Nuorsuomalainen Heikki Renvall (1872-1955) oli Helsingin Sanomien toinen ja samalla ensimmäinen todellinen päätoimittaja
Vielä keväällä 1900 lehdistö ei Suomessa ollut erityisen politisoitunut, eikä jakautunut leireihin. Vasta kun kenraalikuvernööri erotti Päivälehden päätoimittaja Eero Erkon tehtävästään poliittisiin syihin vedoten, lehdistön kentälle syntyi uusi asetelma.
Vanhasuomalainen, päälehtenään Uusi Suometar, ja nuorsuomalainen lehdistö, päälehtenään Päivälehti, erottautuivat toisistaan selkeästi sisältönsä ja kannanottojensa puolesta.
Suomettarelaiset painottivat myöntyväisyyslinjaa keisarihallitsijan suuntaan, mutta Päivälehti ja myöhemmin Helsingin Sanomat kyseenalaistivat kenraalikuvernöörin venäläistämistoimet vetoamalla keisarin Suomelle myöntämään perustuslailliseen autonomiseen asemaan.
Yleinen sensuuri kielsi poliittiset aiheet lehdistöstä, mutta ainakin Päivälehteen sujahti piiloviestejä viliseviä Juhani Ahon ”Lastuja”, ja lehden ulkomaille sijoittuneet kirjeenvaihtajat raportoivat tarkemmin ulkomaan tapahtumia usein kulttuurinäkökulmasta.
Pariisista lehteä avusti vuosina 1902-04 lakitieteen tohtori Heikki Renvall, jonka puoliso oopperalaulaja Aino Ackté oli kiinnitettty Pariisin oopperaan. Renvall oli tutustunut Päivälehden toimittajakuntaan päätoimittaja Eero Erkon läksiäisten merkeissä järjestetyissä iltakemuissa huhtikuussa 1900. Renvall muisteli olleensa aamuun asti juhlineen joukon nuorin mies.
Eero Erkko karkotettiin maasta toukokuun alussa 1903 ja hänen yhdessä muiden KPT -ryhmäläisten kanssa perustama Päivälehti lakkautettiin ikiajoiksi kesäkuun lopussa 1904. Kenraalikuvernööri Bobrikovin murha 17.6.1904 kiristi tunnelman äärimmilleen. Samaan aikaan myös yliopiston opettajia ja muita näkyviä virkamiehiä karkotettiin maasta.
Alkusyksyllä 1904 Helsingin yliopistosta kansantaloustieteen dosentuuria hakeva Heikki Renvall aloitti työnsä pääkaupunkiin perustetussa uudessa lehdessä Helsingin Sanomissa. Ensimmäinen näytenumero ilmestyi 24.9.1904, toinen 26.9.1904 ja kolmas 1.10.1904, mistä alkaen lehti ilmestyi kuutena päivänä viikossa. Samana päivänä 20.9.1904, kun uuden kustannusosakeyhtiö Sanoma Osakeyhtiön yhtiösopimus allekirjoitettiin, lehden ilmestymiselle annettiin lupa.
Yhtiön väliaikainen johtokunta kokoontui 28.9.1904 Zachris Castrénin johdolla, ja erillisen toimikunnan lausunnon perusteella valitsi lehden päätoimittajaksi Heikki Renvallin ja toimittajaksi Santeri Ingmanin.
Työsopimusta tehtäessä Renvall sopi olevansa vastuunalainen vain johtokunnan edessä. Anomuksen painoylihallitukselle Helsingin Sanomien perustamiseksi on allekirjoittanut Päivälehden kirjapainon faktori K.J. Mandelin ja Suomen Liikemiesten Kauppaopiston kieltenopettaja Paavo Warén, joka nimitettiin lehden päätoimittajaksi puhtaasti poliittisin perustein painoylihallituksen sensuuritoimia myötäillen.
Paavo Warénilla ei ollut kokemusta lehden toimittamisesta ja hän ei koskaan luopunut päätoimestaan. Hän sopi olevansa toimituksen käytettävissä määräaikoina neuvotellakseen tärkeimmistä lehteä koskevista asioista. Hänen työsopimukseensa oli sisällytetty veto-oikeus lehden sisältöön.
Perustamisvaiheessa lehden sisällöstä oli kenraalikuvernööri Obolenskille viestitetty varovaista linjaa, josta puuttuisivat täysin yhteiskunnalliset, poliittiset ja valtiolliset aiheet. Sisällön varovainen linja muuttui nopeasti kantaaottavaksi valtiopäivämiesvaalien edellä syksyllä 1904.
Helsingin Sanomissa ilmeni myös ensimmäinen ”intrigi” jo heti syksyn aikana. Paavo Warén oli melko pian alusta lähtien huomannut jäävänsä taka-alalle lehden sisällöstä päätettäessä, ja lehden toimituskunta vieroksui hänen kommenttejaan. Renvallin kantaaottavia pääkirjoitusaiheita Warén ei hyväksynyt lainkaan, ja tilanne ajautui jo joulukuussa lähes umpikujaan, kun kumpikin päätoimittaja ilmoitti harkitsevansa luopumista tehtävästään. Tilanne jatkui viileässä tunnelmassa vielä vuoden 1905 syyskuuhun, kunnes johtokunta myönsi Warénille eron tehtävästään.
Renvallille haettiin painoylihallitukselta vastuunalaisuuden siirtoa, johon suostuttiin ja hän jäi yksin vastaamaan päätoimittajan tehtävästä. Tämä siirto onnistui, koska jo joulukuussa 1904 painoylihallitus oli ilmoittanut lehdelle sen voivan kirjoittaa poliittisista aiheista kuten muutkin lehdet. Renvallille tämä tarkoitti myös turvallisempaa toimintaympäristöä, kun maastakarkoitusten uhka oli väistymässä.
Jo syksystä 1904 lähtien oli vastaperustetun lehden ympärillä kiireinen tunnelma. Renvallin kotona Uudenmaankadun ja Erottajan kulmassa ”telefooni” soi usein, kuten myös hänen Pohjolan talossa Aleksanterinkadulla sijainneessa lakiasiantoimistossaan Renvall&Ignatius, ”lafkassa”, niin kuin hän itse toimistoaan nimitti. Toiseen työpaikkaansa lehden toimitukseen Ludviginkadulle hänellä oli lyhyt työmatka.
Renvallin työtahtia tiivisti myös ehdokkuus valtiopäivämiesvaalissa, mikä edellytti pitkiä kierroksia maaseudulle Itä-Suomeen ja siellä suurempiin kaupunkeihin Varkauteen, Savonlinnaan, Viipuriin ja Mikkeliin. Renvallin puoliso Aino Ackté oli syksyllä matkustanut Amerikkaan esiintyäkseen New Yorkissa Metropolitan oopperassa. Heidän kotonaan kolmivuotias Glory-tytär ikävöi äitiään ja halusi kuunnella äidin ääntä gramofonista toistamiseen.
Helsingin Sanomien ensimmäisissä numeroissa käsiteltiin ajankohtaista työväen lakkoaihetta. Otsikoihin nousi Voikkaan paperitehtaan lakko, jonka selvitysmieheksi Renvall oli kutsuttu lakimiehen ominaisuudessa. Hänet tunnettiin ajankohtaisten työväestön järjestäytymiseen liittyvien aiheiden luennoitsijana; lakko-oikeuden puolustajana ja työväen yhdistymistä ajavien etujen puolestapuhujana. Voikkaan lakon selvittelyn yhteydessä hänen päätökseensä asettua paperitehtaan yhtiön edustajan puolelle ja väkivaltaan syyllistyneitä työmiehiä vastaan, suhtauduttiin työväestön puolelta tuomitsevasti.
Jatkossa Renvall vetäytyi puolustamasta aggressiivista ja kumouksellista joukkoa, mutta ei aatteellisesti vetäytynyt puoltamasta työväestön yhdistymis- ja lakko-oikeutta. Hänen aate- ja ajatuspohjaansa voi tarkastella Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta ”Maksettawa welka” 24.9.1904, jossa on kristillis-sosiaalinen uusliberaali taustaääni.
Helsingin Sanomia kustantavan Sanoma Osakeyhtiön perustava kokous pidettiin 19.11.1904. Tässä kokouksessa olivat läsnä muun muassa A.H. Karvonen, Paavo Warén, Santeri Ingman, Kaarlo Frisk, Heikki Renvall, C.G. Swan, Kustavi Grotenfelt, Juhani Aho, Zachris Castrén, U.T. Sirelius, E.W. Walldén, Julius Ailio, K.J. Mandelin, Emil Vainio, Edv. Polòn, Onni Talas, E.N. Setälä, Otto Donner ja Yrjö Wichmann. Kokouksessa todettiin kaikki 94 osaketta merkityksi, ja kun pidettiin toinen yhtiökokous huhtikuussa 1905 Seurahuoneella, omistajiaen joukossa oli myös maanpaosta palanut Eero Erkko. Useimmat osallistujat omistivat yhden osakkeen, mutta Renvallilla oli 10 osaketta; hän oli selvästi sitoutunut lehteen ja uskoi sen tulevaisuuteen.
