-opiskelijoille on taattu asunto kampuksella, mistä olin todella kiitollinen. Kampukselle muuttamisessa on tosin sellainen varjopuoli, että muuttopäivässä ei ole joustoa. Welcome Week on sekä uusille että vaihto-opiskelijoille pakollinen, ja muuttopäivä eli Arrivals day on vasta Welcome Weekin alkamista edeltävänä päivänä. Käytännössä tämä tarkoittaa tuhansia samana päivänä samaan paikkaan muuttavia opiskelijoita, tyhjyyttä huutavia hyllyjä lähi-Tescossa ja todella kansainvälistä alkuhässäkkää.

Pelkäsin etukäteen ruuhkaista Arrivals daytä, joten varasin lentoni Lontooseen jo sitä edeltävälle päivälle. Näin ollen ehdin lauantaina tehdä rauhassa ostoksia kaupungilla ja pääsin sunnuntaina heti aamusta pelipaikoille. Lauantain ja sunnuntain välisen yön vietin Hythessa Airbnb:ssä, ja ihanan avulias emäntäni antoi aamulla minulle ja valtavalle tavaravuorelleni kyydin yliopistolle. Essexin yliopiston hyväksi on kyllä sanottava, että Arrivals day oli erinomaisesti organisoitu. Kampus vilisi henkilökuntaa paidoissa, joita koristi teksti “Ask me anything”, eikä avaimen noutamista tarvinnut jonottaa juuri ollenkaan. Apua oli saatavilla yllin kyllin, ja muuttopäivä sujui kaiken kaikkiaan sutjakammin kuin olin edes uskaltanut haaveilla.

Matkustuspäivän päätteeksi perillä itse kohteessa

Arrivals day oli sunnuntai, ja jo maanantaina alkoi Welcome Week, jonka tarkoitus oli orientoida uudet opiskelijat opiskeluun Essexin yliopistossa ja toivottaa meidät tervetulleiksi. Ohjelmaa oli maanantaista perjantaihin joka päivä, ja se vaihteli rennoista kampuskierroksista ja tutustumistilaisuuksista pizzan äärellä virallisempiin info- ja tervetulotilaisuuksiin, joista eräässä puhui Essexin yliopiston karismaattinen kansleri John Bercow.

Loppuviikosta hoidettiin opiskelijarekisteröityminen ja tarvittaessa kurssien vaihtaminen. Rekisteröityminen opiskelijaksi tehtiin “manuaalisesti”, ja netissä esitäytetyistä rekisteröitymislomakkeista huolimatta jouduimme jonottamaan kaksi tuntia, mikä ei edes ollut paljon verrattuna EU:n ulkopuolelta tulevien vaihto-opiskelijoiden jonotustunteihin, jotka ylsivät jopa viiteen. Jono todella oli loputtoman pitkä, mutta aika meni jouhevasti uusien ystävien ja Jane Eyren kanssa. Maratonjonotuksen jälkeen olimme virallisesti kirjoilla Essexin yliopistossa!

Britit rakastavat jonottamista: myytti todennettu rekisteröitymisessä.

Yhden orientaatioviikon Helsingin yliopistossa kaksi vuotta sitten kokeneena tiesin jotenkuten mitä odottaa; väsymykseen, infoähkyyn ja tunteiden vuoristorataan oli helpompi asennoitua tällä kertaa. Kun tulee yhdellä kertaa heitetyksi uuteen ympäristöön vieraaseen maahan vieraiden ihmisten keskelle kommunikoimaan vieraalla kielellä, on väistämättä vähän orpo olo – ainakin välillä. Paradoksaalista kyllä, hyväksymällä negatiivisetkin tuntemukset oli helpompi nauttia Welcome Weekin annista.

Essexin yliopisto on kansainvälinen yhteisö: maantieteellinen valokuvaseinä uusista kansainvälisistä opiskelijoista eräällä kampuksen aukioista.

Nautimme juuri myöhäisen pizzapäivällisen isossa tupakeittiössämme kämppisteni kanssa. Domino’s-laatikoiden keskellä heräsimme pohtimaan, että saapumisestamme on kulunut vasta kaksi viikkoa. Miten paljon uutta perspektiiviä voikaan neljässätoista päivässä saada! Miten lyhyessä ajassa toisilleen ennalta vieraista ihmisistä muodostuukaan pieni läheinen yhteisö! Miten koko maailma saattaakin mullistua muutamassa viikossa!

Colchesterin ilta mun huoneen ikkunasta

Mulla on kaikki hyvin just tässä ja just nyt. Toivottavasti siellä myös.

Xx Aino

Tervetuloa lukemaan vaihtoblogiani!

Hei sinä, kuka ikinä oletkaan siellä ruudun toisella puolella!

Olen Aino, 21-vuotias kolmannen vuoden kirjallisuuden opiskelija Helsingin yliopistosta. Kolmas korkeakouluvuosi on tosin alkanut osaltani hyvin erilaisella tavalla ja hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin aiempina vuosina. Lähdin nimittäin Erasmus-vaihtoon Essexin yliopistoon Englantiin. Tämä blogi on omistettu vaihtovuoteni puimiseen, jotta koti-Suomessa voidaan lueskella kuulumisiani, mutta toivon myös, että tulevaisuudessa joku vaihtoa Englantiin tai Essexiin kaavaileva voisi saada jotain irti kokemuksestani.

Vaihtovuoden sanotaan jakautuvan neljään vaiheeseen: kuherruskuukausi, kulttuurishokki, sopeutuminen ja paluushokki. Toinen kokonainen päivä yliopistolla on juuri päättynyt, ja kirjoitan tätä käpertyneenä vilttiin huoneessani, joka sijaitsee tornitalossa 11. kerroksessa keskellä kampusta. Ikkunasta on täydellinen näkymä auringonlaskuun, ja parhaillaan Colchesterin kaupungin valot kimmeltävät ikkunasta. Olen silmät ristissä väsymyksestä, mutta voin silti sanoa, että olo on kuin mitä mainioimmalla häämatkalla. Kansainvälinen yhteisö, brittiläinen sää ja kohtelias tapakulttuuri näyttävät parhaita puoliaan, enkä malttaisi innostukseltani mennä nukkumaan. Odotan jännityksensekaisella innolla edessä olevaa lukuvuotta!

Haluan toivottaa juuri sinut lämpimästi tervetulleeksi vaihtoblogini pariin. Cheerio mates!

Xx Aino