Oulussa järjestettiin kuluneen tammikuun 25.–26. päivinä 1500- ja 1600-lukujen tutkimuspäivät 2024, joiden erityisteemana oli ruumiillisuus. Ruumiillisuutta tarkasteltiin keynote-puheissa ja esitelmissä ihmisen suhtautumista kehoon, samoin sitä, kuinka ruumiillisuus kytkeytyi laajempiin vallan ja identiteetin teemoihin. Menneen tapahtuman runsaslukuista ohjelmaa pääsee tarkastelemaan linkistä https://www.uudenajanalku.fi/tutkimuspaivat/. Tapahtuman järjestäjänä toimi Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto, joka keskittyy nimensä mukaisesti uuden ajan alun tutkimukseen, tavoitteenaan tutkijoiden välisen yhteistyön ja tutkimuksen näkyvyyden sekä vaikuttavuuden lisääminen.
Allekirjoittanut osallistui tutkimuspäivien ensimmäiselle päivälle niin kuulijana kuin esitelmöijänä. Valitettavasti tapahtuman avauspuhe ja Karin Sennefeltin keynote-puhe jäi kuulematta, sillä yöjuna Helsingistä Ouluun myöhästyi liiakseen. Toisaalta tämän tekstin kirjoittaja sai nukuttua kahden tunnin verran enemmän katkonaista unta. Sennefeltin ruumiillisuutta koskeva projekti The Word made Flesh – The Body in Protestant Culture, 1600–1750 tutkii, kuinka uskonnollisuus ja eletty kehollisuus (lived-in-body) kytkeytyivät toisiinsa ja millä tavoin nämä vaikuttivat toisiinsa muovaten ihmisten käsityksiä niistä (linkki Sennefeltin tutkijaprofiiliin https://www.su.se/english/profiles/ksenn-1.193167?open-collapse-boxes=body-research). Jälkeen päin esityksen väliin jääminen harmittaakin, sillä oma esitykseni liittyi sukulaisuuden lihallisuuteen, josta myöhemmin tarkemmin.
Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston kotisivujen aloituskuva.
Perhe oppineiden keskuudessa
Tapahtumapäivät oli jaettu rinnakkaisiin sessioihin, joissa kussakin oli tietty teema. Session Professor’s Household – Aspects to Professorial Families in the Early Modern Sweden esityksissä ruumiillisuutta tarkasteltiin perhehistoriallisesta näkökulmasta. Kokoavana teemana oli professoreiden perheiden tarkastelu ja varhaismodernin akateeminen käsitys perheestä ja avioliitosta. Jälkimmäistä tarkasteli Minna Vesa dissertaatioiden kautta. Dissertaatioilla oppinut osoitti hallitsevansa tieteen, vaikkakin julkaisutyyppinä dissertaatio erosi väitöskirjasta siinä, ettei dissertaation tavoitteena ollut niinkään tehdä uutta tutkimusta.
Dissertaatioista saatava akateeminen käsitys perheestä ja avioliitosta muistuttaa esityksen perusteella kovasti aiemmassa tutkimuksessa esille nostettua piispa Gezelius vanhemman suomentamaa huoneentaulun isäntävaltaa korostavaa arvomaailmaa. Mies on perheenpää, jolle perhekunnan muut jäsenet ovat alisteisia, vaikkakin miehen tulee huolehtia perheestään. Toisaalta dissertaatioissa eritoten vaimon tehtäviä määritellään tarkasti, miehen velvollisuuksia kuvaillaan laveammin.
Eeva-Liisa Bastman tarkasteli esityksessään professoreiden perheiden kuvauksia henkilörunojen (persondikter) kautta. Itselleni varsin uusi tutkimuskohde osoittaa konkreettisesti, että eri tunnelatauksin kirjoitetut henkilörunot kertovat koetuista kiintymyssuhteista perheiden sisällä. Edesmennyttä professoria voitiin kuvailla ”rakastetuksi isäksi”. Niin ikään kiintymyksestä kertoo sekin, kun Bastman esityksessään toi esille, että runoissa oli odotuksia perhesuhteista kuolemanjälkeisessä elämässäkin. Olenkin pohtinut ajoittain sitä, että ehkäpä kiintymyssuhteet perhekunnissa koettiin erityisen merkityksellisiksi uuden ajan alussa, koska niistä voitiin saada lohtua ja henkistä turvaa aikana, jolloin kuolema oli alati läsnä.
