Elmo Mustonen: Tie vei Santa Maria di Cosmediniin

Santa Maria in Cosmedin tunnetaan parhaiten Bocca della Veritasta, totuuden suusta. ”Totuuden Suu” on kivikiekko, jossa on parrakkaan miehen kasvot. Tarinan mukaan miehen suu puree poikki valehtelijoiden kädet. Legendan testaaminen on turistien parissa niin muodikasta, että kivikiekolle on tammikuussakin pitkä jono. Itse kirkossa ei ollut juuri ketään.

Kirkon paikalla oli Rooman tasavallan aikana temppeli, luultavasti Herkulekselle pyhitetty, jonka viemärinkantena Totuuden Suu lienee alun perin palvellut. Paljon muuta temppelistä ei ole säilynyt, mutta koristeellinen turistimagneetti muistuttaa vielä antiikin miljoonakaupungin loistosta. Keisariaikana, Rooman kaupungin ollessa suurimmillaan, kaupunki oli pullollaan koristeellisia temppeleitä ja rikkaiden kartanoita. Maailman keskuksen oli näytettävä siltä ja monumentaalirakentaminen oli hyvää käyttöä sotasaaliille.

Santa Maria di Cosmediniin interiööri. Kuva: Wikipedia. https://en.wikipedia.org/wiki/Santa_Maria_in_Cosmedin#/media/File:Rom,_Santa_Maria_in_Cosmedin,_Innenansicht_2.jpg

Keisarien pröystäily loppui vasta 200-luvulla valtakunnan ajautuessa pitkään ja sotaisaan kriisiin, josta se lopulta ontuen selvisi, mutta Rooman kaupunki ajautui alamäkeen. Vallan keskus siirtyi Konstantinopoliin ja suojaisaan Ravennaan eikä Roomaan enää panostettu. Aikakaudelle on kuvaavaa, että keisariajan viimeinen suuri rakennusprojekti Roomassa olivat Aurelianuksen muurit, jykevät puolustuslaitteet vaikeammille ajoille.

Kiellettyään pakanauskonnot  380, kristitty valtio otti vanhat temppelit huostaansa, mutta ei talousvaikeuksien takia pystynyt pitämään niitä yllä. Ensimmäistä kertaa roomalaiset joutuivat kohtaamaan kaupungissaan jäänteitä menneisyydestä, joka oli peruuttamattomasti ohi. Pakanatemppelit olivat kauniita ja muistuttivat suuruuden päivistä, mutta ne olivat turhia. Pikku hiljaa niistä kierrätettiin osia uusiin rakennuksiin tai niiden marmori poltettiin kalkiksi. Roomalaiset ryöstivät Rooman itse. Santa Maria in Cosmedin sai omat, monimuotoiset klassiset pylväänsä osana tätä hidasta ryöstöä.

Kun Bysantin yritykset valloittaa Rooma takaisin syöksivät Italian sotaan vuosikymmeniksi, romahti Rooman kaupungin väkiluku täysin. 600-luvun taitteessa miljoonalle ihmiselle rakennetussa kaupungissa asui vain n. 30-50 000 ihmistä, keskittyneenä Tiberin rannoille. Tällä asukasluvulla ei olisi saanut Colosseumia täyteen. Rutiköyhille eloonjääneille tuskin oli lohdullista nähdä keisarin virkamiehiä Palatinuksella tai Fokas-tyrannin pylväs Forum Romanumilla. Pienen asutun alueen, abitaton, ympärillä levisi suunnaton hylätty kaupunki, disabitato, joka jatkui Aurelianuksen  muureille asti ja katosi lopullisesti vasta 1800-luvulla. Virallisesti tynkäkaupunkia hallitsi 700-luvulle asti Itä-Rooma, joka kohteli muinaista pääkaupunkia vain osana Ravennasta hallittua provinssiaan. Käytännössä kaupunkilaisten asioita hoiti kirkko, joka neuvotteli niin goottien kuin langobardienkin kanssa turvatakseen kaupungin ruokahuollon. Ruoka-apua jaettiin määrätyistä pisteistä, diaconiae, jotka pitivät listaa tarvitsevista aina 800-luvulle asti. Juuri tällaisena avustuspisteenä Santa Maria in Cosmedin sai alkunsa.

