Laura Tarkka & Melike Çakan: Introducing the History Source Guide

During the spring term 2021, the History BA programme at the University of Helsinki has taken some new steps on the digital front. One outcome is a website entitled “History Source Guide” (https://blogs.helsinki.fi/historysources/), available since the beginning of April. The key objective guiding the design of this new resource was to make it (1) updatable and (2) accessible from inside as well as outside of the university. But how did this come about? And, more importantly, what happens next?

The guide page can be found at https://blogs.helsinki.fi/historysources/

Ulkomaiset digitaaliset lähteet / Digital Sources in History

The website was constructed by participants of the project course “Ulkomaiset digitaaliset lähteet/Digital Sources in History”, which connected source criticism with transferable skills. In essence, this meant learning about recent developments in Digital Humanities and getting to know the WordPress blog environment.

In January 2021, two teachers and seven BA students came together to help future students find useful source material online. When discussing the background of each participant, the group identified having to “reinvent the wheel” as a widely shared experience when starting the BA/MA thesis. Everyone wished they had been told exactly where to look for online sources, but the great variety of research interests even among just the nine participants was also immediately acknowledged.

In February, the group learned more about “digital sources” via lectures and literature provided by a guest teacher from the field of digital humanities. One student also contributed an interview on this theme. By March, the team was ready to start developing the website. This was done by first comparing some existing source guides and then trying out the WordPress tools available at the University of Helsinki. During the final stage, each student contributed four posts to the website, in addition to improving its appearance and functionality.

Encyclopaedic practice meets the local perspective

The resulting History Source Guide aspires to familiarise Helsinki-based students with material sourced from abroad and uses the lingua franca of English to connect people with new sources. On the home page, blog posts introducing digital collections summarise information provided by the websites of memory institutions and other data providers. Since the History Source Guide’s home page is not static but cumulative, the group came up with the solution of categorising the posts by historical periods and tagging them with keywords. These can be found on the left-hand side.

In addition, however, the History Source Guide also includes some static pages. The first one contains links to Helka, the University of Helsinki Library’s own database. Via this page, students (with a user account) can easily access the resources provided by the University Library. Another static page contains links to further source guides, each one of which has a different focus and their own way of structuring information. A third page serves as a gateway to material sourced from Finland. This may be useful to readers who are based abroad but require sources relating to the history of Finland.

To prevent the project from coming to a standstill, the designers also came up with the idea of a “suggestions box”. This box is open for anyone who wishes to suggest a new digital collection to be added to the Guide. In the future, contributing to the website may also be used as a way of supplementing course work. Students could do this, for example, by introducing sources they have used themselves, or by interviewing more experienced researchers.

To conclude, the History Source Guide team would like to thank everyone already involved. Recognising what expertise we already have, bringing it to bear and actively seeking advice from others are basic things, but that is why they also work in the digital world.

Laura Tarkka has a background in eighteenth-century intellectual and cultural history. In 2021, she has been coordinating the ”Digital Leap” project of the History BA programme of the University of Helsinki. Melike Çakan is a doctoral student in history at the University of Helsinki. She is working on a doctoral dissertation concerning Francis Bacon and ‘scientia civilis’ in Early Modern England.

Tutkijaesittely: Petteri Norring, ”The Free Peasant and the Nordic Historiography 1800–2000”

Maansa omistava ja sitä viljelevä talonpoika perheineen on yksi pohjoismaisen historian olennaisimmista ilmiöistä. Sen välityksellä historiantutkimuksen historiaa ja historiantutkimuksen yhteiskuntasuhdetta voidaan tarkastella hedelmällisesti. Tutkin post doc -hankkeessani ”The Free Peasant and the Nordic Historiography 1800–2000” pohjoismaisen ”vapaan talonpojan” käsitteen oppi- ja aatehistoriaa.

Vaikka Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen agraariyhteiskunnat poikkesivat joissakin suhteissa toisistaan, vapaa ja omistava talonpoika oli kaikissa näissä maissa keskeinen yhteiskunnallinen käsite 1800- ja 1900-luvuilla. Käsitteen avulla kansalaiset, historia ja kehkeytyvä kansallisvaltio nivoutuivat yhteen ja historiantutkijat löysivät paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Juuri tähän yhteiskunta- ja oppihistorian väliin sijoittuvaan ilmiöön pureudun hankkeessani. Tarkastelemalla 1800- ja 1900-lukujen pohjoismaisen historiantutkimuksen käsityksiä vapaan talonpojan käsitteestä tutkin historiantutkimusten ja laajemmin historiakulttuurin merkitystä yhteisön moraalin, kansallisen omakuvan ja yhteiskunnan vaurauteen liittyvien käsitysten rakentajana.

Aiheen keskeisyydestä huolimatta vapaan talonpojan käsitteestä ei ole tehty systemaattista ja vertailevaa historiografista tutkimusta. Tuntemattomasta aihepiiristä ei silti ole kyse. Se nousee esiin agraarihistoriallisen tutkimuksen lisäksi pohjoismaisen demokratian ja parlamentarismin historiaa käsittelevissä esityksissä, joissa talonpoikainen paikallishallinto nähdään nykyisen demokraattisen hallinnon tai poliittisen kulttuurin historiallisena esiasteena. Lisäksi vapaaseen talonpoikaan henkilöitynyt pohjoismainen historia on kytkeytynyt miehiseen kansalaisihanteeseen ja yhteispohjoismaiseen omakuvaan ja sellaisena nivoutunut osaksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion historiallisia representaatioita ja kansallisen historiantutkimuksen perustuksia.

