Luentosarja kuolevaisuudesta, kuolemasta ja kuolemisesta päättyi maanantaina 27.2.2012 paneelikeskusteluun. Mukana keskustelemassa olivat emerituspiispa Eero Huovinen, Terhokodin johtaja Juha Hänninen, oikeuslääkäri Ursula Vala, psykologi Soili Poijula, professori Lauri Nuutinen ja professori Sami Pihlström.
Suomalaisen kuoleman erityispiirteiksi laskettiin eliniän kasvu, minkä takia nykyisin tyypillisimmät kuolemat johtuvat sydän- ja verisuonisairauksista sekä syöpäsairauksista. Samoin esimerkiksi Alzheimerin aiheuttamat kuolemat ovat kasvussa. Negatiivisina erityisilmiöinä suomalaisessa kuolemassa voidaan nähdä alkoholiin liittyvien kuolintapauksien runsaus ja itsemurhien määrä. Sen sijaan vauva/äitiyskuolleisuus on Suomessa harvinaisen pientä.
Suomalainen kuolema on kokenut viimeisen vuosisadan aikana merkittäviä muutoksia, samoin kuin muut teollistuneet ja vaurastuneet länsimaat. Elinikä on kasvanut sekä parantuneen ravinnon että lääketieteen kehityksen takia. Kuoleman ja elämän raja on hälventynyt, kun on mahdollista ylläpitää elämää koneellisesti. Kuoleminen on siirtynyt kotoa sairaaloihin ja samalla kuolemisesta ja suremisesta on tullut myös yksityisempää. Tämä näkyy muun muassa kuolinilmoituksissa, jotka olivat ennen usein kutsu hautajaisiin ja nykyään yhä useammin ilmoitus hiljaisuudessa hautaamisesta.
Panelistien mielestä kuoleman hiljentämiseen liittyvällä perinteellä voi olla useitakin vaikutuksia. Vaikka hiljaisuus voi lisätä kuoleman ainutkertaisuutta ja hengellisyyttä, voi puhumattomuus johtaa kyvyttömyyteen. Jos ihminen ei opi malleja, miten käyttäytyä kuolemaa kohdatessa, voi kärsimyksen kohtaaminen olla ylipääsemätöntä. Kysymys siitä, kuinka paljon olisi sitten tarpeellista puhua kuolemasta, oli vaikea vastattava panelisteille. Pakkomielteinen puhuminen ja aiheen jatkuva ajatteleminen voivat kieliä siitä, ettei oman kuoleman ajatusta ole pystytty loppuun saakka käsittelemään. Sen sijaan täysi puhumattomuus taas voi kieliä kyvyttömyydestä edes ajatella tätä ihmiselämän keskeistä piirrettä.
Keskustelussa nousi esille monia kiinnostavia teemoja, joista saattohoito ja eutanasian mahdollisuus nousivat keskeisiksi. Saattohoitoa on Suomessa kehitetty ja koulutettu tarkoituksellisesti viimeiset kaksikymmentä vuotta ja nyt osaamista alkaa olla laajalti saatavilla. Jo nyt ja tulevina vuosina haasteena tulevat kuitenkin olemaan kasvava tarve ja rajalliset resurssit. Sairaaloissa ja instituuteissa saattohoitoon on rajalliset mahdollisuudet ja vaikka saattohoito voidaan järjestää laadukkaasti kotona, ei kaikilla omaisilla ole mahdollisuuksia siitä huolehtia. Jotta hyvään kuolemaan ja kuolevan toiveisiin voitaisiin kiinnittää huomiota, tulisi Juha Hännisen mukaan pystyä avoimesti keskustelemaan eutanasian mahdollisuudesta.
Paneelissa tuli myös esille, miten monella eri tavalla kuolemaan liittyviä kysymyksiä voi lähestyä. Emerituspiispa Eero Huovinen nosti esille elämän kuoleman jälkeen, eli miten monin eri tavoin ihminen on pyrkinyt joko luomaan tai selittämään jatkuvuutta. Toisaalta psykologian ja ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on taas tärkeä keskittyä mielekkään elämän etsimiseen. Tällöin painopiste on nykyisessä kuoleman tai tuonpuoleisen sijasta. Lääkärin näkökulmasta merkityksellistä taas on hyvän kuolemisen kokemuksen mahdollistaminen ja oikeuslääketieteen kannalta on tärkeää löytää kuolemalle syy, joka antaa jonkinlaisen selityksen tai päätepisteen kuolemisen prosessille.