Ruralia-instituutin tiedottaja Pasi Komulainen

Niin sanottu yritysblogimme on ollut käytössä puolitoista vuotta ja tämän tästä olen pohtinut sen hyödyllisyyttä – hienommin ilmaistuna tuotosten vaikuttavuutta. Varsinkin alkuvaiheessa mietintämyssy oli tiukasti päässä kun joku kehtasi toisaalta aivan aiheellisesti kysyä; lukeeko niitä blogikirjoituksia kukaan”? Pyrin silloin ja edelleen vastaamaan, että eipä taida, ellei blogiin tule sisältöä säännöllisesti. Onnekseni olen saanut huomata, että blogiamme seurataan alkukankeuden jälkeen – satunnaisesti tai säännöllisesti – kun niitä kiinnostavia kirjoituksia on sinne ilmaantunut. Kaikin puolin kelvollisen blogin rakentamiseen menee kuulemma vuosia, joten ei tässä ole syytä paniikkiin, ainakaan vielä.

Hyvä blogi rakentuu etenkin mielenkiintoisesta sisällöstä. Mutta sekään ei riitä, ellei blogiin löydä kukaan. Eli tarvitaan linkityksiä, markkinointia ja hyviä avainsanoja, jotta blogitekstit nousevat mahdollisimman korkealle hakukoneiden tuloksissa.

Suomessa on kymmeniä tuhansia blogeja – tai ainakin sellaisiksi sanottuja. Nykyäänhän blogiksi voi kutsua mitä tekstiä tahansa sen alkuperäisen määritelmän lisäksi: blogeista löytyy tapahtumatiedotteita, uutisia, ruokareseptejä ja vaikka minkälaisia kuvakollaaseja.

Hajuton yritysblogi

Itse luen mieluiten blogeja, joissa kirjoittajalla on henkilökohtainen ote aiheeseensa ja oikeasti jotain sanottavaa, siis selvät mielipiteet tiettyyn asiaan. Uutiset ja muut faktaneutraalit tekstit luen mieluummin muualta. Yritysblogien ongelmana usein onkin, että niissä kerrotaan hajuttomasti ja mauttomasti yrityksen toiminnasta ja karkotetaan persoona, viihde ja yllätyksellisyys tyystin pois.

Hakukoneet rakastavat blogeja, joten kirjoittajan oman ja mahdollisen taustaorganisaation toiminnan näkyvyyden lisäämisessä blogikirjoittaminen on oivallista pr:ää. Bloggaaminen näyttää olevan selvästi alihyödynnetty kirjallinen ilmaisumuoto tekstintuottamiseen tähtäävissä yliopistoissa. Syystä tai toisesta halutaan edelleen tehdä rauhassa tutkimusta, ilman että oma tutkimusteema päätyisi tarjolle kaikelle kansalle. Mutta jos työyhteisöllä on selvä yhteiskunnallinen vuorovaikutustehtävä, jota vielä rahoitetaan pitkälti verovaroin niin eikö blogi olisi yksi mainio kanava tämän tehtävän täyttämiseksi.

Toki vuorovaikutukseen on muitakin väyliä ja sosiaalisen median kanavia, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle ja harvoin kaikkia kanavia pystyy hallitsemaan kiitettävästi ellei taustalla ole sitten mittavaa viestintäresurssia höystettynä innokkailla kirjoittajilla. Ja sitä paitsi tekstin pituutta ei ole rajoitettu blogissa eikä kirjoitus ”katoa” siellä samantien vuolaaseen päivitysvirtaan kuten naamakirjassa tuppaa tapahtumaan.