Tag Archives: interventiot

Hönkäys hengentiedettä: Ratkaisu eriarvoistumiseen (?!)

Posted on by

Hönkäys Hengentiedettä –juttusarjassa tarkastellaan mielenterveyden psykologiaa tieteellisten artikkelien kautta.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten epätodennäköiseen tutkimukseen kannattaisi suhtautua(1) ja miten toiveet saattavat sekoittua tieteisiin(2). Etsiessäni tutkimustietoa onnellisuutta lisäävien harjoitteiden vaikuttavuudesta, törmäsin yllätyksekseni erittäin mielenkiintoiseen suomalaistutkimukseen. Tutkimus tarttui silmääni monestakin syystä:

  • Yhtenä kirjoittajista oli psykiatrian ja kliinisen psykologian opinnoista tuttu, ko. alojen uranuurtaja ja perusteosten kirjoittaja Jouko Lönnqvist.
  • Osallistujia oli melkein 3300, positiivisen psykologian interventioiden mittakaavassa valtava näyte.
  • Tutkimuksessa oli käytetty satunnaistettua, kontrolloitua asetelmaa ja ns. intention-to-treat -analyyseja (jotka usein ovat merkki siitä, ettei tuloksia ole yritetty kaunistella).
  • Artikkelissa tarkasteltiin onnellisuusharjoituksia tekemään määrätyn ryhmän lisäksi kahta aktiivista (mikä se on ja miksi se on tärkeää huomioida) kontrolliryhmää: toiselle lähetettiin sähköpostitse onnellisuusfilosofista luettavaa, toiselle tarjottiin massaräätälöity liikuntaohjelma.
  • Tutkimus oli vuodelta 2014 ja ilmestyi vaikuttavalta kuulostavassa Journal of Psychiatry -lehdessä.

Näistä innostuneena kaadoin itselleni kupin kahvia ja kävin kiinnostuksella tutkimukseen kiinni.

Mitä artikkelissa painotetaan?

Näin kirjoittajat kuvaavat tutkimuksen tuloksia tiivistelmässä:

The overall happiness scores increased [p=0.05] and depressive symptoms decreased [p=0.02] during the intervention, with more pronounced changes among women.

Tarkkasilmäisimmät lukijat saattavat kiinnittää huomiota otoskokoon nähden epätodennäköisiin p-arvoihin, mutta jättäkäämme ne huomiotta.  Tiivistelmässä kirjoittajat kertovat vielä, ettei neljän erilaisen onnellisuusharjoituksen suoritusjärjestyksellä ollut väliä. Harjoitus, jossa tehtiin hyviä tekoja lisäsi eniten onnellisuutta, kun taas optimismin lisäämiseen tähtäävästä harjoituksesta ei näyttänyt olevan hyötyä lainkaan. Tiivistelmä päätetään näin:

This study produced further evidence on the effectiveness of web-based happiness exercises. The results amplify the need for tailored online interventions for reducing well-being disparities. […] Online positive psychology interventions are a potential tool in helping reduce well-being disparities, particularly among populations with little access to other services.

Usein tutkimusartikkeleista kokonaiskuvaa hahmotettaessa on tapana käydä läpi tiivistelmän lisäksi varsinaisen artikkelin johtopäätösosio; tässä tapauksessa siellä toistetaan täsmälleen sama viesti.

Hyvältä näyttää; on siis kehitetty tehokas ja edullinen työkalu huono-osaistenkin aseman parantamiseen!

Tässä kohtaa mieleeni tuli kaivaa esille, millaisia vaikutukset olivat suuruudeltaan, koska usein tutkimuksissa on tapana päätellä p-arvon perusteella ilmiön olemassaolo, kiinnittämättä huomiota siihen, onko vaikutus täysin mitätön käytännön elämälle. Asiat kävivät kuitenkin hieman vaikeaselkoisemmiksi, ja huomioni kiinnittyi tällaiseen taulukkoon artikkelin toiseksi viimeisellä sivulla (ja kummallisesti “methodological issues”-otsikon alla):

Anna kun kerron, miksi meinasin tässä kohtaa sisäänhengittää kahvini.

