Kun syksyllä 2015 muutin asuntoon, jonka ainoasta ikkunasta näkyy Hesperiankadut ja niiden välinen puisto, muistin, että paikalla oli ollut aiempi tie. Ymmärrykseni kohentamiseksi keräsin parissa tunnissa sarjan karttoja, joissa tie joko näkyi tai ei ja kehittyi kohti nykytilaansa. Tämä oli mahdollista aineistojen digitaalisuuden ansiosta. Jo pelkkä ajatusharjoitus samojen karttojen etsinnästä ja käytöstä aikana ennen arkistotietokantoja on sekä rasittava että kauhistuttava. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin puolestaan karttojen vertailua olisi voinut tehdä vielä nopeammin Historia Helsinki -sivustolla (https://historia.hel.fi/fi)

Historia Helsinki -sivustolla on karttoja 1700-luvulta nykypäivään.

Lähtökohtana sanomalehdet ja paikannimi

Kartat kertoivat muustakin ympäristön muutoksesta ja herättivät kiinnostukseni lähiympäristön historiaan. Siirryin 1800-luvun sanomalehtiin: digitoinnin myötä niistä on tullut lähde, joka tuntuu taipuvan lähes kaikkiin tutkimuskysymyksiin. Sanomalehdillä on kuitenkin oma ja muuttuva luontonsa, joka mahdollisuuksien ohella asettaa tutkimukselle rajoitteita. Sanomalehti paljastaa paikasta ne puolet, jotka olivat ympäristön yhteiskunnalle kyseisenä aikana merkityksellisiä, ei sitä, mikä oli tärkeää alueen asukkaille tai mielenkiintoista tämän päivän historiantutkijalle.

Väitöskirjassaan Afloat and Aflame. Deconstructing the Long 19th Century Port City Gothenburg through Newspaper Archaeology (2022) (https://hdl.handle.net/2077/74212) Martina Hjertman lähestyi yhtä Göteborgin esikaupunkialuetta eksploratiivisesti. Hän onnistui tekstihauilla löytämään yli sadan vuoden sanomalehdistä monipuolista aineistoa, joka kertoi eri tavoin marginaalisuudesta. Tutkimusta helpotti se, että aineisto oli digitoitu, samoin kuin se, että Göteborgissa oli jo varhain kehittynyt monipuolinen sanomalehtikulttuuri. Lisäksi tutkimuksen kohteeksi valittu alue oli sopivan kokoinen ja niminen.

Vastaava ei onnistunut, kun paikallishistoriallisen mielenkiintoni aiheeksi rajautui Helsingin Töölön vuokratontti nimeltä Taipale. Paikannimellä hakien tuloksiin tuli moninaisia uutisia Helsingin ulkopuolisista taipaleista, ja tähän Taipaleeseen liittyen lehdissä näytti olevan enimmäkseen varkausilmoituksia, tulipalouutisia ja yritysten tekstimainoksia. Näistä muodostunut kuva hieman levottomasta puurakennusalueesta ei ollut epätosi, mutta ei myöskään tarjonnut paljoa aineksia historiakerrontaan. Yrityksiin keskittyminen puolestaan olisi jättänyt asukkaiden elämän käsittelemättä.

Mainos Uudessa Suomettaressa 9.11.1883

Yhdestä hakusanasta useampaan

Rikkaampaan lopputulokseen pääsemiseksi oli hyödynnettävä muutakin aineistoa. Selattava digitaalisina kuvina ees-taas osoitekalentereita ja henkikirjoja, kunnes niiden yksilöt muodostivat perhekokonaisuuksia, joista puolestaan saattoi jälleen hakea osumia sanomalehdistä ja muista digitoiduista lehdistä. Mielenkiintoisin löytö oli sarja 1910-luvun nuoren miehen jättämiä ilmoituksia, joissa tämä haki kirjeenvaihtokumppania, perusti yrityksen, sai esikoisen, haki lastenhoitajaa ja lopulta myi neulekonetta vaimonsa kuoleman takia.

Hakusanoina digitoituihin lehtiin kannatti käyttää myös ympäristöön liittyviä sanoja: teitä, laitoksia ja toimijoita. Useilla yrityksillä lehdistä löytyi jopa pari muistelmaa, jotka sivusivat tutkimuskohdetta. Nämä tekstit olivat esimerkkejä digitoinnin hyödyistä, sillä vastaavien löytäminen olisi lähes jopa mahdotonta järjestelmällisellä läpikäynnillä. Tosin (tietenkin) kävi niin, että tutkimuksen valmistuttua “muuta etsiessä” eteen tuli varhainen ja nimetön aluekuvaus, joka oli jäänyt huomaamatta ja hyödyntämättä. Se oli myös esimerkki kertyvän tiedon merkityksestä. Tutkimuksen alussa en olisi edes ymmärtänyt tekstin käsittelevän aluetta.

