Miksi en nähnyt enkä lukenut mitään tällaista (alla) silloin kun euroa synnytettiin? Olisin kaiketi ajatellut ja toiminut toisin – paitsi tosiaankin, eihän minulta eikä muilta suomalaisilta mitään kysytty, kun maata vietiin 1990-luvun jälkipuolella yltiöpäiseen ihmiskokeeseen.

Siteeraamaani tekstiin törmäsin vasta äskettäin.  Se tuntui kuin nyky-Euroopan ja eurojärjestelmän kuvaukselta ja edelleen tahmeana vellovan kriisin syiden osuvalta diagnoosilta.

Kirjoittaja on muuan tunnettu suomalainen poliitikko.  Ei, ei todellakaan Paavo Lipponen tai Sauli Niinistö. Ei myöskään Timo Soini, Tarja Halonen eikä edes Erkki Tuomioja, vaikka jälkimmäinen ei rynnäköinyt sillä lailla silmät kiinni päin jyrkännettä kuin monet muut.

Sitaatti alla on vuodelta 1997, vaikka voisi olla kuvaus tämän päivän euro-katastrofista.

Hämmentävästi kirjoittaja on nähnyt asian ytimiin ja osannut ennakoida tulevan:

”Talous- ja rahaliittoa toteutettaessa on pyrittävä ratkaisuihin, jotka olisivat taloudellisesti kestäviä ja jotka edesauttaisivat unionin sisäistä erilaistumista.

Viisainta olisi, että rahaliitosta luovuttaisiin. Jos se kuitenkin halutaan toteuttaa, olisi parasta, että siinä olisivat aluksi mukana vain Saksa, Ranska ja BENELUX-maat. Näille mukana oleville maille olisi tällainen euro vahva ja vakaa yhtenäisvaluutta (single currency). Muille jäsenmaille se olisi käyttökelpoinen yhteinen valuutta (common currency), jonka rinnalla niiden kansalliset valuutat säästyisivät. Välimeren alueen maiden liittyminen yhtenäisvaluuttaan olisi vahingoksi sekä niille itselleen että muille EU:n jäsenmaille [lihavointi mk].

EU:n ns. pohjoiseen periferiaan kuuluvat maat – Iso-Britannia ja pohjoismaat – tekevät viisaasti, jos ne jättäytyvät ainakin alkuvaiheessa EMU:n ulkopuolelle.

Suomella näyttää jälleen olevan ratkaisijan asema koko Eurooppaa ajatellen. Jos Suomi jää yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa EMU:n ulkopuolelle, saattaa syntyä tilanne, jossa pohjoismaat voisivat hyvin pitkään säilyttää omat keskuspankkinsa ja valuuttansa. Kanadan esimerkki osoittaa, että tämä on mahdollista ja järkevää: pohjoismaiden väkiluku on sunnilleen yhtä suuri kuin Kanadan ja niiden taloudet ovat integroituneet ydin-Eurooppaan vähemmän kuin Kanada Yhdysvaltoihin…

Jättäytymällä EMU:n ulkopuolelle Suomi voisi edesauttaa EU:n järkevää erilaistumista, joka olisi kaikin puolin meidän kansallisten etujemme mukaista. Jos menemme mukaan, olemme jälleen vetämässä Ruotsia ja muuta Pohjois-Eurooppaa tielle, joka on vahingollinen sekä meille itsellemme että koko Euroopalle…

Eurooppa ei ole sellainen optimaalinen valuutta-alue, jolle yhden valuutan järjestelmä soveltuisi. Unionin jäsenmaiden taloudellinen rakenne on erilainen; niillä on myös erilainen kehitysvaihe ja -vauhti. Joidenkin kansantalouksien inflaatioherkkyys on suurempi kuin toisten, ja niiden riippuvuus muiden valuuttojen – ennen muuta dollarin – kurssivaihteluista on erilainen.

Nykyisessä järjestelmässä [1997] valuuttakurssit tarvittaessa joustavat, joten pahoja ongelmia ei pääse syntymään. Jos koko EU:n alueella on käytössä yksi valuutta, syntyy väistämättä alueellisia kehityseroja … reuna-alueet kärsisivät hitaasta kasvusta, suurtyöttömyydestä ja väestökadosta.

 Yhden valuutan järjestelmä johtaa väistämättä kohti liittovaltiota. Kun rahapolitiikka on yhteinen, joudutaan muukin keskeinen talouspolitiikka yhdenmukaistamaan ja/tai siirtämään unionille…

EMU on uhka Euroopan yhtenäisyydelle.

Tiedämme kokemuksesta, kuinka pahoja ristiriitoja kansallisvaltioiden sisäinen aluepolitiikka saattaa aiheuttaa… Voimme vai kuvitella, millaisia ristiriitoja syntyy, jos vauraiden alueiden ja maiden varoja jouduttaisiin siirtämään nykyistä paljon enemmän yli kansallisten rajojen taantuvien maiden ja alueiden tukemiseen.

[Yhtenäisvaluutan] sijaan meidän tulisi valita … yhteisen valuutan järjestelmä, jonka rinnalla kansalliset valuutat edelleen säilyisivät. Siitä voitaisiin joskus myöhemmin siirtyä yhtenäisvaluuttaan, jos Euroopan kansat sen hyväksyisivät.

