Historian maisteriohjelma sai vuosi sitten yliopiston digiloikka-rahoituksen, jonka tavoitteena oli kehittää ja päivittää historian opetuksen digiosaamista. Toimin hankkeen johtajana, pääosin käytännön selvitys- ja testaustyötä on tehnyt FT Kati Katajisto, jonka työ jatkuu vielä maaliskuun 2019 loppuun. Mitä tähän mennessä on tapahtunut?

Digiloikan tavoitteena on ollut selvittää laajasti sitä, miten voisimme integroida digiosaamista maisteriohjelman tutkintoon. Halusimme selvittää, mikä on lähtötilanne ja mitä voimme tehdä jatkossa, jotta digitoitujen lähteiden, digitaalisten oppimis- ja tutkimusalustojen sekä digitaalisen viestinnänja julkaisemisen keinot saataisiin mukaan opetukseen. Tavoite oli, että hankkeen päättyessä käytettävissä olisi mahdollisimman paljon ajantasaista tietoa, kokemusta ja ohjeita jatkon kannalta.

Niinpä Kati Katajisto ja muut kiinnostuneet ovat osallistuneet monenlaisiin digi-, data- ja peda-tilaisuuksiin, joista on kerrottu myös tässä blogissa. Myös blogi on osittain perustettu digiloikan raportointia ja seuraamista varten, vaikka tavoitteenamme on alusta alkaen ollut myös kertoa laajemmin tieteenalamme toiminnasta humanistisessa tiedekunnassa.

Digiloikka on tarjonnut runsaan mahdollisuuden tutustua erilaisiin teknisiin ongelmatilanteisiin ohjelmistojen saatavuudesta projektorien temppuilevuuteen (kuvassa). Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Hankkeen piirissä on järjestetty kursseja, tapaamisia ja opetuskokeiluja. Keväällä 2018 ”Helsinki 1918” -twiittikurssilla haettiin tuntumaa digitaalisten aineistojen ja sosiaalisen median käyttöön historian opinnoissa. Kurssista uutisoitiin yliopiston sivuilla, ja se pääsi mukaan myös hiljattain ilmestyneeseen julkaisuun ”Sähköistyvä koulu”, (Riitta Suomisen artikkeli ”Millaista digikoulutusta opettajat tarvitsevat” ss. 176-179, https://www.suomentietokirjailijat.fi/medialle/julkaisut/sahkoistyva-koulu-2019.html).

Matkan varrella olemme päivittäneet kaikenlaisia perusohjeistuksia ja alustoja. Historian kursseille on nyt saatavissa oma moodle-pohja, ja seminaariopetuksessa käytettävä lähde- ja kirjallisuusohjeistus on päivitetty sekä kirjallisen että sähköisen viittaamisen osalta. Olemme testanneet ja kokeilleet erilaisia digitaalisia lähdealustoja. Graduntekijöiden suhdetta datanhallintaan on alustavasti kartoitettu. Ensi syksynä voimme toivottavasti testata joitakin uusia digitaalisia ratkaisuja peruskursseilla, ja muutamia erityiskurssejakin on tulossa.

Matkan varrella olemme tutustuneet monenlaisiin ratkaisuihin, joita eri tieteenaloilla ja oppiaineissa on tehty. Olemme myös törmänneet monenlaisiin ongelmiin. Voi olla, että tarjolla olisi kiinnostavia teknisiä ratkaisuja, opetukseen tai tutkimukseen, mutta ratkaisujen valmistumisen aikataulu ja rahoitus ovat epävarmoja. Historiassa olisi käytettävissä monenlaisia aineistoja ja uusia analyysikeinoja kuten koneavusteista tekstintulkintaa ja tiedonlouhintaa kehitellään, mutta saadaanko vastauksia, jotka hyödyttävät tutkimusta?

Välillä ongelmat ovat erittäin konkreettisia – tietyissä opetustilanteissa tarvittaisiin ATK-luokkaa, mutta oikean ohjelmiston ja laitteiden toimivuus on välillä vaikeaa varmistaa, eikä ATK-luokka ole ympäristönä (pöytä- ja konerivit, hankala sijainti) pedagogisen vuorovaikutuksen kannalta erityisen inspiroiva. Erilaiset opetus- ja ohjelmakokeilut ovatkin antaneet paljon tietoa siitä, mikä ylimalkaan on mahdollista tällä hetkellä ja millaisiin ratkaisuihin kannattaa palata ehkä viiden vuoden päästä, kun teknologia oikeasti on (toivottavasti) kehittynyt joustavammaksi.

Iso haaste on tiedon kulku – kuinka löytää oikeat tekniset, pedagogiset ja tieteelliset asiantuntijat digiosaamisen avuksi? Miten parhaiten saamme tiedotettua opettajille niistä mahdollisuuksista, joita hankkeessa on kehitelty? Hankkeen aikana on kuitenkin luotu yhteyksiä, joista toivottavasti on jatkossakin molemminpuolista iloa.

Yksi aivan ilmeinen seikka on syytä todeta yhä uudestaan. Digitaalinen osaaminen on ja sen täytyy olla tiiviisti yhteydessä tieteenalan kenttään. ”Historian digiloikka” ei ole irrallinen palikka, joka helposti liitetään mukaan tai jätetään pois. Digitaalisten aineistojen rinnalla täytyy kuljettaa tietoa aikaisempien ja syntyvien paperisten ja esineellisten aineistojen luonteesta.

Digitaalisten opetusvälineiden rinnalla täytyy olla myös opettajien, opiskelijoiden ja teknisen tai pedagogisen tuen kasvokkainen yhteistyö. Ja sekä digitaalisen että analogisen opetuksen on pysyttävä yhteydessä tieteenalan tutkimukseen ja asiantuntemukseen. Silloin pysyy myös fokus itse tieteenalan ytimessä: historian asiantuntemuksessa ja tutkimuksessa.

Kirjoittaja, joka toimii Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina, on vetänyt historian maisteriohjelman digiloikkaa.