Kolumni julkaistiin Helsingin Sanomissa 23.7.2013
Yrjö Niiniluoto oli vuosina 1938–1961 Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja. Vain lehden perustaja Eero Erkko on toiminut vastaavana päätoimittajana pidempään.
Erkko ja Niiniluoto nousevat erityisasemaan lehden historiassa myös sen vuoksi, että kumpikin toimi päätoimittajana Suomen kohtalon vuosina.
Niiniluoto kiteytti toisen maailmansodan ja kylmän sodan kokemukset esseekokoelmassa Mitä on olla suomalainen (1957). Johtopäätös oli pessimistinen: “Kokemus on osoittanut, että demokratia on riittämätön vastaus sellaisiin tilanteisiin, joissa kansakunnan olemassaolo on koetuksella.”
Vuonna 1926 Eero Erkko oli lähettänyt vain 26-vuotiaan Niiniluodon ensimmäisenä suomalaisena kuukausipalkkaisena ulkomaankirjeenvaihtajana Geneveen raportoimaan Helsingin Sanomien lukijoille Kansainliiton tapahtumista.
Esseekokoelmassaan Takana länttä ja Eurooppaa Niiniluoto kuvaa tunnemyrskyä, kun Kansainliittoon akkreditoitujen lehtimiesten illallisilla juuri kansainliittoon hyväksytyn, sodassa hävinneen Saksan ulkoministeri asteli ranskalaisen virkaveljensä luo lasi kädessä ja kohotti ystävyyden maljan. “Satamääräinen yleisö osoittaa raivokkaasti suosiota.”
Yhdessä sukupolvessa Niiniluotokin oli siis tehnyt pitkän matkan.
Niiniluodolle kansakunnan koetuksen hetki tarkoitti sodanuhkaa tai sotaa. Hänen johtopäätöksensä panee kuitenkin ajattelemaan demokratian elinvoimaa myös siinä toisenlaisessa koetuksessa, jota me parhaillaan elämme.
Poliittisen järjestelmän hyväksyttävyys on vaakalaudalla pelottavan monissa Euroopan maissa. Ihmiset menettävät uskoaan demokratian perimmäiseen lupaukseen: että viime kädessä hallitukset toteuttavat kansan tahtoa ja että huonoksi osoittautunut politiikka voidaan vaaleissa aina vaihtaa toiseen.
Se ei ole ihme. Lähes kaikki maat on kytketty samaan kuristuspolitiikkaan, jolla yritetään vapautua finanssi- ja velkakriisien kahleista. Samaan aikaan suuryritykset tekevät ennätysvoittoja.
Katsokaa Etelä-Euroopan kokemuksia: turvarakenteet romahtavat, mutta politiikan tärkein tavoite tuntuu olevan vallassa olevan ryhmittymän töniminen syrjään ja oman ryhmittymän nousu valtaan. Kasvot muuttuvat, mutta politiikka pysyy samana. Vaihtoehdoiksi tarjoutuvat liikkeet, joiden käyttövoimana on nationalistinen pyrky tai rasistinen viha.
Entä Suomi? Hallitusten keskeiset talouspoliittiset linjaukset eivät ole juuri muuttuneet, vaikka jokainen eduskuntapuolue perussuomalaisia lukuun ottamatta on ollut edustettuna hallituksessa. Jos jotain isoa muutosta yritetään, se kaatuu taktisiin peleihin.
Poliittisen järjestelmän uskottavuutta ei lisää sekään, että parlamentaarisen vastuun ja virkavastuun välissä työskentelee julkisella rahoituksella ammattimaisten edunvalvojien kasvava joukko (HS 20. 7.). Poliittiset avustajat ovat ainoa ryhmä, jota julkisen talouden säästötoimet eivät koske. Tämä toimeenpanovaltaan kytketty poliittinen rälssi on omiaan vahvistamaan taktisia näkökohtia periaatteellisten linjausten kustannuksella.
Hufvudstadsbladetin kokenut kolumnisti Sture Gadd kiteytti omaa aikaamme (16. 7.). Hänenkin johtopäätöksensä oli pessimistinen: Meidän täytyy totuttautua uuteen elintasoon. Se ei onnistu yhteisillä päätöksillä vaan siten, että yhteiskunnan toiminnot romahtavat yksi toisensa jälkeen. Tänne syntyminen ei ehkä sittenkään ollut lottovoitto.
Ehkei kuitenkaan. Vaihtoehto on kohottaa taas malja – tällä kertaa kulahtaneelle kansanvallalle.
Kriisien säikäyttämän poliittisen eliitin ulkopuolella kasvavat muutoksen henki ja tahto. Jos puolueet pystyvät uudelleen kurottautumaan ihmisten arkeen ja määrittämään tässä ajassa kestävät tavoitteet, kansanvalta saa uutta voimaa.
Politiikan uskottavuus ja hyväksyttävyys syntyvät tavoitteiden asettamisesta siten, että niistä voidaan pitää kiinni mutta samalla on moraalista voimaa nähdä yhteinen etu.
Se viisaus koskee myös elinkeinoelämää, jonka piirissä kuvitellaan nyt, että maailmanjärjestys on pysyvästi muuttunut. Jos historia osoittaa jotain, niin sen, että pysyviä voittoja ei ole.
Keskusteluun haastavalle demokratialle on tuskin ollut parempaa aikaa.