Minna Hilska: Helsingin kotiapulaiset arjessa ja mielikuvissa

Keitä olivat sotien jälkeen ylempiluokkaisten helsinkiläisperheiden kotona asuneet ja työskennelleet kotiapulaiset? Ja mitä tämä ympäristö tarjosi heille? Helsingissä työskennellyttä kotiapulaisten ammattiryhmää yhdisti ennen kaikkea kaksi tekijää; he olivat naisia ja lähes poikkeuksetta syntyisin maaseudun köyhemmästä väestönosasta. Ammattinsa puolesta he kuuluivat kaupunkilaiseen työväenluokkaan. Nämä kolme kotiapulaisuutta määrittävää tekijää, naiseus, maalaisuus ja työväenluokkaisuus, asettivat ammatissa työskennelleet naiset usein erilaisten odotusten eteen huolimatta siitä, minkälaiseksi he itse kokivat oman identiteettinsä. Lisäksi eri kotiapulaissukupolvet toivat oman lisänsä tapoihin nähdä ja kokea ammatti.

Monet ammatissa työskennelleet naiset joutuivat arjessaan kohtaamaan heihin itseensä liitetyt stereotyyppiset kotiapulaishahmot, joita myös muun muassa kotimainen kaunokirjallisuus ja viihdeteollisuus loivat ja pitivät yllä. Kotiapulaisuuteen liitetty ambivalentti naiseus jakoi kotiapulaishahmot puhtoisiin ja kunnollisiin sekä toisaalta porvarillisen ydinperheen yhteyttä uhkaaviin kevytkenkäisiin naisiin. Lisäksi maalaisuuteen ja työväenluokkaisuuteen liitetyt stereotyyppiset mielikuvat vaikuttivat monin eri tavoin kotiapulaisuuden representaatioihin. Maalaisuus ei kuitenkaan näyttäytynyt ainoastaan negatiivisena stereotypiana; monet kaupunkilaisperheet halusivat palvelukseensa nimenomaan maalaistytön. Monien apulaisina työskennelleiden naisten kertomuksissa toistuvat erilaiset yritykset vastustaa heihin liitettyjä ennakkoluuloja. Yritykset olla vähemmän maalainen tai vähemmän työväenluokkainen saattoivat toimia naisten eduksi erilaisissa tilanteissa.

Työskentely kotiapulaisena Helsingissä toimi monille naisille pääsynä alati laajenevien opiskelumahdollisuuksien pariin. Näin ollen sotien jälkeinen kotiapulaisuus toimi enenevissä määrin monelle syrjäseudun naiselle välineenä saavuttaa tutkinto. Etenkin nuoremmalla kotiapulaispolvella tämä oli useimmiten tärkein syy tulla Helsinkiin. 1960-luvun Helsinki tarjosi usein iltaopintolinjoja, jotka mahdollistivat opiskelijoille päivätyöskentelyn. Myös isäntäperheet houkuttelivat maaseudun tyttöjä tarjoamalla illat vapaiksi opiskelua varten. Lisääntyvät mahdollisuudet kouluttautua huolimatta sosiaalisesta taustasta sekä nopean talouskasvun siivittämä naisvaltaisten alojen laajeneminen edistivät osaltaan kotiapulaisen ammatin hiipumista. 1980-luvulle tultaessa perinteinen kotiapulaisen ammatti oli kadonnut lähes täysin Suomesta.

Kirjoittaja on FM, jonka pro gradu -työ ”Maalaistyttöjen ponnahduslauta. Kotiapulaiset Helsingissä 1950-1970 -luvuilla” https://helda.helsinki.fi/handle/10138/224204 Sai Helsingin kaupungin gradupalkinnon joulukuussa 2017. Helsingin kaupungin uutinen os. https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/kaupunki-palkitsi-kymmenen-helsinki-aiheista-opinnaytetyota

Maiju Wuokko: Suomi 100 keskustan valtakunnassa

Vietin Suomen 100-vuotisjuhlapäivää keskustan valtakunnassa. Enkä viittaa nyt keskustapuolueeseen – huolimatta maalaisliitto/keskustan merkittävästä valta-asemasta maassamme kuluneiden vuosikymmenien aikana – vaan Kiinaan.

Osallistuin Pekingissä pidettyyn pohjoismaisten ja kiinalaisten tieteen, teknologian ja teollisuuden historian tutkijoiden kaksipäiväiseen seminaariin, jota isännöi Institute for the History of Natural Sciences. Kokoontumisessa paneuduttiin Pohjoismaiden ja Kiinan välisiin suhteisiin sekä menneisyydessä (esitelmät) että tulevaisuudessa (verkostoituminen tulevaa yhteistyötä ajatellen).