Mitä oikeastaan löydettiin?

Taulukosta nähdään, että onnellisuusharjoituksia tehneiden ryhmässä onnellisuuspistemäärät nousivat 7,31 yksikköä (asteikko 1-100) ja liikuntaryhmässä 7,07 yksikköä. Okei, liikunta ja onnellisuustehtävät ovat siis hyväksi? Mutta mutta… Plaseboryhmällä (eli onnellisuusfilosofisia tekstikatkelmia lukeneilla) onnellisuuspistemäärät nousivat 6,28 yksikköä! Eli kuitenkin siis vähemmän kuin muilla ryhmillä? Ehkä hieman yllättäen, vastaus on ei. Syy johtuu taulukossa sulkujen sisällä näkyvistä keskihajonnoista, joita voi ajatella eräänlaisena virhemarginaalina*. Lähtöpistemäärät huomioitaessakin vaikutuskooksi tulee laskutavasta riippuen noin yksittäinen hattivatti aavikolla. Vielä kerran: plaseboryhmä “onnellistui” yhtä paljon kuin liikunta- ja onnellisuusharjoitusryhmät! Kirjoittajat käyttävät artikkelin reilusta 8000 sanasta noin kaksikymmentä tämän tuloksen puimiseen.

hattivatti

Hattivatti, hyvin hämillään lukemastaan.

Tarkkasilmäinen lukija löytää myös kohdan, jossa ensin esitellään, kuinka depressio-oireet parantuivat osallistujilla ja miten sukupuoli vaikutti niiden vähentymiseen. Osion keskellä nimittäin käytetään kymmenen sanaa ohimennen kertomaan, ettei onnellisuusharjoituksilla ollut vaikutusta myöskään depressiopistemääriin.

Lukukokemus oli itselleni varsinainen pettymyskarnevaali. Koska en kuitenkaan saanut vielä tarpeekseni, juhlan kunniaksi päätin vielä selvittää, millainen maailma on tuo kunnianarvoisan kuuloinen lehti, jossa tutkimus ilmestyi. No, ilmeni että lehti nimeltä “African Journal of Psychiatry” on jossain vaiheessa vaatimattomasti muuttanut nimensä napakampaan muotoon “Journal of Psychiatry”. Upein akateeminen markkinointikikka sitten p-arvojen kieltämisen!

Johtopäätös

Pitäisikö siis artikkelista päätellä, että onnellisuutta pohdiskelevien sähköpostien vastaanottaminen toimii yhtä hyvin kuin onnellisuusharjoitusten tekeminen? Ehkä. Pitäisikö meidän käyttää tällaisia sähköposteja ihmisten – erityisesti niiden, joilla on vaikeuksia päästä mielenterveyshuollon palveluiden pariin – onnellisuuden kohentamiseen? Tuskin. Apua depressio-oireisiin yleensä haetaan siinä kohtaa, kun ne häiritsevät normaalia enemmän, ja oireet heilahtelevat ajan kuluessa; myös toisinaan parantuen itsestään, jolloin ei ole mitään syytä olettaa paranemisen johtuneen saaduista sähköposteista. Onnellisuusviestejä parempi taktiikka lienee siis keskittyä ihan oikeaan yhteiskunnan tasa-arvoistamiseen.

Miksi kirjoittajat eivät sitten kerro selkeästi ja läpinäkyvästi todellisista tuloksista? Yksi syy (ja muita on turha spekuloida) on epäilemättä perverssi akateeminen julkaisujärjestelmä, jossa “ei vaikutusta”-tulosten julkaiseminen on edelleen äärimmäisen hankalaa. Jos et ole vielä lukenut siitä, kuinka yksi arvostetuimmista sosiaalipsykologian lehdistä päätyi julkaisemaan parapsykologisen tutkimuksen yliaistillisesta havaitsemisesta ja kieltäytyi myöhemmin julkaisemasta epäonnistuneita toistokokeita, halunnet selailla tämän läpi.

