Taitava diplomaatti hallitsee etiketin ja sen vivahteet. Ajatus nousi mieleeni, kun luin neuvostodiplomaatti Juri Derjabinin poismenosta.

Itse pääsin osalliseksi Tehtaankadun entisen äänitorven huomaavaisuudesta viime jouluna.

Vietin juhlapyhiä vaimon isovanhempien luona Kuusankoskella, jossa olimme juuri nauttineet jouluaterian. Kovat ja pehmeät paketit oli avattu, mutta yksi lahja oli vielä avaamatta.

Oikeastaan en edes tiennyt saaneeni pakettia Derjabinilta. Aavistelin kyllä.

Olin lähettänyt pitkäaikaiselle neuvostodiplomaatille kysymyksiä Helsingin Sanomien 130-vuotishistoriaprojektin kilven suojissa. Ex-diplomaatti oli luvannut vastata jo marraskuussa, mutta aikaa oli kulunut jo jokunen viikko.

En ollut huolissani.

Joulupuu oli rakennettu ja arki oli kaukana, mutta silti intuitio sanoi, että pitäisi tarkistaa sähköpostit. Epäröin aikani, mutta päätin uhrata joulurauhan ja langeta amerikkalaiseen tekniikkaan siitäkin huolimatta, että oli luvannut itselleni, etten tee niin moneen päivään.

Minulle oli saapunut yksi viesti liitetiedostoineen. Vanha herrasmies oli säästänyt lahjan jouluksi. Kuinkas muuten.