Hyödyllisiä kontakteja syntyi sekä kiinalaisiin tutkijoihin että naapureihin Aalto-yliopistosta. Oli innostavaa käsitellä aihepiiriä, joka on historiantutkimuksessa jäänyt vielä suurimmaksi osaksi kartoittamatta. Esimerkiksi oman esitelmäni aihetta, Suomen ja Kiinan kauppasuhteita kylmän sodan kaudella, on tutkittu käsittämättömän vähän.

Tilaa ja tarvetta uudelle Suomen ja Kiinan suhteita koskevalle historiantutkimukselle on siis rutkasti. Kuten esitelmäni lopuksi totesin, käytännössä mikä tahansa tutkimus kenestä tai mistä tahansa aiheesta ja aikakaudesta hyvänsä on parannus nykytilanteeseen. Nykymaailmassa, jossa Kiina on globaali talousmahti, maahan liittyvän tutkimuksen relevanssi tuntuu sitä paitsi itsestäänselvyydeltä.

Kielletyn kaupungin ikoninen Ylimmän harmonian portti

Haasteitakin piisaa. Ilmeisin on puutteellinen kielitaito: esimerkiksi allekirjoittanut joutuisi kiinalaisia arkistoja ja kirjallisuutta hyödyntääkseen tukeutumaan sikäläiseen yhteistyökumppaniin. Toisaalta workshop osoitti ilahduttavasti, että yhteistä kieltä eli englantia on kiinalaiskollegojen kanssa riittävästi, jotta yhteistyö voi ylipäätään olla mahdollista.

Tutkimuksen teossa on varmasti myös hienovaraisempia kulttuurieroja, joista nyt saattoi havaita vain osan. Esitelmien tarjoaman pienen otoksen perusteella vaikuttaa esimerkiksi siltä, että merkkihenkilöiden tarkasteleminen koetaan Kiinassa oleelliseksi automaattisesti ja itsestään – toisin kuin vaikkapa pohjoismaissa, joissa suurmiesten tutkimista pitää osatapainokkaasti perustella.

Vapaamuotoisissa keskusteluissa eräs kiinalainen osanottaja muistutti, että modernia historiantutkimusta on tehty Kiinassa vasta 1980-luvulta alkaen, joten kiinni kurottavaa riittää. Hänen mielestään esimerkiksi Aalto-yliopiston Mats Fridlundin ja Matti La Melan tietokoneavusteista etäluentaa ja sanapilviä hyödyntänyt tarkastelu oli kiinalaisesta näkökulmasta katsottuna varsin edistynyttä.

Mats Fridlund & Matti La Mela (Aalto-yliopisto): Cloudy Sightings of Qing Things: A Digital History 1.5 Investigation of Finnish Representations of Imperial China’s Technology and Industry

Samalla tuntuu tietysti kovin alentuvalta ajatella, että vaivaiset 100 vuotta vanhasta Suomesta voitaisiin lähteä valistamaan kiinalaisia oikeista ja ajanmukaisista tavoista harjoittaa historiantutkimusta. Kiinan ikivanhasta kirjallisesta kulttuurista todisti kuin vahingossa käynti isäntäinstituuttimme kirjastossa. Siellä meille muina miehinä tuotiin näytille muun muassa 1000 vuotta vanha buddhalainen käsikirjoitus. Eikä kyseessä todellakaan ollut Kiinan kansalliskirjasto tai -arkisto, vaan varsin pienen tutkimusinstituutin oma laitoskirjasto.

Kaiken kaikkiaan ensivaikutelmaksi Kiinasta jäi, että se on suomalaisellekin historiantutkijalle huimien mahdollisuuksien maa. Omaa erikoistumisalaa ja esimerkiksi sivuaineita pohtivalle opiskelijalle suosittelisin, että pitäkää Kiina mielessä varteenotettavana vaihtoehtona!

Aion itsekin pitää jatkossa mielessä, että itä ei edes keskustapuolueen dominoimassa kylmän sodan Suomessa loppunut Neuvostoliittoon. Sen takana siinsi – kenties kaukaisena ja vielä tuolloin vähäpätöisemmän tuntuisena, muttei kuitenkaan merkityksettömänä – myös se oikea keskustan valtakunta, Kiina.

Kuvauksellinen kesäpalatsi hyisenä mutta kirkkaana talvipäivänä

Kirjoittaja on FT, joka on kiinnostunut muun muassa kylmän sodan historiasta ja Suomen ja Neuvostoliiton välisestä kaupasta. Tällä hetkellä hän tutkii työnantajien strategisia valintoja ja yleis- ja työmarkkinapoliittisia tavoitteita Tupo-Suomessa. Tutkimus on osa hanketta Pitkät kihlajaiset: Yritykset ja kolmikantakorporatismi Suomessa 1940–2020. (https://blogs.helsinki.fi/kihlajaiset/).