Voimavaroja elämään!

Ilo, vapaus ja onnellisuus ovat asioita, joista voi ammentaa voimavaroja elämään. Kesän sateisena iltana ei aina ole helppoa tuntea iloa, ajatella että on vapaa tekemään mitä haluaa tai onnellinen omasta elämästään. Onneksi näitä kaikkia voi harjoitella. Aivan aluksi mieti kuinka iloinen, vapaa ja onnellinen olet asteikolla 10 % – 100 %? Mihin sijoituit? Miksi?

Ilon, vapauden ja onnellisuuden keskiössä on rakkaus, johon lukeutuu armollisuus ja kunnioitus. Onnellisuus taas koostuu kolmiosta, jonka kärkipisteinä ovat mieli, keho ja sydän. Kehon hyvinvointi heijastuu onnellisuuteen ja siksi on tärkeää pitää huolta omasta kehostaan, esimerkiksi riittävällä liikunnalla. Sydän käsittää tunteemme ja, jotta voimme hyvin, on tärkeää päästää irti niistä tunteista, jotka eivät enää palvele meitä. Kun olet käsitellyt ikävät asiat, on ne hyvä siirtää syrjään ja katsoa rohkeasti tulevaisuuteen. Ensimmäiseksi on tärkeintä oppia rakastamaan itseään, vasta sen jälkeen voi antaa rakkautta muille. Mieli on ajatuksia ja ajatuksissamme olisi hyvä keskittyä ikävienkin tapahtumien antamaan opetukseen niissä märehtimisen sijaan. Tähän sopii sanonta: se mikä ei tapa, se vahvistaa. Kaikessa huonossa ja ikävässä on aina jotain hyvää. Mitä sinä olet oppinut omista vastoinkäymisistä? Rakenna kurjat muistosi uusiksi, hyviksi ja opettavaisiksi kokemuksiksi. Tämän jälkeen voit todeta, että ne kokemukset jopa kasvattivat ja vahvistivat sinua.

Olemme hyviä myrkyttämään omaa mieltämme. Uuden ajatusmallin omaksuminen voi olla hyvinkin haasteellista, mutta se kantaa hedelmää. Sanotaan että se, mitä me ajattelemme, sitä me saamme. Hyvä lisää hyvää ja paha lisää pahaa. Tällaisia ovat esimerkiksi itseään toteuttavat ennusteet. Kuvittele, sinulla on tärkeä tapaaminen seuraavana päivänä ja sinulla on jo nyt sellainen olo, että tulet myöhästymään tapaamisesta. Pelkäät, että myöhästyt. Koska pelkäät tätä, mielesi aktivoituu ajattelemaan myöhästymistä sen sijaan, että ajattelisi tilannetta, jossa kaikki menee hyvin ja ajallaan. Olet kenties jo mielessäsi nähnyt aamuhetkesi: kuinka etsit vaatteita kiireessä, syöt aamupalaa seisten, etsit avaimia ja olet unohtanut katsoa mikä bussi lähtee milloinkin. Tällainen ajatuksenjuoksu ja ennakkoasenne vahvistavat sitä, että todella tulet myöhästymään tapaamisesta. Keskity siihen, mikä auttaa tilannetta. Näe mielessäsi hyvin mennyt aamu ja kuvittele onnistunut tapaamistilanne etukäteen. Tee ne asiat, jotka edesauttavat sinua aamulla – valitse vaatteesi etukäteen, katso millä bussilla ehdit varmasti ajoissa, varmista tärkeiden tavaroiden, kuten avaimien, olinpaikka ja nauti tulevasta onnistuneesta tapaamisesta jo etukäteen. Näin aktivoit aivosi oikein: se, mihin kiinnitetään huomiota, lisääntyy.

Yksi onnellisuuden lähde on kiitollisuus. Hyvänä apuvälineenä toimii kiitollisuuspäiväkirja. Voit esimerkiksi iltaisin kirjata kolme asiaa, joista olet ollut kiitollinen kuluneen päivän aikana. Kirjattavat asiat voivat olla aivan pieniä onnistumisia tai mukavia asioita, joita on tapahtunut päivän mittaan. Älä aseta itsellesi korkeaa rimaa, vaan pysy elämän pienissä asioissa, kuten vaikkapa siinä, että sait nauttia aamiaisen kaikessa rauhassa tai, että ehdit aamulla lukea päivän lehden. Kun aloitat kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen huomaat pian, että elämässäsi on uskomattoman monia hyviä asioita ja syitä olla kiitollinen – joka päivä!

Juoruilu ja toisista selän takana pahaa puhuminen on jokaiselle jossain yhteydessä tuttua. Se ei kannata! Aivot eivät erota puhutko pahaa toisesta ihmisestä vai itsestäsi. Ne tulkitsevat pahat sanomasi viestinä itseäsi kohtaan jolloin teet itsellesi hallaa. Lopeta siis muista ihmisistä pahaa puhuminen ja keskity sen sijaan lempeiden asioiden viestimiseen. Keskity siis myönteiseen elämässäsi ja koe voimistumista!

Kertaa vielä, mihin sijoituit ilo, vapaus ja onnellisuus -asteikolla ja mieti mitä pitäisi tapahtua, että sijoituksesi nousisi 10 %:lla? Entä 20 %:lla? Uskaltaisitko olla 100 % iloinen, vapaa ja onnellinen? Mitä se tarkoittaisi kohdallasi?

Aivojumppavinkki! Riko rutiinit. Vaihda kotona ruokapöydässä istumapaikkaa ja harjaa hampaasi ”väärällä” kädellä. Aivot nauttivat, virkistyvät ja uusia yhteyksiä hermosolujen välille syntyy.

 

Kuva: Shutterstock
Teksti: Laura Sippel

Laura on ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, henkisestä tasapainosta, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja onnellisuudesta kiinnostunut terveellisten elämäntapojen lähettiläs. Hän työskentelee UniSportissa palvelu- ja markkinointisuunnittelijana.

2,528 thoughts on “Voimavaroja elämään!

  1. The online gambling industry has come a long way during the last few years. The never-ending race for perfection started by game developers has reached peak levels currently, and we have numerous innovations happening around us.

  2. The innovations in the world of slots have meant that we are now nearing an era where online slots would be more exciting

  3. The second edition of the popular ‘Dead or Alive’ series by developers NetEnt is one of the best slots that we have ever come across. The game has perfect graphics and an exhilarating soundtrack. The grand prize on offer makes this slot even more lucrative than many others you would come across online.

  4. Egyptian pyramids and pharaohs. The slot will remind you of the super classic Book of Ra because of its unique design. This isn’t a bad thing because the Book of Ra is considered a cult classic amongst enthusiasts.

  5. . Walking Wilds that come in the form of jack-o’-lanterns multiply all winnings by 3x while the Jack’o’ lector feature activated during free spins consists of three bonus games

  6. ถ้าทำแจ็คพอตแตก แล้วห้ามเล่นเกมนั้นซ้ำเด็ดขาด
    เพราะเกมส์สล็อตส่วนใหญ่ จะสุ่มรอบรางวัลเเจ็คพอตให้แก่ผู้เล่น เมื่อคุณเพิ่งได้เงินรางวัลเเจ็คพอต จากเกมส์นั้นๆ ก็มีโอกาสค่อนข้างยาก ที่คุณจะได้ซ้ำอีกครั้ง
    https://ipro999.com/

  7. ได้กำไรง่าย โบนัสเยอะแน่นอนที่ SLOTXO
    โบนัสที่ให้กันแบบจุก ๆ เล่น เกมสล็อต ผ่านแอปพลิเคชันก็สามารถเล่นได้ สำหรับท่านที่ต้องการพกความสะดวกติดตัวตลอดเวลา เราก็มีแอพลิเคชันสำหรับทุกเกมให้ท่านโหลดเก็บไว้ในเครื่องเล่นได้ในทุกที่ทุกเวลาที่ต้องการ โดยไม่กินพื้นที่ของมือถือของคุณ ให้คุณสะดวกมากขึ้นกว่าเดิม

    ตัวโปรแกรมเกมที่ถูกออกแบบมาโดยเฉพาะ เล่นได้ทุกสเป็คมือถือ ไม่ว่าจะเป็นรุ่นเก่ารุ่นใหม่ แล้วความสนุกก็เกิดขึ้นได้ทุกเวลา เล่นสล็อต ต้องเลือกเว็บฯที่มีความมั่นคง มีความเร็ว จริงใจและชัวร์ เราตอบโจทย์ได้สำหรับแฟน SLOTXO ที่มี เกมสล็อต ที่มีให้เลือกอย่างจุใจกว่า 200 เกม พร้อมด้วย เคล็ดลับ เอาชนะ slotxo ที่ใช้แล้วปังชัวร์!

  8. ชาฮิบิสคัส หรือชาดอกชบา
    ชาฮิบิสคัส หรือชาดอกชบา ช่วยลดความดันโลหิตได้ มีงานวิจัยพบว่าหากผู้ที่มีภาวะเสี่ยงโรคความดันโลหิตสูง รวมถึงผู้ที่มีความดันโลหิตสูงในระดับเบาๆ ดื่มชาฮิบิสคัส หรือชาดอกชบาเป็นเวลาติดต่อกัน 6 สัปดาห์ จะสามารถช่วยลดระดับความดันโลหิตลงได้ นอกจากนี้ยังช่วยลดความเสี่ยงในการเป็นโรคอ้วน และโรคไขมันพอกตับที่ไม่ได้มีสาเหตุจากเครื่องดื่มแอลกอฮอล์ดได้อีกด้วย นอกจากนี้ในชาดอกชบายังมีสารต้านอนุมูลอิสระ และสารแอนโธไซยานิน ที่ช่วยลดความเสี่ยงในการเกิดโรคเรื้อรังหลายชนิด เช่น โรคหัวใจ เบาหวาน และมะเร็ง เป็นต้น
    05-07-2021 BY ศุภดา Go to website:https://ipro191.com/

  9. Have you ever been in love with someone you’re not supposed to?
    คุณเคยหลงรักใครสักคนที่มันไม่สมควรบ้างไหม

    #The Flash

    ipro191.com

Comments are closed.