The Helsinki Book by Marc Aulén

Teksti ja kuvat: Inka Järvikangas

bookKun edelliskerran kävin jokunen viikko sitten Qulmassa lounaalla, kuulin pian julkaistavasta The Helsinki Bookista, ja ajattelin että tässä on todella hauska idea. Marcilla oli ravintolassa kansio, johon oli kerätty kirjan perustiedot ja fun factsit. Nerokkaan yksinkertainen idea; normaalille ihmiselle Helsingin parhaat palat- tyyppinen matkaopas. Ei 300€:n lounaita, kuivaa historiafaktaa ja Louis Vuittonia, vaan Helsingin kivoimmat palat koottuna yksiin kansiin. Ehdotin Marcille, että voisin kirjoittaa Kaupunki- teeman lehteen pienen jutun, ja Marc oli heti mukana. Super!

Haastattelupäivä on viileä ja vähän tuulinen, mutta aurinko paistaa. Odottelen Marcia sovitusti kolmen aikaan Qulman edustalla. Marc perusti ystäviensä Antti Kahrin ja Julian Vermissenin kanssa aamiais- ja lounasravintola Qulman 2010 Mariankadun ja Rauhankadun kulmaan. Tavoitteena oli hyvän fiiliksen paikka, jossa tunnelma olisi niin kiva, että se houkuttelisi palaamaan. Ja tosiaan, Qulma on ihana, suosittelen varauksetta. N. 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa, ja ruoat ovat mielettömän hyviä. Kasvissyöjällekin on aina tarjolla hyvä vaihtoehto. Jos pyydät mua lounaalle, mä ehdotan todennäköisesti tätä paikkaa.

Marc moikkaa iloisesti ja päästää minut sisään lämpimään. Taustalla soi rento rokki ja istumme alas juttelemaan. Olemme sopineet, että Marc esittelee minulle pian ilmestyvää The Helsinki Book- kirjaansa.

Marc on aiemmin kirjoittanut keittokirjan Sopat!, joka julkaistiin keväällä 2014. Nyt sama Sopat!-kirjan kuvannut valokuvaaja Jaeseong Park on ottanut The Helsinki Bookin kuvat, ja olen innoissani tarjoutuneesta mahdollisuudesta pieneen sneak peekiin. Lisäksi mukana oli kolmen eteläkorealaisen opiskelijagraafikon työryhmä.

Keittokirjan jälkeen vuorossa on siis kepeä ja viihdyttävä ’what I would do if I were you’- tyyppinen englanninkielinen matkaopas Helsinkiin. Tavoite oli tehdä hauska kirja, jota olisi helppo lukea, ja joka toimisi sytykkeenä mielenkiinnolle Helsinkiä kohtaan. Ja sitä se on.

Kirjan kansi on valkoinen tyylitelty postimerkin kääntöpuoli vanhanaikaisine postileimoineen ja pienine postimerkkeineen. Marc halusi välttää perinteisiä metsämaisemia ja saunankuvia, vaan hän halusi kaukaa tunnistettavan kannen, joka huutaisi lukijalle ”pick me up”. Innoituksena valkoiselle kannelle oli Beatlesin The White Album. Kuvat ovat upeita ja lämminhenkisiä, ja teksti on ladottu nopealukuisiksi pieniksi tietoiskuiksi. Graafinen toteutus on moderni ja hauska, huumoria ja väriä kirjasta ei puutu.

Parasta kirjanteossa oli Marcin mukaan se, että yhteistyö oli tehokasta ja saumatonta, ja työryhmä tajusi toisiaan. Koko projektin ajan sai, ja sai antaa, rehellistä ja rakentavaa palautetta. Kirjasta hioutui vähitellen timantti, josta Marc on ylpeä: ”Tää on makein juttu, mitä mä oon ikinä tehnyt”.

kirjaMarc on perustanut The Helsinki Bookia varten yhdessä ystäviensä kanssa kirjakustantamon Nollasta Oy. Marcin edellinen kirja Sopat! on Gummeruksen kustantama. Marc halusi itse kontrolloida projektia ja omistaa kirjan oikeudet. Kun kaiken tekee itse, saa myös itse päättää kaikesta projektiin liittyvästä. Itse tekeminen paitsi antoi tsemppiä kirjan työstämiseen, se on ollut opettavaista. The Helsinki Book on Nollasta Oy:n ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tuote, jonka markkinointiin he haluavat satsata kaikki paukkunsa. Marc pitääkin erityisesti tätä kirjaa näytön paikkanaan. Miksi tällainen kirja? Koska ”hyvää Hesa-kirjaa ei oo ollut”. Idea on kypsynyt mielessä jonkin aikaa, ja tämä on ollut jotakin, mitä Marc on halunnut tehdä.

