Moni sanoo, että ei halua lukea Vanhaa testamenttia, koska ”siellä vain soditaan”. On totta, että Vanhan testamentin kirjat sisältävät lukuisia kuvauksia sodista ja taisteluista. Onko näillä kertomuksilla mitään annettavaa nykyajan ihmisille? Miksi ne on pitänyt tallentaa Pyhään kirjaan? Kertomukset eivät ole historiankirjoitusta sellaisena kuin me sen ymmärrämme. Kirjoittajien näkökulmasta tärkeämpää on ollut se, mitä tapahtumista voi oppia kuin se, mitä todella on tapahtunut. Emme voi siis tietää, ovatko tapahtumat edenneet juuri niin kuin ne on kirjoitettu. Siitä huolimatta kertomukset vahvistavat osaltaan sitä kuvaa, mitä muut lähteet ovat paljastaneet tuon aikaisesta sodankäynnistä.[1]Erityisen hyvin tekstit kuvaavat sitä pelkoa, jota piirityssodan uhka kaupunkien asukkaissa synnytti.
Kun katsoo muinaisen Lähi-idän karttaa, ei voi olla ihmettelemättä, miten Levantin reunamilla sijaitseva pikkuruinen Juuda päätyi sotaan tuon tuosta. Miksi ketään kiinnosti tuo kuiva, karu ja vuoristoinen maa-alue? Joskus Juuda oli itse sodan aloittaja, mutta useimmiten se joutui hyökkäysten kohteeksi. Syynä tähän oli sen strategisesti tärkeä sijainti Mesopotamian imperiumien ja Egyptin välissä.[2]
Juudan pohjoinen naapuri Israel oli joutunut antautumaan Assyrialle 720-luvulla eaa., mutta Juudan kuningas Hiskia oli ilmeisesti tehnyt sopimuksen, jonka avulla pieni kuningaskunta sinnitteli itsenäisenä vasallivaltiona vielä vuoteen 586 saakka, jolloin Babylonian armeija valtasi sen puolentoista vuoden piirityksen jälkeen. Piirityssota lienee ollut yleisin sodankäynnin muoto rautakauden Levantissa, jossa käytännössä kaikki kaupungit olivat tuolloin linnoitettuja. Juudan etuna oli sen mäkinen maasto, minkä takia kaupunkien ympärille ei tarvinnut erikseen kaivaa vallihautoja. Riitti, että muurit ja portit tehtiin tarpeeksi korkeiksi ja vahvoiksi.[3]
Hesekielin kirjassa on mielenkiintoinen kuvaus siitä, kuinka profeetan tuli rakentaa tiilestä piiritetyn Jerusalemin pienoismalli:
Ihminen, ota savitiili, aseta se eteesi ja piirrä siihen kaupunki, Jerusalem. Pane se saarroksiin, rakenna sen ympärille piiritysvalli ja luo valtausluiska sen muureja vastaan, sijoita joka puolelle sotaleirejä ja pane muurinmurtajia yltympäri sitä uhkaamaan. (Hes. 4:1-2, KR 1992)
Teksti vahvistaa sitä, mitä piirityssodasta tiedetään muun muassa Juudassa sijainneen Lakisin kaupungin arkeologisten kaivausten perusteella. Lakisin piirityksestä on säilynyt säilynyt poikkeuksellisen paljon monipuolista tietoa. Vaikka taistelu oli Assyrian kuningas Sanheribille niin tärkeä, että hän tallensi sen vastaanottosalinsa seinäreliefiin, Vanhassa testamentissa se mainitaan vain ohimennen. Raamatun kirjoittajien fokus oli ymmärrettävästi Jerusalemissa.[4]
Hesekielin kirjan neljännessä ja viidennessä luvussa on myös karmiva kuvaus siitä, minkälaista elämä oli piiritetyssä kaupungissa.
—Heillä ei ole leipää eikä vettä, kaikki he ovat kauhuissaan, ja he menehtyvät syntiensä tähden. — Isät syövät vielä lapsiaan muuriesi sisällä, ja lapset joutuvat syömään isänsä. – Kolmannes väestäsi kuolee kaduillasi ruttoon ja nääntyy nälkään, kolmannes kaatuu miekkaan muuriesi edessä — (Hes. 4:17, 5:10,12, KR 1992)
Kaupungin asukkaat olivat turvassa niin kauan kuin muurit kestivät, jos kaupungissa riitti ruokaa ja juomavettä. Sodan pitkittyessä ruoka kuitenkin väheni ja kallistui. Ahtaissa oloissa myös kulkutaudit lisääntyivät. Piirityssota vaikutti myös naisiin ja lapsiin eri tavalla kuin taistelukentillä koetut tappiot. Hätäpäissään ihmiset myivät lapsiaan orjiksi ja jopa kannibalismia saattoi esiintyä. Kun ruokaa ei enää riittänyt kaikille, orjista haluttiin päästä ensimmäisenä eroon. Jos asukas jostain syystä joutui muurien ulkopuolelle, oli hän vihollisten armoilla.[5]
Myös Miikan kirjassa on osuvasti kuvattu sitä kauhua, jota piirityssodan pelko sai ihmisissä aikaan.
Miksi huudat ja vaikeroit, Jerusalem? Eikö sinulla enää ole kuningasta, oletko menettänyt neuvonantajasi? Kipu on iskenyt sinuun kuin synnyttäjään. Vääntelehdi ja voihki, tytär Siion, kuin synnyttävä nainen, sillä sinä joudut ulos kaupungista. Taivasalla sinun täytyy asua, Babyloniaan saakka sinun pitää mennä — Revi kasvosi verille, saarrettu Siion! Meidät on piiritetty! Viholliset lyövät kepillä poskelle Israelin hallitsijaa.
Vaikka Raamattu joskus ”ontuukin” historian kirjana, se yleensä onnistuu hyvin kuvatessaan inhimillisiä tunteita. Mikä kuvaisi paremmin ihmisen syvimpiä pelkoja ja kauhuja, kuin kertomus elämästä piiritetyssä kaupungissa. Mikä olisi tehokkaampi varoitus kuin profeetan suulla lausuttu uhkaus: ”Jos ette käänny synneistänne, joutuu kaupunkinne piiritetyksi.” En tiedä, saako sodan uhka meitä enää nykyaikana kääntymään Jumalan puoleen, mutta ehkä kertomukset piiritetystä kaupungista antavat meille kuitenkin lohtua silloin, kun kamppailemme omien näkymättömien vihollistemme kanssa, kuten psalmin kirjoittajakin, joka sanoo:
Koirien lauma saartaa minut, minut ympäröi vihamiesten piiri. — Herra, älä ole niin kaukana! Anna minulle voimaa, riennä avuksi! —Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin. (Psalmi 22: 16, 19, 24; KR 1992)
LÄHTEET
Pyhä Raamattu, Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 hyväksymä suomennos.
Valkama, Kirsi
2016 Juuda Mesopotamian imperiumien piirityssodankäynnin kohteena. Teoksessa Sota, rauha ja Raamattu. Huttunen, N. ja Nikki, N. (toim.) Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 112. Helsinki: Suomen Eksegeettisen Seura.
[1]Valkama 2016, 44.
[2]Valkama 2016,
[3]Valkama 2016, 47.
[4]Valkama 2106, 48–51.
[5]Valkama 2016, 63–24