700-luvulla rakennetun kirkon koristelivat Itä-Rooman ikonoklasmiaa paenneet munkit, joiden mukaan kirkko alettiin tuntea kreikan koristeellista tarkoittavalla lisänimellä, Cosmedin. Samoihin aikoihin Rooman väkiluku alkoi taas kasvaa pakolaisten saapuessa sinne paitsi Italiasta, myös arabien valloittamasta Levantista ja uskonnollisten kiistojen repimästä Itä-Roomasta. Kristinuskon levitessä Roomaan alkoi myös virrata pyhiinvaeltajia ihastelemaan marttyyripaikkoja ja aina vain varakkaampia kirkkoja. Totuuden Suuta pällistelemään jonottavat turistit jatkavat tätä perinnettä. Suun legenda onkin peräisin keskiajalta, samoin kuin Cosmedinin lattioita koristavat kauniit mosaiikit. Alun perin kirkon ulkopuolella oli sakristia ja oratorio, mutta ne joutuivat normannien ryöstelyn uhriksi. Rooman korkein kellotorni selvisi. Itä-Rooman vaikutuksen lakatessa ja pyhiinvaellusbisneksen korostaessa Pietarin, Paavalin ja pyhän Laurentiuksen kirkkoja, jäi Santa Maria in Cosmedin varjoon ja rapistui. Uutta huomiota se sai vasta 1700-luvulla, kun siihen rakenettiin pramea valkoinen barokkijulkisivu. Barokkielementit poistettiin 1800-luvun lopussa, kun yhdistynyt Italia alkoi juhlia muinaista perintöään ja äsken kukistuneen kirkkovaltion mahti ei enää ollutkaan muodikasta.

Nykyään Rooma on taas miljoonakaupunki ja Santa Maria in Cosmedin pieni ja syrjäinen, vaikkakin todella kaunis, kirkko. Se rakennettiin Rooman noustessa kirkon siivillä ylös historiansa pahimmasta alennustilasta. Sen rakenteissa on esillä yhtä aikaa vuosisatojen perinteet ja tyylit. Jos barokkifasadi olisi säilytetty, voisi kirkko kertoa yli tuhannen vuoden taidehistorian. Sen sijaan se muistuttaa meitä siitä, miten roomalaisten ja muun maailman suhtautuminen kaupungin historiaan ja sen kerroksiin on muuttunut.

Kun pakanatemppelit suljettiin, ne haluttiin yhä säilyttää ja niitä koetettiin suojella. Pragmaattisuus voitti kuitenkin nostalgian ja vähän kerrallaan rakennukset tuhottiin tai kierrätettiin. Useimmat antiikin rakennukset, jotka ovat yhä pystyssä, saatiin pelastettua vain vihkimällä ne kirkoiksi. Harvoja poikkeuksia ovat Colosseum ja Hadrianuksen mausoleumi, jotka pääsivät uusiokäyttöön muun muassa linnoina.

Kun paavit taas barokkiaikana käyttivät kaupungin julkisivuun valtavia summia, päädyttiin lukemattomia vanhoja kirkkoja peittämään koreilla barokkifasadeilla, kuin kirkko olisi halunnut piilotella vanhoja ja vaatimattomampia rakennuksiaan. Italian yhdistyttyä maan ikiaikaista menneisyyttä taas haluttiin tuoda esille, joskus uudemman kustannuksella. Keskiaikaisia kortteleita jyrättiin, osin, jotta niiden alta voitiin kaivaa raunioita ja osin, jotta Italian uutta loistoa julistavia rakennuksia voitiin rakentaa päälle. Ihannointi saavutti huippunsa fasistihallinnon aikana.

Nyt tilanne on täysin päinvastainen kuin 1500 vuotta sitten: taas miljoonakaupungiksi paisuneella Roomalla ei ole varaa olla suojelematta menneisyyttään, sillä keskiajalla alkanut matkaperinne on muuttunut ympärivuotiseksi turistien mereksi. Rooma elää menneisyydestään samalla kun se hukkuu sitä pällisteleviin ulkomaalaisiin, jotka saastuttavat, roskaavat ja nostavat asuntojen hintoja tavallisten roomalaisten ulottumattomiin. Colosseum, joka hylättiin keskiajalla maanjäristyksen jälkeen luonnon armoille, on Rooman ikoni. Uusimpia rakennuksia Rooman keskustassa ovat modernit museot.

Mutta Santa Maria in Cosmedinia ei ole hylätty. Useiden muodonmuutoksien läpi se on aina jatkanut toimintaansa. Kirkon alkuperää arvostetaan siinä määrin, että siellä pidetään kerran viikossa ortodoksinen messu. Roomassa ikivanha ja kauan sitten kuollut ovat rinnakkain kaikkialla ja onkin helppo unohtaa, että kuolleen kiven ja turistien meren takana on elävä kaupunki, joka on selvinnyt vaikeista ajoista muuttamalla muotoaan ja rakentamalla uutta vanhan rinnalle.

Kirjoittaja on historian opiskelija, joka osallistui tammikuussa 2019 järjestetylle kurssille Antiikin ja keskiajan perintö Villa Lantessa ja Roomassa. Kurssia rahoitti Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Lisätietoja kurssista ja siihen liittyvistä blogiteksteistä: https://blogs.helsinki.fi/historia/2019/05/25/anu-lahtinen-opintomatkalla-ikuisessa-kaupungissa/