Kenelle kirja sitten on suunnattu? ”Perustyypille jolla on perusrahaa”. Ei mitään hienosteluja, vaan rehellisen rouheaa meininkiä, paikkoja joissa normaalit ihmiset käyvät omalla rahalla syömässä, lasillisilla tai fiilistelemässä. Paljon opiskelijabudjettiin sopivaa, jotain ilmaista. Kirja on hauska ensikosketus Helsinkiin esimerkiksi vaihto-opiskelijalle tai kaupunkiin vastikään muuttaneelle, mutta toimii myös helsinkiläisen tutkimusmatkaoppaana kotikaupunkiinsa.

Kirja julkaistaan virallisesti Helsingin kirjamessuille, Marc on siellä signeeraamassa kirjojaan. The Helsinki Book pyritään saamaan myyntiin kirjakauppoihin, hotelleihin, laivoihin, lentokentille- sinne missä on turisteja, ja tottakai kirjaa saa ostaa myös Qulmasta.

Kirjassa on hauskoja tervehdyksiä julkisuuden henkilöiltä, esiteltynä muutamia perisuomalaisia kulttuuripiirteitä ja perusfraaseja sekä suomalaisia menestystarinoita. Vaikka kirjan ei ole tarkoitus olla missään nimessä uusi Sopat!, mahtuu mukaan muutamia ruokaohjeitakin, joista yhden löydät täst’ lehdestä! Omat osionsa löytyy myös gayskenelle, ravintoloille, pubeille, lenkkimaastoille, tapahtumille ja ostospaikkojen esittelylle.

bokenMarc esittelee suosikkikohteitaan innostuneesti: ”Ai tää on tosi makee”, ”Ootsä käynyt tuolla, siellä on tosi hyvää lohikeittoa” tai ”Onks tää tuttu, se on siis tosi kiva”. Kohteiden joukossa on Salven ja Juttutuvan kaltaisia klassikoita, mutta myös rouheita, tuntemattomampia paikkoja. Jos Marcilla olisi vain yksi päivä aikaa Helsingissä, hän ainakin laulaisi karaokea.

Projekti oli aikaavievä ja välillä raskaskin, mutta tavattoman antoisa. Kysyttäessä mitä uutta hän oppi Helsingistä kirjaa tekiessä Marc kertoo rakastuneensa Helsinkiin: ”Rakastuin kaupunkiin, siis ihan big time! Ennen mä pidin Helsinkiä vähän tylsänä, pikku kylänä. Mutta tää on oikeesti makee paikka, pitää vaan avata silmii ja kattoo ympärilleen.” Onko Marcilla oma lempipaikkaa Helsingissä? ”Kallio. Ja Suokki, siellä on aina tosi kiva käydä. Ja Hakaniemi on kans tosi kiva.”

Marcin mielestä Helsingin upea rantaviiva on yksi hienoimmista valteista, joita Helsingin kannattaisi hyödyntää tehokkaammin. Jos Marc voisi muuttaa Helsingissä jotakin, hän puuttuisi pääasiassa turhan byrokratian purkamiseen, ja jos ilmapiirin saisi vielä muutettua kansainvälisemmäksi ja yrittäjäystävällisemmäksi, ei paljon muuta vaadittaisi. ”Tää on nasta paikka.”

Kirjan promotointi on ollut työlästä. Marc on jutellut kirjastaan mm. useiden yritysten, suurlähetystöjen ja ministeriöiden kanssa, ja käännösoikeuksistakin kiinnostuneita on jo. The Helsinki Book on myös näkyvästi mukana mm. Suomi100- juhlallisuuksissa. Mikäli kirja menestyy toivotulla tavalla, on mahdollista, että jatkossa nähdään samanhenkisiä matkaoppaita muistakin kaupungeista.