Roger Giner-Sorolla piti Helsingissä maaliskuussa 2015  luennon roskatieteen painon alla muuttuvasta akatemiasta. “Not much happened in response to similar concerns raised in the 1960’s and 1970’s… But 2013 surprised me. This time things may be different!”

Akateeminen julkaisujärjestelmä on mätä, mutta on helppo ehdottaa amputaatiota kun ei ole itse luonut elämäntyötään sen säännöillä pelaten. Avoin tiede lienee tällä hetkellä tutkijan paras ase (mainio podcast aiheesta täällä).

Tarinan opetus: Tulkitse tutkimusta kriittisesti, äläkä tyydy tiivistelmien lukemiseen, ellet halua tulla johdetuksi harhaan!

Tutkimusviite:

Joutsenniemi K, Kaattari C,Pankakoski M, Langinvainio H, Lönnqvist J Mattila AS, et al. (2014) E-mail-based Exercises in Happiness, Physical Activity and Readings: A Randomized Trial on 3274 Finns. J Psychiatry 17:140. doi: 10.4172/Psychiatry.1000140

* 20 yksikön keskihajonta plaseboryhmän 73 pisteen loppumittaustuloksessa (jakauman normaalisuus olettaen) tarkoittaa, että karkeasti ottaen kaksi kolmasosaa ryhmästä on saanut 73 plusmiinus 20 pistettä (eli jotain 53 ja 93 välillä) ja noin yksi kolmasosa tuota väliä suurempia tai pienempiä arvoja. Onnellisuusharjoitusryhmässä samalla logiikalla suurin osa ihmisistä on saanut pistemääriä 57 ja 93 väliltä ja loput sitä äärimmäisempiä. Ei vaikuta kovin dramaattiselta erolta, eikä se todellakaan sitä olekaan.

Käyttäytymisen muutos: kartalta käytäntöön

Posted on by

Kirjoitus pohjautuu sosiaalipsykologian päivillä 2014 terveyden ja hyvinvoinnin työryhmässä pidettyyn esitelmään.

Tuhansien self help -opusten väitteistä huolimatta, käyttäytymisen muuttaminen on usein pirullisen hankalaa. Sitä ei tee helpommaksi se, että pelkästään tutkijat ovat luoneet ainakin 83 erilaista muutosteoriaa  ja jokainen kirjan kirjoittanut ei-tutkija on enemmän tai vähemmän onnistunut luomaan omansa. Alla kuvailen Muutoskartaksi kutsumaani prosessia, jota olen soveltamisen helpottamiseksi pyrkinyt yksinkertaistamaan niin paljon, kuin toimivuuden säilyttäminen on sallinnut.

Taustaa

Muutosteoriat pääosin jakavat käyttäytymisen muutoksen kahteen vaiheeseen: ennen aikomusta muuttaa käyttäytymistä ja muutosaikeen jälkeen. Esittelemäni prosessi keskittyy jälkimmäiseen, pyrkien jossain määrin myös vaikuttamaan siihen kuiluun, joka niin usein estää hyvien aikeiden toteutumisen.

Mitä aikeiden toteutuminen sitten vaatii? Niin kutsutun COM-B -mallin mukaan käyttäytymisellä on kolme edellytystä: fyysinen ja henkinen kyky (Capability), tilaisuus (Opportunity) ja halu sen toteuttamiseen (Motivation). Jos jokin näistä puuttuu, hankaloituu käyttäytyminen huomattavasti.

