Kirjaston opiskelijatilaisuus 1.2. Kumpulassa toi mahtavasti palautetta

Kampuskirjasto uudistuu jälleen

Tammikuussa tiedotettiin, että Kumpulan kampuskirjastossa koittaa jälleen muutosten aika, kun toisen kerroksen tiloista noin puolet siirtyy matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tutkijoiden käyttöön. Kirjaston nykyisiin tiloihin suunnitellaan myös uudenlaisia opiskelijoiden neuvontapalveluja ja erityistenttitiloja. Joitakin muutoksia nähdään siis myös kirjaston ensimmäisessä kerroksessa, mutta pääasiallinen muutoskohde on toinen kerros.

Kehitysehdotusten ja palautteiden vyöry ilahdutti

Uudistuksen suunnittelun tueksi halusimme kuulla kirjaston käyttäjiltä kommentteja siitä mikä kirjastossa tällä hetkellä toimii ja mikä ei. Järjestimme helmikuun alussa opiskelijatilaisuuden, jossa kerroimme suunnitelmista tarkemmin. Ennen tilaisuutta palautetta kerättiin sekä kirjastossa että verkossa kirjaston palautekanavissa ja opiskelijatilaisuutta varten tehdyn Flinga-sivun avulla. Kiitos Kumpulan kirjastoneuvottelukunnan aktiivisille opiskelijajäsenille, jotka osallistuivat tilaisuuteen, ja kaikille jotka ovat eri tavoin antaneet palautetta!

Palautetta tuli runsaasti ja se on nyt koottu Flingaan. Sieltä löytyy myös kirjaston kommentteja asioihin, jotka tällä hetkellä tiedämme.
Linkki Flingaan: https://edu.flinga.fi/s/E6UNNQQ

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Tilan ja tulevan kalustuksen suunnittelu etenee parhaillaan. Palautteessa esitettyjä kaluste- ym. toiveita on viety eteenpäin. Kevään mittaan järjestämme vielä esittelytilaisuuden, jossa kerromme tarkemmin minkälaisiin ratkaisuihin on päädytty. Tilaisuudesta tulee lisätietoa kirjaston some-kanavilla.

Seuraa muutostyön vaiheita Kumpulan kampuskirjasto uudistuu -sivulta.

Teksti ja kuva: Kati Tuunanen