Mediakonserni Sanoma ilmoitti 31.10.2013 koko Helsingin Sanomien toimitusta koskevien yt-neuvotteluiden alkamisesta osana konsernin laajuista säästöohjelmaa. Pahimmillaan yli 70 henkilöä irtisanotaan.

Helsingin Sanomat on kohdannut viimeisten vuosikymmenien aikana kaksi suurta talouskriisiä.

Lamaa 90-luvun alussa edelsi Suomessa talouden ylikuumenemisen vuodet. Sanomalehdille kriisiä edeltänyt nousu oli merkinnyt lihavia vuosia. Ilmoitustulot kasvoivat ja levikki nousi. Painetun sanan rakennemuutoksesta ei paljon puhuttu.

Toisen laman aattona 2007 internet-aikakausi ja median murros olivat jo käynnissä.  Credit default swappien, collaterized debt obligaatioiden ja muiden globaalin finanssimaailman innovaatioiden lisäksi uusia ideoita tuli reaalitalouden puolelta.

Mobiililaitteet ja sosiaalinen media tulevat mahdollisesti vaikuttamaan vielä kasvavassa määrin tiedotusvälineiden rakennemuutokseen.

Entä Sanoma-yhtiön säästöohjelma? Onko se tilanteen vaatima pakko?

Suhdannevaihtelut ovat merkittäviä siksi, että suuri ja mahtavakin on liiketalouden peruslakien armoilla. Ilmoitustulot ja levikki määrittävät lopulta toimituksen voimavarat. Teknologiset muutokset ja kulutuskäyttäytyminen viitoittavat tietä.

Helsingin Sanomien kohdalla kolmas tekijä on myös kiinnostava: Omistus. Lehteä kustantava yritys oli vielä 90-luvun alussa patruunansa Aatos Erkon hallitsema perheyritys. Hesari oli omistajalle yhtiössä kaikki kaikessa.

Nykyinen Sanoma Oyj on pörssiyhtiö ja kansainvälinen mediakonserni. Karrikoidusti sanoen Helsingin Sanomat on yksi tuoteportfolion osista. Mitä patruuna kolmannessa polvessa tästä ajatteli?

Erkko toteaa Keskisuomalaisen (27.10.1991) haastattelussa, että ” – nyky-yhteiskunnassa yleensä, ei vain sanomalehtien kohdalla, omistukseen tulisi kiinnittää enenevää huomiota. Mitä harmaampi ja mitä vaikeammin identifioitavissa oleva omistus on, sitä enemmän se ajan mittaan saattaa luoda ongelmia ja vaikeuksia. Ja luulen, että tämä pätee sanomalehtiin. Kaiken takana täytyy olla se avainkysymys, minkälaisen vastuun omistajat tuntevat yritystä kohtaan.”

Miten tulkita omistamiseen liittyvä vastuu? Onko se sijoitetulle pääomalle lisäarvon tuottaminen? Liittyykö tähän velvoitteita ympäröivään yhteisöön? Ja koskeeko se myös huolenpitoa tuotteen laadusta ja työntekijöistä?

Kysymyksiin ei ole yleispätevää vastausta. Helsingin Sanomien entisen vastaavan päätoimittajan Janne Virkkusen muistelmateos Päivälehden mies auttaa kuitenkin jäljittämään Aatos Erkon vastuu-käsitettä.

Virkkunen muistelee ensimmäistä lamaa: ”Kun syöksy oli jyrkimmillään, Aatoksen ja Jaakko Rauramon hermot pitivät eikä perheyhtiössä tarvinnut lähteä irtisanomisten tielle vähentämään työntekijöitä.”

Kyse ei ollut pelkästään johdon rautaisista hermoista.

Helsingin Sanomien asema Suomen mediakentässä oli poikkeuksellinen. Taloudellinen liikkumavara mahdollisti paljon. Sanoma-konsernin henkilökuntalehti tiivistää tämän raportillaan yhtiön luottamushenkilöstön neuvottelutilaisuudesta laman keskellä (HeSa 1993, No 3):

”Sanoma Yhtymän muhkea kassa on antanut sen sietokyvyn, jolla yhtymä on selvinnyt kansantalouden taantumasta. Yhtymän rahat ja pankkisaamiset kasvoivat 171 miljoonasta 391 miljoonaan markkaan. Tilanne olisi toinen, jos…”

”Jos” sisälsi raportissa kaksi kohtaa. Ensimmäiseksi, jos Sanoma olisi ollut pörssiyhtiö, se olisi joutunut jakamaan enemmän osinkoja ”osakkeiden tyytyväisenä pitämiseen”.

