Yhteistä todellisuutta huolenpidon kaupungissa

Hyvä yhteiskunta Master Class –ohjelman avoin seminaari Jaettu hyvinvointi, yhteinen turva pureutui torstaina 22.10. oikeudenmukaisuuteen, luottamukseen ja yhteisöllisyyteen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kasvualustana kaupungeissa ja yksilön elämässä.

Vältämmekö toistemme seuraa, hakeudummeko vain omiemme pariin?
Professori Matti Kortteinen puhui kaupunkirakenteiden eriytymisestä lainaten ajatuksia street- ja decent -kulttuurien tasapainon tarpeellisuudesta yhdysvaltalaiselta sosiologilta, Elijah Andersonilta. Tietyillä Helsingin asuinalueilla näkyy jo turvattomuuden lisääntyminen, kun nk. decent-kulttuurille tärkeä tarpeeksi samankaltainen aikuisväestö muuttaa pois alueilta, joita ei koeta tarpeeksi vetovoimaisiksi. Kun työtön aikuisväestö ei tunne keskinäistä yhtenäisyyttä, voi nuorten “kulmilla notkumisen” street-kulttuuri muuttua vallitsevaksi. Aikuisyhteisön olisi oltava tarpeeksi voimakas puuttuakseen turvattomuutta ja viihtymättömyyttä aiheuttavaan kierteeseen. Mikä on nuorison tulevaisuus, kun paikalliset urheiluseuratkin järjestävät lähinnä eläkeläisohjelmaa, kysyy professori Kortteinen.

Kansalaisyhteiskunnassa on resursseja suunnan kääntämiseksi, mutta onko yhteisiä asioita ja sosiaalista järjestystä luovan decent-kulttuurin perinne hajonnut jo liikaa, pohtii Kortteinen esityksensä lopuksi.

Pelkona nälkä ja köyhyys
Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattilan ajatukset turvallisuuden kokemuksen merkityksestä jatkoivat keskustelua yhteiskunnallisesta turvallisuudesta. On huolestuttavaa, että nälkä ja toimeentulon puute ovat palanneet suomalaisten peloiksi. Leipäjonot ovat liian monen todellisuutta – ja toisaalta liian moni ei ymmärrä tämän olevan todellisuutta. Mattila muistutti 1960-luvulla YK:n sopimukseksi kirjatuista taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista (ns. TSS-oikeudet). Suomessa TSS-oikeudet on kirjattu myös perustuslakiin, mutta silti ne unohtuvat usein. TSS-oikeuksien rapautuminen huomataan hitaammin kuin vaikkapa kidutus. Esimerkiksi peruspalveluihin pääsemisen heikentymistä on vaikea ymmärtää ihmisoikeusloukkaukseksi – vaikka tämä esimerkiksi sote-palveluiden osalta on Suomessakin jo valitettavaa todellisuutta, totesi Mattila. TSS-oikeuksien turvaaminen olisi kuitenkin myös taloudellisesti järkevämpää: sairauksien hoito on aina ennaltaehkäiseviä palveluita kalliimpaa. Usein kyse on tahallisuuden sijaan tiedon puutteesta, ja Ihmisoikeusliitto kiinnittääkin huomiota esimerkiksi sote-sektorin henkilöstön koulutukseen TSS-oikeuksien toteutumisesta peruspalveluissa. Suomessa ajatus ihmisten tasa-arvosta on ollut globaalisti uniikkia, ja maailmalta tutun jaottelun “meihin” ja “niihin” vahvistuminen on estettävä.

Yksinäisyyden vastavoimat
Turvallisuutta yksilön näkökulmasta tutki HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund. Yksilölle turvallisuus tarkoittaa vaaran poissaolemista, ja sen kokemista heikentää voimakkaasti yksin jääminen ja yksilön kokemus ihmissuhteiden liian vähäisestä määrästä tai vääränlaisesta laadusta. Yksinäisyys on yhteinen ongelma, josta lähes 10 % suomalaista kärsii. Yksinäisyys sytyttää kehossa hälytystilan, jonka aiheuttama terveysriski on verrattavissa tupakointiin. Negatiivinen kehä syntyy helposti: yksin jäädessämme koemme turvattomuutta, olemme entistä varautuneempia ja rakennamme suojamuureja itsemme ja muiden väliin.
Yksinäisyyteen on vastavoima: myötätunto, myötäilo ja myötäeläminen. Aivomme ovat luontaisesti virittyneet toimimaan toisten kärsimyksen helpottamiseksi. Haluamme toimia toisten puolesta ja saamme siitä biologista iloa: joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä lähipiirinsä ulkopuolella ja yli puolet niistä, jotka eivät tee, osallistuisi mielellään pyydettäessä. Vapaaehtoistoiminta onkin keskeinen luottamusta ja turvallisuutta lisäävä yhteiskunnallinen mekanismi, sillä se tuo meidät yhteen erilaisten ihmisten kanssa. Sosiaalinen pääoma, luottamus ja turvallisuus kasvavat, kun opimme luottamaan erilaisiin ihmisiin. Perusturvamme on toiset suomalaiset, jotka kannattelevat toisiaan elämän eri käänteissä, päätti Henrietta Grönlund päätti esityksensä professori Juho Saaren ajatuksia lainaten.