Olen pilkkonut tutkimusongelmani neljään toisiinsa liittyvään tutkimuskysymykseen:

  1. Vapaan talonpojan käsitteen muuttuvat määritelmät: Miten suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset määrittelivät vapaan talonpojan käsitteen 1800- ja 1900-luvulla? Mikä rooli käsitteellä on ollut historiakulttuureissa?
  2. Vapaan talonpojan käsite paikallisena ja pohjoismaisena ilmiönä: Viittaako vapaan talonpojan käsite Pohjoismaihin vai tiettyyn kansakuntaan tai paikalliseen yhteisöön? Onko jokin aikakausi erityisen merkittävä kunkin maan talonpoikaisen historian kannalta?
  3. Historiantutkimuksen muuttuvat menetelmät: Miten historiantutkimuksen muuttuvat menetelmät vaikuttivat historiantutkijoiden käsityksiin talonpoikien historiasta?
  4. Käsitteen normatiivinen merkitys: Miksi ja miten historiantutkijat normittivat omaa yhteiskuntaansa ja siihen sisältyvää poliittista ja sosioekonomista järjestystä talonpoikaisella historialla ja miten he liittivät käsityksensä oman yhteiskunnan kehityksestä laajemmin eurooppalaiseen historiaan? Mitkä olivat yksilön, eri yhteiskuntaryhmien ja kansakunnan roolit historian muutosvoimina?

Kysymykset erittelevät historiografisen tutkimukseni moniaalle leviäviä näkökulmia ja sitä, miten pohjoismaisten historiantutkijoiden käsitykset kehkeytyivät paikallisten ja ylirajaisten tutkimusperinteiden ja yhteiskunnallisten muutosten yhteisvaikutuksesta. Vapaan talonpojan käsitteen analyysi kohdistuu näin historiantutkijoiden käsityksiin heitä ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen jäsenistä. Siksi tutkimuksessani on kyse myös historiantutkijoiden määrittelemien valta- ja vuorovaikutussuhteiden analyysista. Vapaan talonpojan käsite antoi määritelmän yhdelle yhteiskuntaryhmälle ja -luokalle, mutta määritti samalla myös sukupuolten ja yhteiskuntaryhmien välisiä suhteita.

Yhteiskunnan sisäistä koheesiota määrittävien tutkimusintressien lisäksi historiantutkijat ottivat tutkimuksillaan kantaa myös kansainväliseen järjestykseen ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Vapaan talonpojan kohottaminen oman yhteiskunnan miehiseksi ihannekansalaiseksi tai historiaa muuttavaksi toimijaksi sai kansainvälisen merkityksensä, kun pohjoismaiset historiantutkijat peilasivat oman yhteisönsä kehitystä yleiseen eurooppalaiseen viitekehykseen.

Kuva 1. Ruotsissa juhlittiin vuonna 1935 valtiopäivien 500-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden kunniaksi kuvanveistäjä Carl Eldh oli tehnyt Engelbrektin patsaan, jonka kipsivedos on juuri paljastettu Arbogassa kuningasperheen silmien alla. Kuva: tuntematon. Arbogan kunnan valokuva-arkisto.

Tutkimusaineistot ja menetelmät

Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kohdemaissa julkaistuista keskeisistä aihetta käsittelevistä tutkimuksista viimeisten kahden sadan vuoden aikana. Tavoitteeni ei ole tehdä perinpohjaista määrällistä analyysia, vaan keskityn sen sijaan oppihistoriallisten avaintekstien laadulliseen vertailuun ja analysointiin. Historiantutkimusten lisäksi havaintomateriaalia ovat historiantutkijoihin ja heidän tuotantoonsa liittyvät tieteellisten seurojen pöytäkirjat, arkistoaineisto (erityisesti kirjeenvaihto) ja painettu lähdemateriaali (esimerkiksi tieteelliset aikakauskirjat).

Tutkimukseni keskeinen menetelmä on vertaileva tekstintulkinta, jonka avulla analysoin historiantutkimusten historiografisia, kulttuurisia, poliittisia ja käsitehistoriallisia asiayhteyksiä. Samalla kehitän eteenpäin niitä historiantutkimuksen ja yhteiskunnan suhdetta analysoivia menetelmiä, joita hyödynsin vuonna 2018 valmistuneessa väitöskirjassani. Tutkin vapaan talonpojan käsitteen historiografis-normatiivista ulottuvuutta erottelemalla tutkijoiden tuotannosta ja käsityksistä menneisyyden esittämisen ja historian selittämisen erillisiksi historiografisen operoinnin tasoiksi. Erottelun avulla paikannan historiografisia tihentymiä, joissa historiantutkijat tulkitsevat menneisyyttä eritoten nykyistä yhteiskuntaa varten. Näin pystyn päättelemään historiantutkimukseen vaikuttavia aikaan sidottuja historiakulttuurisia uskomusverkostoja.

Rekonstruoin kohdetutkijoiden käsityksiä aate- ja oppihistoriallisesti historiantutkimukselliseen, kansalliseen, pohjoismaiseen ja yleiseen viitekehykseen. Liitän historiantutkijoiden tuotannon kansainvälisiin keskusteluihin esimerkiksi feodalismista, liberalismista, omistusoikeuksista ja yhteiskuntaryhmien välisistä poliittisista ja sosioekonomisista suhteista. Analysoin tutkimustuloksia tieteen sosiaalista rakentumista sekä kulttuurisia siirtymiä että yhteenkietoutumia käsittelevien tutkimusperinteiden avulla. Näin paikalliset, kansalliset ja ylirajaiset ilmiöt tulevat näkyviin. Aivan kuten historiantutkimuksia on tulkittava monien eri viitekehysten välityksellä, myös historiantutkijoita pitää tarkastella osana erilaisia verkostoja. Siksi rakennan kuvan kohdetutkijoiden oman ajan toiminnasta tarkastelemalla heidän henkilökohtaisia (kotimainen ja ulkomainen tiedeyhteisö, yhteiskunnallinen toiminta) ja virtuaalisia (esimerkiksi tieteellisten tutkimusten viittaussuhteet) verkostojaan.

