Läsnäolon taitoa

Kehittäjävalmennuksemme päättyi vast’ikään. Prosessi ajoittui kolmen kuukauden ajalle ja piti sisällään kolme kaksipäiväistä jaksoa ja niiden välissä monenlaisia kokeiluja, kehittäjäroolin ja toiminnan arviointia sekä perehtymistä itse kullekin tarpeellisiin materiaaleihin.

Olemme yhdistäneet valmennukseemme yhteiskehittelyssä hyödyllisiä ja toimivia kehittämismenetelmiä ja aimo annoksen huomiota myös suotuisan mielentilan löytämiseen. Mindset-puoli olikin useimpien mielestä olennaista sisältöä menetelmäosaamisen rinnalla. Tiedossahan on, että ihmiset, jotka tuntevat paremmin mielensä ja sen liikkeet ovat tuloksellisempia kuin sellaiset, jotka eivät tunne.

Miten omaksua hyviä ajan ja mielen hallinnan keinoja? Miten ylläpitää ja rakentaa myönteistä ajattelua ja kasvattaa hyvää energiaa? Mistä löytää keskittymisen ja rauhoittumisen keinoja arkeen itselle ja kumppaneille?

Päivän mittaan voit yksinkertaisesti vain keskittyä hengityksesi tai kehon aistimusten huomaamiseen hetkittäin. Tällaisten tietoisten pienten pysähtymisten ohella yksi keino luoda rauhaa ja kasvattaa myönteisyyttä on se, että on mahdollisimman hyvin läsnä siinä mitä ikinä onkaan tekemässä. Kuulostaa yksinkertaiselta ja onkin sitä, mutta vaatii kyllä tietoista heräämistä ja uteliaisuutta asialle. Tietoinen hyväksyvä läsnäolo nykyhetkessä ja tekemisessä syntyy harjoittamalla mieltä ja siksi sitä voisi kutsua mindfitness-taidoksi. Asenteena se tarkoittaa asioiden ja elämän kohtaamista arvottamatta, hyväksyen ja arvostaen.

Teemmepä siis mitä tahansa ollen tekemisessä läsnä tietoisesti, olemme onnellisempia kuin silloin, kun mielemme harhailee muissa asioissa – olivatpa ne tekemättömiä töitä tai mukavia unelmia. Onnellisempi ja tyytyväisempi olo sekä avain tuloksellisuuteen on siis lähempänä kuin ehkä osaamme ajatellakaan. Tässä hetkessä, yksin tai muiden kanssa.