Session kahdessa jälkimmäisessä esityksessä Robin Engblom ja Mari Välimäki nostivat esille vaimojen merkityksen professorien ja piispan kotitalouden ylläpitämisessä. Edellisessä esityksessä pohdittiin lisäksi käsitteen sukulaisuus merkitystä, sillä se kattoi perheen ja suvun sisäisen sukulaisuuden mutta myös kulttuurisen sukulaisuuden. Käsitys vertautuu hyvin Olli Matikaisen (2002) käyttämään käsitteeseen sukurintama, joka kuvaa sukulaisuuden laveutta. Jälkimmäisessä esityksessä Välimäki vertasi professorin ja tämän vaimon rooleja kotitalouden ylläpidossa, mitä Välimäki vertasi ruotsalaisessa historiantutkimuksessa käytettyyn two supporters -käsitteeseen. Käsitteen mukaan sekä miehellä että vaimolla on molemmilla tärkeä rooli kotitalouden ylläpitämisessä. Ennen kaikkea kuullut esitykset alleviivasivat sitä, että naisten roolia oppineiden kotitalouksissa tutkimalla saadaan lisää ymmärrystä, kuinka nämä ovat olleet aktiivisesti toiminnassa mukana vaikuttaen paikallisyhteisöönsä. Lisäksi ne konkretisoivat sitä, kuinka lähteiden tutkiminen eri näkökulmista tuo esille uudenlaisia tulkintoja menneisyydestä, kuten Välimäki kommentoi esityksensä aikana.
Ruumiillisuus rikoksissa
Jälkimmäisessä sessiossa ruumiillisuutta tarkasteltiin rikosten näkökulmasta. Lauri Moilasen esityksessä tarkasteltiin suisidaalimurhien ja paholaisen välistä yhteyttä. Esitys valaisi hyvin yhteisön tarvetta saada selitys ihmisen toiminnalle, joka järjettömyydessään järkyttää ihmisten turvallisuudentunnetta. Paholaisesta etsittiin selitystä sille, miksi ihminen saattoi murhata jonkin lapsen tullakseen itse tapetuksi. Vastaavasti suisidaalimurhaan syyllistynyt kyllä tiesi, mitä teki. Moilanen tulkitsikin, että suisidaalimurhaan syyllistynyt ulkoisti vastuunsa paholaiselle, ja neutralisoi näin toimintaansa. Esitys valaisi myös sitä, kuinka siirtyminen 1600-luvulta 1700-luvun rationaalisuutta korostavampaan ajattelumaailmaan vaikutti käsityksiin suisidaalimurhista. Nyt ruvettiin enemmän pohtimaan ihmisen mielensisäisiä syitä kuin paholaisen roolia.
Väitöskirjatutkija Ville-Pekka Kääriäinen pohti esitelmässään Iisalmen pitäjän valtiomuodostuksen ja paikallisyhteisön roolia siveysrikosten (avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen) kontrolloinnissa. Esitys toi konkreettisesti esille sen, ettei keskushallinnon juurtumista ja siveysrikosten kontrollointi olisi ollut mahdollista ilman paikallisyhteisöä. Tätä kuvaa hyvin se, että harvaan asutussa pitäjässä siveysrikosten suhteellisen kasvun määrä oli suurinta 1600-luvun puolitienoilla. Tämä siitä huolimatta, että pitäjässä, joka oli suurempi kuin Porvoon kihlakunta, oli tasan kolme virkailijaa. Kääriäinen toikin esille kyttäysyhteiskunnan käsitteellä merkitystä siveysrikosten kontrolloinnissa, eli paikallisyhteisön jäsenten ilmiannot, huhut ja syytökset mahdollistivat siveysrikosten kontrolloinnin.
