Niklas Jensen-Eriksen: Miten noustaan suureksi veronmaksajaksi?

Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen johtaja sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

”Erkkojen sukuun syntyminen, Nokian huippujohtoon nousu ja peliyhtiö Supercellin perustaminen ovat olleet oikeita liikkeitä, jos olet halunnut vaurastuttaa itseäsi ja samalla yhteiskuntaa.” Näin aloittaa HS:n Tuomo Pietiläinen 31.10.2018 verkossa (ja 1.11.2018 paperilehdessä) julkaistun juttunsa Suomen tämän vuosituhannen suurimmista veronmaksajista. Artikkelissa kerrotaan Helsingin Sanomien selvittäneen asiaa. Käytännössä Pietiläinen näyttää päivittäneen aikaisemmat 8.11.2005 ja 3.11.2014 julkaistut tietonsa. Tuoreimmassa kärkeen kiilaavat Sanoman edesmennyt pääomistaja Aatos Erkko, Nokian entinen pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila sekä Supercellin perustajiin kuuluva Mikko Kodisoja.

Pietiläisen mainitsemat liikkeet olivat oikeita, mutta kolmikko ei noussut luettelon kärkeen siksi, että yksi heistä syntyi tunnettuun lehtiyrittäjäsukuun, toinen valittiin suuryrityksen johtoon ja kolmas perusti pelifirman. Heistä tuli valtakunnan suurituloisimpia ja verotetuimpia siksi, että he onnistuivat työssään ja saavuttivat suorastaan ”mahdottoman menestyksen”, millä nimellä Jorma Ollila ja Harri Saukkomaa luonnehtivat Nokian nousua. HS:n luettelossa on myös useita Ollilan menestysvuosien dream teamin jäseniä. Lue loppuun

Aleksi Mainio: Ohrana varjosti lehtitaloa

Artikkelin kirjoittaja Aleksi Mainio on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija.

Helsingin Sanomat kirjoitti lukuisia uutisia Ohranan talon salahankkeista varsinkin vuosina 1925–1930, jolloin yleisesikunnan päällikkönä oli omavaltainen Kurt Wallenius.

Unto Hämäläinen: Historian paraatipaikalla. Kivitalo Helsingin sydämessä.
SKS 2018, 118 s.

Vastaitsenäistyneen Suomen turvallisuusviranomaisilla oli kovat otteet, mutta myös hitunen ironian tajua. Kun maahan piti perustaa oma sotilas- ja siviilitiedustelu vuosina 1918–1919, virastokieleen elvytettiin uusvanhoja ilmauksia. ”Ohranoinnilla” viitattiin paitsi Venäjän imperiumin salaisen poliisin hämäräperäisiin juoniin myös siihen, että Suomen yleisesikunnan tiedustelun ja turvallisuuspoliisin piti ottaa mallia näistä samoista metkuista. Vakoilijoita, valheita ja henkisiä kiristysotteita tarvittiin pienen tasavallan itsenäisyyden henkivakuutukseksi. Lue loppuun

Niklas Jensen-Eriksen: Ennen oli helpompaa

Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen johtaja sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

Helsingin Sanomain Säätiön vuosijuhlassa 26.9.2018 muisteltiin säätiön 10 vuotta täyttävää toimittajastipendiohjelmaa. Tuen saajat kertoivat haasteellisista, mutta antoisista vierailuista ulkomaille. Reetta Räty oli onnistunut perheineen murtautumaan kiinalaisen byrokratian muurin lävitse, Stefani Urmas oli tempautunut hektiseen amerikkalaiseen työkulttuuriin ja Pauliina Siniauer oli opetellut kokonaan uuden kielen (saksan) päästäkseen Berliiniin. Kaikki olivat yhtä mieltä stipendikautensa antoisuudesta. Se oli tehnyt heistä parempia toimittajia, ja Reetta Räty koki jopa tulleensa paremmaksi ajattelijaksi.

Malmi-Pariisi. Suomen Ilmailumuseo, ilmailumuseo.finna.fi.

Toimittajien ulkomaanvierailuja tuettiin Ludviginkadulla jo kauan ennen Helsingin Sanomain Säätiön syntyä. Lehdelle on aina ollut hyödyllistä avartaa toimittajiensa maailmankuvaa, ja he taas ovat tarttuneet mahdollisuuksiin oppia ja nähdä uutta. Uskottavuus toimittajanakin parani, joten yksittäiset vierailut kirjattiin jopa lyhyisiin matrikkeliteksteihin. Ja olihan niitä muitakin tukijoita kuin lehdet. Esimerkiksi kylmän sodan aikana lännestä tarjottiin dollaritukea ja idästä vodkakierroksia.