N.250- sivuinen opas tulee myyntiin sekä kovakantisena että e-kirjana, ja esimerkiksi yritysten on mahdollista teettää itselleen erikoispainoksia kirjasta.

Maalta kaupunkiin

Teksti: Petra Vatanen

kaupunkiinLapsuuden kotini on maalla, järvenrannalla. Pihasta löytyy puuliiteri, aitta, kota, huvimaja, trampoliini ja paljon muuta. Lähimmät naapurit, jotka asuvat kilometrin päässä, eivät liiemmin elämää häiritse. Maalla ei tarvitse kuntosalijäsenyyttä, bussikorttia tai Uber – sovellusta. Kuntosalina toimii kodin eteinen peileineen; tarvitaan vain jumppapallo, käsipainot ja hiukan mielikuvitusta. Bussikortti ilman busseja on turha. Uber-kuskina toimii se, ken sattuu joutilaana autoilemaan. Kyytipalvelu toimii ”tarjoa sitten kahvi ensi kerralla” –periaatteella. On sanomattakin selvää, että elämäntyyli on hyvin erilainen maalla kuin kaupungissa.

Muutin itse lukiosta päästyäni Helsinkiin. Vaikka opiskelupaikka ei heti auennut, lähteminen tuntui järkevältä. Maaseudun syrjässä olo alkoi tuntumaan liian syrjäiseltä. Huolimatta siitä, että ensiasuntoni oli kaksoissiskoni kanssa jaettu 30 neliön yksiö, elämä tuntui kaupungin huminassa suorastaan elegantilta. Kun on asunut sekä maalla että kaupungissa, ymmärtää parhaiten elämäntyylien kirjon näiden välillä. Maaseudulla eläminen vaatii luovuutta. Siinä missä kaupungissa haetaan unohtunut maito vastapäätä olevasta Alepasta, maalla sitä pyydetään lainaan naapurilta. Kun kaupungin kouluissa tarvitaan sijainen, se hankitaan vuokratyöfirman kautta. Maalla sijaisuutta tulee hoitamaan joku oppilaiden vanhemmista. Kaupunkilaisen vaatteet korjaa ompelija, kodin korjaustyöt talonmies ja auto viedään pesulaan. Maaseutu-asuja on toisena päivänä talonmies ja toisena ompelija. Tai ainakin kuvittelee olevansa. Olipa hoidettava asia mikä tahansa, maaseudulla kukaan ei ainakaan epäröi selviytymästä tehtävästä kuin tehtävästä.

countryside

Kaupunki kasvattaa eri tavalla kuin maaseutu, niin hyvässä kuin pahassa. Väitän, että kaupungissa kouluttautumiseen kannustetaan eri tavalla kuin maaseudulla. Kaupungissa nuorille kerrotaan monipuolisemmin koulutusvaihtoehdoista. Koulut ovat henkilömäärältään suurempia kuin maalla ja tämä tarkoittaa usein kovempaa opiskeluntasoa. Uskon, että kaupungissa nuoret ymmärtävät aiemmin kouluttautumisen merkityksen. Annetaanpa esimerkiksi kieltenopiskelu. Kaupungissa on arkipäivää kuulla ja puhua vieraita kieliä. Lapsi saatetaan viedä pienestä pitäen kielikylpyyn, vieraskieliseen päiväkotiin ja kouluun. Toisin on maalla, missä kielitaidon tarvitseminen omassa arjessaan on hyvin harvinaista. Ja jos kieltä ei tarvitse, sitä ei välttämättä ymmärrä perin totisesti opiskella. On kuitenkin syytä muistaa, että heikosta kielitaidosta ei voi syyttää yksin asuinympäristöään. Oppiminen on kyllä mahdollista missä vain, mutta toisaalla se vaatii kovempaa tahtoa ja motivaatiota itseltään.

