Viimeisellä kurssikerralla saimme tehtäväksi luoda kartan täysin vapaa valintaisesta alueesta ja aiheesta. Päätin tarkastella kartallani Uuden Seelannin väestöä ja siihen liittyviä lukuja. Halusin tarkastella erityisesti maan etnisiä ryhmiä, sillä Uudessa Seelannissa vierailustani mieleeni jäi maan monikulttuurisuus, joka näkyi niin alueiden asukaskannoissa kuin alueen kulttuurissa ja palvelutarjonnassa. Maassa asuu maahanmuuttajia erityisesti Aasian ja Tyynenmeren maista sekä eri puolilta Eurooppaa. Uudessa Seelannissa asuu myös alueen alkuperäiskansalaisia eli maoreja. Maan asukkaista noin 15 % on maoreja (StatisticsNZ 2015). Varsinkin Tyynenmeren saarilta muutetaan Uuteen Seelantiin monesti paremman elintason vuoksi ja maahan saapuu myös runsaasti kausityöläisiä kesäisin Tyynenmeren saarilta. Eurooppalaistaustaisten maahan muuttamisen syitä uskoisin useimmin olevan perhesuhteet tai uudenlaisen ilmaston ja kulttuurin perässä muuttaminen. Seuraavat kuvat ovat Uuden Seelannin tilastokeskuksen tuottamia kaavioita samoista aiheista, joita tarkastelin kartoissani.
Karttojen pohjaksi latasin NaturalEarth-sivustolta valmiiksi oikean muotoisen pohjakartan, joka sisältää valtioiden rajat ja niiden sisäiset hallinnolliset rajat (NaturalEarth 2017). Teemakarttoihin käyttämäni datan latasin Uuden Seelannin tilastokeskuksen sivuilta (Statistics New Zealand 2017). Muokkasin tilastoa vielä Excel-taulukko-ohjelmassa, ennen kuin toin sen MapInfoon.
Laskin väestön suhteellisen kasvun prosenttiosuuden jakamalla kunkin alueen asukasluvun muutoksen lähtövuoden asukasluvulla. Kartta ilmaisee siis, kuinka monta prosenttia asukasluku on kasvanut aikavälillä.
Kartalta on nähtävissä oletettavia muutoksen suuntia, joita on nähtävissä myös niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla: suurten kaupunkien alueilla väestön suhteellinen kasvu on suurta ja haja-asutusalueilla kasvu on minimaalista tai negatiivista (Kartta 1). Auckland, joka on maan selkeästi suurin kaupunki asukasmäärältään, erottuu kartalta asukaslukunsa lisäksi myös suurimmalla suhteellisella kasvunopeudellaan. Uudessa Seelannissa on nähtävissä siis vielä voimakkaampaa asutuksen keskittymistä kuin Suomessa; Aucklandin väkiluku on noin kaksinkertainen verrattuna seuraavaksi väkirikkaimpiin alueisiin ja yli kymmenkertainen moniin muihin alueisiin verrattuna.
Tein myös kartat, jotka kuvastavat etniseltä taustaltaan aasialaisten ja eurooppalaisten asukkaiden osuuden kasvun alueellista jakautumista. Aasialaistaustaisia kuvaavalta kartalta nähdään, että aasialaistaustaisten asukkaiden osuus on kasvanut kaikkialla maassa hyvin voimakkaasti; vähäisinkin kasvu on ollut yli 20 % (Kartta 2). Suurinta kasvu on ollut maan Etelä-saarella, joka on huomattavasti harvempaan asuttua aluetta kuin Pohjois-Saari. Tämä oli mielestäni hieman yllättävää. Kasvun suuruus johtuu kuitenkin todennäköisesti siitä, että kyseisillä alueilla aasialaistaustaisten asukkaiden osuus on ollut hyvin pieni, jolloin pienikin kasvu näkyy merkittävänä osuuden kasvuna. Myös kokonaisasukasluvut ovat kyseisillä alueilla hyvin pieniä, jonka vuoksi aasialaistaustaisten määrän kasvu korostuu tilastoissa.
