University of Helsinki
Hei vain kaikki vanhat ja uudet tuttavuudet ja tervetuloa blogini lukijoiksi! Odotettavissanne on avointa tilitystä geoinformatiikan oppimisen iloista ja epätoivon hetkistä Helsingin yliopiston Geoinformatiikan menetelmät -kurssin parissa. Heti alkuun paljastan suhteestani tietotekniikkaan sen verran, että ongelmia ilmaantuu yleensä heti siinä vaiheessa, kun edes ajattelen koskevani tietokoneeseen. Lisäksi kärsivällisyys on minulle jokseenkin tuntematon käsite, mikä ei varsinaisesti helpota tilannetta. Toivon kuitenkin, että löpinöilläni onnistun herättämään joitakin tunteita, oli se sitten huvitusta, myötätuntoa tai jotain aivan muuta.
Lähdetään heti asiaan, sillä näin pari viikkoa kurssin alkamisen jälkeen alkaa kai olla jo kiire ottaa ensimmäisiä varovaisia askeleita kohti blogimaailmaa ja paikkatieto-ohjelmia. Nimittäin ensimmäisen kurssiviikon liitelin onnellisena Salzburgin jäähallissa muodostelmaluistelun kansainvälisillä kisajäillä autuaan tietämättömänä siitä, mikä minua Suomessa odottaisi. Kun vielä nappasin Itävallasta mukaani flunssaviruksen, joka kaatoi minut sängyn pohjalle aivan kuten QGIS kaatuu kurssikerran lopussa juuri, kun koko tehtävä on tallentamatta, oli laskeutuminen GIM-kurssin pariin melko karu. Onnekseni tästä voi lähteä vain yhteen suuntaan eli vauhdilla ylöspäin.
Koko homma alkoi tietenkin QGIS-ohjelman etsimisellä ja kun 5. asennuskerralla sain kuin sainkin ohjelman pyörimään, kaivoin esiin kiitettävän yksityiskohtaisesti laaditut ohjeistukset ja aloitin paikkatieto-ohjelmassa seikkailemisen. Pahimman alkukankeuden jälkeen ensivaikutelma hommasta on se, että QGIS on varmasti oikein näppärä työkalu, kunhan vain tietäisin, miten sitä tulee komennella. Tämä yksinäinen puurtaminen antaa minulle hyvän muistutuksen siitä, miten paljon mukavampaa opiskelu varmasti olisi seuraamalla laadukasta opetusta kurssikerroilla.
Ensimmäisenä tehtävänä on valmistella kartta Itämerta ympäröivien valtioiden typpipäästöistä. Kartta etenee tuskallisen hitaasti, mutta yllättävän varmasti. Käyn tunnollisesti läpi kaikki ohjeissa esitellyt ominaisuudet silläkin uhalla, että seuraavaan kohtaan siirtyessäni kaikki hetki sitten opittu on todennäköisesti jo pyyhkiytynyt mielestäni. Pikkutarkalla ohjeiden seuraamisella saan ensimmäisen kartan rakennettua ja se valaa minuun uskoa siihen, että omien karttojen tuottaminen on ihan mahdollista minullekin, vaikken paljoa ole vielä ymmärtänytkään ohjelman toiminnasta. Näin jälkikäteen katsottuna kartan visuaalinen ilme ei kuitenkaan miellytä itseäni, enkä tehdystä legendasta päätellen ollut itsekään vielä täysin perillä siitä, mitä yritin kartallani kertoa, joten tämä ensimmäinen tuotos jääköön piiloon yleisön katseilta.
Omaan teemakarttaani (kuva 1) valitsin teemaksi työttömyyden, sillä minulla oli odotuksia sen alueellisen jakautumisen suhteen. Aineiston visualisoiminen koropleettikartaksi vahvisti mielikuviani siitä, miten kuntien suhteellinen työttömyys kasvaa melko tasaisena trendinä liikuttaessa Etelä- ja Länsi-Suomesta kohti itää ja pohjoista, kun samalla kuntien pinta-alat kasvavat huomattavasti. Sain informaation tuotua selkeästi esille käyttämällä luonnollisia luokkarajoja ja yhden värin eri sävyjä. Loppujen lopuksi tämän kartan luomiseksi ei vaadittu kovinkaan suuria teknisiä ponnisteluja ja myös ulkomuodoltaan se on melko yksinkertainen, mutta mielestäni tasapainoinen ja havainnollistava.
Lueskelin kurssitovereideni blogeja koettaen etsiskellä samasta aiheesta tehtyä karttaa vertailupohjaksi omalleni, mutta ainakaan minuun silmiini ei osunut toista karttaa työttömyydestä. Sen sijaan löysin muiden ensimmäisistä postauksista paljon omien ajatusteni kanssa yhteneviä havaintoja QGIS-ohjelman ensimmäisistä käyttökerroista. Erityisesti lohtua toi kohtalotoverini Kirsin ajatukset, sillä itseni tavoin hänkin oli missannut ensimmäisen tapaamisen ja kokenut syviä epätoivon hetkiä ohjelman käytön alkuhetkillä.
Lähteet:
https://blogs.helsinki.fi/yxkirsi/ (luettu 3.2.2018)