Lisäksi konstruaalitasoteorian mukaan, mitä lähempänä jokin asia on, sitä käytännöllisemmin siihen suhtaudutaan – vastaavasti kaukaisempia asioita ajatellaan abstraktimmin. Tätä hahmottaa jaottelu kysymysten “miten teen jotain” (suuri konkretia, läheiset asiat) ja “miksi teen jotain” (pieni konkretia, kaukaiset asiat) välillä. Yksi etäisyyden mitta on aika: on yleensä vähemmän stressaavaa ajatella tekevänsä jotain ensi viikolla kuin heti seuraavana aamuna. Ilmiöllä on hyvät ja huonot puolensa: toisaalta voimme päätyä kuvittelemaan ratkaisevamme ongelmamme “sitten joskus” ja näin varmistaa niiden pysyvyyden kuten Homer alla. Toisaalta voimme myös huijata laiskaa nykyisyyden mieltämme tekemään muutossuunnitelman Tulevaisuuden Minän toteutettavaksi.

Juoni on kolmivaiheinen.

1. Menneisyyden Minän kohtaamat esteet

Ensimmäisessä vaiheessa pohditaan, mitkä asiat ovat estäneet Menneisyyden Minää toteuttamasta aietta (jos kyseessä on jotain, mitä ei ole koskaan yrittänyt, tämä vaihe on tarpeeton tai sen voi korvata arvauksilla tulevasta). Alla oleva kartta havainnollistaa, miten COM-B -mallin elementtien voi ajatella asettuvan elinympäristöömme. Sosiaalisella tarkoitetaan kaikkea muihin ihmisiin liittyvää ja rakenteellisella kaikkea passiivista, automatisoitua, ympäristön rakenteisiin liittyvää.

Jos otamme esimerkiksi viikottaisen kuntosalikäyntikertojen lisäämisen, saattaisimme ajatella näin:

  1. Henkilökohtainen kyvykkyys: väsymys on saanut tuntumaan siltä, ettei vain kykene lähtemään salille.
  2. Henkilökohtainen motivaatio: muut asiat ovat olleet tärkeämpiä ja ei ole jäänyt aikaa salilla käymiseen.
  3. Sosiaalinen kyvykkyys: pomo on halunnut, että jään myöhään töihin ja näin kuntoilulle varaamani aika on mennyt ohi.
  4. Sosiaalinen motivaatio: mieluummin olen istunut kaverien kanssa ravintolassa.
  5. Rakenteellinen kyvykkyys: sali on kaukana kotoa, laajentaen treenin vaatimaa aikaikkunaa ja täten vähentäen treenimahdollisuuksia.
  6. Rakenteellinen motivaatio: lähteminen vaatii niin paljon sumplimista, että se tuntuu erityisen hankalalta.

 2. Tulevaisuuden Minän strategiat

Toisessa vaiheessa ideoimme muutokset, joilla Tulevaisuuden Minä nujertaa ensimmäisessä vaiheessa tunnistamamme esteet. Vaihe asettuu kartalle samoin kuin edellinen, vain kysymysten vaihtuessa:

Voisimme ohjeistaa Tulevaisuuden Minäämme toimimaan esimerkiksi näin:

  1. Henkilökohtainen kyvykkyys: laita puhelimeen hälytys iltakymmeneltä muistuttamaan, että olisi aika aloittaa nukkumaanmenovalmistelut. Unen määrä lisääntyy ja virkeämpänä on helpompi ajatella treeniä.
  2. Henkilökohtainen motivaatio: listaa hyötyjä, joita saat liikunnasta (esim. energisyys, hyvä olo, parantunut aivoverenkierto). Kirjoita nämä ylös ja laita lappu johonkin treenivaatteiden läheisyyteen – kun on aika valita salille lähtemisen ja jonkin muun aktiviteetin välillä, sitoudu katsomaan lappua ennen kuin teet päätöksen.
  3. Sosiaalinen kyvykkyys: harjoittele tapoja kieltäytyä ylitöistä, tai mieti vaihtoehtoisia liikuntamuotoja (esim. lenkkeily), joita voit tehdä mikäli alkuperäinen suunnitelma kariutuu.
  4. Sosiaalinen motivaatio: pyydä ystävää treenikaveriksi ja sovi ajat etukäteen. Näin kynnys jättää harjoittelu väliin nousee.
  5. Rakenteellinen kyvykkyys: hanki kotiin liikuntavälineitä (esim. kahvakuulat) ja kerro itsellesi, että voit lopettaa vartin jälkeen jos fiilis ei ole kohdallaan.
  6. Rakenteellinen motivaatio: pakkaa treenivaatteesi valmiiksi edellisenä iltana näkyvälle paikalle, josta voit ottaa ne mukaan ulos lähtiessäsi. Näin kynnys lähtemiseen alenee.

