Fukseille


Päivitetty 10.8.2014

Hei uusi tilastotieteen opiskelija!

Onneksi olkoon opiskelupaikan johdosta! Tilastotieteen opiskelu on hauskaa ja mielenkiintoista. Sitä opiskelee värikäs ja mukava joukko ihmisiä, joiden kanssa sinäkin viihdyt varmasti.

Helsingin yliopistossa tilastotiedettä voi opiskella sekä matemaattis-luonnontieteellisessä että valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Kandidaatin opinnot ovat lähes samanlaiset molemmissa tiedekunnassa ja opiskelusta voi halutessaan tehdä todella monipuolista. Tilastotiedettä tarvitaan nykyään monella alalla ja tilastotieteilijät myös työllistyvät hyvin.

Moodi on kaikkien meidän Helsingin yliopistossa tilastotiedettä opiskelevien yhteinen ainejärjestö. Moodi järjestää opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyvää toimintaa, kuten ekskursioita ja illanviettoja. Lisäksi Moodi valvoo opiskelijoiden etuja. Ainejärjestötoimintaan on helppo jokaisen lähteä mukaan osallistumalla tapahtumiin tai jopa niiden järjestämiseen. Moodilla on myös omia kerhoja, kuten menestyksekäs palloseura MoPSi, joka kaipaa lisää innokkaita tilastotieteilijöitä joukkoonsa.

Syksyn alussa me tuutorit opastamme sinua opiskelijaelämän saloihin. Toimimme tukenasi ja turvanasi orientoivan viikon ajan ja pitkälle syksyyn sen jälkeenkin. Autamme tutustumaan sekä uusiin että vanhoihin tilastotieteen opiskelijoihin ja siihen, mitä yliopisto-opiskelu on luentosalissa ja sen ulkopuolella. Siispä tervetuloa opiskelemaan tilastotiedettä! Syksyllä tavataan!

Tapaamista innolla odottaen
Karin Helander, Myy Salo, Nea Rantanen, Sami Kauppinen ja Pihla Oksanen
Tilastotieteen tuutorit 2014


Syksyn aikataulu

Tapahtumat löytyvät myös Moodin kalenterista!

Kaikille tilastotieteen fukseille Matemaattis-luonnontieteellisen tilastofukseille Valtiotieteellisen tilastofukseille
Päivä Tapahtuma
Tiistai 19.8. Tilastofuksien ensitapaaminen
Moodin fuksit ja tuutorit kokoontuvat mukavalle piknikille Ruttopuistoon tiistaina 19.8. Yhteislähtö on Kolmen sepän patsaalta klo 15. Tilastotieteen tuutorit tunnistat punaisista haalareista ja vihreistä takataskuista. Ilta jatkuu Uudella ylioppilastalolla, jonne siirrymme myös huonon sään yllättäessä.
Lauantai 23.8. Kannu Games
Valtiotieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen kattojärjestö Kannunvalajat ry järjestää fuksien tutustumistapahtuman Suomenlinnassa. Tilastotieteilijöiden yhteislähtö Suomenlinnaan lähtee Kolmen sepän patsaalta klo 13. Tervetulleita mukaan ovat kaikki fuksit molemmista tiedekunnista.
25. – 29.8. Matemaattis-luonnontieteellisen tdk:n orientoiva viikko
26. – 29.8. Valtiotieteellisen tiedekunnan orientoiva viikko
Tiistai 26.8. Rehtorin vastaanotto (Valtiotieteellinen tiedekunta)
Yliopiston rehtorin vastaanotto pidetään Päärakennuksen Juhlasalissa (Unioninkatu 34) klo 14.
Torstai 28.8. Rehtorin vastaanotto (Matemaattis-luonnontieteellinen tdk)
Yliopiston rehtorin vastaanotto järjestetään yliopiston juhlasalissa (Aleksanterinkatu 5) klo 14.
Perjantai 29.8. Tilastotieteen oppiaine-esittely
Oppiaine-esittely pidetään klo 12.30–14.30 Kumpulassa Exactumin salissa CK 112 (Gustaf Hällströmin katu 2 B).
Maanantai 1.9. Yliopiston avajaiset
Yliopiston avajaiset pidetään klo 12 yliopiston suuressa juhlasalissa (Aleksanterinkatu 5). Avajaispäivänä
yliopiston keskusta-kampuksella järjestetään karnevaalit, joissa esitellään yliopiston toimintaa.
Perjantai 5.9. Moodin fuksiaiset
Infoa tapahtumasta tulee myöhemmin.
Lauantai 13.9. Moodin fuksisitsit
Sitsit tarkoittavat akateemisia pöytäjuhlia, joissa syödään, juodaan ja lauletaan. Infoa tapahtumasta tulee myöhemmin.

Linkkejä

Moodi Facebookissa
Yleistä matematiikan ja tilastotieteen opiskelusta
Kumpulassa pompitaan palloilla
Apua suunnistamiseen: Kampuskartat | Reittiopas

[fbcomments url=”https://blogs.helsinki.fi/moodi-ry/fuksit/” width=”560″ count=”off” num=”10″ countmsg=”mahtavaa kommenttia!”]