Eurooppalaistaustaisten osuuden kasvua kuvaavalta kartalta taas nähdään, että eurooppalaistaustaisten osuudet alueiden asukkaista ovat vähentyneet kaikkialla maassa (Kartta 3). Lasku on ollut huomattavinta Pohjois-Saarella ja suurinta Aucklandin alueella. Lasku ei ole ollut yhtä huomattavaa kuin aasialaistaustaisten osuuden kasvu, mutta osuuksien suunta on silti ollut selkeästi laskeva. Vaikka Uuden Seelannin tilastokeskuksen kuvassa (Kuva 1) eurooppalaistaustaisten absoluuttisen määrän kerrotaan nousseen vuosina 2006-2013 14 prosenttia, on eurooppalaistaustaisten osuus koko väestöstä silti laskenut muiden etnisten ryhmien kasvaessa voimakkaammin.
Tein lopuksi väestön suhteellista kasvua kuvaavasta kartasta interaktiivisen kartan tuomalla sen html-versioisena linkkinä ja lisäämällä siihen HotLink-toiminnolla MapInfossa kuhunkin alueeseen liittyvän linkin. Pohtiessani kartan havainnollisuutta lisääviä linkkejä huomasin, että Uuden Seelannin alueita käsitteleviin Wikipedia-artikkeleihin oli luotu alueiden sisäistä väestöntiheyttä kuvastavat koropleettikartat, joissa alue on jaoteltu pienalueiden mukaisesti. Väestöntiheys linkittyy hyvin muihin karttoihini, joten päätin linkittää nuo koropleettikartat kuhunkin hallinnolliseen alueeseen. Kartan alueita klikkaamalla avautuu kunkin alueen sisäistä väestöntiheyttä kuvaava kartta. (Google Chrome-selainta käyttäessä kartta sijaitsee alempana sivulla eli scrollaa sivua alaspäin.) Kartta avautuu uuteen ikkunaan alla olevaa linkkiä klikkaamalla.
Interaktiivinen kartta Uudesta Seelannista.
Väestöntiheys-kartoista voi nähdä, miten maassa väestön jakautumisen alueelliset erot ulottuvat koko maan mittakaavasta myös hallinnollisten alueiden sisälle hyvin vahvoina. Jokaisen alueen sisällä on selkeä asutuskeskittymä, jossa väestöntiheys nousee muutamiin tuhansiin ihmisiin neliökilometrillä. Huomattavan suuri osa kaikista alueista on kuitenkin hyvin harvaan asuttua aluetta, joilla väestöntiheys on 0-5 ihmistä neliökilometrillä. Myös alueiden sisäinen jakautuminen asutuskeskittymiin ja haja-asutusalueisiin on voimakkaampaa kuin Suomessa. Uudessa Seelannissa väestön sijoittumiseen vaikuttavat tosin vahvasti myös pinnanmuodot; korkeuserot ovat suuria. Esimerkiksi Etelä-Saaren länsiosia määrittää Etelä-Alpeiksi kutsuttu vuorijono, jossa on yli parikymmentä vähintään 3000 metrin korkeuteen kohoavaa kohtaa, jonka vuoksi asutusta ei juurikaan pääse sijoittumaan alueelle (Te Ara – the Encyclopedia of New Zealand 2017).
Tehtävä oli todella innostava, sillä sen myötä sai testattua MapInfo-osaamisen tasoaan. Toisaalta tehtävä oli myös haastava, koska emme saaneet siihen juurikaan ohjeita. Karttoihin tarvittavan aineiston (datan ja karttapohjien) hankkiminen kesti minulta hyvin kauan ja alkuvaihetta hidasti Uuden Seelannin tilastokeskuksen englanninkielisten ja minulle täysin vieraiden sivujen hankaluus, jonka vuoksi oikeanlaisen datan löytämisessä meni paljon aikaa. Alex Salminenkin toteaa blogissaan, että tehtävän haasteellisimpia osioita oli internetistä haetun datan ja MapInfon yhtensopiivuden varmistaminen (Salminen 2017). Teeman valitsemiseenkin kului aikaa. Koen tehtävät, joissa saamme täysin vapaat kädet haasteelliseksi, koska ajattelen, että silloin myös opettajan odotukset ovat korkeammalla kuin normaalisti.