Arkistoaineiston pariin

Erityinen arvo sanomalehdillä on viitteinä arkistoaineistoon, kuten historiantutkija Tiina Miettinen totesi henkilöhistoriaa käsittelevässä puheenvuorossaan viime syksyn seminaarissa Digitaliserade svenskspråkiga tidningar i Finland – nytta och nöje (tallenne: https://www.youtube.com/watch?v=MJO42q4uVQE). Ilmoitukset huutokaupoista ja konkursseista olivat avaimia, joilla pääsi hyppäämään kaupunginhallinnon aineistoihin Helsingin kaupunginarkistossa (https://kaupunginarkisto.hel.fi/). Toistuvat huutokaupat eivät selittyneetkään huutajien puutteella vaan sillä, että voittajat eivät saaneet tarvittavia takaajia tai että korkein tarjottu summa ei ollut kelvannut kaupungin vanhimmille.

Hyppäämistä kaupunginarkiston aineistoihin helpotti huomattavasti sekä selkeä arkistotietokanta että monien olennaisten aineistojen digitointi. Ei ollut mitään syytä jättää perukirjoja tarkistamatta, kun niiden etsiminen ja avaaminen vei vain minuutteja. Kaikki rakennuspiirustukset saattoi käydä läpi yksityiskohtaisesti ja palata niihin toistuvasti. Helsingin väestölaskentojen aineisto puolestaan jäi käyttämättä, kun selvisi, että Kansallisarkisto oli siirtänyt sen Mikkeliin, jossa arkisto on auki kaksi päivää viikossa ja tilausten toimitus kestää päivän.

Rakennuspiirustuksissa on mukana alueen karttoja

Museoita unohtamatta

Kaupunginarkiston ohella Helsingin kaupunginmuseon tekemä digitointi auttoi tutkimusta merkittävästi. Helsinkikuvia-sivustolla (https://helsinkikuvia.fi/) valokuvien hakeminen oli teknisesti helppoa, mutta vaati ajattelua ja maantieteen tuntemusta, sillä tutkimusalue oli lähikuvien lisäksi mukana korkeilta paikoilta otetuissa panoramaotoksissa, Töölönlahden toiselta puolelta otetussa kuvassa ja naapurialueen rakennuksien taustalla.

Valokuvat ovat saaneet enemmän julkisuutta ja käyttäjiä kuin Helsingin kaupunginmuseon muu digitointi, joka on saatavilla Finnan kautta (https://hkm.finna.fi/). Esinekuvien joukosta löytyi m.m. Taipaleessa toimineen karamellitehtaan käärepapereita. Lähinnä varmisteluna tehty sanahaku ’Töölö’ toi esiin tutkimukselle erittäin arvokkaita varhaisia aluekarttoja. Aiemmin näiden tavoittaminen olisi vaatinut hapuilevaa yhteydenottoa museoon, sillä sen arkistoluettelo ei ole esillä verkossa. Näin ollen on epäselvää, mikä osa arkistoaineistosta on digitoitu ja millä periaatteella. Sama koskee myös valokuvia, joiden runsaus saa unohtamaan, että osa on digitoimatta.

Westerlund Karamellitehtaan mainos Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista

Lähteestä toiseen

Yksi Finnaan viety lähde löytyi sanomalehtien kautta. Niissä nimittäin kerrottiin, että tutkimusalueen yhden 1920-luvun kerrostalon rakennus dokumentoitiin Suomi-filmin toimesta. Muut Kansallisen audiovisuaalisen instituutin digitoimat Helsinki-filmit eivät valitettavasti sisältäneet näkymiä 1900-luvun alkupuolen Töölöstä. Uusia näkemyksiä ei myöskään tuottanut digitoitu kirjallisuus, jota voi lähestyä esimerkiksi Suomalaisen kirjallisuuden atlaksen 1870–1940 (https://atlas.utu.fi/) kautta.

Sanomalehtien avulla löytyi myös merkittävä painettu lähde. Maininnat työväen asuntojen tutkimuksista johdattivat Vilhelm Sucksdorffin tutkimuksesta tehtyyn kirjaan Helsingin työväestön asunto-olot. Selonteko työväenasuntotutkimuksesta vuonna 1900 (1904). Sen ääressä harmitti suuresti, että alkuperäiset lomakkeet eivät ole säilyneet. Tutkimuksen kohteesta puuttuvan muistitiedon arvo puolestaan konkretisoitui lukiessa Heikki Wariksen tutkimusta Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle (uudelleenjulkaisu 2016).

Wariksen tutkimus oli Töölön Taipaleelle erinomainen vertailukohta, sillä itäisessä esikaupungissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia länteen. Pienestä alueesta historiaa kirjoittaessa (aivan kuten muussakin historiankirjoituksessa) on erittäin tärkeää nostaa katse välillä ympäristöön tai kauemmaksikin, jotta ymmärtää merkityksiä ja erityisyyttä paremmin. Samoin on lehdistöä käyttäessä olennaista tutustua muihinkin kuin osumalistan teksteihin. Digitaalisuuden hyöty ei ole ainoastaan siinä, että löytää helposti tietoa kohteestaan, vaan myös siinä, että on yhtä vaivatonta tehdä vertailua.

Helsingin yliopistolla vierailevana tutkijana toimiva FT Kaisa Kyläkoski julkaisi kertyneitä tietojaan Töölön Taipaleesta ensin blogiinsa (https://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/search/label/Helsinki%20-%20T%C3%B6%C3%B6l%C3%B6) ja sitten kirjana Töölön Taipaleesta (2024).