Yhteisellä valuutalla voitaisiin saavuttaa oleellinen osa rahaliiton tavoitteista, mutta samalla vältettäisiin ne epäkohdat, jotka yhtenäisvaluutan toteuttaminen synnyttäisi.”

                                                                   ***

Näinhän siinä sitten ”epäkohta”-mielessä aika lailla täsmälleen kävi.

Rauhallisen kehityksen sijasta valittiin utooppinen revoluutio, joka ennakoidusti on jo vienyt Välimeren kansoja kurimukseen ja uhkaa rämettää ja romuttaa koko Euroopan.

Tuntuu ikävästi siltä, että Euroopan unioni kulkee tässä omat ihmiskokeensa tehneen sovjettiunionin jalanjäljissä: ihmisluonnon ja pitkän kulttuurikehityksen vastainen revoluutio epäonnistuu aina?  Ja inhimillinen hinta kokeesta on hirmuisa, aina.

Mitä tästä kaikesta ja ennen muuta sitaatista on pääteltävissä? Ainakin, että tiesimme jo 1990-luvulla, mitä EMU toisi tullessaan realistisen skenaarion toteutuessa.  Tämän tuo diagnoosi vuodelta 1997 osoittaa.

Tai siis ne tiesivät, jotka lukivat muutakin kuin lehtiä. Tai lukivat muutakin kuin Helsingin Sanomia, joka oli valjastettu ja valjastautunut euro-ilosanoman agit prop -instrumentiksi.

Itse en ollut tietäjien joukossa, monesta syystä, mutta myös siksi että elin aika lailla HS:n varassa ja olin sen kanssa samaa mieltä.

En siis sormi ojossa ja ylhäältä nenänvartta pitkin katsellen opeta lehteä enkä sitä suomalaista valtavirtaa, joka tukka hulmuten meni mukaan sekä unioniin että euroon. Olin samassa virrassa ja ymmärrän hyvin linjan ja perusteet joilla mentiin.

Mutta vääriltä ne perusteet nyt kovasti näyttävät  — eivätkä siis imelänjälkiviisauden vaan jo aikanaan selkeästi ilmaistujen arvioitten valossa.

Väärältä tuntuu nyt sekin, että meillä ei kansalta kysytty euroon liittymisestä.

Kansa ei ole läheskään aina oikeassa, mutta tällä kertaa se olisi luultavasti ollut. Merkittäköön muuten tässä kohdassa muistiin, että nuorsuomalaista kansanvaltaisuutta yhtenä peruskivenään pitävä HS taisi olla tässä(kin) asiassa sekä väärässä että linjaltaan lipsunut.

Ruotsissa ja Tanskassa kansanvallan kunnioitus on tunnetusti korkeammassa kurssissa kuin Suomessa.

Kansa tiesi Skandinaviassa ainakin tässä asiassa paremmin kuin eliitti – tai sitten nationalis-populistis-sosialistinen selkärankareaktio osui vahingossa oikeaan?

***

Mutta palataan siihen, että jotkut meilläkin näkivät paremmin ja realistisemmin yhden yhtenäisen valuutan vaarat ja ilmeisimmät valuviat, ja jopa näistä syntyvän katastrofin jo järjestelmän syntyhetkillä. Ja juuri näistä syistä sitä ponnekkaasti vastustivat.

Eivät nämä näkijät taikuutta harjoittaneet, ei heillä ollut yliluonnollisia kykyjä. Oleellisempaa oli, että he eivät olleet kiimassa, toisin kuin kaikkiin mahdollisiin ytimiin tunkemassa ollut iso osa suomalaista valtaeliittiä oli.

Kiimainen sokeutuu, halu ajaa harkinnan edelle. Ikäviä realiteetteja ja näkökohtia ei nähdä, ei tunnisteta eikä ainakaan tunnusteta.

Jotenkin näin arvailen nyt asioiden 1990-luvulla kulkeneen. Korjata saa.

Kuvaan sopii hyvin, että ikävistä tosiseikoista muistuttavia hyvän mielialan pilaajia oli melkein pakko pilkata ja marginalisoida. Näin ihminen tuppaa toimimaan.

Tarkennusta arveluihin on saatavissa muun muassa syventymällä ajan valtamediaan, HS tietysti kärjessä.

***

Janne Virkkunen muistelee Päivälehden miehessä (WSOY 2013) lehtensä pysyneen asialinjalla ja tuoneen myös muita kuin oman euromyönteisyytensä mukaisia käsityksiä esille. Tällainen muistikuva minullakin on. Tutkittavahan asia silti on.

Sellainen tuntuma kuitenkin on, että sellaista mitä alussa siteeraan, ei Hesarissa eikä paljon muuallakaan kovin laveasti eikä ainakaan ilman vähätteleviä/pilkkaavia kommentteja julkaistu?

Ai niin, kuka tuo sitaatin takana on, kuka on se tunnettu poliitikko josta puhe?

Jääköön sanomatta tällä kertaa.  Asian pohdiskelu jäisi väliin, kun ”etelän median” urbaanit intellektuellit pääsivät pilkkaamaan.

Kirjan nimi, josta sitaatin poimin, on Paneurooppa ja uusidealismi (Otava 1997, sivut 123-124, 107-108).