Kaupunkiasujan elämää on pyritty helpottamaan monin eritavoin. Älypuhelimet tarjoavat valtavan määrän erinäisiä applikaatioita, joiden avulla asioiden hoitaminen on helppoa ja nopeaa. Mietitään vaikka Reittiopas -sovellusta, joka on monen paikallisen (ja paikalle tulevan) raamattu. Oppaan avulla on helppo katsoa millä kulkuvälineellä pääsee paikasta A paikkaan B. Opas ehdottaa suorinta reittiä ja näyttää vielä kaupan päälle sen, kuinka kauan matkaan tulee varata aikaa. Ainoa sovelluksen miinuspuoli kaupunkia ei niin hyvin tuntevalle on, ettei se kerro kummalla puolella katua bussia on odotettava. Usein saman numeroiset bussit kulkevat kumpaankin suuntaan. Jos ei omista suuntavaistoa, vaarana on lähteä juuri päinvastaiseen suuntaan, minne oli tarkoitus. Kokemusta on.
Se kuka sanoikaan että opiskelu on ihmisen parasta aikaa, oli sata prosenttisesti oikeassa. Oma fuksivuoteni starttasi käyntiin reilu kuukausi sitten ja elämä onkin ollut alusta lähtien yhtä juhlaa; sanan varsinaisessa merkityksessä. Valtiotieteelliseen pääsy tuntui vielä viisi vuotta sitten maalla asuessa kaukaiselta haaveelta, mutta Helsinki uusine tuttavuuksineen on myötävaikuttanut omaan sisäänpääsyni pelkästään positiivisesti.

Kiitos Helsinki, että olet. Kiitos Valtiotieteellinen, että olet vihdoin totta.

Opintovastaavien palsta 3/2016

Inka Laisi (1)Heippa kaikki kontaktilaiset!

Työntäyteinen vuosi koposektorilla alkaa olla voiton puolella. Iso pyörä on täyttänyt opintovastaavien ja johtoryhmäedustajien aikatauluja helmikuusta asti, mutta nyt uudet koulutusohjelmat ovat kurssien nimiä ja vetäjiä vaille valmiita (sormet ristissä!). Sosiaalitieteiden kandiohjelma sai lopulta riemuvoiton opintosuuntakohtaisten opintojen määrän vakiintuessa kolmeenkymmeneen. Kokonaisuuteen kuuluu kolme viiden opintopisteen kurssia, kandityö ja seminaari, sekä tieteenalakohtainen laadullisten menetelmien harjoituskurssi. Vaikka määrä on alkuperäistä pienempi, oli sekin taistelun takana. Rehtorin linjaukset koulutusohjelmien opintopistemääristä ovat tiukat.

Hallitus leikkaa ja yliopisto muuttuu. Opiskelijan arjessa päätökset näkyvät totuttelua ja pitkää pinnaa vaativina uudistuksina. Kandidaateista ei haluta spesialisteja, vaan generalisteja, jotka ovat kolmen vuoden jälkeen valmiita valtaaman työelämän monet mahdollisuudet tai vaihtoehtoisesti siirtyvät sulavasti johonkin aivan toiseen maisteriohjelmaan. Koulutusohjelmien johtoryhmät syrjäyttävät nykyiset laitokset ja täten laitosneuvostot, jolloin opiskelijaedustajien määrä laskee viidestä varsinaisesta ja viidestä varajäsenestä kahteen varsinaiseen jäseneen, joille ei valita varajäseniä. Resurssien vähentyminen alkaa yliopistopalveluiden keskittämisen lisäksi näkyä myös ulkopuolisen opetuksen ja joidenkin erikoistumisalojen katoamisena. Ainakin vanhuudentutkimus katoaa vuodenvaihteessa eläköitymisen seurauksena, eikä vammaistutkimuksenkaan jatkosta olla varmoja. Helsingin yliopiston hallitus päätti kuitenkin (vielä) olla yhdistämättä tiedekuntia.

Kontaktilla menee kaikesta turbulenssista huolimatta edelleen hyvin, ja syksy onkin ollut tapahtumarikas. Fuksitapahtumien, Paskaviikon ja kulttuuriekskujen ohella on ollut muutama opintoaiheinenkin tapahtuma, kuten oppiainekahvit ja Tiedettä & Kaljaa. T&K keskittyi tällä kertaa vankiloihin Helena Huhdan kertoessa väitöstutkimuksestaan etnisyydestä vankilassa. Opiskelijat kysyivät paljon kysymyksiä ja Kuppalan ovet sulkeutuivat vasta kymmeneltä.

