Helsingin Sanomien historiassa edellisen kerran luottamuspula johti vastaavan päätoimittajan potkuihin vuonna 1900.
Tuolloin kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoff kielsi Päivälehden perustajaa ja päätoimittajaa Eero Erkkoa jatkamassa tehtävässään. Tilalle nousi Santeri Ivalo, joka toimi Päivälehden päätoimittajana vuonna 1904 tapahtuneeseen lehden lakkauttamiseen saakka.
Eero Erkko kuitenkin jatkoi lehden toimituksessa, kunnes hänet vuonna 1903 karkotettiin maasta.
Mutta eivät Mikael Pentikäinen ja Eero Erkko ole ainoita päätoimittajia Helsingin Sanomain historiassa, jotka ovat väistyneet luottamuspulan vuoksi.
Lakkautetun Päivälehden tilalle perustettiin jo vuonna 1904 Helsingin Sanomat. Lehden ensimm äiseksi päätoimittajaksi tuli Suomen Liikemiesten Kauppaopiston englannin ja saksan kielten opettaja Paavo Waren, hyväntahtoinen mies, joka antoi nimensä nuorsuomalaisen lehtihankkeen käyttöön.
Waren huomasi kuitenkin nopeasti, että häneltä ei sitten nimen lisäksi muuta kaivattukaan, sillä toiseksi päätoimittajaksi nimitettiin aktiivinen ja kunnianhimoinen Heikki Renvall, joka vaati itselleen oikeutta määrittää lehden linja. Jo seuraavana vuona Waren totesi, että viisas väistyy, ja teki tilaa Renvallille.
Muta Renvall huomasi pian, että luottamus häntäkään kohtaan ei ollut jakamatonta. Renvall kuului nuorsuomalaisessa liikkeessä oikeistosiipeen, josta käytettiin nimitystä pääskyset ja hän ryhtyi linjaamaan Helsingin Sanomia tähän suuntaan.
Nuorsuomalaisen puolueen enemmistö oli kuitenkin vapaamielisten ja kansallista sovintoa ajavien varpusten käsissä, ja jo vuonna 1906 puolueen enemmistön ja päätoimittajan luottamuspula johti siihen, että Renvall erosi päätoimittajan tehtävistä.
Renvallin jälkeen päätoimittajaksi tuli nuorsuomalaisen puolueen varpusia edustanut Severi Nuormaa, joka oli ollut toimitussihteerinä Eero Erkon Yhdysvalloissa julkaisemassa Amerikan Kaiku –lehdessä.
Mutta luottamus hupeni Nuormaaltakin. Lehden toinen toimittaja Santeri Ivalo oli lähdössä pitkälle opintomatkalle ulkomaille. Hänen tilalleen pyydettiin pari vuotta aiemmin Suomeen palannutta ja vuoden 1908 toukokuussa lehden johtokunnan puheenjohtajaksi noussutta Eero Erkkoa, joka kuitenkaan ei halunnut miksikään kakkoseksi ryhtyä. Nuormaa pyysi sitten johtokunnalta kysymättä tehtävään Aamulehden päätoimittajaa Kaarlo Viljakaista, ja tästä Erkko taas tulistui. Luottamuspula ratkaistiin siten, että Nuormaa pyysi eroa päätoimittajan tehtävistä, ja vastaavaksi päätoimittajaksi nousi Eero Erkko.
Eero Erkon kuoltua vuonna 1927 vastaavaksi päätoimittajaksi valittiin lehden toimituksen ja johtokunnan jäsen, kansanedustaja W.W. Tuomioja, joka myöhemmin nousi myös edistyspuolueen puheenjohtajaksi.
Luottamuspulan siemenet oli kuitenkin jo kylvetty, sillä Eero Erkon vanhin poika Eljas Erkko nimitettiin samassa yhteydessä toiseksi päätoimittajaksi. Kun Erkkojen perhe sai haltuunsa yhtiön osake-enemmistön ja 1931 miehitti johtokunnan, V.V. Tuomioja vastalauseena Erkkojen yksinvallalle erosi.
Tuomiojan eron myötä myös Helsingin Sanomien ja sen pitkäaikaisen avustajan ja tukijan K.J. Ståhlbergin välit viilenivät.
Tämän kaappauksen jälkeen Eljas Erkko nousi vastaavaksi päätoimittajaksi. Hän kuitenkin luopui tästä asemasta seitsemän vuotta myöhemmin tultaan 1938 ulkoministeriksi. Sen jälkeen Helsingin Sanomien päätoimittajien toiminnan ja vallan ehdoton kivijalka on ollut yhtiön johtokunnan ja myöhemmin hallituksen puheenjohtajan ja vastaavan päätoimittajan luottamussuhde. Se on ollut se avain, joka on taannut Helsingin Sanomien vastaavalle päätoimittajalle koskemattomuuden ja riippumattomuuden suhteessa yhteiskunnan eri painostusryhmiin.
Ainakin tämän vuoden toukokuun viimeisiin päiviin asti.