Toiseksi, lehdessä todetaan riippumattomuuden periaatteen yltäneen journalismista taloudelliseen ajatteluun. Kasinon rulettien pyöriessä kuumimmillaan Sanoma-yhtiö sijoitti perusliiketoimintaan.

Aatos Erkon mukaan yhtiöllä oli laman syvimpinä vuosina kaksi vaihtoehtoa. Joko tehostaa, tiivistää ja vähentää kuluja tai alistua henkilöstön vähentämiseen. Erkko uskoi, että ”– työpaikan turvaaminen on ainoa oikea linja, mutta sen hinta on kovempi kuin miksi me sen tänään tajuamme.” (HeSa 1991, No 8).

Omistajan vastuu voi ulottua myös tuotteen laatuun asti.

Helsingin Sanomien menestyksen kulmakivi on ollut sen omistajien pitkäjänteinen kehitystyö. Tämä tarkoitti investointeja, journalistista vapautta ja toimituksellista erinomaisuutta.

Erkko toteaakin Pohjalaisen haastattelussa (24.2.1993): ”Jotta toimitus voi olla itsenäinen, lehden talouden on oltava vahva. Ja jotta talous olisi vahva, on omistajan tunnustettava toimituksen itsenäisyys.”

Toimituksen itsenäisyys on aina suhteellinen. Päivälehden miehessä kuvaillaan monesti ”Aatoksen” huolia lehdestä ja sen linjasta. Virkkunen muistelee tapaamista Erkon kanssa päätoimittaja-pestin alkaessa:

”Kaiken kaikkiaan hän kävi lävitse koko lehden eikä ollut erityisen tyytyväinen, hänen mielestään monet asiat olivat enemmän huonolla kuin hyvällä tolalla. Mutta niin se oli lähes aina”

Erkko ymmärsi kuitenkin sen, että laadukkaan sanomalehden tekeminen maksaa.

Entä mitä tapahtui, kun globaalit ruletit lakkasivat pyörimästä keskellä median murrosta vuonna 2007?

Kestävän liiketoiminnan vaatimus on pitkän aikavälin kannattavuus. Rakenteet ja teknologia aiheuttavat muutoksia. Välillä suorat toimenpiteet henkilöstöön voivat olla perusteltuja.

Virkkusen mukaan Helsingin Sanomat menestyi erittäin hyvin 2008 vuoden loppuun saakka. Lehden kannattavuus peitti jopa alleen paljon huonoa konsernissa.

Viittasiko hän huonolla Taloussanomiin painetussa muodossa? Varmasti. Entä esimerkiksi ilmaislehti-strategiaan ja tv-kanavien ostoihin Hollannissa ja Belgiassa? Mahdollisesti.

Entinen vastaava päätoimittaja kirjoittaa: ”Kun taantuma tuli vuoden 2008 finanssikriisin myötä, alkoi yhtiön sopeuttaminen muuttuneisiin olosuhteisiin. Rakensimme siltaa yli taantuman. – En pitänyt kaikista ratkaisuista. En ymmärtänyt, miksi kokeneita hyviä toimittajia piti saada Hesarista eläkkeelle. Kehityskeskusteluissamme sanoinkin moneen kertaan, että Sanoma-yhtiö on niin riippuvainen Hesarin tuloksesta, että yhtiön ei pitäisi tehdä Helsingin Sanomien etujen vastaisia ratkaisuja. Varoitin myös siitä, että yhtiön toiminta vaikeutuu sitten kun suhdanteet kääntyvät ja heikkoudet paljastuvat.”

Omistajan vastuu näyttäytyy siinä, miten navigoidaan välttämättömyyksien läpi. Ja miten varaudutaan vuosineljännesten lisäksi tulevaan.

Vastuun puute on ongelma.

Erkko lausui asiasta Keskisuomalaisessa (27.10.1991) yksiselitteisesti: ”Kuvitellaan, että omistamiseen liittyy valtaa ja tuloja. Itse olen nähnyt aina, että näitä seikkoja suurempi tehtävä omistajalla on tuntea vastuunsa. Tämä on omistajan ensimmäisen velvollisuus. Jos omistus on hyvin harmaa, kukaan ei kanna vastuuta.”