Osallisuuspuhetta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osallisuustutkijat ovat tarkastelleet osallisuutta muun muassa julkaisussa Mitä osallisuus on? Eräänä käsitteeseen liittyvänä taustahuomiona tuodaan esille hallinnonalojen erilainen osallisuuspuhe. Sosiaali- ja terveysministeriössä osallisuudesta puhutaan aktiivisen kansalaisuuden ja palveluiden yhdenvertaisuuden hengessä. Oikeusministeriön dokumenteissa osallisuus yhdistetään demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla osallisuuden yhteydessä painotetaan yksilön mahdollisuuksia ja merkityksellisyyttä.

Kun sanomalehtiä silmäilee, niin huomaakin nopeasti puhetta niin työelämäosallisuudesta, yhteiskunnallisesta osallisuudesta, asukasosallisuudesta, kansalaisosallisuudesta, sosiaalisesta osallisuudesta, aktiivisesta osallisuudesta kuin asiakasosallisuudestakin. Lisäksi puhutaan osallisuuden ulottuvuuksista kuten tiedollinen osallisuus, toimintaosallisuus tai arviointiosallisuus. Osallisuus ei ole puhetta ainoastaan haavoittuvimmassa asemassa olevien mahdollisuuksista ja oikeuksista, vaan se on puhetta meistä kaikista.

Osallisuudesta puhutaan Suomessa nykyisin jo parissakymmenessä eri laissa. Ne ulottuvat perustuslaista potilaan oikeuksiin. Euroopan unionin syrjäytymisen vastainen teemavuosi 2010 tuotti paljon osallisuushankkeita – ja osallisuuspuhetta. Alettiin puhua enenevästi esimerkiksi aktiivisesta osallisuudesta (Active inclusion). Osallisuuden edistämisen idea on löytänyt tiensä jo useampaan hallitusohjelmaan. Parjattu aktivointimalli ei tullut ihan puskasta.

En voi olla tulkitsematta, että osallisuuspuheen runsaudessa näkyy havainnollisuudessaan myös ohjelmakäsitteiden käsitettä monistava mekanismi. Osallisuus on käsitemagneetti – vähän niin kuin demokratia. Kun käsitteestä kasvaa oikeuttamisen väline, ei sen käytölle näy ylärajaa – ei ainakaan pitkään aikaan. Mutta jonakin päivänä ilma ehkä kyllääntyy osallisuuspuheesta – ja puheavaruuden alkaa täyttää jokin toinen magneettinen voima.

 Osallisuus sosiologian juurilla ja sosiaalipolitiikkana

Osallisuuden käsite liitetään sen juurilla olevassa sosiologisessa keskustelussa ennen muuta yksilön kokemukselliseen maailmaan, henkilökohtaiseen tunteeseen omasta paikasta, hyväksynnästä. Se on mukana olemisen tunnetta itselle merkityksellisissä yhteisöissä ja yhteiskunnassa.

Yhteiskunta- tai sosiaalipoliittisesta näkökulmasta osallisuus on taas osallisuustyötä: se toimintaa ja käytäntöjä, jotka torjuvat syrjäytymistä ja mahdollistavat yhteisöihin ja yhteiskuntaan kiinnittymisen. Osallisuustyö on osallisuuden kokemisen mahdollistamista. Näin ajateltuna ei vaan sosiaalitoimi vaan lukemattomat eri ihmiset ja käytännöt naapuriavusta urheiluseuroihin ja näytelmäkerhoihin tekevät osallisuustyötä – useimmat varmaan osallisuutta kummemmin miettimättään.

Konkretisointia tapaus kerrallaan

Osallisuudesta on kaikkinensa kehkeytynyt niin monenlaista puhetapaa, että käsite yksin ei puhu puolestaan paljoa mitään. Osallisuus on oikeastaan suuri sateenvarjokäsite. Jos osallisuuden käsitettä käyttää, se on järkeistettävä ja määriteltävä tarkemmin asiayhteydessään. Muuten puheesta ja tekemisestä katoaa konkretia.

Myös Ruralia-instituutti on ollut mukana hankkeissa, jotka voi sijoittaa osallisuuden sateenvarjon alle. Esimerkiksi Etelä-Savon Oppia aluevaikuttamisesta – aluejohtokunnat maaseutualueiden osallistumiskäytäntönä -nimisessä hankkeessa keskiöön on kuitenkin valittu osallisuuden sijaan rajatumpi osallistumisen käsite. Kiinnostus kohdistuu siihen, minkälaisia paikallinen osallistumisen ja vaikuttamisen käytäntöjä kuntien perustamat aluejohtokunnat ovat kertyneen kokemuksen perusteella olleet? Millaisia sisältöjä toiminta on saanut ja ketä se on koskettanut? Mitä yhtäällä koetusta tai kokeillusta voidaan kertoa ja oppia muualla?

Hankkeessa ei ole väitetty tehtävän osallisuustyötä. On silti mahdollista ajatella, että tietoa tuotetaan myös osallisuuden suhteen ja osallisuustyön tueksi. Tällaista tietoa tuotetaan havainnollistamalla niitä sisältöjä ja konkreettisia yhteyksiä, joita tässä tapauksessa aluejohtokunnilla on ollut osallisuudeksi määrittyvällä sosiaalisella alueella. Se taitaa tosin olla osallisuustyötä, jota toimijat ovat tehneet termistä tietämättä. Osallisuudesta aluejohtokuntien asiakirjat tai toimijat eivät nimittäin sellaisenaan juurikaan puhu.

Yksi konkreettinen löydös koskee aluejohtokuntien ratkaisuja paikallisyhteisöjen, kuten urheiluseurojen tai kyläyhdistysten toimintaa mahdollistavalla alueella. Kysymyksessä ei ole vain yhdistysavustusten rutiiniluontoinen käsittely aluetoimielimien toimesta. Hallinnointihan voisi lähtökohtaisesti sujua miltä hyvänsä luukulta. Lisäarvo tulee siitä, että esimerkiksi Kerimäen aluejohtokunta ideoi muutama vuosi sitten sopimuksellisen toimintamallin. Irrallisten yleisavustusten sijaan yhä useampien yhdistysten kanssa alettiin laatia vastikkeellisia yhteistyösopimuksia. Sopimuksilla sovittiin, että yhteisöt osallistuvat toistensa paikallisiin tapahtumiin tai talkoisiin. Näillä kasvatettiin yhteisen toiminnan ja vastavuoroisten sidosten aluetta. Tapahtumat loivat tiloja myös pop-up osallistumiseen.

Löydöksen perusteella voimme ehkäpä sanoa, että aluejohtokunta on tehnyt osansa osallisuustyön toimintaketjussa. Yksinkertaiselta näyttävä asia voi olla toisille kertomisen arvoinen käytäntö. Ilman osallisuuden käsitettäkin tämän kertomisesta olisi toki selvinnyt. Siinä tapauksessa tämä tapahtuma olisi vaan pitänyt sanoittaa loppuun toisilla termeillä.

Kirjoittaja Päivi Pylkkänen toimii projektipäällikkönä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Oppia aluevaikuttamisesta – aluejohtokunnat maaseutualueiden osallistumiskäytäntönä -hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 Etelä-Savon Ely-keskusja Euroopan maaseudun kehittämisrahasto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *