Päivitetty teksti täällä.

Mikä johtaa kasvuun?

Kun ihminen haluaa kehittyä jollain elämänalueella, hän tavallaan rakentaa muurahaispesää: perusasioihin kuuluu, että allaoleva maa pystyy kannattelemaan pesän painon, sisäosat eivät mätäne (tai jos mätänevät, niin se huomataan ajoissa ja huonoksimennyt materiaali voidaan korvata) ja jos joku potkaisee pesää, se voidaan joustavasti rakentaa uudelleen edellisestä oppineena – kolonian tulevaisuuden kannalta kriittisten osien sijaitessa koskemattomissa maan alla.

Erään kyseenalaisen teorian mukaan 10 000 tuntia harjoittelua tekisi mestarin. Olen jo lähtökohtaisesti eri mieltä väitteen kanssa siksi, että jos harjoittelu ei kasaa tietoa/taitoa (kohta 2 alla), niin mikään tuntimäärä ei aiheuta kehitystä. Olen kuitenkin käyttänyt suurin piirtein tuon määrän aikaa kehittymisasioiden parissa, joten mainitsen alla muutamia havaintoja, joiden takana seison vahvasti kunnes muutan mieleni vastakkaisen todistusaineiston edessä:

1. Kehitysalueen kannattaa olla luonteeltaan henkistä laatua – fyysinen kehitys on helpommin katoavaa. Loukkaantumiset tai fyysiset sairaudet saattavat rapauttaa kuntosalilla hankitut lihakset, mutta jos olet ylläpitänyt kuntoasi harjoittelemalla käsilläkävelyä, kyseessä on taito, joka säilyy pitkänkin tauon jälkeen. Jos kyseessä taas on jonkin alueen tiedon lisääminen, sitä voi myös jakaa suhteellisen helposti muille.
2. Jotta kehitystä voi tapahtua tiedossa tai taidossa, sitä on voitava latoa kerroksittain olemassaolevan pohjan päälle – vain näin se kasautuu. Tästä voimme johtaa, että pohjan on oltava luotettava (se kuvaa todellista ilmiötä) ja merkityksellinen (ei esim. välittömästi vanhenevaan tietoon kuten netin uutisartikkeleihin pohjaava) opeteltavaan asiaan nähden. Jos alamme kehittää osaamistamme maailman toimintaperiaatteista sille oletukselle, että aurinko kiertää maata tai lotto on työntekoon verrattavissa oleva tapa rikastua, pohjaoletuksen kumoutuessa kaikki siitä riippuvainen tieto happanee hetkessä.
3. Koska tiedon tai taidon hyödyllisyys yleensä paljastuu vasta jälkikäteen, on mahdollisuuksien puitteissa yleisestikin hyvä keskittyä asioihin, joilla on enemmän kuin yksi tarkoitus. Jos vaikka ilmenee, että kertomakirjallisuuden lukeminen ei lisääkään ymmärrystämme toisten ihmisten mielistä tai paranna empatiakykyämme tai aiheuta muutoksia persoonallisuuteemme, se on ainakin estänyt avaamasta televisiota tai luonut uusia kokemuksia sekä puheenaiheita. Toisaalta jos monien suosittujen itsehoito-oppaiden neuvosta olisimme käyttäneet aikamme “menestyksen visualisoimiseen sen houkuttamiseksi” (1, 2), taustaperiaatteen osoittautuminen perättömäksi tekee ko. puuhaan käyttämästämme ajasta melkolailla turhanpäiväistä (kävin kääntymässä tälläkin polulla, saamastani opetuksesta joskus toiste).

Aina välillä kysytään, mikä sitten on järkevää? Koska jokainen on yksilö, epäilen yleismaailmallisten totuuksien olemassaoloa. Jos kuitenkin esimerkit kiinnostavat, itselleni toimii seuraavanlainen paletti:

• Kamppailulajien harrastaminen laaja-alaisesti: nöyryyden oppiminen, itsepuolustustaidot, fyysinen kunto.
• Mietiskely: tauon pitäminen, omasta mielestä oppiminen, muistin konsolidoituminen (eli opittujen asioiden “uppoaminen” häiriöiden puuttuessa), mahdolliset terveyshyödyt. Itse teen tällä ohjelmalla 20 minuuttia päivässä, mutta kymmenenkin monien mielestä toimisi. Kaksi eri pituista, ilmaista ohjattua harjoitetta löytyy täältä.
• Uuden kielen opiskelu: edut lienevät melko itsestäänselviä. Itse käytän tätä loistavaa ilmaisohjelmaa, 5-10 minuuttia päivässä on kahdeksan kuukauden aikana kasannut reilun 1200 sanan sanavaraston espanjaa. Toimii hyvin päivittäisenä rutiinina, kun edellisen kohdan yhdistää tähän.
• Tiskaus, imurointi, työmatkakävely tai mikä tahansa tylsä rutiini yhdistettynä audio-tietokirjan kuunteluun. Paremman ratkaisun puutteessa hankin kirjat täältä puhelimeeni, mutta ei liene ainoa vaihtoehto (otan vastaan suosituksia audiokirjapalveluista).

Ja sitten se tärkeä kysymys, joka pitäisi aina muistaa esittää: entä jos olen väärässä tästä kaikesta? Jos palataan alussa mainittuun muurahaispesään, sen potkujohteisen leviämisen pahimman skenaarion seuraus olisi todennäköisesti vain oppimiskokemus niin kauan, kuin mitään “tietämäänsä” ei ottaisi liian vakavasti.