Talonpoikaiskulttuurisäätiön kokous SKS:n juhlasalissa tammikuussa 1939. Paikalla muun muassa Eino Jutikkala (kolmas vasemmalta), Kustaa Vilkuna (kuudes vasemmalta) ja puheenjohtajana Esko Aaltonen.  Kuva: Pietinen. CC BY 4.0

 

Tutkimuksen merkitys

Tutkimustulokseni voidaan jakaa pääsääntöisesti kahteen toisiinsa liittyvään osa-alueeseen. Toisaalta tapaustutkimuksen tulokset liittyvät ennen kaikkea pohjoismaiseen historiantutkimuksen historiaan. Toisaalta tutkimukseni kehittää historiografisen tutkimuksen menetelmiä ja osallistuu kansainväliseen keskusteluun historiantutkimuksen käytännöistä ja historiallisen tiedon reunaehdoista.

Tutkimusasetelmani näyttää, miten yhteiskunnan sisäinen koheesio ja jännitteisyys, kulttuurinen itseymmärrys ja tulevaa enteilevät kasvunäkymät näkyvät historiantutkijoiden tutkimuksissa. On kiintoisaa havaita, miten kahden sadan vuoden ajanjakson aikana muutokset poliittisissa tilanteissa johdattivat historiantutkijoita pohtimaan historian, kansantieteen ja kulttuurimaantieteen näkökulmista oman yhteiskuntansa historiaa ja paikkaa uudelleen ja asemoimaan sitä jatkuvasti suhteessa itään ja länteen. Esimerkiksi pohjoismaisen markkinayhteiskunnan ja hyvinvointivaltion monimuotoiset aatetaustat saavat lisäsävyjä, kun liitän ne vapaan talonpojan käsitteen historiografiseen taustaan.

Analysoin tutkimuksessani historiantutkimusten ja historiakulttuurin suhdetta, ihannekansalaisuuteen liittyvää inkluusion ja ekskluusion mekanismia ja sitä, miten historiantutkijat normittivat oman yhteiskuntansa osaksi Pohjolaa sekä muuttuvaa Itämeren seutua. Varsin monelle 1800- ja 1900-luvun pohjoismaiselle historiantutkijalle vapaan talonpojan käsite näyttää tarjonneen kertomuksen ”aidosta” kansanosasta sekä taloudellisesti ja poliittisesti pärjäävästä yksilöstä. Viimeisten vuosikymmenten aikana käsitteeseen liitetty idea harmonisesta ja homogeenisestä yhteisöstä on kuitenkin laimentunut ja kuva maaseudusta on muuttunut monimuotoisemmaksi. Paikallisten, kansallisten ja yhteispohjoismaisten historiankäsitysten vertailu laajentaa vallitsevaa kuvaa vapaan talonpojan käsitteen kulttuurisesta ja poliittisesta merkityksestä Pohjoismaissa.

Metodologisen nationalismin ja ylirajaisten käsitteellisten siirtymien välinen vuorovaikutus ei rajoitu yleisenä ilmiönä vain Pohjoismaihin. Vapaan talonpojan käsitteeseen liittyvien normatiivisten yhteiskuntamallien analyysi nostaa esiin ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä kaikkialla, missä pohditaan yhteiskuntien historiaa ja tulevaisuutta. Pohjoismaisten historiantutkijoiden historiankäsitysten analyysi kertoo siitä yleisestä yhteiskunnan suuntaa ja kehitystä määrittävästä prosessista, johon historiantutkijat osallistuvat muiden yhteiskuntatieteilijöiden kanssa tänäkin päivänä. Kyse on nykyhetken tekemisestä ymmärrettäväksi yhteiskunnan ajallisessa jatkumossa. Historiantutkimuksen historian tutkiminen tuottaa nykyisille tutkijoille tietoa käsitteiden käytöstä ja niihin sisältyvistä yhteiskunnallisista ulottuvuuksista ja oppihistoriallisista merkityksistä.

FT Petteri Norring on postdoc-tutkija Helsingin yliopistossa. Lisätietoja: https://researchportal.helsinki.fi/en/persons/petteri-norring

Tutkijaesittely: Ville Eerola ja väitöskirja helsinkiläisidentiteetistä

Väitöskirjassani ”Vain puolittaista suomalaisuutta? Helsinkiläisidentiteetti Eteläsuomalaisessa osakunnassa 1919–1969” tutkin osakuntahistoriaa, joka liittyy kiinteästi suomalaiseen eliitti- ja sivistyshistoriaan. Helsingin yliopiston osakunnat ovat perua 1600-luvulta, jolloin silloisen Turun akatemian ylioppilaat jaettiin alueellisin perustein osakuntiin. Järjestelmän tavoitteena oli valvoa ylioppilaita, mutta 1800-luvun kansallisen herätyksen myötä osakunnille kehittyi fennomaanis-kansallinen tehtävä viedä sivistystä oman osakuntansa alueen ”rahvaan” pariin.