Keskustelussa jatkettiin alustusten ajatuksia. Yhteiset tilat ja kokemukset, kuten suomalainen uniikki peruskoulu, sitovat ihmisiä yhteen, lisäävät ymmärrystä ja ovat väline käsitellä pelkoja. Alueiden koulut eivät saa jakautua liikaa, ja aikuisten on oltava kiinnostuneita yhteisistä asioista ulkopuolisen tarkkailun sijaan. Avun saaminen luo uskoa ja halua tehdä itse hyvää. Yksinäisyydestä on uskallettava puhua, ja sukupolvien yli jatkuva yksinäisyyden kehä on katkaistava. Miten voisimme hyödyntää esim. maahanmuuttajien osaamista ja kokemuksia näiden ongelmien ratkaisemiseksi?

Digiterveyttä ja yhteisöjen rakentamista
Uusi teknologia, data ja sen jakaminen voivat muuttaa ihmisten suhtautumista hyvinvointiinsa ja auttavat meitä ymmärtämään esimerkiksi onnellisuuteen ja terveyteen liittyviä ilmiöitä.

Kustannus Oy Duodecimin toimitusjohtaja Pekka Mustonen kertoi muun muassa Elämä pelissä –sarjan onnellisuustutkimuksista. Onnellisuutta voidaan lisätä yksinkertaisin keinoin: toimivaksi interventioksi osoittautui jo Elämä pelissä – kyselyn täyttäminen, sillä kysely viritti tekijänsä tarkkailemaan onnellisuuteensa liittyviä tekijöitä. Sairaanhoitojärjestelmä kontribuoi huonosti terveyteen ja hyvinvointiin, sillä hyvinvointi on puhtaasti yhteiskunnallinen kysymys, Mustonen kärjisti.

Esimerkkejä lupaavista muutoksista ja uusista toimintavoista kuultiin myös kansanedustaja Sanna Lauslahdelta ja Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön toimitusjohtaja Katariina Poskiparralta. Onnistumisiin tarvitaan rohkeaa kokeilua, toimivaa sääntelyä ja hyvää infraa, linjasi Poskiparta.

Seminaarin viimeinen puheenvuoro kuultiin Yhteismaa ry:n Pauliina Seppälältä, joka on ollut luomassa yhteisöllisiä kaupunkitapahtumia ja naapurustoa yhdistävää Nappi Naapuri-palvelua. Vaikka eriytyvät todellisuudet ja sosiaalinen media vievät meitä kokemusten sirpaloituessa kauemmaksi toisistamme, voidaan digiajan palveluilla myös rakentaa sosiaalista pääomaa ja lisätä kohtaamisia, mikä kasvattavat luottamusta ja turvallisuutta. Miten käännämme itsemme ja toisemme resursseiksi, kysyi Seppälä. Smart city, huolenpidon kaupunki, on hyvä juttu meille kaikille.

Seminaarin jälkimmäisen osan avainsanoiksi juontaja Tuuli Kaskinen tiivisti muun muassa terveysteknologian, sähköisten palveluiden mahdollisuudet, omadatan muuttumisen kiinnostavaksi ja sosiaaliseksi, yhdessä toisten kanssa jaettavaksi wedataksi, uusia kohderyhmiä tavoittavat palvelut, entistä tiiviimmän yhteistyön eri palvelutuottajien välillä, yhteiset tapahtumat ja ihmisten tulemisen yhteen sekä esimerkiksi peruskoulun ja naapuriavun mahdollisuuden lisätä onnellisuutta ja hyvinvointia.

Kiitos osallistujat, yleisö, puhujat ja koko vuoden mukana oleva master class 2015 -joukko!

Hyvä yhteiskunta seminaari 22.10.2015 Photo HY_Linda Tammisto

Hyvä yhteiskunta seminaari 22.10.2015
Photo HY_Linda Tammisto

pauliina 2_osa

Leave a Reply

Your email address will not be published.