Vahvasti Päivälehden perustamisessa mukana ollut Eero Erkko ei osallistunut Helsingin Sanomien käynnistys- eikä perustamisvaiheisiin muutoin kuin omistamalla yhden osakkeen Sanoma Osakeyhtiöstä.
”Päivälehteläisyydestä” pyrittiin eroon, mutta Päivälehden toimituksesta palkatut tekijät kantoivat mukanaan vanhoja traditioita. Uutta lehteä perustamaan palkattu Renvall joutui kamppailemaan ja puolustautumaan ”vanhaan malliin” ja menneeseen haikailevan toimitustyötä tekevän joukon kanssa.
Sanoma Osakeyhtiön yhtiökokouksessa huhtikuussa 1906 hyökättiin Renvallia vastaan, ja hän joutui vastaamaan koko toimituksen puolesta lehden huonosta toimitusjäljestä kokoukselle. Tarkemman selvityksen jälkeen todettiin huomautuksiin pääsyylliseksi Päivälehdestä Helsingin Sanomiin siirtynyt toimitussihteeri Kaarlo Frisk. Toimituksessa ilmaantunut intrigi Renvallin ja toimitussihteeri Friskin välillä kulutti Renvallin innostusta jatkaa päätoimittajan tehtävässä, varsinkin kun edellisestä intrigistä Paavo Warénin kanssa oli kulunut vasta hetki. Tämän huhtikuisen episodin jälkeen Renvall harkitsi vakavasti eroa tehtävästä – jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä.
Lehden toimituksen sisäinen riitaisa työilmapiiri ei kuitenkaan ollut lopullinen syy Renvallin päätökseen irtisanoutua päätoimittajan tehtävästä. Pääsyy löytyy lehteä ylläpitävän puoluepoliittisen organisaation sisäisestä hajaannuksesta. Helsingin Sanomat oli perustettu nuorsuomalaisten äänitorveksi ja se tarkoitti sitä, että päätoimittajan pestiin valitulla oli puolueen sisällä paljon valtaa. Hän yksin vastasi lehden sisällöstä, mutta oli vastuullinen lehden johtokunnalle, jonka jäsenet valittiin vuosittain puolueen sisäistä hierarkiaa heijastaen.
Erkko toipui nopeasti maanpakolaisuuden syistä ja seurauksista. Jo marraskuussa 1905 tehtailijaksi ryhtynyt Erkko johti Nuoren Suomen Klubilla suomenmielisten perustuslaillisten kokousta. Erkko ja Renvall olivat puheväleissä vielä kesällä 1905, jollon Renvall oli tilannut mottorivenetehtailijaksi ryhtyneeltä Erkolta 8000 markkaa maksaneen veneen. Renvall ja puolisonsa Ackté olivat ostaneet syksyllä 1904 Turholman huvilan ja maatilan Laajasalosta, jonne pääsi veneellä. Sirpalesaaren tehdas tuhoutui tammikuussa 1907, mutta vene oli kaiketi jo tilaajan käytössä.
Erkon ja Renvallin välille muodostui jatkossa monesta pienestä yksityiskohtaisesta erimielisyydestä puolueessa syvä kuilu. Tilanne heijasteli puolueen sisäistä poliittista valtataistelua, joka jakoi nuorsuomalaisen puolueen kannattajat kahteen leiriin.
Renvall ennakoi puolueen hajaannusta jo pitkään ja asettautui vastustamaan ajatusta perustuslaillisen puolueen jakautumista kieliperusteisesti. Hän katsoi, että edessä häämöttävä puolueen luonnollinen hajaantuminen tapahtuisi jakautumalla kahteen ryhmään, joista kumpikin painotti omia tärkeäksi katsomiaan peruskysymyksiä.
Renvall katsoi kuuluvansa perustuslaillisten nuorsuomalaisten ryhmään, joka keskittyisi valtiollisiin ja laillisuusperusteisiin kysymyksiin Jonas Castrenin ja P.E. Svinhufvudin vetämänä. Toinen ryhmä toimisi K.J. Ståhlbergin johdolla ja siihen lukeutuisivat entiset ”nuoret” suomettarelais-perustuslailliset, lähinnä KPT-ryhmän jäsenet Erkko mukaan lukien.