Vuosisadan loppuun tultaessa Uusimaa oli ainoa, jolla ei ollut omaa suomenkielistä osakuntaa, vaan ainoastaan ruotsinkielinen Uusmaalainen osakunta. Suomenkielinen osakunta alueelle syntyi vuonna 1905, jolloin Uusmaalaisen osakunnan ylioppilaat kieliriitojen vuoksi erosivat emojärjestöstään ja muodostivat Eteläsuomalaisen osakunnan (ESO).

Tutkin väitöskirjassani ESO:n helsinkiläisidentiteettiä. Ensisijaisena tutkimuskysymyksenäni on, miksi se selvästi nousi esiin fennomaaniselle pohjalle syntyneessä osakunnassa sotien välillä 1919–1939 ja uudelleen viime sotien jälkeen 1945–1969 – siitäkin huolimatta, että suomalaisuutta on Runebergin ja Topeliuksen ajoista peilattu kukkulalta kuvatun, siintävän järvimaiseman kautta, siis maakuntalaisittain, ja keskeisesti ruotsalaisena kaupunkina Helsinki edusti fennomaaneille korkeintaan puolittaista suomalaisuutta, historioitsija Seppo Kuusiston sanoin ”suomalaisen kulttuurin vesipäätä”. Laajemmin kysymyksenasettelu palautuu suomenkielisen sivistyneistön kaupunkisuhteeseen, jota on tutkittu huomattavan vähän.

On huomattava, että panoksena ei ollut vain helsinkiläisyyden, vaan laajemmin isänmaan määrittely ennen ja jälkeen viime sotien, jolloin vastakkain olivat maakuntahenkinen traditionalismi ja urbaani modernismi. Maakuntahenkisyyden ja helsinkiläisyyden ideoihin tiivistyi taistelu kulttuurin uudesta suunnasta ja ”kansakunnan sielusta”, jossa helsinkiläisyyteen liittyi monia ilmiöitä jazz-musiikista moderniin kirjallisuuteen. Suhtautuminen Helsinkiin ja sen johtoasemaan olikin etenkin sotien jälkeen jatkuvan pohdinnan aihe ESO:n lisäksi myös muissa osakunnissa. Tutkimuskysymyksinäni on myös selvittää, miten ajatusta helsinkiläisyydestä luotiin ja miten sen kautta ylioppilaselämän pysyväksi elementiksi tuli myös ajatus kansainvälisyydestä.

Aihe kiehtoo minua, sillä kaupunkien – erityisesti Helsingin – ja maaseudun kilvoittelulla ja jopa vastakkainasettelulla on Suomessakin pitkät perinteet, eikä asetelma ole kadonnut minnekään. Viime vuosina on puhuttu pääkaupunkilaisesta ”punavihreästä kuplasta”, ja väitöskirjassani tutkinkin tällaisten kuplien muodostumista yksittäisen osakunnan sisällä – voin viitata esimerkiksi siihen, miten pääkaupunkilais- ja maakuntalaisylioppilailla oli ESO:ssa omat, lukitut huoneessa 1950-luvulla, samoin suurelta osin omat harrastuksensa.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston historian yksikössä.

Domestic Violence Workshop

Welcome to follow the second seminar on the history of domestic violence, coordinated by Anu Lahtinen, University of Helsinki, & Juliana Dresvina, University of Oxford.

History of Domestic Violence on Zoom Seminar
Feb 22, 2021 02:00pm GMT [04:00 pm EET]

Melek Karatas “Representations of Gendered Violence in Manuscript Illustrations of the Roman de la Rose”
Sara Butler “Who owns a wife’s body? Excusing Domestic Violence in Later Medieval England”
Chanelle Delameillieure “Family affairs: Age, authority and intergenerational relations in late-medieval Flanders”
Raisa Toivo, ”Why is violence against parents a useful topic of research? Insights from 17th century Finland”
Mona Rautelin ”Comparing intimate partner homicides in seventeenth-century and twenty-first-century heartland and hinterland Finland”
Anu Lahtinen ”Some early modern key texts to domestic violence”

Register in advance for this meeting:
https://helsinki.zoom.us/meeting/register/u5Eqf-6urzIjGtLBon7G3Lvy8s8geU-caiIs

After registering, you will receive a confirmation email containing information about joining the meeting.

Tutkijaesittely: Aino Kirjonen

College stands for learning, for culture, and for power; in particular, it stands for the recognition of an aim higher than money-getting. It is a place where our young men shall see visions; where even the idlest and lowest man of all must catch glimpses of ideals which, if he could see them steadily, would transfigure life. The Bachelor of Arts is seldom, on his Commencement Day, a scholar either polished or profound; but he may be in the full sense of the word a man.
LeBaron Russell Briggs 1901

Aloitan mielelläni oman tutkimukseni esittelyn yllä olevalla lainauksella. Tekstin on kirjoittanut yhdysvaltalaisen Radcliffen yliopiston rehtori LeBaron Russell Briggs vuonna 1901 julkaistussa teoksessaan, ja se tiivistää mielestäni tutkimusaiheeni oivallisesti. Olen aivan väitöskirjatutkimukseni alussa oleva kulttuurihistorioitsija, ja väitöskirjassani lähestyn yhdysvaltalaista yläluokkaista yliopistokoulutusta rodullistamisen ja ennen kaikkea valkoisuuden näkökulmasta 1900-luvun vaihteessa. Briggsin tapa yhdistää yliopistokoulutus täysivaltaiseen miehuuteen kasvamiseen on hyvä osoitus siitä sukupuoleen ja rotuun kiinnitettyjen merkitysten viidakosta, jossa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa suunnistettiin 1900-luvun taitteessa.