Vinkkiliuska osa-alueiden läpikäyntiin (klikkaa suuremmaksi).

Oheisessa vinkkiliuskassa on yleislaatuisia ohjeita eri osa-alueiden läpikäyntiin. Kun tämä vaihe on käyty läpi, meillä on ainakin yksi strategia (käyttäytyminen) jokaisessa kuudesta lokerosta ja voimme siirtyä seuraavaan kohtaan.

3. Suunnitelma: mitä, missä, milloin?

Viimeisessä vaiheessa on aika luoda edelliseen vaiheeseen pohjaava konkreettinen suunnitelma. Tässä kohtaa on fiksua noudattaa klassista SMART-periaatetta, jonka mukaan hyvät tavoitteet ovat 1) Selkeästi määriteltyjä (mitä-missä-milloin), 2) Mitattavissa (tiedät jostain saavuttaneesi tavoitteen), 3) Aikaan sidottuja (tiedät, mihin mennessä tavoite saavutetaan), 4) Relevantteja itselle (tiedät, miksi tavoite on tärkeä) ja 5) Toteutettavissa.

Odysseus valjastamassa rakenteita tahdonvoiman sijaan (Wikimedia Commons).

On syytä varmistaa että ainakin yksi 2. vaiheen käyttäytymisistä tulee toteutumaan SMART-suunnitelman avulla – kaikkea ei yleensä voi tehdä. Pyri siis muuttamaan yksi lokero kerrallaan. Yleisenä peukalosääntönä käyttäytymistä muuttaessa kannattaa pyrkiä ennemmin muuttamaan rakenteita kuin luottamaan tahdonvoimaan.

Lopuksi

Käytännössä rakenteisiin luottaminen tahdonvoiman sijaan tarkoittaa sitä, että sitoudumme tulevaisuudessa tapahtuviin muutoksiin tässä ja nyt (lisää esim. Zen Habits -blogissa). Varoituksen sanana muistettakoon suunnitteluharhana tunnettu ilmiö, jossa aliarvioimme asioiden vaatiman panostuksen ja päädymme työllistämään Tulevaisuuden Minämme hermoromahduksen partaalle.

Iloisia suunnitteluhetkiä!

Suunnitteluharha. Kuva: 2dayblog.com

 

Lähteitä ja lukemistoa:

Michie S, van Stralen M & West R (2011) The behaviour change wheel: a new method for characterising and designing behaviour change interventions. Implementation Science 6: 42.

Bartholomew, L. K., Parcel, G. S., Kok, G., Gottlieb, N. H., & Fernandez, M. E. (2011). Planning health promotion programs: an intervention mapping approach. John Wiley & Sons.

Trope, Y., & Liberman, N. (2010). Construal-level theory of psychological distance. Psychological review, 117(2), 440.

Grenny, J., Patterson, K., Maxfield, D., McMillan, R., & Switzler, A. (2013). Influencer: The New Science of Leading Change. McGraw Hill Professional.

Saako äidin savuttomaksi säikäyttämällä?

Posted on by

Törmäsin taas Tuhkalapset-nimiseen, viime vuonna julkistettuun shokkikampanjaan ja jäin miettimään pelon merkitystä käyttäytymisen muutoksessa.

Jos et tunne kampanjaa, puhun siis tästä:

Mikä saa ihmisen muuttamaan käyttäytymistään?