Lue loppuun

Niklas Jensen-Eriksen: Englanti – onnen maa

Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

Joulun 1944 alla suomalaisille kaupiteltiin päätoimittaja Yrjö Niiniluodon tuoretta kirjaa Tämä oli Englanti. Helsingin Sanomissa 22.12.1944 ilmestyneessä mainoksessa luvattiin vuosia saarivaltiossa asuneen esikoiskirjailijan luovan ”näköaloja syvälle englantilaiseen henkeen ja englantilaiseen elämään”. Hänen tuotantoaan myöhemmin tarkastellut HS:n arvostelija Toini Havu koki esikoiskirjailijan onnistuneen tehtävässään erinomaisesti. Julkaisuajankohta kuitenkin epäilytti: ”Sotavuosi -44 oli sille tuskin otollisin ilmestymisvaihe.”

Todellisuudessa ajankohta oli mitä edullisin. Suomi oli juuri vaihtanut puolta maailmansodassa. Saksa oli muuttunut aseveljestä viholliseksi, ja Suomi oli jäänyt Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Useimmat suomalaiset tunsivat olonsa siellä epämukavaksi, ja vastapainoksi pyrittiin luomaan suhteita lännen suurvaltoihin eli Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan. Saarivaltio oli ollut ennen sotaa Suomen ylivoimaisesti suurin kauppakumppani, ja sieltä oli saatu myös runsaasti poliittisia, aatteellisia ja kulttuurivaikutteita. Sodan aikana suhteet olivat kuitenkin poikki, ja syksyllä 1944 tiedonnälkä oli suuri. Suurta oli myös suomalaisten halu rakentaa uudelleen siltoja maiden välille. Lue loppuun

Niklas Jensen-Eriksen: Murentunut mainosmahti

Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 29.9.1911

”Mainosrahat kaikkoavat Suomesta”, kirjoittaa Markkinointi & Mainonta -lehden Henrik Muukkonen tuoreessa kolumnissaan (3.8.2017). Facebook on uusimman osavuosikatsauksensa mukaan tahkonnut tuhdisti rahaa, kun taas Sanoma ja Alma Media valittelevat suomalaisten mediamarkkinoiden heikkoutta. ”Ei ole vaikea arvata, että entistä useampi dollari vilahti Facebookin kassaan Suomesta”, Muukkonen päättelee.

Kyse ei ole viime kvartaalilla tapahtuneesta muutoksesta. Digimainonta kasvaa, mutta suuri osa rahoista päätyy Suomessakin Googlen ja Facebookin kaltaisten yhdysvaltalaisjättien taskuun. Taustalla on ikivanha ilmiö: mainostajat sijoittavat rahansa sinne, mihin kuluttajien katseet ohjautuvat. Tästä syystä Helsingin Sanomiin oli sen parhaimpina aikoina tarjolla enemmän ilmoituksia kuin mitä se pystyi painamaan. 1940-luvulla Ludviginkadulla oli pitkiä jonoja, sillä HS oli paras ilmoitusväline pulakauden oloissa. Ihmisillä oli suuri tarve ostaa, myydä ja vaihtaa kaikenlaista. 1980-luvun lopulla lehti taas paisui asunto-, työpaikka- ja tavarailmoituksista, kun Suomessa oli nousukausi. Vielä 2000-luvun alkaessa painetulla Hesarilla oli 1,3 miljoonaa päivittäistä lukijaa ja sen osuus Suomen koko mediamainonnasta oli 15 prosenttia, kun koko internetin osuus oli alle prosentin. HS kilpaili MTV3:n kanssa Suomen suurimman mainosvälineen tittelistä, mutta ei juuri muiden kanssa. Jos halusit myydä asuntosi pääkaupunkiseudulla tai palkata uutta osaavaa väkeä yritykseesi, niin sinun oli lähes pakko laittaa ilmoitus Hesariin.

Sanoma lähti muiden mukana nettiin 1990-luvun lopulla. HS:n sisäiseen käyttöön keväällä 2000 laaditussa SWOT-analyysissä verkko oli merkitty sekä uhaksi että mahdollisuudeksi, kun taas heikkouksista löytyi kohta ”’monopoli’ turruttaa”. Sellaiseksi lehteä oli sen vahvan markkina-aseman vuoksi haukuttu jo pitkään. ”Monopolin” mureneminen oli kuitenkin hidasta, joten turtumistakaan vastaan ei taisteltu vimmaisesti eikä kaikkia pelimerkkejä laitettu nettiin. Sanoma halusi puolustaa vahvaa markkina-asemaansa ja HS:n suurta peittoprosenttia pääkaupunkiseudulla. Sille oli sisäisessä strategia-analyysissa keksitty kursailematon nimi: ”heartland dominance”. Lue loppuun