Tutkin yhteensä viittä itärannikon eliittikoulua, joista Princetonin ja Harvardin yliopistot ottivat tutkimusaikanani opiskelijoikseen pelkästään miehiä, kun taas Radcliffe, Mount Holyoke ja Bryn Mawr olivat osa naisyliopistojen Seven Sisters-verkostoa. Huomioni kohteena tutkimuksessani ovat etenkin yliopistojen opiskelijat sekä ne tavat, joilla he sekä pyrkivät täyttämään sivistyksen ihanteiden vaatimuksia että neuvottelivat niitä uudelleen rikkomalla niiden yksilöille asettamia rajoja. Tutkimukseni yliopistot olivat ennen kaikkea itärannikon vauraan ja valkoisen kaupunkiväestön korkeakouluja ja niissä sivistys oli vahvasti sidottu sukupuolen perusteella määrittyneisiin kansalaisuuden ja valkoisen sivilisaation ihanteisiin.

“Harvard Students Lined Up for Tickets to the Harvard-Yale Baseball Game.” Kuvaaja ei tiedossa, kuvalähde: https://bit.ly/3bAmiVx

Mielenkiintoni valkoisuutta kohtaan kumpuaa toisaalta sen häivytetystä luonteesta ja toisaalta siitä, kuinka keskeinen rooli valkoisuudella oli koulutuksen ihanteiden määrittelyssä. Vaikka sen merkitystä ei yliopistoissa artikuloitu suoraan, oli valkoisuus jatkuvasti läsnä, sillä koulutuksen keskeisenä tavoitteena oli yhdysvaltalaisen sivilisaation turvaaminen. Tämä sivilisaatio rakentui aikalaisten silmissä ennen kaikkea suhteessa siihen, miten valkoiset yhdysvaltalaiset näkivät eri tavoin toiseutetut ryhmät kuten afroamerikkalaiset, alkuperäiskansat sekä erilaiset eurooppalaiset maahanmuuttajaryhmät. Muiden kuin valkoisina pidettyjen väestöryhmien monin tavoin alisteinen asema yhteiskunnassa pyrittiin oikeuttamaan vetoamalla heidän oletettuun biologiseen ja kulttuuriseen kehittymättömyyteensä ja alhaisempina nähtyihin ja rodullisuuden kautta määritettyihin ominaisuuksiin.

Rodullisten hierarkioiden uusintamiseen ja sivilisaation turvaamiseen oli punottu kiinteästi mukaan myös kiista siitä, soveltuiko korkeakoulutus naisille. Kuten LeBaron Russell Briggsin sanoista selvästi kuuluu, nuorten miesten koulutus nähtiin välttämättömänä osana miehuuteen kasvamista. Sen sijaan naisten kohdalla kouluttautuminen herätti kysymyksiä ja vastustusta. Tekisikö koulutus naisista liikaa miehen kaltaisia? Mitä hyötyä koulutuksesta oli yksilöiden ja yhteiskunnan näkökulmasta? Vaarantaisiko naisten kouluttautuminen naisten ja miesten ominaisten piirteiden herkän tasapainon, jonka säilyttäminen oli tärkeää myös sivilisaation turvaamisen kannalta?

“Members of The Club building a snowman.” Radcliffen opiskelijoita 1900-luvun alussa rakentamassa naishahmoa lumesta. Kuvaaja ei tiedossa, kuvalähde: https://bit.ly/3nJcVFf

Rodullistamiseen perustuvan näennäisen luonnollisen hierarkian vuoksi valkoisten yhdysvaltalaisten tuli sekä suojella omaa ylemmyyttään sitä mahdollisesti rapauttavilta vaaroilta että turvata oman sivilisaationsa loistokas tulevaisuus koko ihmiskunnan edun nimissä. Näin ollen myös sukupuoleen liitetyt merkitykset olivat tärkeä osa sivilisaation kudelmaa ja totutuista sukupuolirooleista poikkeaminen olisi joidenkin aikalaisten silmissä johtanut sivilisaation rapautumiseen. Näin siis yliopistokoulutuksen tutkiminen juuri rodullistamisen kautta avaa, kuinka valtavan monimutkainen merkitysten verkosto kietoutui koulutuksen, valkoisuuden ja sukupuolen ympärille ja kuinka nuoret aikuiset yliopistoissa sekä pyrkivät noudattamaan koulutuksen ihanteiden vaatimuksia että vastustivat niiden yksilöille asettamia rajoja.

Yliopistokoulutus ja sen kaikenkattavuus on myös itsessään mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä ne olivat 1900-luvun taitteessa omia pieniä yhteiskuntiaan. Vaikka ne usein sijaitsivat kaupungeissa tai ainakin niiden välittömässä läheisyydessä, opiskelijoiden arkielämä keskittyi kampuksen ympärille. Luennot, opiskelu kirjastoissa sekä monille ensimmäistä omaa kotia edustaneet asuntolat loivat opiskelijaelämän perusrungon, jota täydensi vielä yliopiston urheilujoukkueissa, kerhoissa ja teatterilavoilla sekä juhlissa ja illanvietoissa vietetty vapaa-aika. Näin siis nelivuotisen alemman korkeakoulututkinnon aikana yliopisto oli läsnä elämän jokaisella osa-alueella ja yliopistosivistykselle asetettuja tavoitteita pyrittiin toteuttamaan niin luennoilla kuin vapaa-ajalla.

Menneisyyden yliopistojen ja opiskelijaelämän tutkiminen nykyajan yliopistosta asettaa lisäksi tutkijansa ikään kuin kahden maailman rajalle, kun oma tutkimusaihe ja oma työ ovat niin läheisesti yhteydessä toisiinsa.  Toisaalta tämä auttaa katsomaan tarkemmin myös sitä, millaisia tavoitteita nykyopiskelijoiden sivistykselle asetetaan ja miten opiskelijakulttuuria voi yhä edelleen tutkia eräänlaisena vallan ja vastarinnan näyttämönä koulutuksen ihanteiden muovaamiseksi.

Suomi ja kolonialismi -keskustelutilaisuus

Suomi ja Kolonialismi – keskustelutilaisuus

Akatemiatutkija Janne Lahden ja Apulaisprofessori Rinna Kullaan toimittama Historiallisen Aikakauskirjan teemanumero 4/2020 käsitteli Suomea ja kolonialismin historiaa. Tarkoituksena oli kartoittaa kolonialismin historiaa suomalaisessa viitekehyksessä ja osallistua viimeaikaiseen keskusteluun kolonialismin merkityksestä Suomen historiassa ja sen tutkimuksessa. Historian oppiaineen toteuttamassa keskustelutilaisuudessa teemanumeron kirjoittajat ja asiantuntijat käsittelevät Suomen roolia osana globaalia kolonialismin menneisyyttä.

Ajankohta:
perjantai 29.1.2021 klo 14-16   Paikka: Zoom
Puhujat: Leila Koivunen, Sami Lakomäki, Raita Merivirta
Moderaattorit: Rinna Kullaa, Janne Lahti, Anu Lahtinen

Järjestäjät: Helsingin yliopiston historian oppiaine, Historiallinen Aikakauskirja, Historians without Borders

Ennakkorekisteröityminen: https://helsinki.zoom.us/meeting/register/u5wsf-qtrjoiGtz0sn89lLJ4zvT7xLNb_pKb

Rekisteröitymisen jälkeen saat vahvistussähköpostin ja lisätiedot osallistumisesta.

Anu Lahtinen: Digital Tools for Popularizing Humanities now online

Presentations on Digital Tools for Popularizing Humanities Research and Teaching are now available via Faculty of Arts YouTube Channel. See, for example, Associate Professor Anu Lahtinen’s presentation on Digestible ICT exercises for history, presenting the Helsinki 1918 Twitter course project, or Associate Professor Josephine Hoegaarts’ and MA Lotta Vuorio’s practical guide on Podcasts instead of essays.

 

Quoting the YouTube introduction:

ALKU digiloikka organized an event ”Digital Tools for Popularizing Humanities Research and Teaching” in November 2020, presenting four examples of how humanities research and teaching can be enhanced with digital tools and means and brought to larger audiences.

The event combined two main themes which increasingly become interrelated: the popularization of humanities research and teaching, for example via outreach to interested audiences beyond academia, and digital means and tools to do so.

Even before the global pandemic, digital ways of sharing and discussing research results have been explored and increasingly employed – a development which has accelerated with the pandemic and will certainly remain to be relevant.

Tutkijaesittely: Olli-Pekka Kasurinen

Olen erikoistunut Britannian ja Pohjoismaiden keskiaikaan ja erityisesti keskiajan kirjalliseen kulttuuriin. Teen väitöskirjaa englantilaisen kulttuurivaikutuksen leviämisestä Ruotsin valtakunnassa 1000-luvulta 1200-luvun alkuun. Tutkimuksen keskiössä on Ruotsissa vaikuttaneiden englantilaisten kirkonmiesten toiminta lähetyskaudella sekä sitä seuranneella ajanjaksolla, jolloin kristinusko vakiintui ja kirkollinen organisaatio kehittyi. Kronikka- ja asiakirjalähteiden valossa aikakauden historiasta muodostuu melko hajanainen kuva, mutta Ruotsin ja Suomen alueella on säilynyt merkittävä määrä liturgisten käsikirjoitusten fragmentteja, jotka ovat ainutlaatuisia aikalaislähteitä.

Englantilaisen messukirjan fragmentti 1100-luvun puolivälistä. Vaikka fragmentti onkin irrotettu voudintileissä, niin sen alareunassa oleva merkintä kertoo, että se on ollut aiemmin Rantasalmen, Tavinsalmen ja Säämingin vuoden 1572 tilien kansilehtenä. Helsinki, Kansalliskirjasto, F.m.I.24 f. 1v.

Englantilaiset ja englantilaisvaikutteiset liturgiset käsikirjotusfragmentit kertovat kristillisten kirjallisen kulttuurin saapumisesta ja muovautumisesta osaksi paikallista kirkollista kulttuuria. Varhaisimmat liturgiset käsikirjoitukset tulivat lähetyssaarnaajien mukana, mutta viimeistään 1100-luvulla kaupallisesti tuotettuja liturgisia käsikirjoituksia ostettiin Englannista. Samaan aikaan Skandinaviassa käynnisteltiin omaa kirjatuotantoa. Osa varhaisista Skandinaviassa valmistetuista liturgisista käsikirjoituksista on kopioitu englantilaisista käsikirjoituksista. Käsikirjoituksia kopioineiden kirjurien joukossa oli syntyperältään englantilaista tai vähintäänkin englantilaisten koulutuksen saaneita henkilöitä. Lisäksi monien varhaisten skandinaavisten käsikirjoitusten sisällössä ja käsialoissa näkyy se, että kirjoittajat ovat yhdistelleet Englannista ja Manner-Euroopasta tulleita vaikutteita.

Pohjoismainen liturginen kulttuuri onkin syntynyt yhdistelemällä eri puolilta tulleita vaikutteita ja lisäämällä sekaan paikallista sisältöä, erityisesti ensimmäisten skandinaavisten pyhimysten liturgioita. Englantilaiset esikuvat näkyvät myös ensimmäisissä ruotsalaisissa pyhimyskulteissa, joiden hagiografia ja liturgia on kirjoitettu varhaisempien muualta tuotujen tekstien esimerkkiä seuraillen.