Esityksessä Kääriäinen viittasi myös naisten raskauden merkitykseen siveysrikosten paljastumisessa, mitä on historiantutkimuksessa korostettu (Clementsson 2016; Aalto 1996). Vedoten määrällisiin tilastoihin Kääriäinen katsoi, ettei naisten raskaaksi tulo ollut välttämätöntä, jotta siveysrikoksia voitiin kontrolloida. Jäin pohtimaan, onko kyse lopulta siitä, että käsitys äidin raskaudesta ja laittomasta suhteesta syntyneiden lasten roolista korostuu vakavampien siveysrikosten (esim. kaksinkertainen huoruus ja sukurutsa) kohdalla. Esimerkiksi Bonnie Clementsson on nostanut esille sukurutsaa koskevassa tutkimuksessaan, että äidin raskaus ja sukurutsasta syntynyt lapsi olivat keskeisessä asemassa sukurutsarikosten paljastumisessa Ruotsin alueella.
Esityksessäni tarkastelin sukulaisuuden lihallisuutta 1600-luvun Suomessa tapahtuneiden sukurutsarikosten näkökulmasta. Esityksessäni keskityin veri- ja lankosukulaisten välisiin sukulaisuussuhteisiin. Sukurutsaa käsittelevän vielä valmistumattoman opinnäytetyöni yhteydessä olen kiinnittänyt huomiota käsitteen köttslige (lihallinen) käyttöön, kuinka sitä käytettiin kuvaamaan sukulaisuussuhteita. Aineistossani en ole huomannut, että lankosukulaisten välisiä sukulaisuussuhteita olisi kuvailtu lihallisina, kun taas verisukulaisten välisiä sukulaisuussuhteita voitiin kuvata, esimerkiksi ”köttslige broder” tai ”köttslige dotter”. Esityksessäni pohdin, oliko kyseessä sukulaisuussuhteita hierarkkisoiva määrittely, jolla olisi korostettu verisukulaisuuden arvoa suhteessa lankosukulaisuuteen. Toisesta näkökulmasta tarkastelin sitä, oliko kyseessä lopulta kategorisoiva käsitetyökalu, jolla oikeudenkäytössä eroteltiin veri- ja lankosukulaisuudet toisistaan. Lisäksi esityksessäni pohdin epäpuhtauden moraalisena huolenaiheena mahdollista vaikutusta: ilmaistiinko huolta veren suvun saastumisesta sukurutsarikosten yhteydessä nimenomaan käsitteellä lihallisuus? Yhtä kaikki tutkijanalulle omien tutkimusten esittely yleisölle ja kokeneemmille tutkijoille oli innostavaa!
Viimeisessä esityksessä musiikintutkija Minna Hovi tarkasteli 1600-luvulla eläneen säveltäjän Johan Jacob Frobergerin ryöstetyksi tulemisen vaikutusta säveltämiseensä. Froberg joutui maantieryöstön uhriksi erään matkansa aikana. Esitys oli itsekin musiikkia harrastavalle mielenkiintoinen siinä, kuinka esityksessä yhdistyi musiikin teoreettinen tarkastelu ryöstetyksi tulemisen näkökulmasta. Esitys valaisikin hyvin sitä, kuinka monitieteellisesti ruumiillisuuden tutkimusta voi tehdä. Ryöstetyksi tulemisen kokemus näkyy Frobergerin eräissä sävellyksissä dissonanssin, eli riitasointujen, epäkonventionaalisella käytöllä ja joidenkin teosten epätavallisissa muodoissa, jotka eivät olleet tyypillisiä aikakauteen nähden. Hovi pohtikin Frobergerin hakeneen lohtua säveltämisestä. Esityksen jälkeen eräs itseään psykologiksi tituleeraava historianharrastaja kommentoikin osuvasti nostaen musiikkiterapian yhdeksi tavaksi käsitellä traumoja.
