All posts by Markus

Sinivalasta pelastamassa

Maanantaiaamu. Kurssilaiset saapuuvat ripotellen Helsinki Think Companyn tiloihin ansaitun viikonlopputauon jälkeen.

Mitäs sitä tulikaan viime viikolla tehtyä? Tiskiallas on ainakin täynnä likaisia tee- ja kahvikuppeja. Tiskatessa on aikaa katsella ympärilleen ja neonväristen post-it lappujen peittämät seinät muistuttavat viime viikon loistavista aivoituksista: ihmisten hypnotisointi, älyjääkaappikomposti, kiristys ja uhkailu. Nämä ja lukuisat muut, ehkä hieman varteenotettavammat, ratkaisuehdotukset yhteistyökumppanimme Helsingin yliopiston tila- ja kiinteistökeskuksen antamaan haasteeseen, kuinka saada yliopistolaiset entistä paremmin ehkäisemään jätteen syntyä yliopiston tiloissa sekä kierrättämään tehokkaammin, palaavat ryhmämme mieleen.

IMG_8824

Viime viikolla ehdimme pohtia yliopiston jätehuoltoa monelta eri kantilta ja kävimme tutustumassa tarkemmin Kumpulan kampuksen tilanteeseen. Ehdimme rajata mahdolliset ratkaisut kymmeneen, jotka esittelimme muille ryhmille sekä tarkasti valikoidulle asiantuntijaraadille perjantain lopuksi.

IMG_8966bToisen viikon ensimmäinen tehtävä olikin rajata ratkaisut noin kolmeen, jotka esittelisimme iltapäivällä yhteistyökumppanin edustajille. Useiden äänestyskierrosten ja uudelleenideoinnin  jälkeen jäljelle jäi 4 ehdotusta.

#lounastauko #biokeskus #unicafe #kebabkastike #yllättävänhyvää #takaisinpelastamaansinivalas

Ennen yhteisyökumppanin saapumista aloimme miettiä jokaisen jäljelle jääneen ratkaisun kohdalla sen toteuttamiseen tarvittavia resursseja ja kustannuksia sekä mahdollisia yhteistyötahoja ja käyttäjiä.

Seuraavaksi olikin sitten aika esitellä ideat tila- ja kiinteistökeskuksen edustajille ja kuulla heidän kommentit sekä vaihtaa ajatuksia ehdotusten toteuttamiskelpoisuudesta. Tapaaminen oli varsin hedelmällinen ja saimme uusia näkökulmia ja jopa uuden toteutuskelpoisen idean. Pöydälle jäi kaksi ehdotusta.

Päivän päätteeksi kävimme kurkistamassa kuinka  Viikin ympäristötalon kahvihuoneen jätteenlajittelu oli järjestetty.

Tiistaiaamu alkoi kahden parhaaksi valitun ratkaisuehdokkaan työstämisellä. Iltapäivällä nämä ratkaisut täytyisi myydä mentoreille ja sitä varten mm. kehiteltiin sloganeita ratkaisuille. Kuulostaa hienolta, eikö? No ei ollut. Tosiasiassa tämä oli aamulla klo 9 raastava tehtävä. Epätoivoisimmat eksyivätkin etsimään netistä slogan generaattoreita. Interwebin ihmemaa ei jättänyt kylmäksi. Generaattorien antia Tila- ja Kiinteistöryhmällemme olivat mm. iskulauseista iskevimmät: “I quit smoking with recycling” ja “Be young, have fun, taste recycle!”…

Alennustilasta noustiin Viikunassa tarjoillun pinaatti & juusto Palak paneerin voimin ja iltapäivällä ratkaisuehdotukset olivatkin valmiita mentorien kommenteille. Jopa niin valmiita, että välissä ehdittiin hioa sloganeita ja miettiä mitä hyötyjä ongelman ratkaisemisesta voisi olla yhteistyökumppanille ja toisaalta koko maailmalle.
Kun mentoritapaamiset vihdoin koittivat, tiukasti mietityt sloganit unohtuivat. Tapaamisista jäi kuitenkin käteen loistavia ehdotuksia ja ideoita, jotka epäilemättä auttavat valitun ratkaisun jatkojalostamisessa.