Tulevaisuus on ainejärjestönäkökulmasta vielä auki, mutta uutta sosiaalitieteiden järjestöä ollaan perustamassa. ”Sotku” saa seuraavaksi säännöt, minkä jälkeen on pidettävä vaalikokous ja valittava ensimmäiset toimijat neljän tieteenalan opiskelijoita yhdistävälle uudelle yhdistykselle. Toivottavasti Kontakti pitää pintansa edelleen tieteellisen kaljoittelun ja huonon musiikin mesenaattina sosiologian opiskelijoiden keskuudessa.

Jaksamista syksyyn ja vuoden 2016 viimeisille kuukausille!
Opinnoissanne tsempaten,
Inka

Pääkirjoitus 3/2016

päätoimitusMillaisessa naapurustossa haluaisit asua? Missä et mielelläsi liikkuisi pimeällä yksin? Miten päätetään, kuka tilaa saa käyttää? Pitäisikö Helsinkiin tulla Guggenheim-museo, ja millä tavoin se tulisi rahoittaa? Miksi kaupungin eri osat eriy- tyvät huono-osaisten ja hyväosaisten asuinalueiksi, ja mitä asialle on tehtävissä? Mitä mieltä meidän tulisi olla lähiöistä – millaisia ylipäätään ovat lähiöt? Kaupunki on välitön asuinympäristömme ja sen vuoksi sosiologille antoisa tutkimuskohde.

Kaupunkisosiologi Matti Kortteinen totesi syksyn kaupunkisosiologian johdantokurssilla, että tieteenalasta on ollut Suomessa tärkeämpää kuin koskaan. Kortteisen mukaan suomalainen yhteiskunta on kohtaamassa kaupunkirakenteessa kaksi merkittävää mullistusta, joihin muun muassa kaupunkisosiologit etsivät selityksiä. 1960- ja 1970-luvuilla tapahtuneen voimakkaan kaupungistumisen vuoksi Suomessa oli länsieurooppalaisittain poikkeuksellisen suuri piikki kerrostalorakentamisessa 1970-luvulla. Suuren muuton vuoksi rakennettu kyseinen kerrostalokanta on lähitulevaisuudessa tulossa teknisen käyttöikänsä päähän, ja Kortteisen mukaan tilanne on jälleenrakentamiseen rinnastettavissa oleva urakka. Hänen mukaansa kyseinen kerrostalokanta on taantunut lisäksi sosioekonomisesti, minkä vuoksi kehitys on entistä haastavampi.

Kortteinen totesi alueellisen segregaation olevan toinen suomalaisten kaupunkien merkittävä kehityssuunta. Kaupunkien sisäinen alueellinen eriytyminen kääntyi 1990-luvulla pit käaikaisen tasoittumisen jälkeen kasvuun. Nyt elämme tilanteessa, jossa alueet jakautuvat yhä syvemmin huono-osaisten ja hyväosaisten alueiksi. Kehitykselle ei Kortteisen mukaan ole ainakaan vielä löydettävissä täysin selittävää poliittista syytä, mutta erinäisiä syitä tapahtuvalle osataan kuitenkin kertoa. Vuonna 1987 lähti liikkeelle valtava rakenteellinen siirtymä työvoiman kysynnässä, seurauksena vain peruskoulutuksen vaativien töiden määrän romahdus. Maatalousväestön elinmahdollisuudet kapenivat maaseudulla, ja kyseinen väestönosa kärsi työttömyydestä myös muutettuaan kaupunkiin. Tämä kouluttamaton väestö keskittyikin asumaan samoille alueille, joille köyhyys sittemmin kasaantui.

Kortteinen totesi myös, että väestöryhmien asumismieltymykset ovat erittäin merkittäviä kaupunkirakenteen kehityksessä. Hyvätuloinen väestö äänestää jaloillaan ja hakeutuu omille alueilleen – samalla huono-osaisuus puolestaan kertyy toisaalle.

Kaupunkisosiologisen tutkimuksen vaikuttavuuden merkittävin este on Kortteisen mukaan tutkimustulosten poliittinen epäsopivuus. Kaupunkeja koskeva keskustelu ei olekaan koskaan neutraalia, minkä vuoksi se on myös journalistisesti hyvin kiinnostava aihepiiri.

Oskari, Inka ja Jenni

Kontaktin päätoimitus