Humanistisen tutkimuksen tila ja Uuden ajan tutkimuksen verkoston merkitys
Varsinaisten tutkimuksia sisältäneiden sessioiden jälkeen tutkimuspäivillä kuultiin paneelikeskustelua humanistisen tutkimuksen tilasta. Heti keskustelun alussa otettiin kantaa tapetilla olleeseen antiikin tutkimuksen yhä huononevaan tilaan. Paneelissa tuntuikin korostuvan pessimistisyys, vaikka toiveikkaitakin puheenvuoroja kuultiin. Tunnetta pessimistisyydestä vahvistivat yleisökysymyksen vastaukset siitä, kuinka yleisö kokee humanististen aineiden tutkimuksen tilan. Vastauksissa esille nousi lähestulkoon vain negatiivisa asioita, kuten huono rahoitus tai arvostuksen puute. Paneelikeskustelussa ei kuitenkaan surkuteltu niinkään ongelmia, vaan keskustelussa aktiivisesti pyrittiin löytämään keinoja, joilla humanistisen tutkimuksen asemaa voi lähteä parantamaan.
Puheenvuoroja arvostuksen lisäämisestä kuultiin esimerkiksi siitä, että on alan omallakin vastuulla, kuinka se omaa tutkimustaan pystyy perustelemaan ja tuomaan esille suuremmalle yleisölle. Lisäksi pohdittiin sitä, onko tunne huonosta asemasta kyse enemmänkin siitä, että humanistinen ala katsoo itseään negatiivisemmin kuin ulkopuoliset tahot. Tietynlaista vahvistusta tähän saatiinkin keskustelujen aikana, kun nostettiin esille julkisuudessa paljon esillä olleita humanisteja. Esimerkkinä tässä viitattiin Jaakko Hämeen-Anttilan kuolemaan, jonka yhteydessä Hämeen-Anttilaa muisteltiin laajasti valtakunnallisissa medioissa. Humanisteja siis kyllä arvostetaan yhteiskunnallisella tasolla. Vielä lopuksi paneelikeskustelussa pohdittiin humanistisen tutkimuksen tulevaisuuden potentiaalia. Panelistien vastauksissa korostui tieteenalan sisäinen yhteistyö ja pitkäjänteisen tiedon käsittelyn merkitys yhä nopeatempoisemmassa digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
Päivän päätteeksi Uuden ajan tutkimuksen verkosto kokousti vuosikokouksen merkeissä. Nuori yhdistyspohjainen verkosto valitsi itselleen uuden hallituksen, jonka johdolla verkosto pyrkii vahvistamaan toimintaansa ja kasvattamaan jäsenmääräänsä. Kokouksessa kuullussa toimintasuunnitelman ja tutkimuspäivien annin perusteella Uuden ajan tutkimuksen verkoston voi sanoa olevan tekemässä sitä työtä humanististen tieteiden hyväksi, mitä edellä kerrotussa paneelikeskustelussa oli peräänkuulutettu: annetaan uudelle historiantutkimukselle ja eri vaiheessa oleville tutkijoille perustutkinto-opiskelijoista kokeneempiin tutkijoille foorumi päästä esille ja kuuluviin, tieteellisen keskustelun ylläpitäminen ja yhteistyön harjoittaminen eri yliopistojen ja tieteenalojen kesken. Suosittelenkin kaikkia historioitsijoita ja siitä kiinnostuneille osallistumaan tulevaisuudessa Uuden ajan tutkimuksen verkoston järjestämille tutkimuspäiville.
Kirjallisuusluettelo
Aalto, Seppo. Kirkko ja kruunu siveellisyyden vartijoina: Seksuaalirikollisuus, esivalta ja yhteisö Porvoon kihlakunnassa 1621 – 1700. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1996.
Clementsson, Bonnie. Förbjudna Förbindelser: Föreställningar Kring Incest Och Incestförbud I Sverige 1680-1940. Malmö: Universus, 2016.
Matikainen, Olli. Verenperijät : väkivalta ja yhteisön murros itäisessä Suomessa 1500-1600-luvulla. Hielsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002.
Kirjoittaja on hiistorian maisterivaiheen opiskelija, joka viimeistelee tutkielmaansa 1600-luvun Suomessa tapahtuneista sukurutsarikoksista Helsingin yliopistossa.