Kampanjavideon Youtube-kommenteista löytyy muun muassa seuraavanlainen käyttäjäkommentti:

“Video voi olla järkyttävä mutta niin sen pitääkin. Tarkoitushan on muuttaa ihmisiä.”

 

Tämä tiivistää paljon. Useinhan ajatellaan, että tunteita herättämällä saadaan aikaiseksi ketju, jossa 1) kohdehenkilö ravistellaan huomaamaan ongelma, minkä johdosta tämä 2) aloittaa itsetutkiskelun, joka taas saa hänet (järkiperäisesti toimivana yksilönä) 3) tekemään tarvittavat muutokset elämässään.

Järkeenkäypä ajatusmalli? Kyllä.

Toimiva resepti? Ei.

Itse asiassa uhkailua ja pelottelua sisältävä viestintä on todettu hyödyttömäksi paitsi tupakoinnin vähentämisessä, myös muissa tärkeissä käyttäytymisen muutokseen tähtäävissä ohjelmissa, kuten HIV:n ehkäisyssä (tutkimuksia esim. täällä, täällä ja täällä).

Eräässä vuonna 2010 Health Psychology-lehdessä julkaistussa artikkelissa (linkki) tutkittiin tupakoivien ja tupakoimattomien ihmisten aivoja, kun nämä altistettiin uhkaaville viesteille. Huomattiin, että uhkaava viesti sai sekä tupakoivien että tupakoimattomien ihmisten huomion keskittymään viestiin, mutta tupakoivien aivot välittömästi käänsivät huomion pois itse viestistä. Toisaalla (tutkimus) taas näytettiin, miten ahdistavan viestin nähneet tupakoitsijat kokivat itsensä vähemmän haavoittuvaisiksi, kun heille näytettiin ahdistava viesti tupakoinnin vaaroista.

Näyttäisikin siltä, että yllämainittu kolmen kohdan ajatusketju putoaa väkivaltaisesti naamalleen jo kohdan 1) jälkeen!

No mutta, ei kai siitä nyt harmiakaan voi olla?

Voimme toki ajatella, että pelottelukampanja vaikkapa saa tupakoivien äitien läheiset puuttumaan tupakointiin entistä helpommin, ja vaikka kaikki eivät viestiä sisäistäisikään, edes joidenkin tupakointi vähenisi. Kannattaa kuitenkin miettiä seuraavaa ennakkotapausta pelottelutaktiikoiden pitkäaikaisesta käytöstä:

Yhdysvalloissa on ollut käynnissä jo ainakin vuodesta 1978 lähtien Scared straight-nimellä kutsuttuja ohjelmia. Niissä nuoret, jotka ovat vaarassa ajautua rikosten polulle “ravistellaan hereille” viemällä heidät tutustumaan todellisen vankilaelämän kurjuuteen. Tulos: kun ohjelmien tehoa viimein tutkittiin, todettiin niissä mukana olevien nuorten todennäköisyyden suorittaa rikoksia kasvaneen keskimäärin 13%. (Tutkimusartikkeleita kalliiden ohjelmien surkeasta suoriutumisesta täällä ja täällä).

Jos emme käyttäytymisen muutosta suunnitellessa kysy, mitä tiedämme siitä etukäteen – saati jälkikäteen mittaa, kuinka olemme pärjänneet – on mahdollista mennä metsään niin että rytisee. Tupakoinnin lopettamiseen tähtäävien interventioiden toimivuudesta eri tyyppisille ihmisryhmille on saatavilla muutakin kuin mutu-tietoa (ks. esim. tämä), ja siksi onkin täysin päätöntä ampua rahaa hyvältä tuntuviin kampanjaideoihin, jotka saattavat vain pahentaa asiaa.

Kuten niin monessa muussakin tapauksessa, paljon hyvää saavutettaisiin dialogilla. Kun tärkeää asiaa ajava järjestö, käytännön toteutuksen osaava markkinointitoimisto ja sosiaalipsykologian asiantuntija löytäisivät yhteisen tavoitteen, voisi syntyä kauniita asioita.