Itse karttojen luominen sujuu jo helposti eikä se tuottanut oikeastaan ongelmia. Mietin kartoissa käyttämiäni luokkien luokittelua pitkään, koska eri kartoilla kuvaavieni muuttujien tulokset erosivat paljon toisistaan, jonka vuoksi yhtenevän ja kuitenkin järkevän luokkajaon muodostaminen ei oikein onnistunut. Käytin siis kussakin kartassa sen aineistolle sopivaa luokittelua: Koko väestöä kuvaavassa kartassa käytin luonnolista luokkajakoa, koska halusin aineiston ääripäiden, kuten Aucklandin alueen, erottuvan. Eurooppalais- ja aasialaistaustaisten osuuksien kasvua kuvaavissa kartoissa käytin tasavälisiä luokkajakoja.
Interaktiivisen kartan luominen sujui yllättävän hyvin, koska siihen saimme tarkat ohjeet. Kartan luominen oli kuitenkin hidasta, koska lisäsin kaikkiin kartan 16 alueeseen linkin. Lisäksi en saanut ensimmäisellä kerralla linkkejä toimimaan, kun lisäsin ne kuvakaappaustyökalulla kaappaaminani kuvina. Sain linkit toimimaan, kun linkitin ne suoraan Wikipedian verkko-osoitteisiin, jossa kuvat sijaitsevat.
Olen koko kurssin aikana pysynyt mielestäni opetuksessa hyvin mukana ja sisäistänyt MapInfon käyttöä vaadittavalla tahdilla. Olen toisaalta käyttänyt kurssin tehtäviin paljon aikaa kurssikertojen ulkopuolellakin pysyäkseni kurssilla tehtävien tasalla. MapInfoa käyttäessäni eteen tulee jatkuvasti pieniä ongelmia. Nyt kurssin lopulla koen kuitenkin, että MapInfo osaamiseni on sellaisella tasolla, että kykenisin käyttämään ohjelmaa tarvitsemieni karttaesitysten tuottamiseen ja ratkaisemaan ongelmia itsenäisestikin. Mielestäni yksi tärkeimmistä opeista kurssilta on tieto siitä, mitä kaikkea MapInfolla voi tehdä ja minkälaisia esityksiä tuottaa. Näin on pohtinut myös Iisa Hyypiä blogissaan (Hyypiä 2017). Hän toteaa lisäksi, että vaikka toiminnot ovat tuttuja, ei kaikki suju tietenkään vielä ongelmitta. Kurssin aikana koen saaneeni paljon uutta tietoa niin paikkatietoaineistoista kuin paikkatieto-ohjelmistakin. Uskon, että olen myös kehittynyt kartan visuaalisten ja muidenkin piirteiden arvioimisessa ja sitä kautta oppinut parantamaan omia karttojanikin.
Lähteet
Major ethnic groups in New Zealand (2013). Statistics New Zealand . Luettu 16.3.2017. <http://www.stats.govt.nz/Census/2013-census/profile-and-summary-reports/infographic-culture-identity.aspx>
We count on you Auckland (2016). Statistics New Zealand . Luettu 16.3.2017. <http://www.stats.govt.nz/browse_for_stats/snapshots-of-nz/infographics/we-count-on-you.aspx>
Admin 1 – States, Provinces (2017). Natural Earth. Luettu 2.3.2017. <http://www.naturalearthdata.com/downloads/10m-cultural-vectors/>
Ethnic group (grouped total responses) by number of ethnic groups specified (2001,2006,2013). Statistics New Zealand. Luettu 2.3.2017. <http://nzdotstat.stats.govt.nz/wbos/Index.aspx#>
Highest peaks of the Southern Alps (2017). Te Ara – The Encyclopedia of New Zealand. Luettu 18.3.2017.
<http://www.teara.govt.nz/en/photograph/14299/highest-peaks-of-the-southern-alps>
Salminen, A. (2017). Viikko 7: Itsenäisyyttä etsimässä. Luettu 18.3.2017. <https://blogs.helsinki.fi/alexsalm/>
Hyypiä, I. (2017). Kurssikerta 7: Omia karttoja Kanadasta. Luettu 18.3.2017. <https://blogs.helsinki.fi/hiisa/>