Valitettavasti liturgiset käsikirjoitukset eivät ole säilyneet kokonaisina, vaan reformaation jälkeen katoliset kirjat kierrätettiin Kustaa Vaasan ja hänen seuraajiensa hallintokausilla. 1530-1630-lukujen välillä suuri määrä pergamenttilehtiä päätyi ns. voudintilien kansilehdiksi. Tavallisesti keskiaikaisesta kirjasta irrotetun pergamenttilehden väliin on laitettu lumppupaperille kirjoitetut kruununtilit ja ne on ommeltu selästä kiinni toisiinsa, jolloin muodostuu tilivihko. Tilien kansilehdiksi käytetyt pergamenttilehdet ovat säilyneet melko hyvin, joskin niitäkin on vahingoittunut ja tuhoutunut Tukholman kuninkaanlinnan tulipaloissa. Sen sijaan lehdet, jotka kierrätettiin satuloiden täytteeksi, urkupalkeiden paikoiksi yms. ovat kadonneet kokonaan.

Fragmentti 1000-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Skandinaviassa englantilaisen mallin mukaan kopioidusta messukirjasta. Fragmentti on kansilehtenä Värmlannin vuoden 1583 tileissä ja se on vaurioitunut myöhemmin tulipalossa. Stockholm, Riksarkivet, Fr 25918 f. 1v.

Fragmenttitutkijan työ on salapoliisityötä, sillä paikallis- ja keskushallinnon tilien kansilehdissä säilyneet pergamenttifragmentit muodostavat palapelin, jossa tutkijat yrittävät koota yhteen samoihin käsikirjoituksiin kuuluneet lehdet. Toisinaan löytyy peräkkäisiä lehtiä, joiden yhdistäminen toisiinsa on helppoa, mutta usein lehdet ovat kirjan eri osista, jolloin niiden tunnistaminen saman käsikirjoituksen osiksi perustuu fragmenttien sisällön, käsialan ja ulkoasun (mm. tekstin asettelu, pergamentin laatu, käytetyt musteet) perusteelliseen analyysiin.

Työn haastavuutta lisää se, että samojen käsikirjoitusten lehtiä on välillä kulkeutunut useisiin eri arkistoihin ja kirjastoihin, jotka ovat toisinaan jopa eri maissa. Suomen tilit tuotiin Suomen sodan jälkeen Tukholmasta Turun kautta Helsinkiin, missä kansilehdet on 1800-luvulla irrotettu itse tileistä: kansilehdet ovat nykyisin Kansalliskirjastossa ja itse tilit Kansallisarkistossa. Ruotsin kansilehdet ovat edelleen pääosin kiinni tileissä ja suurin osa niistä on Ruotsin valtionarkistossa Tukholmassa, mutta niitä on myös kuninkaanlinnan arkistossa ja sota-arkistossa. Lisäksi fragmentteja on päätynyt historian saatossa Tukholmasta ruotsalaisiin maakunta-arkistoihin, museoihin ja yliopistojen kirjastoihin, sekä Lontooseen British Libraryyn ja Osloon Norjan valtionarkistoon.

Fragmentti 1190-luvulla Westminsterin lähellä valmistetusta messukirjasta. Fragmentti on kansilehtenä, nykyisen Gävlen kunnan alueella sijaitsevan, Haden kartanon vuoden 1554 tileissä. Stockholm, Riksarkivet, Fr 25974 f. 1r.

Esimerkkeinä tutkijan kohtaamista haasteista voidaan mainita todennäköisesti Skandinaviassa, englantilaisen mallin mukaisesti, 1000-luvulla jälkimmäisellä puoliskolla kopioitu messukirja, jonka lehtiä löytyy nykyään Tukholmasta, Lundista, Göteborgista, Växjöstä ja Oslosta. Aiemmin lehtiä oli myös Jönköpingissä, mutta ne on sittemmin tuotu sieltä takaisin Tukholmaan. Toinen esimerkki on Westminsterin alueella toimineen ammattikirjurin 1190-luvulla kopioima messukirja, jonka lehtiä on Tukholmassa, Helsingissä ja Lontoossa.

Väitöskirjatyöni lisäksi toimin projektisuunnittelijana ERC-projektissa: ”Medieval Publishing from c. 1000 to 1500” ja osallistun projektin keskiaikaisia julkaisuverkostoja kartoittavan tutkimustietokannan kehittämiseen. Lisäksi olen aiemmin työskennellyt Suomea koskevien keskiaikaisten asiakirjalähteiden parissa.

FM Olli-Pekka Kasurisen tutkijasivut Helsingin yliopiston tutkijaportaalissa: https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/olli-pekka-kasurinen

Ajanluku-hanke tulkitsee ja tutkii 1500-luvun elämää

Uusi hanke #Ajanluku tutkii 1500-luvun suomalaisten elämää ja liikkuvuutta. Miten löytää eletty arki viranomaisten virkapapereista?

Apulaisprofessori Anu Lahtisen (historia, Helsingin yliopisto) johtama hanke tutkii koneavusteisesti lähteitä, jotka valottavat 1500-luvun suomalaisia paikallisyhteisöjä. Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt hankkeelle rahoituksen, jonka turvin digitoidaan aineistoja, kehitetään niiden konelukua (handwritten text recognition) ja tutkitaan tiettyjä esimerkkiaineistoja. Joulukuussa 2020 aloitettiin aineistojen kuvaaminen, ja myös HTR-mallia kehitetään jo.

Pääaineistona on voudintilit, joka on nimestään huolimatta paljon muutakin kuin tilejä. Satojen niteiden joukossa on kartanoiden taloudenpito- ja vierasluetteloita, kirjekopioita, maatilaluetteloita, sakkoluetteloita ja paljon muuta. Voudintilit ovat Kansallisarkiston vanhin yhtenäinen aineistosarja ja ajoittuu vuosille 1537-1634.

Esimerkki digitoitavista voudintileistä. Kuva on otettu joulukuussa 2020 aloitetussa digitointityössä. Skannattuja sivuja luetaan koneavusteisesti.

Koneluvun avulla tekstiä voidaan tulkita ja aineistoon voidaan parhaassa tapauksessa tehdä sana- ja nimihakuja. Tällöin voidaan löytää uutta tietoa henkilöistä, paikoista ja aiheista. Myös aiemmin tehtyjä katalogeja ja kortistoja käytetään tukena. Avainsana #Ajanluku on vanha ajanlaskuun tai myös esimerkiksi almanakkaan viittaava sana, joka tässä viittaa myös tietokoneavusteiseen menneisyyden lukemiseen.

Digitoidut aineistot tulevat aikanaan avoimesti saataville Kansallisarkiston tietojärjestelmien kautta. Voudintileistä Uudenmaan ja Hämeen läänien asiakirjat digitoidaan yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa kumppanuusprojektina. Tutkimushankkeesta väitteli 11.12.2020 Seppo Eskola, joka tarkasteli voudintilejä väitöskirjassaan Archives, Accounting, and Accountability.

Hankkeen tarkka nimi: 1500-luvun suomalaisten yhteisöt, liikkuvuus ja verkostot koneavusteisen lähdeanalyysin valossa; Suomen kulttuurirahaston apurahanumero 00200611. Lisätietoja hankkeesta: Anu Lahtinen. Lisätietoa Kansallisarkiston digitointitoiminnasta ja kumppanuusprojekteista: István Kecskeméti, Kansallisarkisto

Tutkijaesittely: Sanna Supponen

Olen keskiajan tutkija ja kirjahistorioitsija, joka parhaillaan viimeistelee väitöskirjaansa. Väitöskirjassani tutkin Ruotsin keskiajan ehkä tärkeimmän oppineen maisteri Mathias Linköpingiläisen teosta Alphabetum Distinctionum. Kysyn muun muassa mikä ja millainen teos on, miten sitä on käytetty ja mikä on sen opillinen konteksti.

Alphabetum on saarnojen valmistelun apuvälineenä käytetty hakuteos. Se yhdistää yhteen teokseen monenlaisia aineistoja, kuten Raamattu viitteitä, otteita Raamatun kommentaareista ja moraalisista tietosanakirjoista. Nämä erilaiset aineistot tavataan tyypillisemmin erillisissä teoksissa, mikä tekee Alphabetumista kiinnostavan tutkimuskohteen myös laajemmin saarnakirjallisuuden genreä ajatellen. Teoksen tavoitteena oli tarjota yksissä kansissa kaikki materiaali, mitä saarnaan tarvitaan. Kirjalle onkin varmasti ollut kysyntää, sillä tällaisia teoksia oli ylipäätään Ruotsissa suhteellisen vähän, ja pohjoismaisen oppineen kirjoittamana se on peräti ainutlaatuinen. Kirjassa olevat lukijoiden merkinnät kertovat, että teosta myös todella käytettiin.

Saarnaava Mathias Linköpingiläinen kuvattuna käsikirjoitusinitiaalissa. NY, Pierpont Morgan Library, M 498

Haasteena tutkimuksessa on se, että Alphabetum – kuten suuri osa Pohjoismaiden keskiaikaisista aineistoista – säilyy vain fragmentteina. Yksi keskeinen tutkimukseni tehtävä onkin ollut koota kaikki palaset yhteen ja ennallistaa teos ja sen sisältö mahdollisimman hyvin (ks. esim. aiempaa bloggausta https://blogs.helsinki.fi/historia/2018/05/21/sanna-supponen-palapelia-kokoamassa-yhden-kasikirjoituksen-matka-1300-luvulta-tutkijan-kasiin/). Tässä olen hyödyntänyt erilaisia tekstielementtejä ja paratekstejä eli varsinaista tekstiä ympäröiviä elementtejä kuten sivunumerot. Olinkin pystynyt tunnistamaan noin puolet teoksen sisältämistä asiasanoista, vaikka teoksesta säilyy sivuja vain noin neljäsosa alkuperäisestä.

Sisällöllisesti teos on kiehtova, sillä sen tavoitteena oli kattaa mahdollisimman laajasti Raamatun sanasto ja vähän sen vierestäkin. Niinpä kirjassa on asiasanoja eläimistä seitsemään syntiin ja anatomiasta tavallisiin verbeihin. Teokseen on myös koottu valtava määrä tietoa aiemmista lähteistä, sillä tämänkaltaiset teokset olivat pääasiassa aiemman oppineisuuden kokoomateoksia. Mathias onkin hyödyntänyt teosta kootessaan tärkeimpiä Raamatun kommentaareja aina kirkkoisistä hänen oman aikansa oppineisiin ja Raamatun kommentaarien lisäksi hän on poiminut tietoja myös ensyklopedioista ja mitä moninaisempia aiheita käsittelevistä ajan tieteellisistä tutkielmista.

Kuva työhuoneeltani tutkijavaihdossa Tukholman yliopistossa

Sanna Supponen

Aiheesta lisää Alphabetum-blogissani: https://blogs.helsinki.fi/ssuppone/
Julkaisuni ja muu toiminta: https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/sanna-maria-supponen