Nuorsuomalaisten sisäinen ristiriita tuli myös julkisesti esille Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 8.11.1906, jossa vastapuolen ryhmittymää, johon Renvall kuului, nimitettiin pääskysiksi. Hyvin pian toinenkin suuntaus sai tottua omaan ryhmätunnukseensa ”varpuset”. Tilanne oli kärjistynyt jo Erkon johtamassa marraskuussa 1905 järjestetyssä kokouksessa, johon Renvallia ei ollut kutsuttu.
Toinen merkittävä näkemysero Renvallin ja Erkon välillä tuli esille eduskuntareformin yhteydessä. Suomalainen puolue oli päätynyt kannattamaan yksikamarista eduskuntalaitosta, samoin ajattelivat myös suurin osa ”nuorista”. Puolueesta nousi kuitenkin Amerikasta vaikutteita saanut voimakas kaksikamarisen eduskuntalaitoksen puoltaja Eero Erkko, joka näkyvästi Helsingin Sanomissa puolusti kaksikamari¬järjestelmää senaatteineen ja edustajainhuoneineen. Tehtailija Erkko ei lannistunut, vaikka ei saanut puolueen sisältä kannatusta ajatukselleen. Hän ryhtyi voimakkaasti rakentamaan vielä puuttuvaa puolueorganisaatiota, jonka uuden keskustoimikunnan puheenjohtajaksi hän valikoitui 23. marraskuuta 1905.
Sekä Renvall että Erkko valittiin ensimmäisissä eduskuntavaaleissa perustuslaillisen puolueen riveistä. Puolueen sisällä laillisten olojen palauttamista ja säilyttämistä puoltavat saivat enemmistön, ja Renvallin asema sekä puolueessa että lehdessä säilyi.
Renvall oli huolissaan puolueen kahtiajakautumisesta ja ennen kaikkea siitä, että ruotsin kieltä taitavia toimituksen jäseniä oli lehdessä ryhdytty syrjimään samoin kuin heitä kannattavaa päätoimittajaa.
Vielä helmikuussa 1906 Renvall tekee Helsingin Sanomissa kahden edestä töitä, kun hän paikkaa poikansa kuolemaa surevan Santeri Ingmanin poissaolojaksoa. Myöhemmin keväällä johtokunnan kokous valitsi sekä Eero Erkon että Heikki Renvallin lehden johtokuntaan. Puolueen sisällä toivottiin Renvallin vielä jatkavan tehtävässä, mutta jatkuva hajaannuksen ja katkeruuden ilmapiiri kypsytti lopullisen eropäätöksen.
Helsingin Sanomien ensimmäinen todellinen päätoimittaja Heikki Renvall erosi toimestaan 17.5.1906. Hän katsoi erityisansiokseen lehden levikin ja painosmäärän voimakkaan kasvun nollasta aina 18 000 kappaleeseen.
Renvallin eron jälkeen nuorsuomalaisen puolueen pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat ei enää ollut koko puolueen äänitorvi, vaan heijasteli puolueen keskusjohdon mielipiteitä. Koska monilukuisten perustuslaillisten ”nuorten” ääntä pyrittiin vaientamaan, oman äänenkannattajan perustaminen nousi ajankohtaiseksi. Tässä tarkoituksessa perustetun Suomalaisen Kansan sanomalehti- ja kirjapaino-osakeyhtiön johtokunta kokoontui 13.5.1907 Helsingissä. Uuden lehden päätoimittajaksi valittiin Antti Kaasalainen. Lehden toimituskuntaan ja lehteä kustantavan yhtiön johtokuntaan kiinnittynyt Renvall jätti Sanoma Osakeyhtiön johtokunnalle eroilmoituksen 11.5.1907.
Lähteet
Kansallisarkisto, Heikki Renvallin arkisto.
Tekla Hultin, Päiväkirjani kertoo 1899-1914. Helsinki 1935.
Vesa Vares, Varpuset ja pääskyset. Nuorsuomalaisuus ja Nuorsuomalainen puolue 1870 luvulta vuoteen 1918. Historiallisia Tutkimuksia 206. Helsinki 2000.
Seppo Zetterberg, Eero Erkko. Otavan Kirjapaino. Helsinki 2001.
Kirjoittaja FM Kaarina Reenkola on Helsingin yliopiston jatko-opiskelija, jonka väitöskirjan aihe käsittelee nuorsuomalaisen Heikki Renvallin kytköksiä Eurooppaan. Heikki Renvall on kirjoittajan isoisän isä.