Miksi Suomen PISA-tulokset huonontuvat?

Opetusministeriö on julkaissut poikkeuksellisen perusteellisen selvityksen Suomen PISA-menestyksen taustoista. Tai pitäisikö pikemminkin sanoa: menestyksen joka uhkaa pikku hiljaa kääntyä menestymättömyydeksi. Kun en ole tämän alan tutkija, vaan elämää tutkijan silmin tarkkaileva kansalainen, oma näkemykseni asiasta mahtuu hyvin lyhyeen blogiin. Mielestäni syynä menestyksen hiipumiseen ei ole se, mitä tapahtuu kouluissa, vaan se mitä tapahtuu koulun ulkopuolella.

Koulumenestyksen heikkeneminen luo Suomen tulevaisuuden taivaalle vielä synkempiä pilviä kuin valtion velka. Yhteiskuntamme menestys perustuu osaamiselle, tätähän kaikki toitottavat. Emme voi kuitenkaan rakentaa tulevaisuuttamme tuontiaivojen varaan niin kuin jotkut menestyvät maat, kuten USA ja Sveitsi, tekevät. Pääomavarannotkin ovat meillä niukat. Ainoa turvamme on ihmisten osaamisessa, joka nyt on siis rapautumassa.

Kun pohdimme syitä huonontuviin osaamistuloksiin, on hyvä palauttaa mieliin, että kaikkein tunnollisinkin oppilas käyttää ajastaan koulutunneilla vain 10 %, pinnarit vielä vähemmän. Ehkä kouluissakin on tapahtunut jotakin dramaattista viime vuosien aikana, ainakin määrärahat ovat vähentyneet. Mutta paljon suurempi vaikutus on sillä, mikä on muuttunut ja muuttuu nuorten elämässä kouluajan ulkopuolella.

Ei toki ainoa mutta tärkeä tekijä Suomen tähänastisessa erinomaisessa menestyksessä on mielestäni ollut koulun keskeinen merkitys nuorten elämässä, joka alkaa nyt olla historiaa. Viihteellisyys erilaisine houkutuksineen on tullut Suomeen paljon myöhemmin kuin moniin muihin maihin ja selittää meidän hyvää menestystämme. Jos nuorten kiinnostus kohdistuu muihin aisoihin kuin kouluun, he oppivat huonommin. Se että tällaiset johtopäätökset ovat yksinkertaisia ja triviaaleja, eivät tee niistä vääriä.

Oppiminen edellyttää motivaatiota ja luovuutta. Motivaatio syntyy sopivista virikkeistä, joita kasvuympäristö tarjoaa. Motivaatio pistää yrittämään ja antaa sitkeyttä. Luovuus kasvaa olosuhteissa, joissa sille annetaan tilaa ja mahdollisuus. Lapsi on luonnostaan luova ja kekseliäs, mutta jos nämä ominaisuudet eivät pääse kasvamaan, kehitys tyrehtyy.

Mikä sitten on meillä muuttunut, ei päivässä eikä kuukaudessa, vaan vähitellen hivuttaen? Televisio-ohjelmat ovat konkreettinen osoitus muutoksesta. Aikaisemmin vanhemmat seurasivat, kun lapset ja nuoret leikkivät, pelasivat ja kisailivat. Nyt lapset ja nuoret seuraavat televisiosta, kun aikuiset ihmiset pelaavat, kisailevat ja pelleilevät. Tällaisia ohjelmia on yhä enemmän kaikilla kanavilla, koska niiden avulla on helppo koukuttaa nuoret ja vanhemmatkin katsojat. Ei tarvitse olla kasvatuspsykologi, jotta ymmärtäisi, millainen vaikutus tällä on lasten valmiuksien kehittymiseen.

Televisiota tai viihdeteollisuutta on turha syyttää tapahtuneesta kehityksestä. Olemme itse halunneet luoda yhteiskunnan, jossa on vapaa kilpailu ihmisten huomiosta. On selvää, että tässä huomiokilpailussa koulu ei pärjää, vaikka opettajat päällään seisoisivat.

Voiko tilanteelle sitten tehdä jotakin? Eipä juuri. Olemme nähneet vasta kehityksen alkupään. Koulu joutuu jatkossa nuorten huomiokentässä yhä ahtaammalle. Voimme toki parantaa koulujemme kykyä hoitaa tehtävänsä entistä paremmin, mutta pelkään, että tämä ei meitä pelasta, koska emme voi emmekä halua vaikuttaa siihen, mikä täyttää 90 % koululaisten elämästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *